Uusimmat artikkelit
llmari Käihkön kolumni: Armeija ”elämän kouluna” ei opeta vain oikeita asioita
Jos asepalvelus oikeasti on myös ”elämän koulu”, sen soisi parantavan – ei pahentavan – yhteiskunnassa esiintyviä ongelmia, Käihkö pohtii.
Sukupuolen korjaaminen naiseksi vapauttaa reservistä, linjaa hallinto-oikeus – Puolustusvoimat tyystin toista mieltä
Sukupuolensa naiseksi korjannut haki reservistä poistamista. Aluetoimiston mukaan tämä ei ole mahdollista asepalveluksen suorittaneelle. Oikeus taas katsoo, että päätös syrjii sukupuolen perusteella.
Jasmin Chabnia, 19, päätti jo lapsena mennä armeijaan – päätyi televisioon, hengenpelastajaksi ja ajamaan ambulanssin katolleen
Jasmin Chabnia on yksi Ylellä nähtävän Naissotilaat 4 -sarjan päähenkilöistä. Hän kannustaa maanpuolustushenkisiä naisia hakemaan armeijaan.
Steve Lindforsin vanhin poika kuoli palvellessaan Uudenmaan prikaatissa – nyt isä kyseenalaistaa asepalveluksessa olevien turvallisuuden
Yhdeksän Uudenmaan prikaatin varusmiestä joutui veden varaan lokakuun alussa. Se palautti Steve Lindforsin muistot mieleen kuuden vuoden takaa. Silloin hän menetti oman poikansa.
Liikunta ja urheilu helpottavat varusmiespalvelusta monin tavoin: uusi tutkimus avaa harrastusten ja sosiaalisten taitojen hyötyjä intissä
Tuoreen tutkimuksen mukaan säännölliseen liikuntaan liittyvä sosiaalisuus yhdessä riittävän kuntopohjan kanssa antavat hyvät edellytykset varusmiespalvelusta suoriutumiseen.
Liikuntapommi tikittää – lasten ja nuorten liikkumattomuuteen pitäisi suhtautua samalla vakavuudella kuin ilmastonmuutokseen
Liikkumattomuus on todellinen uhka yhteiskunnalle. Pian voidaan olla tilanteessa, jossa aniharva viisikymppinen pystyy enää tekemään fyysistä työtä. Liikuntapommin purkamisessa on varattu iso rooli puolustusvoimille.
Avoimet suihkuhuoneet häirinneet osaa varusmiehistä – kaikkiin kasarmien suihkutiloihin tulee ovelliset kopit
Varusmiesliitossa yksityisempien suihkutilojen toteuttamista pidetään hyvänä. Avoimet suihkuhuoneet saattavat häiritä osaa varusmiehistä, liitosta kerrotaan.
Tällainen on Suomen ainoa kasarmi, jossa naiset eivät saa suorittaa asepalvelusta
Ivalon rajajääkärikomppania saattaa avata ovensa varusnaisille vuonna 2026. Nykyiset varusmiehet kertovat, millainen paikka on Suomen pohjoisin varusmiesyksikkö.
Lauri Markkaselta iloinen pullistelukuva: ”Kaartinjääkäri Markkanen out!” – NBA-tähti ehti suorittaa asepalveluksensa
Lauri Markkasen saapumiserä kotiutui Urheilukoulusta. Markkanen juhlisti palveluksensa päättymistä sosiaalisessa mediassa.
Pohjois-Karjalan rajavartiosto on saanut uudet liikuntatilat ja sotilaskodin Onttolaan
Varusmiespalvelustaan Onttolassa suorittavat riemuitsevat muun muassa saunoista ja kylmäaltaasta.
Tällaisia asioita varusmiehet hankkivat omaan piikkiin: ”Ei ole tullut sanomista”
Oma puukko auttaa polttopuiden pilkkomisessa. Sen rinnalla on muitakin varusteita, joita varusmiespalvelukseen hankitaan omaan piikkiin.
Puolustusvoimat uudisti erikoisyksikön koulutuksen ja haki oppia Israelista – Yle tapasi kybervarusmiehen, jonka nimeä ei saa kertoa tai kuvaa näyttää
Armeija haluaa kouluttaa varusmiehistä uusia osaajia puolustusalalle. Jatkossa Puolustusvoimien Johtamisjärjestelmäkoulun erikoisjoukkojen asevelvolliset saavat erikoiskoulutusta innovointiin ja liiketalouteen.
Kutsunnat pohjalaismaakunnissa meneillään – kutsulapun on saanut kolmisen tuhatta nuorta miestä
Asevelvollisuuslain mukaiset kutsunnat järjestetään pohjalaismaakunnissa elo-joulukuun välisenä aikana. Ensimmäisenä kutsunnat olivat alueella tänä vuonna Laihialla, elokuun 15. päivä.
Ensimmäiset Nato-ajan alokkaat vannovat sotilasvalansa – Eelis Laineen mielestä valalle pääsy on etuoikeus
Sotilasvalan ja -vakuutuksen antavat varusmiehet ovat ensimmäisiä Suomen Nato-ajan alokkaita. Esimerkiksi Kajaanissa tilaisuuteen odotetaan noin 1500 alokkaan lisäksi 6 600 läheistä.
Armeijan vaatteiden valmistusta naisten mittojen mukaan tutkitaan – ”Mahtuuko nämä mulle?”
700 naista aloitti armeijan viime viikolla.
Andrey Toropov, 32, uskoo, että seuraavaksi Venäjä kieltää lailla asevelvollisten poistumisen maasta – itse hän ei aio enää palata sinne
Venäjällä astuu ensi viikolla voimaan määräys, jonka perusteella asevelvolliselta voidaan viedä ajo-oikeus, jos hän ei ole saapunut määrätysti asepalvelukseen.
Ilmasotakoulussa armeijan arki askarruttaa ainakin aluksi enemmän kuin Nato tai sota – Suomen Nato-ajan ensimmäiset alokkaat astuvat palvelukseen
Jyväskylän Tikkakoskelle Ilmasotakouluun odotetaan reilua 400 alokasta kutsuntojen ja erikoiskurssihaun kautta.
Reilu parituhatta alokasta astuu palvelukseen Porin prikaatissa ensimmäistä kertaa Natoon liittymisen jälkeen
Uusien varusmiesten koulutuksessa tulee näkymään aktiivinen kansainvälinen harjoitustoiminta.
Panssariprikaatissa aloittaa yli 1 400 alokasta
Nato-Suomen ensimmäinen alokaserä aloittaa tänään palveluksensa.
Ensimmäiset Suomen Nato-ajan alokkaat astuvat palvelukseen Kainuun prikaatissa
Kainuun prikaatissa palvelukseen astuu noin 1 670 alokasta. Kyseessä on ensimmäinen alokaserä, joka aloittaa palveluksensa Suomen ollessa puolustusliitto Naton jäsen.
Ukrainassa 28-vuotias Vladislav piileskelee kotonaan, jotta ei joutuisi sotaan – “En ole niin vahva ja urhea kuin kuvittelin”
Sodan pitkittyessä ukrainalaisten into astua asepalvelukseen on hiipunut, ja vapaaehtoisuuden sijaan yhä useampi joutuu rintamalle pakotettuna. Siksi moni pakoilee viranomaisia.
Kainuun prikaati kutsui tuhat peruskoululaista kylään, osa yllättyi positiivisesti: “Ei ollut pipo niin tiukalla kuin luulisi”
Koululaisvierailujen avulla puolustusvoimat haluaa levittää tietoisuutta muun muassa työmahdollisuuksista ja varusmiespalveluksesta.
Mikael Oksman, 19, käy armeijan koskematta kivääriin: ”Jos Suomen täytyy valmistautua sotaan, haluan olla mukana, mutta en aseen kanssa”
Panssariprikaatin asiantuntija uskoo, että aseettoman palveluksen suosio tulee kasvamaan.
Näin urheilijat suorittavat asepalveluksen – Lauri Markkanen ja monet muut aloittavat intin ensi viikolla
Huippu-urheilijat aloittavat asepalveluksen Puolustusvoimien urheilukoulussa maanantaina samalla, kun useat heistä tavoittelevat vielä palloilusarjojen mitaleja keväällä.
Vielä vuonna 2019 varusmiehet ”heräsivät yöllä yskimään verta” – nyt kasarmi on taas auki miljoonaremontin jälkeen
Kehnosta sisäilmasta kärsineen kasarmin kunnostus maksoi 14 miljoonaa euroa. Puolustusvoimat lupaa asepalveluksen olevan turvallista uusissa sisätiloissa.
Lauri Markkanen kertoi Yle Urheilulle, mitä on mieltä varusmiespalveluksesta: ”Saa ajatuksia muualle”
Utah Jazzin suomalaistähti Lauri Markkanen, 25, aloittaa varusmiespalveluksen Puolustusvoimien urheilukoulussa Santahaminassa. Markkanen astuu palvelukseen todennäköisesti jo vajaan kahden viikon päästä.
Moni ääni jäisi antamatta, jos varuskunnassa ei saisi äänestää ennakkoon – Milla Mömmö ja Iita Nybacka tarttuivat heti tilaisuuteen
Varusmiespalvelus ei ole este ennakkoäänestämiselle eduskuntavaaleissa. Viime vuonna voimaan tulleen lakimuutoksen mukaan asepalvelustaan suorittavat voivat äänestää ennakkoon varuskunnissa.
Yli 12 000 naista on suorittanut asepalveluksen, mutta mitä hyötyä siitä oli? Kerro kokemuksistasi, teemme juttua
18–29-vuotiaat naiset ovat voineet hakea vapaaehtoiseen asepalvelukseen vuodesta 1995 alkaen, mutta tulevaisuudessa kutsunnat koskevat todennäköisesti kaikkia.
Inttikuntoon neljässä kuukaudessa? Katso autosotamies Mäkelän ja panssarihuoltomies Penttisen viiden liikkeen treeniohjelma
Palveluksensa aloittaneiden varusmiesten heikentynyt kunto huolestuttaa. Kokosimme perusharjoitteita, joilla inttikuntoa voi kohentaa.
Tiktokissa trendaavia temppuvideoita ei saisi Puolustusvoimien mukaan julkaista – selvitimme, mitä saa kuvata intissä ja mitä ei
Puolustusvoimat seuraa aiempaa tarkemmin, mitä inttiajasta julkaistaan sosiaaliseen mediaan. Ukrainan sota on osoittanut someohjeiden tarpeellisuuden.
Naisten into hakea armeijaan lopahti viimeisen kahden vuoden aikana, eikä Puolustusvoimat oikein tiedä miksi
Puolustusvoimat epäilee, että kehityksen syynä voi olla muutokset hakemisen aikataulussa. Venäjän hyökkäyssodan vaikutuksista asepalvelusintoon ei vielä ole näyttöä.
Koko ikäluokka voi saada käskyn kutsuntoihin vuonna 2025
Tarkoituksena on lisätä naisten hakeutumista asepalvelukseen ja vahvistaa heidän osallistumista maanpuolustukseen.
Oletko kaivannut takaisin armeijan harmaisiin? Nyt se on mahdollista simulaation kautta
Finnish Army Simulatorissa pelaaja voi hajota aamuihin, syödä sotkun munkkeja, kasata puolijoukkuetelttoja tai marssia sulkeisissa kapiaisen huutaessa vieressä.
Alkuviikot intissä voivat olla kova paikka – ilmasotakoulu aikoo tukea asepalveluksen aloittavia entistä enemmän
Ilmasotakoulussa on aloittamassa toinen sosiaalikuraattori. Armeijan riveihin astuvien jaksamista halutaan lisäksi edistää kehittämällä uusia tukitapoja.
Nuoria kiinnostaa armeija työpaikkana, mutta kaikki eivät pääse töihin
Sopimussotilas pääsee testaamaan, olisiko työura Puolustusvoimien palveluksessa se oikea. Kainuun prikaatiin otetaan vuosittain 80 sopimussotilasta.
Ukrainan sota mietityttää osaa uusista alokkaista – armeijan harmaisiin astuminen jännittää, mutta myös intoa piisaa
Kainuun prikaati on yksi suurimmista maavoimien varuskunnista. Maanantaina 2. tammikuuta Kajaanin varuskuntaan saapuu noin 1 800 nuorta, jotka aloittavat asepalveluksensa.
Reilu 1 300 alokasta astuu palvelukseen tänään Lapissa
Puolustusvoimat kertoo, että joulukuussa kotiutuneiden varusmiesten maapuolustustahto oli ennätyksellisen korkealla.
Yli 300 alokasta on astumassa asepalvelukseen tänään Jyväskylän Tikkakoskella
Valtakunnallisesti asepalveluksensa aloittaa tammikuun alussa toistakymmentätuhatta uutta alokasta.
Pari tuhatta nuorta siirtyy armeijan harmaisiin Porin Prikaatiin
Alokkaat jakaantuvat puoliksi Säkylän ja Niinisalon varuskuntien kesken. Mukana on yli 100 vapaaehtoista naista.
Kainuun prikaatin tulevat alokkaat jatkavat yhteismajoituskokeilua – kokemukset ovat olleet enemmän myönteisiä kuin kielteisiä
Kokeilun merkittävimpinä hyötyinä on havaittu ryhmäkiinteyden kehittyminen, tiedonkulun ja majoitustilojen käytön tehostuminen. Yhteismajoitukseen osallistuminen perustuu edelleen osallistujien vapaaehtoisuuteen.
Pakkoruotsin inho karisi armeijassa – ”Jännitin, paljonko ehdin sanoa tönkköruotsillani, ennen kuin toinen vaihtaa suomen kieleen”
Kehnosti ruotsia osaava Jaan Siitonen kävi armeijan Dragsvikissa. Vaikeinta ruotsinkielisessä armeijassa oli tyhmentää itsensä. Ruotsin kielen opetuksesta Siitonen haluaa pois virheiden pelon.
Aram Aflatunin kolumni: Kun sota syttyy, on aika järjestää festivaalit
Tyttäreni koulusta tullut reppukirje “kuinka toimia sodan syttyessä” palautti perusasioiden ääreen, kirjoittaa Aflatuni.

Reservistä siviilipalvelukseen siirtyvien määrä on moninkertaistunut Ukrainan sodan alkamisen jälkeen
Vahva armeijan käynyt reservi on Suomen puolustuksen kivijalka. Vaikka reservistä on tänä vuonna valunut ennätystahtiin ihmisiä siviilipalveluksen puolelle, ei siitä asiantuntijoiden mukaan aiheudu uhkaa maanpuolustukselle.

Pohjois-Karjalan kutsuntakierros käynnistyy Kiteeltä
Tämän vuoden kutsunnat koskevat pääosin vuonna 2004 syntynyttä ikäluokkaa, johon kuuluu noin 880 nuorta miestä.
Varusmiehet aloittavat palveluksensa Euroopan poikkeuksellisessa turvallisuustilanteessa – kaksi alokasta kertoo, miltä se tuntuu
Tänään varusmiespalveluksensa aloittaa noin 12 000 alokasta. Uusi saapumiserä aloittaa palveluksensa aikana, jossa Suomi on Naton kynnyksellä ja Euroopassa vallitsee poikkeuksellinen turvallisuustilanne.
Panssariprikaatin saapumiserä viettää ensimmäiset kaksi viikkoa koronaoloissa, sitten olisi tarkoitus palata normaaliin
Koko maassa noin 12 000 nuorta aloittaa varusmiespalveluksensa heinäkuun alussa. Suurin osa kesän saapumiserästä aloittaa palveluksensa Maavoimissa.
Uudet alokkaat aloittavat varusmiespalveluksen – palvelusrytmissä palataan koronaa edeltävään aikaan
Karjalan prikaatissa Vekaranjärvellä aloittaa hieman yli 2 000 alokasta ja Maasotakoulussa Haminassa noin 300 alokasta.
Uudet alokkaat astuvat palvelukseen, Ilmasotakouluun 400 nuorta
Koronan jälkeen on tarkoitus palata normaaliin palvelusrytmiin. Rajoituksen voidaan palauttaa, jos koronatilanne kärjistyy.
Pandemia näkyy vielä tänään palvelukseen astuvilla: läheistenpäivää ei vielä vietetä, ja alokkaat jaetaan kolmeen ryhmään kaiken varalta
Uudet alokkaat astuvat palvelukseen tänään maanantaina Kainuun Prikaatilla. Pandemiatilannetta seurataan edelleen.
Suomen armeijan kiertoilmaisu "keltainen valtio" jää historiaan: jatkossa Puolustusvoimat puhuu alokkaille suoraan Venäjästä
Venäjän hyökkäys Ukrainaan on muuttanut keskustelukulttuuria Puolustusvoimissa. Seuraava saapumiserä varusmiehiä astuu palvelukseen ensi maanantaina. Ylen haastattelemat inttiin lähtijät suhtautuvat armeijaan myönteisesti.