Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kuivuus saa soratiet pölyämään entistä pahemmin

Väyläviraston mukaan sorateiden pölyämiseen ja kuoppien tasaamiseen on vaikea löytää ratkaisuja. Kanta-Hämeessä ja Päijät-Hämeessä on molemmissa sorateitä noin 550 kilometriä.

Rengasrikko valutti rekan moottoriöljyt tielle Salossa

Toinen ajokaista on suljettu Halikossa Turku–Helsinki-moottoritiellä tien puhdistustyön takia. Öljyn poissiivouksen ennakoidaan kestävän alkuiltaan. Siivous haittaa liikennettä Helsinkiin päin ajettaessa.

Autot kolaroivat nelostiellä Sodankylässä

Poliisin mukaan yksi henkilö loukkaantui kolarissa lievästi.

Kuivuus pölisyttää jälleen sorateitä – elokuun yökaste auttanee pian

Soratiet pölyävät jälleen kuumasta ja kuivasta kelistä johtuen. Vaikka välillä on ollut ennätyslämmintä, ovat soratiet Itä-Suomessa kuitenkin tavanomaisessa kunnossa. Etelä-Suomessa teiden kuivuus aiheuttaa jo tavallisesta poikkeavia ongelmia.

Nelostien liikenne palautunut normaaliksi Iissä Pohjois-Pohjanmaalla – kaasuräjähdysvaara aiheutti kiertotiejärjestelyt

Liikenne oli usean tunnin ajan ohjattu kulkemaan kiertoteitse omakotitalon pihassa sijaitsevan varastorakennuksen tulipalon aiheuttaman räjähdysvaaran vuoksi.

Ylivieskan Taanilan alueelle suunnitellaan uutta palvelukeskittymää: kauppoja ja vapaa-ajan toimintaa

Taanilaan on syntymässä kokonaan uusi kaupunginosa. Sinne valmistuu syksyksi myös uusi 400 oppilaan yhtenäiskoulu.

Moottoritie Jyväskylän pohjoispuolella valmistumassa reilusti etuajassa – video näyttää työmaan hurjat mittasuhteet

Rakennustyöt ovat edenneet suunniteltua nopeammin Nelostien rakennustyömaalla Jyväskylässä. Kirrin ja Vehniän välisen moottoritien rakennusurakka on myös ihmetyttänyt kaupunkilaisia ja varsinaisen rakennustyön ohella on selvitetty ja seurattu monia asioita.

Viitostietä aiotaan parantaa Siilinjärveltä aina Alapitkälle saakka – uusi linjaus nykyisen valtatien itäpuolelle

Aiemmin Pohjois-Savon ely-keskus suunnitteli valtatien parantamista välille Siilinjärvi–Pöljä, mutta nyt suunnittelualue laajenee Alapitkälle saakka. Uusi linjaus kulkee nykyisen valtatien itäpuolella ja kiertää vedenoton kannalta tärkeän pohjavesialueen.

Mikkeli–Nuutilanmäki-välillä palataan normaalinopeuksiin, tieremontin viimeiset vaiheet valmistuvat tällä viikolla

Tieosuuden päällystystyöt valmistuivat viime viikolla. Tällä viikolla viimeistellään vielä jäljellä olevia työvaiheita, kuten ajoratamaalauksia.

Simon Karsikon uudet sillat avautuvat Nelostien liikenteelle perjantaiaamuna – poikittainen liikenne avautuu syyskuun lopussa

Valtatie on kuitenkin edelleen kavennettu ja nopeusrajoitus alennettu, kunnes rakennustyöt saadaan kokonaan valmiiksi.

Yksi ihminen loukkaantui betonirekan ulosajossa Ivalossa

Nelostiella Ivalossa sattui tiistaina yhden ihmisen loukkaantumiseen johtanut onnettomuus.

Valtatie 9:n ohituskaistahanke etenee: yksityisteiden liittymät suljetaan, asfaltointi ja jyrsintä haittaavat liikennettä

Valtatien 9 viereen rakennettuja yksityisteitä otetaan käyttöön Yliskylän ja Orituvan välisellä osuudella ensi viikosta alkaen. Jo nyt tiet ovat liikennöitävässä kunnossa.

Mikkeli-Nuutilanmäki-välinen Viitostie valmistuu kesän aikana – toinen vaihe alkaa ensi vuonna

Kakkosvaiheen tiealueen tarkistusmittaukset on jo aloitettu, mutta todennäköisesti niitä ei ehditä saada valmiiksi tämän vuoden puolella. Kyseinen pätkä kattaa 16 kilometriä Viitostietä Nuutilanmäeltä Juvalle.

Kiiminkijoen siltatyömaa suljetaan yhden kaistan osalta yöksi – Oulu-Kemi- osuus valmistuu vielä syksyn aikana

Valtatie 4:n Kiiminkijoen ylittävän sillan pohjoiseen suuntautuva liikenne ohjataan kiertotielle yön ajaksi päällystystöiden vuoksi. Pohjoiseen suuntaan ajava liikenne ohjataan kiertotielle 12.–13. heinäkuuta klo 21.00–6.00.

17-vuotias mies kuoli henkilöauton ulosajossa Joensuussa – liikenne oli useita tunteja poikki Ysitiellä

Onnettomuudessa henkilöauto oli ajautunut moottoritien keskelle kaistojen väliin ja syttynyt palamaan.

Lomailija: tarkista kartasta kesän suurimmat tieasfaltoinnit – kallis öljy ja romahtaneet määrärahat lähes puolittavat maanteiden päällystykset

Kallistunut öljynhinta vähentää merkittävästi teiden uudelleenpäällystyksiä tänä vuonna. Myös määrärahoja on leikattu selvästi. Korjauksia on lykätty myöhemmäksi etenkin vähäliikenteisiltä tieosuuksilta. Päätiet pyritään pitämään kunnossa.

Huonokuntoinen Hoikantie kunnostetaan soratieksi Hyrynsalmella

Hoikantietä kunnostetaan viiden kilometrin matkalta. Hyväkuntoinen soratie on parempi kuin päällystetty reikäinen tie. Yleensä myös asukkaat ovat olleet soratiehen tyytyväisempiä, kerrotaan Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksesta.

Moottoritien jatkeen suunnitelma puhuttaa Mustasaaressa

Traficom on esitellyt kevään aikana mahdollisia ratkaisuja tien kehittämiseksi. Suunnittelu jatkuu edelleen.

Teiden päällystystyöt jatkuvat Jyväskylässä – uutta asfalttia lasketaan Vaajakoskella ja Kukkumäessä öisin

Päällystyksiä tehdään Jyväskylässä heinäkuussa kello 19–06 välillä liikennehaittojen minimoimiseksi. 

Moni autoilija ohittaa, kun pitäisi hiljentää ja odottaa – pyöräilijät vaativat 1,5 metrin turvavälin lisäämistä lakiin

Jopa valtionhallinto ajaa kansaa tarttumaan pyörän sarviin, mutta asenneilmasto ja tiestö eivät ole vielä valmiita muutokseen.

Henkilöauto törmäsi kovalla vauhdilla puuhun Juvalla – kaksi loukkaantui

Auton kyydissä olleet kuljetettiin Mikkelin sairaalaan. Auto vaurioitui onnettomuudessa ajokelvottomaksi.

Rovaniemen elinvoimalautakunta käsittelee yksityisteiden avustuskäytäntöjä

Kaupunginjohtaja Ulla-Kirsikka Vainion mukaan teiden kunnossapito ja uuden yksityistielain soveltaminen avustuksissa ovat herättäneet huolta ja kysymyksiä Rovaniemellä.

Kolmostietä parannetaan Laihian ja Helsingbyn välillä – jos suunnitelma menee läpi

Pääosin nykyistä tielinjausta noudattelevaan suunnitelmaan on kuitenkin esitetty uudistuksia Helsingbyn ja Hulmin kohdille.

Väylävirasto keskeyttää Ranuantien eritasoliittymän ja nelostien Simon kohdan urakan hankinnan

Urakkakilpailussa kustannukset nousivat liian korkeiksi, joten Väylävirasto on päättänyt kilpailuttaa urakat erikseen. Ranuantien eritasoliittymä valmistuu silti suunnitellussa aikataulussa.

Kuusi loukkaantui Sodankylän liikenneonnettomuudessa

Onnettomuuspaikalle pysähtyneet sivulliset onnistuivat auttamaan palavassa autossa jumissa olleen ihmisen ulos. Kaikki kuusi loukkaantunutta kuljetettiin sairaanhoitoon.

Valtatie 21:lle väliaikaisia nopeusrajoituksia tien huonon kunnon vuoksi

Alennettu 80 km/h nopeusrajoitus on voimassa toistaiseksi tien parantamiseen saakka. Rajoitukset ovat voimassa heti kun rajoitusta osoittavat merkit on asennettu maastoon.

Maanteiden varsilla havaittiin ongelma, jonka seuraukset voivat tulla ulos vesihanastasi – pohjavesien suojaukset menevät nyt uusiksi

Liikenneonnettomuudet ovat riski pohjavesille, jota Suomessa käytetään runsaasti talousvetenä. Pohjavettä voi suojata jopa omalla turvallisella ajotavalla liikenteessä.

Onko tässä Suomen kuumin työmaa? Nelostiellä Jyväskylän pohjoispuolella on meneillään maan suurin päällystysurakka

Paahtava helle ja lähes 150-asteinen asfaltti nostavat työmaan lämmöt saunalukemiin. Nelostien valtavaa asvalttiurakkaa helpottaa sen koko: työkohdetta voi välillä vaihtaa.

VR myy kansainvälisen maantieliikenteen haminalaiselle yritykselle – Avind: "Tähtäämme 25 prosentin vuosikasvuun"

Avind International kasvattaa varasto- ja huolintapalveluitaan Haminan satama-alueella. Yritys aikoo palkata lisää työntekijöitä sitä mukaa, kun yritys laajenee.

Outokummussa onnettomuuspaikka saatu raivattua eläinkuljetusrekan ja kahden henkilöauton kolaroitua

Eläinkuljetusautossa olleista naudoista parisenkymmentä joko kuoli onnettomuudessa tai jouduttiin lopettamaan.

Henkilöauto törmäsi kaatuneesta tukkirekasta tielle joutuneisiin tukkeihin: onnettomuus haittaa valtatie 5:n liikennettä

Tukkirekkaonnettomuus tapahtui Paason liittymän kohdalla. Pelastuslaitos arvioi raivaamisen olevan valmis ennen kello yhtä. Liikenne ohjataan toistaiseksi kulkemaan kiertotietä.

Tienvarsien niitot aloitettiin Lapin maanteillä

Etelä- ja Keski-Lapissa ely-keskus niittää heinät pääteiden varsilta kahteen kertaan. Ely-keskus muistuttaa, että hitaasti liikkuvat niitto- ja raivauskoneet kannattaa ohittaa varoen.

Hyvä keli pitää päällystystyöt aikataulussa Etelä-Savossa

Etelä-Savon maakunnassa kantateiden 71 ja 72 päällystytöt ovat hyvässä vauhdissa. Valmista pitäisi olla juhannuksen jälkeen.

Henkilöauto ja rekka törmäsivät Nelostiellä Pyhäjärvellä sunnuntaiaamuna – henkilöauton kuljettaja kuoli

Onnettomuus tapahtui niin sanotussa Vaskikellon risteyksessä kuuden kieppeillä sunnuntaiaamuna. Liikennettä ohjattiin kiertotielle onnettomuuspaikan raivaustöiden vuoksi päivän aikana. Rekan kuljettajaa ei epäillä rikoksesta.

Maanteiden varsien niitot ovat alkaneet Itä-Suomessa

Niitoilla ja raivauksilla parannetaan liikenneturvallisuutta ja edistetään luonnon monimuotoisuutta. Arvokkaat luontokohteet huomioidaan niittojen ajoituksessa.

Haluatko valtatien Alajokimaisemaan? Kantatie 67:n linjaukseen saa nyt vaikuttaa

Seinäjoen ja Ilmajoen välisen noin 16 kilometrin pituisen tieosuuden parantamisen suunnittelu on käynnissä. Suunnitelmissa on osittain nelikaistainen tie nykyisen kahden kaistan sijaan. Vaihtoehtoja tielinjauksiin on useita. Yksi kulkee Alajokimaiseman peltoa pitkin ja yksi siirtäisi rautatietä.

Kruunupyyn Lentokentäntie muuttuu aiempaa turvallisemmaksi kevyen liikenteen väylän ansiosta

Valtatie kahdeksasta lentokentälle kääntyvä Lentokentäntie saa viereensä kevyen liikenteen väylän Kruunupyyssä. Reittiä parannetaan muutenkin liikenneturvallisuutta silmällä pitäen. Esimerkiksi tielinjauksia muutetaan.

Pohjantien Oulujoen ylittävien siltojen uusiminen on loppusuoralla – Nelostien remontti välillä Oulu-Kemi valmistuu loppuvuoden aikana

Torstain ja perjantain välisenä yönä etelän suuntaan ajava liikenne ohjataan uudelle sillalle. Pohjoisen suuntaan ajavien kaistojen liikennejärjestelyt puretaan alustavasti ensi viikon torstain ja perjantain välisenä yönä.

Raskas ajoneuvo juuttunut siltaan Rovaniemellä

Ounasvaaran suuntaan menevä ajokaista on toistaiseksi suljettu.

Moottoritiellä lähellä Siilinjärveä sattui aamupäivällä öljyvahinko – tie voi olla edelleen paikoin liukas

Öljyä valui Räimän liittymästä Siilinjärvelle asti pohjoiseen päin mentäessä. Oikean puoleinen ajokaista voi vielä olla paikoin liukas, vaikka pääosa öljystä onkin jo kuivunut.

Yhä useampi tiekilometri paikataan ajokelpoiseksi, kun rahaa päällystämiseen ei ole – ähtäriläisyritys patentoi menetelmän, joka helpottaa loputonta työtä

Teiden kunto rapautuu, eikä niistä huolehtimiseen ole tarpeeksi rahaa. VM-Asfaltti Oy kehitti teidenpaikkausmenetelmäänsä vuosia. Pahimmillaan ajokelvoton asfalttitie voidaan muuttaa soratieksi kunnostusrahojen puutteessa.

Pirkan Pyöräily toteutuu – Näsijärveä kierretään sunnuntaina 13. kesäkuuta

Järjestyksessään 44. Pirkan Pyöräily toteutetaan poikkeusjärjestelyin ja rajoitetulla osallistujamäärällä. Mukaan mahtuu 1 500 pyöräilijää osallistumisjärjestyksessä.

Rankkasateiden runtelemien yksityisteiden korjaamiseen luvassa kaupungin avustusta Viitasaarella

Toukokuun loppupuolella riehunut ukkosmyrsky rankkasateineen aiheutti laajoja tievaurioita Viitasaaren kyläkunnilla. Yksityiset tiekunnat anovat nyt kaupungilta avustusta teiden korjaamiseen, ja rahaa onkin luvassa.

Kiinan rahoittama miljardihanke korvaa “kuoleman tien” Montenegrossa – mutta joutuuko piskuinen maa Kiinan velkadiplomatian vangiksi?

Kiinan rahoittamasta uudesta moottoritiestä on tullut taloudellinen painolasti ja poliittinen kiistakapula Montenegrolle. Liki miljardin euron kiinalaislainan takaisinmaksu alkaa kesällä, vaikka tie johda vielä minnekään.

Rypsiöljyä valui kuorma-autosta matkalla Helsingistä Keravalle – tie voi olla liukas

Keskiviikkona iltapäivällä Vuosaaresta lähtenyt, kehä III:n ja Lahdenväylän kautta Keravalle ajaneesta kuorma-autosta valui lastina ollutta rypsiöljyä tielle. Pelastuslaitos ja tienhuoltourakoitsijat kävivät puhdistamassa tiet, mutta tie voi yhä olla liukas.

Liikenneturvan tutkimuspäällikkö kertoo pyöräilijät vaarantavasta tavasta, jota yhä useampi autoilija noudattaa – "Ei malteta hidastaa omaa vauhtia"

Kesän tullessa pyöräilijöitä näkyy entistä enemmän myös maanteillä. Kotimaanmatkailun lisääntyessä kauniit pyöräilyreitit vetävät turisteja. Ohitustilanteissa autoilijan on hidastettava ja odotettava sopivaa hetkeä, neuvoo Liikenneturvan tutkimuspäällikkö.

Nelostien remontti nosti maan alta runsaasti muinaishistoriaa: video näyttää, mitä kivikautisia esineitä arkeologit ovat löytäneet

Kaivauksia tehdään kahdessa pääkohteessa Nelostien uudella osuudella. Tutkittavat alueet ovat olleet esihistoriallisia kulkemisen solmukohtia. Uusi nelostien linjaus ja perusparannus valmistuu syksyyn 2023 mennessä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle