Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Pihabongaus: Lapissa eniten lintulajeja näkyi torniolaisella pihalla

Torniolaisella pihalla havaittiin viime sunnuntaina yhteensä 66 lintulajia. Koko maassa pihoilta bongattiin noin 220 lajia.

Kälviän partiolaisten luontoteko tuo suojeltuun metsään kymmeniä pesäpaikkoja linnuille

Nuoret ovat nikkaroineet vanhaan suojeltuun metsään pönttötalkoilla kolmisenkymmentä pönttöä vanhojen ja lahonneiden tilalle.

Monien hyönteissyöjälintujen määrä on tänä keväänä pienempi kuin kertaakaan edellisen kymmenen vuoden aikana

Hyönteissyöjälintujen päämuutto on toukokuussa, mutta nyt linnut odottavat lämpimämpiä muuttosäitä. Mahdollisesti jo ensi viikolla Suomeen saapuu muun muassa lisää kirjosieppoja, pajulintuja ja pääskyjä.

Viileä sää on pitänyt hyönteissyöjälinnut poissa Suomesta – Birdlife: Ensi viikon alkupuolella odotettavissa ryntäys

Suomeen on tähän mennessä saapunut poikkeuksellisen niukasti hyönteissyöjälintuja. Selvästi tavanomaista vähemmän on havaittu esimerkiksi kirjosieppoja, pajulintuja ja pääskyjä. Linnut odottelevat parempaa muuttosäätä.

Kylmät säät hillitsevät lintujen kevätmuuttohaluja – Rovaniemellä on silti nähty jo kuoveja ja valkovikloja

Lapissa on tehty tälle keväälle jo useita kymmeniä muuttolintuhavaintoja. Yöpakkaset ja voimakkaat pohjoistuulet ovat hillinneet etenkin hyönteissyöjien muuttohaluja.

Viirupöllö ruokkii jo poikasiaan, mutta suuri osa Lappiin lentäneistä etsii vielä kiivaasti kumppania – katso videot lintujen puuhista

Ärhäkkä viirupöllö puolustaa jo tiukasti poikasiaan, kun taas esimerkiksi pajulintujen pääjoukko on vielä kokonaan tulematta.

Kyy pöntöllä ja oudosti savuava kääpä

Luontoillassa pohdittiin kuulijoiden kysymyksiä.

Varhaiset pajulinnut ja kirjosiepot lintuharrastajien riemuna – monet muuttolinnut saapuneet Päijät-Hämeeseen ennätysaikaisin

Varhainen pajulintu on ihastuttanut lintuharrastajia Orimattilassa. Osa muuttolinnuista on ollut liikkeellä tavallista suuremmilla joukoilla.

Mia Röngän kolumni: Muuttolinnut palaavat, mutta mitä ne voivat opettaa meille?

Lintujen kevätmuutto alkaa viimein vilkastua. Ympäristömuutokset muuttavat lintujen lentomatkojen päivämääriä ja määränpäitä sekä välilaskukohteita, ja olosuhteet muuttoreittien varrella voivat heijastua pesimäkantoihin, kirjoittaa Mia Rönkä.

Linnunpönttöjä rakennettiin yli miljoona – nyt käsillä on jättimäinen suursiivous: "Pesimistuhoja on valtavan paljon"

Viime kesänä pikkulintujen poikasia kuoli poikkeuksellisen paljon. Linnunpöntöt kaipaavatkin nyt suursiivousta.

Linnunpoikasia kuolee nyt nälkään – Hyönteisten puute ja kolea sää tappaa poikasia pesiin

Kevään ja alkukesän koleudesta ovat kärsineet sekä pönttö- että avopesijät. Tilanne ei ole toivoton, sillä esimerkiksi tiaiset pesivät useamman kerran kesässä.

Pettämistä, vakoilua ja matkimista – lintujen elämä muistuttaa vauhdikasta saippuaoopperaa

Etenkin pesäkolojen ympärillä käydään jopa kuolemaan johtavia kamppailuja vallasta. Armottomuudestaan huolimatta luonto joustaa myös symbioottiseen vuorovaikutukseen.

Linnuilla omat "asuntomessut" Mikkelissä – Linnunpönttö syntyy vaikka vanhasta puhelimesta: Katso kuvat

Asuntomessuja tänä kesänä isännöivässä Mikkelissä on mahdollista tutustua ihmiskotien lisäksi myös lintujen asumuksiin. Mikkeliläinen lintuharrastaja on koonnut asuntonäyttelyynsä yli 60 erilaista linnunpönttöä.

Jo neljäs huono vuosi Keski-Pohjanmaan linnuille: tänä keväänä ruoka ei riittänyt

Linnut ovat kärsineet ravinnonpuutteesta, koska hyönteisiä ei ole riittänyt kaikkien poikasten ruuaksi.

Näitkö taivaalla valtavan hanhiparven? Lämpö käynnisti lintujen kevätmuuton

Nyt kannattaa tiirailla taivaalle. Tänään onnekkaat näkivät kun tämän kevään valkoposkihanhien päämuutto täytti taivaan. Säiden lämmettyä myös hyönteissyöjät ja kahlaajat kirivät kiivaasti kiinni myöhästymistään muuttoaikataulustaan.

Kuu kiurusta kesään... höpönlöpön – vedimme tutun lorun faktojen pohjalta uusiksi

Vanhan kansan loru kesän odotuksesta on melko lailla humpuukia.

Yllätä syntymäpäivasankari linnunpöntöllä - lahja ilahduttaa vuosien ajan

Onko sinulla kaikki tarpeellinen, toivo lahjaksi pönttöjä?

Linnunpönttöjä talkoillut: Minun elämänmittainen työni ovat lintujen tekohampaat

Kemissä linnunpönttöjä nikkaroineet asensivat niitä jo valmiiksi tuleville pesijöille. Jokaisen pöntön päälle jätettiin myös kasa jauhinkiveä, auttamaan lintujen ruoansulatusta.

Kuka pöntössäsi pesi?

Vanha pesänpohja voi paljastaa pöntössä pesineen lajin.

Nyt on oikea hetki ripustaa linnunpönttö – Ei keväällä, vaan syksyn pimetessä

Nyt on myös oikea hetki huoltaa vanhat pöntöt. Lintuharrastaja Urpo Koponen ripustaa pönttöjä lähes läpi vuoden.

Maailman parhaimmat pönttövinkit: Puhdistus ja ripustus

Nämä vinkit kannattaa ottaa huomioon rakennusvaiheessa.

Pönttöohjeita opettajille

Linnunpönttöteema sopii erinomaisesti ilmiöoppimiseen.

Kesämökillä kannattaa pönttöillä

Tällaisia pönttöjä kannattaa ripustaa kesämökille

Aineen näköinen linnunpönttö

Aineen taidemuseo otti osaa Ylen linnunpönttökampanjaan Kulttuurikartanon keväinen keskiviikko-tapahtumassa Torniossa. Tapahtumaan osallistui myös maahanmuuttajia jotka muun muassa tarjosivat tekemiään ruokia ja esittelivät kulttuuriensa saloja.

Kurkista kirjosiepon pönttöön

Katso kirjosiepon pesintä kolmessa minuutissa.

Vanha loru uusiksi – kaksi ja puoli kuuta kiurusta kesään, lehtokertusta ei päivääkään

Ainakaan Meri-Lapissa ei kannata luottaa kiurun, peipposen, västäräkin ja pääskysen ennustustaitoihin kesäntulon suhteen. Västäräkki on jo seudulla nähty, vaikka kesään on aikaa paljon enemmän kuin vähän. Suven saapumista ennustelevassa lorussa on vaihdettava joko aikamääreitä tai lintulajeja.

Linnunpönttötaituri tekaisi Ylelle uuden pöntön: "Luonto on minulle kaikki kaikessa"

Antero Raipalo on tehnyt tänä talvena seitsemän tai kahdeksan linnunpönttöä. Kun hän kuuli, että Yle Kemin linnunpönttö oli viety, hän tekaisi uuden tilalle.

Ovikranssi, traktori, pyöräilykypärä – katso lintujen erikoiset pesäpaikat

Lukijoiden kuvissa pesivät muun muassa kirjosiepot, västäräkit ja harmaasiepot. Monissa tilanteissa ihmisten on pitänyt siirtää askareitaan, jotta lintujen rauha ei häiriinny.

Uskolliset joutsenet ja pesästä pesään lentäjät – kevättä rinnassa joka linnulla

Käsitys joutsenesta lintumaailman uskollisimpiin kuuluvana lajina pitää paikkansa. Toisenlaisiakin lajeja kuitenkin on. Jälkeläisten elinmahdollisuudet on pyrittävä vahvistamaan, vaikka sitten.

Linnunpöntöt kolopesijöiden apuna

Suomessa noin 30 lajia pesii puunkoloissa.

Vanhalle tiskiharjalle on käyttöä: asumattoman linnunpöntön ehtii vielä puhdistaa

Jos jäi viime syksynä siivoamatta pihapiirin linnunpönttö, niin vielä sen ehtii tehdä ennen kuin uudet asukkaat saapuvat. Puhdistus on tarpeen, sillä lintu ei saa pöntöstä ulos kuoriutumattomia munia ja kuolleita poikasia. Myös haitallisista loisista olisi hyvä päästä eroon.

Nainen ryhtyi keinoemoksi pikkulinnuille – asiantuntija: "Liikutaan rajalla, jolla tunne ajaa järjen edelle"

Jein Ylönen ruokki kirjosiepon poikasia useita päiviä naudan jauhelihalla, muurahaisen munilla sekä madoilla. Linnunpojat kasvoivat lentokykyisiksi. Luontoasiantuntijan mukaan orpoja poikasia ei pitäisi alkaa hoitaa.

Pesärosvo koputtelija tekee tuhojaan pihapiirissä – tikkaa voi yrittää karkottaa

Tikka voi aiheuttaa ihmiselle päänvaivaa. Sen ruokavalioon kuuluvat pienempien lintujen poikaset, joita se ryöstää pesistä. Se voi koputtelullaan myös häiriköidä niin, että ihminen ärsyyntyy. Rauhoitetun linnun torjunta tarkoittaa lähinnä häätämistä.

Lintu on tarkka asunnostaan: "Asukkaan saa pönttöön melko helposti, jos siinä on sopivan kokoinen reikä linnulle"

Linnut katselevat ja hakevat nyt sopivaa pesäpaikkaa. Osa on jo sellaisen löytänyt pihapiiriin rakennetusta pöntöstä. Vieressä voi olla toinen pönttö, jossa asukasta ei ole. Syynä voi olla linnulle liian läheinen naapuri.

Windy April keeps temps down and migratory birds away

The weather people say it is ten degrees Celsius outside, but you still need a hat and down jacket if you venture out – this has been situation so far this spring in Finland. Exceptionally strong winds from the north and west have kept conditions cool despite a rise in the mercury.

Poikkeuksellisen tuulinen huhtikuu on viilentänyt ilmaa ja hidastanut muuttolintujen tuloa

Mittari näyttää kymmentä lämpöastetta, mutta ulkona ei tarkene ilman pipoa ja toppatakkia – tuttu tilanne tänä keväänä. Säätä on kylmentänyt poikkeuksellisen kova tuuli, joka on puhaltanut erityisesti pohjoisesta ja lännestä.

Kuu kurjesta kesään, puoli kuuta piekanasta... Kaipaako lintuloru päivitystä?

Kun kiuru on visertänyt taivaalla maaliskuusta lähtien ja peippokin vieraillut pihapuussa jo huhtikuussa, herää kysymys, pitäisikö kansan suussa kulkeva kesän lähestymisestä kertova lintuloru päivittää. Lintujen kevätmuuton tiedetään aikaistuneen, joten ainakin joiltakin osin aika on ajanut lorun ohi.

Oiva koti kahdelle tai useammalle naiselle – siivekkäiden asuntokauppa on kiivaimmillaan

Kohde on tilava yksiö kauniin järven rannalla. Asunnosssa on energiaystävällinen aurinkolämmitys, neliöhinta on noin 32 euroa. Tilaa hetkeksi jopa kahdelletoista asukkalle. Täydellinen koti kahdelle naiselle. Siis telkille.

Kylmä alkukesä rokotti lintupoikueita rankalla kädellä

Hyönteissyöjillä ei ollut ravintoa ja juhannuksen seudulla kuoriutuneet poikaset eivät kestäneet kylmää. Hyönteissyöjien lisäksi metsäkana- ja sorsalintujen poikueet ovat pieniä.

"Pesissä on kuolleita poikasia elävien seassa" – lintujen pesintä surkein vuosiin

Lintujen rengastajilla on ollut tänä kesänä surullista nähtävää pöntöissä, kun viileä ja sateinen sää on koetellut poikasia. Emot eivät ole ehtineet sekä lämmittää että ruokkia poikasiaan.

Hyönteispula tappaa linnunpoikasia – toisen pesinnän merkitys korostuu

Monessa linnunpöntössä on tällä hetkellä hiljaista, sillä ruokaa ei ole riittävästi. Varsinkin varpuslintujen pesueet ovat harventuneet. Heinäkuun toinen pesintä voi kuitenkin pelastaa paljon.

Tehoavatko lukijoiden omat karkoitteet hyttysiin: asiantuntija vastaa

Kokosimme lukijoiden vinkit hyttysten karkoittamiseksi ja kysyimme Allergia- ja Ympäristöinstituutista, onko niissä mitään järkeä.

Pönttöbongaus innostaa Oulussa

BirdLife Suomen Pönttöbongaus-tapahtuman mukaan linnunpöntöissä on tänä kesänä enemmän asukkaita kuin viime vuonna. Toistaiseksi eniten havaintoja on ilmoitettu Oulusta, Lohjalta ja Kouvolasta.

Neljä telkänmunaa jäi kuoriutumatta

Tuhansia linnunpönttöjä nikkaroinut Risto Viljanen on seurannut kesän tuloa huolestuneena, sillä moni lähimetsässä oleva linnunpönttö on jäänyt ilman asukkaita. Yle Perämeri seurasi aikaisemmin keväällä, kun Viljanen kiinnitti talven aikana tekemiään linnunpönttöjä lähimetsiin.

Lintututkijat hermostuivat vandalismiin – rikosilmoitus poliisille

Turun yliopisto tutkii Harjavallassa ilmansaasteiden vaikutusta lintuihin. Linnunpönttöjä ja tutkimusvälineitä rikotaan toistuvasti.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle