Uusimmat artikkelit
Rovaniemellä käynnistyvä lasten, nuorten ja perheiden puhelinpalvelu kokoaa yhteen laajan ammattilaisten verkoston – kysyä voi isoista tai pienistä huolenaiheista
Lasten ja nuorten parissa työskentelevät ovat saaneet kaupunkilaisilta palautetta siitä, että oikeanlaisen avun äärelle löytäminen on hankalaa, kun tiedot ovat hajallaan. Uuden puhelinpalvelun on tarkoitus helpottaa asiaa.
Ruskon nanny-toiminta laajenee etävastaanotoiksi – kysyntä on kasvanut lomien jälkeen
Ruskolla on tavoitteena vakiinnuttaa nanny-palvelu osaksi kunnan toimintaa.
Pieni varsinaissuomalainen kunta sai oman supernannyn – poikien äiti kiittelee: "Kun ongelmat myöntää, niitä pystyy ratkomaan"
Ruskon kunnassa on saatu hyviä kokemuksia supernannystä. Hän on kasvatustyön ammattilainen, joka auttaa perheitä arjen pulmissa. Kunta haluaa tukea lapsiperheitä, joilla ei välttämättä ole omaa tukiverkostoa.

Uhmaikäisen vanhempi, hengitä syvään – tunteet tarttuvat puolin ja toisin
Leikillä, huumorilla ja jutustelulla voi päästä hankalasta tilanteesta eteenpäin.

Mörkö-Markosta paljastui uusia puolia: "Kyllä mullakin pinna paukkuu välillä" – yllätti myös lukemalla sadun suorassa lähetyksessä
Jokereiden riveissä parhaillaan pelaava Marko "Mörkö" Anttila oli eilen pokkaamassa arvostettua tunnustusta, joka ojennettiin viime kevään MM-leijonille.

"Meinaan vähän liikaa käyttää tuota puhelinta", myöntää 6-vuotias – teemaviikko kannustaa neuvottelemaan lapsiperheiden pelisäännöistä
Mistä asioista ja miten teidän perheessänne neuvotellaan? Voit keskustella aiheesta jutun lopussa.

Olenko huono äiti, ajatteli Hanna Jumisko, kun uhmaikäinen esikoinen satutti pikkusisaruksiaan – apuun tuli kunnan palkkaama ammattilainen, joka tiesi heti, mitä tehdä
Vantaalla lapsiperheet voivat saada nopeasti apua ennen kuin ongelmat kärjistyvät. Perhekoutsi tulee sinne, missä häntä eniten tarvitaan.
Kenellä on ongelma, kun lapsi raivoaa?
Erota lapsen tunteet omista tunteistasi.

Asuuko teillä tulistuja tai tiuskahtelija? Erilaiset tavat ilmaista vihaa hiertävät perheessä – keskustele
Vastuuton vihan ilmaiseminen on Suomessa yleistä, sanoo vihakouluttaja.

Asiantuntijoiden 6 keinoa uhmaikäisen lapsen kanssa - Psykologi: Täydellinen ei tarvitse olla
Asiantuntijat neuvovat vanhempia olemaan jämäkkä, mutta turvallinen aikuinen uhmaikäisen lapsen kiukutessa.

Lapsia teininä vai keski-iässä? 43-vuotiaana mummoksi tuleva suurperheen äiti sen tietää – oma kuopus on viisi
Henna Leiramo on sillä kannalla, että lapset kannattaa hankkia nuorena.

Hokkuspokkusta ei tarvita, läsnäolo riittää lapselle – "Tämä on varma neuvo"
Vanhemmuus on ajan antamista lapselle ja itselle, mutta useat kokevat riittämättömyyden tunnetta.

NHL-näkökulma: Superlupauksen uhmaikä taantui – mikä paluu!
Joskus yksi kuukausi voi muuttaa NHL-maailmassa kaiken. Tampa Bayn ja Johanthan Drouinin myrskyisä suhde on taantunut muutamassa viikossa hienoksi yhteistyöksi.
Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen: ”Lasten kasvatuksesta selviää hengissä, mutta ei ilman negatiivisia tunteita”
Jari Sinkkonen vastaa kysymyksiin kasvatuksesta

Jaakonsaari syyttää Soinia vauvailusta ja sooloilusta: "hallituksen pitää suoristaa rivinsä"
Britannian EU-skeptisen Ukip-puolueen kanssa seurustelu, EU-komission arvostelu Puolan oikeusvaltiokysymyksessä. Europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaaren (sd.) mukaan ulkoministeri Timo Soiniin (ps.) suhtaudutaan hallituksessa uhmaikäisenä vauvana, jolla on erivapauksia. Kollega Sirpa Pietikäinen (kok.) kehottaa pääministeriä tekemään ministereille selväksi hallituksen menettelytavat.

Näkökulma: Synttärisankari-Kimin leluista on leikki kaukana – kuinka äkäpussi kesytetään?
Kun kävin syksyllä maiden rajalla, tavalliset kiinalaiset kiikaroivat pohjoiskorealaisten elämänmenoa kuin eksoottisten häkkieläinten puuhastelua, kirjoittaa Ylen Aasian-kirjeenvaihtaja Mika Mäkeläinen.

Sari Helin: Surkea sää ajaa parisuhteet karikolle
Kahdeksan kuukauden räntäsesongin jälkeen saapuva loma on niin täynnä odotuksia, että siitä on suorastaan mahdotonta selvitä kuiville ilman ison luokan välienselvittelyä, kirjoittaa Sari Helin blogissaan.

Keskustele: Taas meni Vuoden äiti -palkinto sivu suun!
Vaatimukset äitiyttä kohtaan ovat kasvaneet sosiaalisen median ja äitipalstojen myötä. Äidin osaan kuuluu monilla ikuinen huoli ja syyllisyydentunto. Luultavasti ihan turhaan. Milloin sinusta tuntui, että Vuoden äiti -palkinto taisi mennä sivu suun? Jaa kokemuksesi. Se helpottaa!
Mistä tunnistaa lapsen nettiriippuvuuden ja kuusi muuta kasvatusvinkkiä Jari Sinkkoselta
Jari Sinkkonen vastaa vanhempien kysymyksiin.

Äidit äimistelevät suomalaisten nihkeää suhtautumista lapsiin
Uhmaikäisen raivokohtaus kaupan karkkihyllyllä on tuttu tapaus monelle vanhemmalle. Tilanteen hikisyyttä höystää entisestään muiden asiakkaiden murhaavat katseet. Suomessa lasten elämöintiin suhtaudutaan usein tuomitsevasti. Lapsia ei haluta välttämättä enää edes perhejuhliin.

Hakkaako lapsi päätään seinään? Vanhempi, selviydy taaperon uhmakilareista asiantuntijoiden vinkeillä
Parivuotias ei osaa vielä käsitellä tunteitaan, joten turhautuminen purkautuu raivareina. Psykologin mukaan uhmakiukku kuuluu kasvuun, mutta vanhempi ei saa antaa lapsen satuttaa itseään tai muita.

Miten lapsen uhmaikä vaikuttaa koko perheeseen?
Yleensä parivuotiaana alkava uhmaikä liittyy lapsen itsenäistymiseen ja tunteiden ilmaisemisen opetteluun. Taapero saattaa raivota, heitellä tavaroita tai hakata jopa päätään seinään. Miten sinä olet menetellyt uhmaikäisen lapsen kanssa?

Näin sujuvoitat arkea – martan neuvo: Vaatteet valmiiksi jo illalla
Kiireen ja kaaoksen keskellä elävän on hyvä muistaa se, että rutiinit ja suunnitelmallisuus sujuvoittavat arkea huomattavasti.

Samat asiat työllistävät perheneuvolaa kuin 80-luvulla
45 vuotta toimineessa Kemin perheneuvolassa on huomattu, että perheissä vellovat nykyään samankaltaiset ongelmat kuin kymmeniä vuosia sitten. Näkyvin muutos on tapahtunut perheiden sisäisessä vuorovaikutuksessa. Se on viime vuosina vähentynyt.

Päiväkodin eteisessä kaikuvan kiukun voi synnyttää väärä lelu
Päiväkodin tuulikaapissa saatavat kiukkukohtaukset ovat arkipäivää, ja henkilökunta näkee niitä säännöllisesti. Syyksi riittää pienikin mutka aamumatkassa. Lapsi voi myös hakea mahdollisuuksiensa rajoja. Jos taas epäilee taustalla suurempaa ongelmaa, asia kannattaa ottaa avoimesti puheeksi hoitopaikassa, neuvoo päiväkodin johtaja.
Lapset ovat aina hankalia
Lapsi kiukuttelee - hänellä on vaihe. Lapsi isottelee - hänellä on vaihe. Lapsi ei nuku - hänellä on vaihe. Kehitysvaiheita – sekä hankalia että sujuvia tulee ja menee. Eletään ne!

Uhmaikäinen vetää pahimmillaan koko perheen solmuun
Vanhemmilla on usein keinot kasvattaa uhmaikäistä, mutta niitä ei välttämättä osata käyttää, kertoo uhmaikäisten vanhempien ryhmää vetävä Silja Reiman.
Lastenpsykiatri Janna Rantala: Diiva
Uhmaikäisen kanssa eläminen voi olla raskasta muille perheenjäsenille. Käyttäytyvät muut miten tahansa, uhmailijalla riittää tahdottavaa ja vastustettavaa. Mikä avuksi Diivan perheenjäsenille?

Surkea kesä ja syksy imivät lasten akut tyhjiin
Terveydenhoitaja Pirkko Saaren mielestä takana on poikkeuksellisen paha syksy. Sateinen kesä ja pimeä syksy on väsyttänyt niin lapset kuin aikuisetkin. Lapset vaan osaavat harvoin pukea väsymyksensä sanoiksi. Väsymyskiukun paras selättäjä on syli.
Kasvata ilolla? Ratkaisuja haastaviin kasvatustilanteisiin
Lapsen oikeuksien päivän 20.11. teemana on tänä vuonna Kasvata ilolla. Kuinka löytää maltti ja ilo haastavissa arjen tilanteissa, kun tuntuu, että omat konstit loppuvat kesken?

Lastennäytelmät tuovat harvoin taloudellista voittoa
Lastennäytelmät eivät juuri koskaan ole taloudellisia mestyksiä. Siitä huolimatta niitä esitetään jatkuvasti, koska lapsia ei ole syytä jättää teatteritarjonnan ulkopuolelle. Myös kotimaisille näytelmille on Suomessa poikkeuksellisen suuri tilaus.

Ihanan kamalat hellittelynimet
Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Kaikki lempinimet eivät kuitenkaan ole aina kauniita. Voiko omaa lastaan kutsua vaikkapa Sonta-Samuliksi? Suvi Turunen pohtii Suunvuorossaan lasten hellittelynimien käyttöä.

Rilla ulkoiluttaa emäntää tunnin välein
Kesälomilla moneen perheeseen muuttaa uusi jäsen. Kun 7-viikkoinen labradorinnoutaja Rilla kesäkuussa saapui uuteen kotiinsa Tampereelle, pisti se samalla Susanne Tuurin perheen elämän kokonaan uusiksi. Kotitalon piha, jossa Rilla saa sisäsiisteyskasvatusta, on tullut kesän aikana tutuksi. Emäntä on löytänyt itsensä pihalta leikkimästä kullankeltaisen palleron kanssa jopa aamukolmelta.

Ladulle mieleni tekevi
Hiihto herättää tunteita. Lähes jokaisella on lajista mielipide. Hiiihto on lumonnut YLE Lahden toimittajan Miia Lahden ja hän ylistää suunvuorossaan lajia.

Vertaistuki vetää verkon vauvapalstoille
Mikä on paras vaippamerkki? Olenko ainoa, joka tuntee yksinäisyyttä äitiyslomalla? Miten tulen toimeen uhmaikäisen kanssa? Lasta toivovat, odottavat ja jo lapsen saaneet etsivät vastauksia kysymyksiinsä yhä useammin netin vauvapalstoilta. Palstat antavat tukea ja tarjoavat yhteisöllisyyden kokemuksia, kertoo Jyväskylän yliopistossa tehty pro gradu-tutkielma.

Samuli Moilaselle kulttuuripalkinto
Kulttuuriyhdistys Apollo on myöntänyt tämän vuoden kulttuuripalkinnon taiteilija, muusikko Samuli Moilaselle. Joensuun Pyhäselässä asuva Moilanen tunnetaan paitsi laulajana myös säveltäjänä ja estraditaiteilijana.

Revyy porskuttaa Pohjois-Karjalassa
Suomessa yhä harvinainen revyy-teatteri elää vahvana Pohjois-Karjalassa. Ohjelmatoimisto TheLittleBigMusic on tehnyt revyitä vuodesta 2003. Ryhmä tuo 3. elokuuta ensi-iltaan Uhmaikä-esityksen, jossa isketään piikkiä ajan ilmiöihin.

Lapsiperheen myrskyissä terve maalaisjärki ankkuroi jäsenet tyynille vesille
Lasten ja vanhempien kasvu- ja uhmakaudet limittyvät perheissä suloiseksi sekamelskaksi. Myrkynkeittäjä on kukin vuorollaan.

Uhmakoulu opettaa myös vanhempia
Uhmaikä on liukuva käsite, mutta yleensä se alkaa ennen lapsen toista syntymäpäivää ja loppuu viimeistään 4-5-vuotiaana. Juuri tuon ikäisten lasten vanhempia on myös Uhmakoulussa. Nykyvanhemmat ovat vain kiinnostuneita uhmaiästä ja lapsen oikeaoppisesta kasvattamisesta.
Mikä avuksi kun uhmaikäinen on agressiivinen
Aikalisä - kysy kasvatuksesta. Lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa.

Netti neuvoo vanhempia
Vanhemmat etsivät yhä useammin neuvoja ja vertaistukea internetistä. Vanhemmuuden ongelmia ratkotaan verkossa, sillä sosiaalisten verkostojen puute on jättänyt osan äideistä ja isistä yksin kasvatuskysymyksiensä kanssa.