Uusimmat artikkelit
"Nyt näyttää aika hyvältä", sanoo isokyröläinen viljelijä – puinnit saatiin alkuun aika normaalissa aikataulussa
Isokyröläiset Lauri Arkkola ja Tommi Laine sanovat, että kesä on ollut melko optimaalinen, mutta nyt ei enää saisi sataa, jotta vilja saadaan kunnialla puitua.
Puinnit ovat hyvässä vauhdissa Satakunnassa
Sato-odotukset ovat kohtalaisen hyvät, vaikka kuivuus on verottanut satoa.
Pelloilla alkaa käydä kuhina – nyt kaivataan poutaa, jotta vilja saadaan pois pellosta
Märkä kesä tuntuu myös pelloilla. Pro Agria Etelä-Pohjanmaan toimitusjohtaja Henri Honkala murehtii tuleville päiville ennustettuja sateita. Ne tulevat huonoon aikaan.
Hamppuproteiini kiinnostaa elintarvikevalmistajia – viljelijätkin innostuivat uusvanhasta kasvista, jolle löytyy nyt markkinoita
Öljyhampun siemenistä jalostettavilla terveystuotteilla on nyt kova kysyntä elintarvikemarkkinoilla. Esimerkiksi hampunsiemenrouhe sisältää runsaasti proteiinia ja kuitua. Hampun viljely on lisäksi ympäristöystävällistä, sillä se sitoo hyvin hiiltä.
Syyskuun poutasäät vauhdittivat puinnit loppusuoralle Keski-Suomessa – syysviljat selvisivät parhaiten keskikesän kuivuudesta
Viljojen puinnit on saatu lähes päätökseen Keski-Suomessa. Kesän kuivuus aiheutti monin paikoin satotappioita ja myös elokuun sateet heikensivät osaltaan satojen laatua.
Elokuun sateet ovat viivästyttäneet puintitöitä Etelä-Savossa
Huonot sääolosuhteet ovat heikentäneet sadon laatua. Sadosta odotetaan tänä vuonna laadultaan tyydyttävää.
Sateet ovat hidastaneet puinteja elokuussa
ProAgrian mukaan sademäärät ovat olleet monin paikoin 1,5–2-kertaisia tavanomaisiin verrattuna.

Puintikausi on myöhässä ja satoa korjataan vasta nyt täyttä päätä – viljasadosta tulee selvästi viime kesää huonompi
Viljasato jää keskimääräistä pienemmäksi tänä syksynä. Kesän sääolot koettelivat viljoja. Pitkä kuivajakso ja hellekausi vaikutti selvästi satoon. Elokuussa sateet ovat kiusanneet ja hidastaneet puinteja.
Satonäkymät ovat tänä vuonna hyvin vaihtelevia myös Hämeessä
Tänä vuonna kuivuus ja veden puute osuivat kasvukauden kannalta huonoon aikaan. Haittaa on erityisesti kevätkylvöisten viljelykasvien satonäkymille. Kuivuus leikkasi myös syyskylvöisten viljelykasvien huippusadot.
Puimaan pääsee jo – kuivuus on heikentänyt satoa
Puinnit ovat alkaneet myös Kanta-Hämeessä. Hausjärveläinen Simo Mattila aloitti puinnit torstaina timotein puinnilla. Puinnit jatkuivat timotein parissa myös perjantaina. Kuivuus näkyy Hämeen pelloilla.
Kuivuus vei toiveet hyvästä säilörehu- ja viljasadoista Etelä-Savossa – osalla tiloista jäädään tavoitteista kymmenillä prosenteilla
Tälle viikolle on ennustettu runsaita sateita osaan Suomea. Niistä voi olla sadon kannalta kohta enemmän haittaa kuin hyötyä.
Ensimmäiset puivat jo syysviljojaan Hämeessä
Poikkeuksellisen aikaisen syysviljojen puintiajankohdan saivat aikaan kevään hyvät kasvuolot ja kesän pitkät poudat. Arvio on, että puinteihin on lähdetty jopa kaksi viikkoa aikaisemmin kuin normaalisti.
Keski-Suomeen luvassa laihojen tähkien viljasato, sateet tulevat liian myöhään
Lähipäivipäiviksi on ennustettu sateista säätä, mutta ne eivät enää ehdi vaikuttaa viljan kasvuu. Syysviljojen osalta tilanne on kevätviljoja parempi, mutta kuiva hellejakso on koetellut niitäkin.

Eteläpohjalaistilalla päästiin puimaan jo nyt – ennätyksellisen aikaisin ja ennen luvattuja sateita
Heinäkuun puinnit kirjataan monilla tiloilla ennätysten almanakkaan. Yleensä puinnit käynnistyvät pohjalaispelloilla elokuussa. Syysviljat ovat kestäneet parhaiten kuivuutta.
Viljan puinti alkoi ennätyksellisen aikaisin Etelä-Karjalassa – aikaisessa kypsymisessä on riskejä
Lappeenrannassa puidaan jo kauraa, ruista ja syysvehnää. Riskinä aikaiselle sadolle on, että jyvä jää normaalia pienemmäksi ja sato matalaksi.

Puinnit noin puolivälissä Keski-Suomessa – puimureita nähdään pelloilla vielä viikkoja
Leipävilja on Pro Agrian mukaan Keski-Suomessa puitu, mutta rypsin korjaamista ei monin paikoin ole edes aloitettu.
Pohjalaispelloilla puinnit myöhässä ja jälkiversonta riesana – sadon suhteen pettymyksiä ja positiivisia yllätyksiä
Syysviljat on puitu, mutta kevätviljoista varsinkin ohran ja vehnän tuleentumista on jouduttu odottamaan.
Syksyn sadonkorjuunäkymät näyttävät erittäin heikoilta
Sateet hankaloittavat puinteja. Osa ohran, vehnän ja myös kauran jyvistä on alkanut jo itää tähkässä.

Puinnit hyvällä mallilla Pohjois-Karjalassa – viljoista odotetaan keskinkertaisia satoja
Viljoista ei tänä syksynä saada huippusatoja, mutta kuiva alkukesä aiheutti vähemmän jälkiversontaa kuin Etelä-Suomessa.

Pahin jälkiversonta miesmuistiin – puinnit venyvät lokakuulle saakka
Tänä vuonna ei ole luvassa hyvää viljasatoa. Joillakin tiloilla sato epäonnistuu ja osa pelloista saattaa jäädä jopa puimatta.

Etelä-Savossa yli puolet tiloista korjaa kolme säilörehusatoa
Sateet ovat virkistäneet nurmien kasvua.

Viljat pääosin puitu Etelä-Pohjanmaalla – syyskuun sateet haittaavat loppusadon korjuuta
Sato on ollut hyvä kesän ailahtelevasta säästä huolimatta. Paikoin kuivuus ja halla ovat jättäneet jälkensä.

Kauran puinti paikoin vasta alussa
Itä-Suomessa on paikoin pulaa säilörehusta.

Etelä-Karjalaan on tulossa keskinkertainen perunasato – kuivuus on vaikeuttanut kasvukautta
Etelä-Karjalan sadonkorjuukausi on pitkittynyt kuivuuden ja sateiden voimakkaan vaihtelun vuoksi.

Viljojen puinnit käynnissä Pohjois-Savossa – sadosta tulossa kohtalainen
Pohjois-Savon ohrasadon arvioidaan asettuvan noin 3 000 kiloon hehtaarilta tänä syksynä.

Etelä-Karjalan säilörehusato on jäämässä puoleen keskimääräisestä – viljelijät odottavat sateita ja lämpöä
Eteäläkarjalaiset viljelijät toivovat sopivasti sadetta ja lämmintä, jotta säilörehusatoa saataisiin vahvistettua.

Sateet hidastaneet puintia – ruis- ja vehnäsadosta tulossa tyydyttävä
Keskikesän kuivuus kutisti kevätviljojen satonäkymät keskinkertaisiksi.

Syysviljojen puinnit alkoivat Kymenlaaksossa – satonäkymissä suuria alueellisia vaihteluja
Kevätviljojen pääsatokausi koittaa muutaman viikon kuluttua.

ProAgria: Rukiin puinti tällä viikolla täyteen vauhtiin – kaurasato jää Savossa keskimääräistä huonommaksi
Syysöljykasveja on puitu jo parin viikon ajan.

Viljan puinteja käynnistellään viikon sisällä – satonäkymät hyvät kuivuudesta huolimatta
Viljasadosta ennakoidaan hyvää tai kohtalaisen hyvää, mutta esimerkiksi peruna on kärsinyt kuivuudesta ja hallasta. Vaikeaa on ollut myös öljykasveilla.

Viljasadosta tulossa hyvä koko maassa – Etelä-Suomessa jopa keskivertoa parempi
Kuivuus on jouduttanut puintien aloittamista, mutta samalla heikentänyt kevätviljojen ja erikoiskasvien satonäkymiä.

Puinnit käynnistymässä eteläisessä Keski-Suomessa – kuivuus syönyt satoa
Pohjoisessa Keski-Suomessa puimaan pääsyä joudutaan odottelemaan vielä viikkoja.

Kesä hellinyt peltokasveja – Keski-Suomessa tosin kaivataan sateita
Puinteja päästään aloittamaan eteläisessä Keski-Suomessa ehkä jo parin viikon kuluessa.

Finland's farmers report worst grain harvest in 26 years
Last year farms across the country produced their lowest cereals output in a nearly a generation – mainly due to dry conditions.

Viljasato Etelä-Savossa pelättyä parempi
Kolmannen nurmisadon ansiosta rehutilanne on karjatiloilla lähes normaali.

Sadonkorjuu ja syyskylvöt hyvin aikatauluissa – kuivuus verotti satoa varsinkin Etelä-Suomessa
Erot satotasoissa ja sadon laadussa ovat erittäin suuret eri alueiden ja tilojen välillä. Vaikea kasvukausi on tuomassa muutoksia ensi vuoden viljelyyn.

Pohjalaisviljelijöillä paljon viljaa varastoissa
Pro Agria kehottaa viljelijöitä markkinoimaan nyt varastoissa olevaa viljaansa, sillä nyt siitä voi saada kohtalaisen hinnan. Moni viljelijä on jättänyt viime syksyn satoa varastoon heikon hinnan takia, mutta kovin kauaa sitä ei kannattaisi jemmata.
Pellervo-seura 1939
Komea dokumentti maanviljelijöiden etujärjestön toiminnasta