Uusimmat artikkelit
Sari Nevalaisen perheeseen kuuluu 10 lasta – tänään presidentti Sauli Niinistö myönsi hänelle mitalin ansiokkaasta kasvatustyöstä
Valtakunnallisessa äitienpäiväjuhlassa palkittiin onnistuneesta kasvatustyöstä hyvin erilaisista lähtökohdista tulevia äitejä.
Elämä on muovannut Kyllikki Tanhuasta suvaitsevaisen äidin, jolle jokainen ihminen on tärkeä: “Minulle kaikki ovat samanlaisia, kaikkia täällä tarvitaan”
Ivalolainen Kyllikki Tanhua vastaanottaa äitienpäivän mitalin tasavallan presidentti Sauli Niinistöltä. Hän on omistautunut auttamiselle äitinä, mummona, omaishoitajana ja vapaaehtoistyöntekijänä.
Mervi Salmi työskentelee samassa työpaikassa tytärtensä kanssa – “Olen äärettömän kiitollinen, että saan työskennellä lasteni kanssa”
Yrityksen pyörittäminen yhdessä onnistuu äidiltä ja tyttäriltä erilaisista luonteista huolimatta. Perheenjäsenten kanssa työskentelyn etu heidän mukaan on, että asioista voi puhua suoremmin.
Kun Ella Rönn täytti 40, hän päätti toteuttaa suurimman haaveensa yksin – elää nyt arkea kolmen pienen lapsen kanssa
Kun puolisoa ei löytynyt rinnalle, Ella Rönn päätti toteuttaa haaveensa yksin. Matka ei ollut helppo, mutta nyt hän on kolmen pienen lapsen äiti.
”Äiti, olet voimaeläimeni” – näistä asioista Suomen huippu-urheilijat haluavat kiittää äitienpäivänä
Tänään vietetään koko Suomessa äitienpäivää. Äidillä on ollut tärkeä rooli myös usean huippu-urheilijan elämässä – esimerkiksi kuskina, henkisenä tukena ja esikuvana.
”Äitiys on ollut yllättävän helppoa” – Jenna Väisäsen, 20, yllätysvauva syntyi alle kilon painoisena
Jenna Väisäsen pikamatka äidiksi kesti vain kuukauden. Vain yksi asia on yllättänyt vanhemmuudessa.
Puoli seitsemän keräsi äitien oppeja ja teki niistä biisin: ”Syö aina kun mahdollista, sano kiitos ja anteeksi”
Äitien ohjeet seuraavat meitä läpi elämän oli sitten kyse nappien ompelemisesta, rahankäytöstä tai suvaitsevaisuudesta.
Lapsen syöpä sai Pauliina Laaksosen jakamaan iloa saman kokeneille perheille: ”Sain sellaisen äitienpäivälahjan, että Frans selvisi”
Kuopuksella havaittu aivokasvain muutti Laaksosen äitienpäiväsuunnitelmat viisi vuotta sitten. Sunnuntaina hänet palkitaan ilon tuomisesta muiden syöpälapsiperheiden elämään.
Äitienpäivän musiikkijumalanpalveluksessa ovat äänessä lapset
Malmin seurakunnan lapsikuorolaiset yhdistivät voimansa radiojumalanpalveluksessa, jossa kajahtelevat Lasten Virsi -kirjan laulut.
Eallin lea hábmen Kyllikki Tanhuas eatni, geasa juohkehaš lea dehálaš: ”Munnje buohkat leat seammalágánat, buohkaid dáppe dárbbašit”
Avvillaš Kyllikki Tanhua viežžá etniidbeaivve gudnemedálja dásseválddi presideanttas. Son lea oamastan eallimis earáid veahkeheapmái eadnin, guoibmin, mannjin ja áhkkun.
Miten aiot juhlia äitiä tai isoäitiä? Täältä löydät äitienpäiväideat kukista, ruuista ja juomista
Äitienpäivä on tänä vuonna 14. toukokuuta.
Kaksi varsinaissuomalaista äitiä palkitaan kasvatustyöstä Suomen Valkoisen Ruusun mitalilla
Tasavallan presidentti antaa mitalit kaarinalaiselle Pauliina Laaksoselle ja somerolaiselle Johanna Vuorelle.
Äitien neuvot eivät muutu, vaikka aika muuttuu: maalaisjärkeä käyttämällä pärjää pitkälle
Äitienpäivä kokoaa perheet yhteen. Turun kupeessa Kaarinassa juhlaa saadaan viettää viiden sukupolven kesken.

Sunnuntai 8.5.2022 (radio)
Kunniamerkkejä äideille. Nato-keskustelu. Sunnuntain mielenosoitukset. Euroviisujen avajaiset. Sää.
Kolmekymmentä äitiä sai kunniamerkin presidentti Niinistöltä – Palkittu äiti: "Mitä enemmän rakkautta tuhlaa, sitä enemmän sitä syntyy"
Kasvattajina ansioituneita äitejä palkittiin valtakunnallisessa äitienpäiväjuhlassa Säätytalolla. Vanhin palkituista äideistä oli 92-vuotias ja nuorin 40-vuotias.
Kahden lapsen äiti Sandra Laitala hukkasi itsensä äitiyteen – nyt hän peräänkuuluttaa yhteiskunnalta äitipositiivisuutta
Voisivatko äidit dissaamisen sijaan tukea toinen toistaan, kysyy bloggaaja-äiti Sandra Laitala.
20-vuotias Jenna Väisänen ehti valmistautua äitiyteen vain kuukauden – "Kun sain kuulla raskauden olevan yli puolenvälin, oli se järkytys"
20-vuotias kajaanilainen Jenna Väisänen havaitsi raskautensa vasta viikolla 22, ja vauvakin syntyi muutaman kuukauden etuajassa. Äitiyteen piti hypätä pika-aikataulussa.
"Lapselle on oltava oikeasti aikaa", sanoo elämänmittaisesta kasvatustyöstään mitalin saava Ritva Paananen
30 äitiä saa tänään kunniamerkin presidentti Sauli Niinistöltä, kun Helsingin Säätytalolla vietetään valtakunnallista äitienpäiväjuhlaa. Yksi palkittavista on viitasaarelainen Ritva Paananen.

Äitienpäivässä tärkeintä on välittäminen ja yhdessäolo, myös surun tunteet ovat sallittuja – näin äitejä on juhlistettu sadan vuoden aikana
Vaikka moni asia on äitienpäivän juhlinnassa vuosien varrella muuttunut ja äitiyden käsite laajentunut, on ydinsanoma pysynyt samana läpi vuosien.

Lauantai 7.5.2022 (radio)
Jyväskylän tulipalo. Suomen Nato-päätös. Tulkkipula. Afganistanin naiset. Äitienpäivä. Sää.
Hetken helpotus huolesta – Kemissä järjestettiin ukrainalaisille naisille hemmotteluhetki
Ammattiopiston opiskelija Alina Juopperin sai äitienpäivän alla idean, johon opiskelijat, opettajat ja yhteistyökumppanit lähtivät innolla mukaan.
Essee: Äitiys muuttuu, mutta syyllisyys ei katoa mihinkään
Äitiys on elämän mittainen projekti.
Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitalin saa Varsinais-Suomesta yksi äiti
Laitilalainen Terhi Mäkilä on yksi 30:stä sunnuntaina palkittavasta äidistä.

Äitienpäivään on valmistauduttu huolella – Elsa Veijolan mielestä kivointa on viedä äidille aamiainen vuoteeseen: "Ainakin banaania ja kahvia"
Kajaanin Kätönlahden päiväkodin Iisakit-esiopetusryhmä on askarrellut äitienpäiväksi lahjoja ja kortteja. Eskarilaisten mielestä äitienpäivän juhliminen on tärkeää.
Oulun kaupunki istutti orvokkeja keskustaan äitienpäivän juhlinnan kynnyksellä
Torstaina kukkia istutettiin esimerkiksi kävelykatu Rotuaarille ja Mannerheimin puistoon. Varsinaiset kesäkukat tulevat kaupunkikuvaan kesäkuun alkupuolella.
Sunnuntain 8.5. Sohvakirkossa puhutaan ihmissuhteista, toivosta ja turvasta
Musiikkina on monelle sukupolvelle tuttuja lauluja.
Keskiviikko 4.5.2022 (radio)
EU valmistelee uusia pakotteita Venäjälle. Britannia lupaa apua Suomelle ja Ruotsille. Suomalaisten maanpuolustustahto on korkealla. 30 äitiä saa kunniamerkin äitienpäivänä. Säätiedot.
Äitienpäivänä 30 äitiä saa kunniamerkin – Pohjois-Pohjanmaalta palkitaan neljä ansioitunutta äitiä
Tasavallan presidentti luovuttaa kunniamerkit äitienpäivänä järjestettävässä juhlatilaisuudessa Säätytalolla Helsingissä.

Konserttien kevät tulossa Kanta-Hämeeseen
Maakunnassa kuorot harjoittelevat ohjelmistoa moniin eri konsertteihin. Tulossa on esimerkiksi yhteisvastuukonsertteja, kevätkonsertteja ja äitienpäiväkonsertteja.
Marengilla kuorrutettu raparperijäätelökakku – sekä hapanta että makeaa
Kun kaipaat juhlatarjoiluihin jotain raikasta ja freesiä.
Se oli siinä - hiihtokeskukset ovat sulkeutuneet
Kevään talvikausi on päättynyt kaikissa Lapin hiihtokeskuksissa. Viimeisetkin rinteet suljettiin äitienpäivänä ja hiihtolatujen huolto on lopetettu.

"Äiti on ihan paras!" – katso kuvakooste äitienpäivän tunnelmista
Kävimme kuulostelemassa tunnelmia aurinkoisessa Korkeasaaressa, missä monet lapsiperheet olivat viettämässä äitienpäivää. Korkeasaaren eläintarha on ollut auki viikon verran viiden kuukauden tauon jälkeen.
Sunnuntai 9.5.2021 (radio)
Äitienpäivä. Isovanhemmat. Koronarokotukset. Sastamalan liikenneonnettomuus. Junaliikenne EM-peleihin. Sää.
Sauli Niinistö honours 29 moms on Mother's Day
Organisers postponed the President's Mother's Day ceremony in Helsinki because of coronavirus.
Presidentti Sauli Niinistö onnitteli äitejä: "Jokainen teistä äideistä on huomioimisen arvoinen"
Presidentti palkitsee tänä vuonna 29 kasvattajana ansioitunutta äitiä. Kunniamerkkien jako siirtyy koronavirustilanteen vuoksi kuten viime vuonnakin.
Presidentin perinteiset äitienpäiväkunniamerkit on myönnetty – juvalainen Silja Pajunen hämmästyi lastensa järjestämää yllätystä
Kolme eteläsavolaista äitiä on tänä vuonna saanut tasavallan presidentin myöntämät perinteiset äitienpäiväkunniamerkit. Juvalaiselle Silja Pajuselle kunniamerkkiä ehdottivat omat lapset. Kuuden lapsen äiti liikuttui huomionosoituksesta.
Tuula Vätti on ollut sijaisäiti 30 lapselle, Heli Nikkola tiesi haluavansa kuusi lasta – heidät ja 27 muuta Suomen äitiä palkitaan ansiomerkillä
Äitienpäivän kunniaksi palkitaan 29 kasvatustyössä ansioitunutta äitiä Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitalilla kultaristein. Mannerheimin lastensuojeluliitto järjestää juhlat koronan vuoksi vasta marraskuussa, mutta äidit saivat tiedon tunnustuksestaan jo nyt.
Anni Saastamoinen: Alli-mummolleni kiitos, ettei minun koskaan tarvitse nukkua luisuvalakanaisessa sängyssä
Edellä kulkeneiden sukupolvien opit ovat parhaimmillaan arkisimmillaan, kirjoittaa Saastamoinen blogissaan.
Lauantai 8.5.2021 (radio)
Poliisit. Intian koronatilanne. Läksykummit. Äitienpäivä. Sää.
Katso hellyttävä video Pertsa-vauvasta: Heidi Keisusta tuli äiti vastoin odotuksia – Lapin sairaanhoitopiirissä on käynnissä vauvabuumi
Pienen pieni poikavauva tuhisee tyytyväisenä sylissä täysin tietämättömänä siitä, että pian juhlitaan äiti Heidi Keisun ensimmäistä äitienpäivää. Tie tähän hetkeen on ollut pitkä. Vauva on yksi 338:sta, jotka ovat syntyneet huhtikuun loppuun mennessä Lapin keskussairaalassa.
Puoli seitsemän yllätti juontaja Tuija Pehkosen suorassa lähetyksessä: "Miten te ootte saaneet hänet suostumaan tähän!"
Ensimmäistä äitienpäiväänsä odottava toimittaja ja juontaja sai studioon yllätysterveiset videon muodossa omalta äidiltään Iisalmesta.
Kolme pienten lasten äitiä kertoo, mitä odottaa äitienpäivältä: "Haluaisin nukkua rauhassa pitkään"
Sunnuntaina vietetään äitienpäivää. Kysyimme kolmelta äidiltä, mitä äitiys merkitsee heille ja mitä he odottavat äitienpäivältä. Voit kuunnella haastattelun jutun lopusta.
Saamenkäsityön mestari Matleena Fofonoff siirsi käsityötaidon nuorelle sukupolvelle – äitienpäivänä hän saa Suomen Valkoisen Ruusun kunniamerkin
Kolmen tyttären äiti, mummo ja isoisoäiti Matleena Fofonoff on omistanut elämänsä kolttasaamelaiselle käsityölle ja kulttuurin elvyttämiseen jo silloin, kun sille ei tuntunut olevan tilaa yhteiskunnassa. Äitienpäivänä hänelle annetaan kunniamerkki elämäntyöstään.
Kajaanilaisen Heli Pokkimäen mielestä äitiys on suuri rikkaus: "Äitinä ymmärtää elämää syvemmin"
Suurperheen äidin Heli Pokkimäen äitienpäivään kuuluu tänä vuonna vierailu oman ja puolison äidin luona. Äitienpäivä on tänä vuonna Pokkimäelle merkityksellinen myös siksi, että hän aloittaa äitienpäivän kynnyksellä myös äitiyslomansa.
Luulitko olevasi ainoa äiti, joka mokailee? Et ole yksin – Tässä 5 hauskaa töppäystä tosielämästä
Kuulostavatko äitimokat tutuilta?
Pohjois-Pohjanmaan koronatilanne tasaantumassa – Oulu on edelleen kiihtymisvaiheessa
Pohjois-Pohjanmaan alueellinen koordinaatioryhmä on tänään todennut, että maakunnan koronatilanne on edelleen perustasolla Oulua lukuunottamatta.
Osallistu äitienpäivän juhlalähetykseen lähettämällä ikimuistoinen tarina äidistä
Onnen sävelen äitienpäivän toivekonsertti 8.5.2022.
Vaasan teatterit tuottavat yhdessä virikettä ikäihmisille
Vaasan kaupunginteatterin ja Wasa Teaterin johtajat toivovat pienen yhteistyön olevan alkua monille tulevaisuudessa.
Hongkongissa hallintojohtaja Lam pitää lukio-opintoja demokratiamielenosoitusten sytykkeenä
Äitienpäivänä mielenosoitukset kaupungissa äityivät jälleen kahakoinneiksi eri puolilla kaupunkia.
Ruskon jätekeskus ruuhkautui lauantaina, syynä luultavasti äitienpäivä – käyttöpäällikkö: "Oli hillitön hässäkkä"
Ruskon jätekeskuksessa oli lauantaina useita satoja asiakkaita.