Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Lyhyttukkainen, punahiuksinen nuori mies nostaa peililasia. Miehen kuva heijastuu peililasista.

Lasittajista on niin kova pula, että yrittäjä vaatii ammattikoululaisille pakollista kurssia

Koulutusta lasirakentamiseen on olemassa, mutta vapaaehtoiset kurssit perutaan osallistujien puutteessa. Työ opitaan tällä hetkellä käytännössä työpaikoilla.

Kari-Pekka Toivonen katsoo kameraa.

Yli 40 leffan konkari Kari-Pekka Toivonen näyttelee draamatrillerissä Tuomasta, mutta muistaako hän, milloin hän oli Kari

Näyttelijä Kari-Pekka Toivonen liikkuu viimeisimmässä roolissaan entisenä poliisina Raumalla. Rooleja on mahtunut uran varrelle valtava määrä. Testasimme, kuinka hyvin ne ovat mielessä.

Sairaanhoitaja Sonja Savolainen valmistelee potilasta aivojen tietokonekuvaan.

Pula sairaanhoitajista ja lähihoitajista on kasvanut räjähdysmäisesti kahden vuoden aikana koko Suomessa

Julkisen alan eläkevakuuttaja Keva selvitti, mitä työvoimaa kunnat tarvitsevat nyt ja tulevaisuudessa.

Kuljetusalan opettaja nojaa rekkaan ja opiskelijat istuvat sen edessä

Toisen asteen yhteishaku alkoi eilen – ”Hain kuljettajaksi hyvän työllisyystilanteen takia”, sanoo opiskelija

Peruskoulun jälkeisiin opintoihin tähtäävä yhteishaku kestää kuukauden. Nuoria kiinnostaa opiskeltavan alan työllisyystilanne.

Kolme pian valmistuvaa ammattikoululaista kuvakollaasissa.

Suomen parhaat ammattikoululaiset kisaavat toisiaan vastaan – tapaa kolme heistä

Maria Koskelo, Leevi Laaksonen ja Alina Goryunova valmistuvat pian alojensa ammattilaisiksi. Tapasimme heidät työnsä äärellä Taitaja 2023 -kilpailun semifinaalissa Lahdessa.

Uudessa asiantuntijaroolissa aloittanut Taina Cooke yliopistolla.

Taina Cookella on työ, jota Suomessa ei vielä monella ole – hän haluaisi muun muassa kasvattaa naisprofessorien määrää

Taina Cooken työt alkoivat vuoden alussa. Hänet palkattiin yliopistoon kehittämään monimuotoisuutta.

Luminen kyltti ”Tampereen oikeustalo” punatiilisen rakennuksen edustalla.

Oikeustulkkien tarve kasvaa Suomessa – töitä lipsuu usein epäpäteville

Asianajajaliiton mukaan ammattitaitoisia oikeustulkkeja ei ole riittävästi. Myös raha voi vaikuttaa siihen, miksi tulkiksi päätyy kouluttamaton henkilö.

Aleksis Salusjärvi, Helsinki, 9.10.2018

Aleksis Salusjärven kolumni: Työkaverit opettivat minulle vartijan työn

Vartijan työt oppii osana työporukkaa. Näyttää että turvallisuusala on paikoin kasvanut täysin kieroon, kirjoittaa Salusjärvi.

Kaksi nuorta pelaavat pingistä torniolaisessa perhekodissa

Varsinais-Suomessa huutava pula lastensuojelun ammattilaisista – hyvinvointialueen toivotaan tuovan suurempia hartioita sosiaalityöhön

Varsinais-Suomessa selvitettiin viime kesänä lapsiperhesosiaalityön ja lastensuojelun tilannetta. Kunnat ovat kipuilleet osaajapulan ja lakisääteisten toimintojen täyttämisessä.

Metsäkone puunkorjuussa kuusikossa.

Myös metsäala kärsii työvoimapulasta: kouluihin tarjotaan tietoa mahdollisuuksista opinto-ohjaajien välityksellä

Kehittyivät hakkuumäärät mihin suuntaan hyvänsä, puun kasvatuksen, korjuun ja kuljetuksen ammattilaisia tarvitaan tulevaisuudessakin.

Järjestyksenvalvoja Helsingin Kampissa

Järjestyksenvalvoja on parhaimmillaan kuin shakin pelaaja – ”Ennakointi on kaiken a ja o”, sanoo kokenut turvallisuusalan kouluttaja

Pääkaupunkiseudulla ilmi tulleet epäilyt järjestyksenvalvojien työajalla tekemistä pahoinpitelyistä ravisuttavat alaa. Ammattilaisen mukaan koulutuksessa voisi harjoitella enemmän ihmisen kohtaamista.

Värikkääseen huiviin pukeutunut Naciye Temiz istuu pulpetissa ja katsoo opettajaan päin hymyillen.

Suomessa on valtava hoitajapula, mutta Turkissa muita sairaanhoitajia opettanut Naciye Temiz ei saa harjoittaa täällä ammattiaan

EU:n ulkopuolelta tulleita sairaanhoitajia koulutetaan töihin tavallista enemmän. Koulutuksella on myös inhimillinen puolensa: sairaanhoitajan palkalla ihminen voi tuoda perheensä Suomeen.

Glad man tittar in i kamera på Fyrsjukhuset i Åbo.

Hyvinvointialuejohtaja jakaisi hoitajien taakkaa roboteille ja muille ammattikunnille – ”Hoitotyössä olevien on arvioitava, minkä osan siitä voisi tehdä joku muu”

Päijät-Hämeen hyvinvointialuejohtajan Petri Virolaisen mukaan uusien hoitajien kouluttaminen ei voi enää ratkaista työvoimapulaa.

Some Deep Story 7-kauden päähenkilö Eetu Virpi katsoo suoraan kameraan ja puristaa käsillään edessä oleva tankoa.

Ensihoitaja Eetu Virpi, 21, on kyllästynyt siihen, että hänen ammattitaitoaan kyseenalaistetaan hoikkuuden takia - "Haluan lisää massaa"

Eetu Virpi, 21, on aina ollut hoikka. Ongelma hoikkuudesta tuli, kun se liitettiin miehisyyden ja ammattitaidon puutteeseen.

Leipuri-kondiittoriksi opiskelevat valmistavat muun muassa pullapitkoa.

Riverialle palkinto Taitaja-kilpailun menestyksestä

Ammattioppilaitos keräsi toiseksi eniten mitalipisteitä Porissa järjestetyssä Taitaja2022-kilpailussa.

Valkoinen rakennus sinistä taivasta vasten. Rakennuksen edustalla seinässä Karelia Ammattikorkeakoulun logo. Myös Karelia AMK:n lippu tangossa.

Karelia aloittaa englanninkielisen tieto- ja viestintätekniikan insinöörikoulutuksen

Ensi vuoden alussa hakuun tuleva tutkinto antaa laajan tietotaidon työskennellä ICT-alalla Suomessa.

Taksikyltti auton katolla.

Pohjois-Pohjanmaalta peruttiin 92 taksilupaa: Traficomin mukaan suurin syy on ammattipätevyyden puute

Taksiliikenneluvan saadakseen on pitänyt Suomessa suorittaa viime huhtikuuhun mennessä yrittäjäkoe, lisäksi edellytyksenä on ollut viime toukokuusta saakka Y-tunnus.

Taksikyltti auton katolla.

Kainuusta peruttiin 22 taksilupaa: Traficomin mukaan suurin syy on ammattipätevyyden puute

Taksiliikenneluvan saadakseen on pitänyt Suomessa suorittaa viime huhtikuuhun mennessä yrittäjäkoe, lisäksi edellytyksenä on ollut viime toukokuusta saakka Y-tunnus.

Vuoromestari Jenni Kaikkonen-Kortelainen valmistelee ruokaa.

Kysely: Isolla osalla yrityksistä on pulaa osaavasta työvoimasta – kauppakamari vauhdittaisi työntekijöiden maahanmuuttoa

Yrityksillä on pulaa etenkin ammatillisista osaajista, kertoo kauppakamarien kysely. Keskuskauppakamarin mukaan hallituksen maahanmuuttoa edistävät toimet ovat keskittyneet liikaa huippuasiantuntijoihin.

Eija Alakangas seisoo koristepolkupyörän edessä, pitää oikealla kädellä kiinni ohjaustangosta ja hymyilee.

Kun työntekijä jää eläkkeelle, hiljainen tieto monesti katoaa – moni ammattilainen tahtoisi jakaa tietojaan ennen eläkekahveja

Eläkkeelle lähteminen on suuri muutos ihmiselle, mutta myös työyhteisölle. Asiantuntijan mukaan työpaikoilla olisi hyvä olla kirjalliset ohjeet, kuinka eläköitymistilanne hoidetaan.

Nuoriso-ohjaaja Sami Hyvönen kuvattuna Ilmalan juna-asemalla.

Kaupungin työntekijät halutaan mukaan tekemään isoja päätöksiä Helsingissä – päiväkodeissa huomattiin jo, etteivät päättäjät tunne niiden arkea

Helsingin kaupunginvaltuutettu Mari Holopainen (vihr.) ehdottaa työntekijöiden edustajalle säännöllistä läsnäolo-oikeutta kokouksissa, joissa valmistellaan kaupungin isoja päätöksiä.  

Joukko nuoria poseeraa kameralle isojen ikkunoiden edessä.

Suomen ammattitaitomaajoukkue saatellaan MM-kisamatkalle perjantaina: mukana yksi kilpailija Riveriasta

Ammattiopisto Riverian Anna-Sofia Tiainen kilpailee automaalauksessa.

Infoskylt utanför en sjukhusbyggnad.

Keski-Pohjanmaan aluehallituksen jäsenet luottavaisia: Hyvinvointialueen valmistelu etenee aikataulussa, vaikka johtajia vielä puuttuukin

Vuodenvaihteessa toimintansa aloittavan Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueen neljästä toimialajohtajasta puuttuu vielä kolme.

Toimittaja Ruut Parikka

Kulttuuri syntyy hiestä, kuonasta ja toimeliaista käsistä

Näkymättömät duunarit on nostettava kulttuurin isoon kuvaan.

Säiliöautonkuljettaja Kaisa Uusitalo auton ratissa.

Kaisa Uusitalo sai työpaikan säiliöauton kuskina työkkärin kautta ja se on erikoista – yrittäjät etsivät osaajansa mieluummin somesta

Vain viidennes kuljetusalan yrittäjistä hyödyntää TE-keskuksen palveluita työntekijöiden etsinnässä, vaikka alalla on työvoimapula. Kokemus on, että työkkäri tarjoaa työhön ihmisiä vailla tarvittavia pätevyyksiä, osaamista tai motivaatiota.

Lääkäri tarkastelee röntgenkuvaa.

Uusi koulutusohjelma pyrkii helpottamaan röntgenhoitajapulaa Satakunnassa

Kehittyvä lääketiede lisää myös röntgenhoitajien tarvetta entisestään. Porissa aletaan kouluttaa uusia röntgenhoitajia tammikuusta lähtien.

yleiskuva

Pätevistä kuorma- ja rekka-auton kuljettajista on huutava pula

Edunvalvontajärjestö SKAL:in mukaan osaava kuljettaja pääsee heti ajamaan kuorma-autoa tai yhdistelmäajoneuvoa Keski-Suomessa.

Tarjoilijan käsi kaataa kiiltävästä termoskannusta kahvia kuppiin ravintolapöydässä, jossa näkyy myös aamiaisastioita.

Lapin koulutuskeskus Redun joukkueelle kaksi kultaa sekä pronssi Taitaja-kilpailuissa

Kultamitalit tulivat tarjoilussa ja matkailussa, pronssimitali asiakaspalvelussa ja myynnissä.

Taitaja2022 hiusmuotoilun kolme parasta palkintopallilla.

Etelä-Savoon kolme opiskelijoiden ammattitaidon SM-mitalia

Hiusmuotoilussa Petra Väisänen voitti lajinsa Suomen mestaruuden. Hiusmuotoilussa tuli tuplavoitto, sillä myös Sanna Partanen sijoittui hopealle.

Kaksi kokkiopiskelijaa kilpailevat ammattitaidon sm-kilpailussa.

Jyväskylän ja Jämsän Gradian opiskelijoille 14 mitalia ammattitaidon Suomen mestaruusfinaalissa

Floristilajissa Gradia Jämsään tuli peräti kaksi mitalia, hopeinen ja pronssinen. Kilpailu oli ensimmäinen perinteisenä suurtapahtumana toteutunut Taitaja kolmeen vuoteen.

Nuori mies asentaa johtoja taitajakisoissa.

Riverian opiskelijat voittivat Porissa pidetyissä taitajakisoissa 14 mitalia

Yksilölajin kulta tuli automaatioasennuksesta ja parilajin kirkkain mitali pelituotannosta.

Nuori mies korjaa autoa sen alla ammattiopiskelijoiden Taitaja-kilpailun suorituksessa.

Keski-Pohjanmaalle ammattitaidon SM-kisoista kaksi mitalia ja kaksi pistesijaa

Mitalisijat tulivat kappaletavara-automaatiosta ja ajoneuvotekniikasta. Rehtori pitää kokonaissaavutusta erinomaisena.

Hampus Enlund keskittyneenä kilpailusuoritukseen

Vamian ammattiopiskelijat toivat mitaleita Taitaja2022 -kisasta

Suomenmestaruusmitaleista kamppaili noin 350 ammatillisessa koulutuksessa opiskelevaa nuorta. Mitalit jaettiin 45 lajissa.

Etelä-Savon ammattiopiston toimipiste Otavankadulla

Yhdeksän kilpailijaa Etelä-Savosta mukana ammattitaidon SM-kilpailujen finaalissa tällä viikolla

Taitaja2022-tapahtuma huipentuu torstaina 19. toukokuuta järjestettävään päättäjäistilaisuuteen. Tuolloin palkitaan finaalin parhaimmat.

Leipuri-kondiittoriksi opiskelevat valmistavat muun muassa pullapitkoa.

12 vaasalaisnuorta mukana Taitaja2022-finaalitapahtumassa

Finaaleissa kisailee yhteensä 350 nuorta eri alan ammattiosaajaa 45 eri lajissa. Viime vuonna Vaasaan matkasi peräti seitsemän mitalia.

Runebergin Kukka Dan Wardin myymälänhoitaja Annika Gustafsson.

Äitienpäivänä yhä useampi äiti saa leikkokukkakimpun – Kukkakauppa-ala iloitsee pandemian tuomista uusista tuulista

Viherkasvibuumi suorastaan pelasti kukkakauppoja korona-aikana, sanoo alan asiantuntija.

Jurvalainen Juha Järvinen valmistamassa pohjoismaista, vanhaa noitarumpua.

Jurvalainen Juha Järvinen vastasi mystiseen sähköpostiin, ja nyt viikinkielokuvassa The Northman soivat eteläpohjalaiset noitarummut

Alexander Skarsgårdin ja Nicole Kidmanin tähdittämässä elokuvassa on neljä Juha Järvisen käsityönä valmistamaa noitarumpua.

Harmaapaitainen mies istuu sohvalla ja katsoo hymyillen kohti.

Kajaanilainen Markku Leinonen hakee uutta alkua työelämässä – Kainuussa kohennetaan yli 50-vuotiaiden uranikkareiden osaamista

Koulutuksessa mukana olevat uranikkarit ovat oman ammatin osaajia. Silti unelman toteutuminen uudesta työpaikasta vaatii uudenlaisten taitojen kehittämistä.

Anonyymi ihminen juo kahvia ja polttaa tupakkaa aurinkoisella terassilla.

Joensuun terassit avautuivat viikkoja myöhemmin kuin normaalisti: Jokilaiva Romeo täyttyi heti ensimmäisenä aukiolon iltana

PKO:sta kerrotaan, että esimerkiksi Jokilaiva Romeossa oli viime keskiviikkona avajaispäivänä noin 900 asiakasta.

Täpötäysi Tampereen areenan katsomo, jonka keskellä jäällä kiekkoilijoita.

Ensin myydään makkaraa jäähallilla ja sitten kaljaa baarissa – moni ravintola-alan ammattilainen tekee pitkää päivää paikatakseen työvoimapulaa

Matkailu- ja ravintola-alalta on lähtenyt pandemian aikana noin 25 000 ammattilaista. Moni tekee nyt töitä usealle työnantajalle, koska töitä riittää alalla niin paljon kuin jaksaa tehdä.

Työnjohtaja Pinja Paananen Niiralan koulun työmaalla Kuopiossa.

Vilkas rakentaminen on luonut Suomeen työnjohtajapulan – Pinja Paananen, 27, valmistuu alalle Kuopiossa, jossa vaje on erityisen suurta

Ammattibarometrin mukaan Suomessa on eniten pulaa sairaanhoitajista ja lähihoitajista, mutta uutena ammattiryhmänä listauksessa ovat tauon jälkeen rakennusalan työnjohtajat. Pohjois-Savossa työvoimapula painottuu kasvukeskus Kuopioon.

Leipuri-kondiittoriksi opiskelevat valmistavat muun muassa pullapitkoa.

Taitajat-tapahtuma ensimmäistä kertaa Satakunnassa: Tarjoaa yleisölle kurkistuksen ammattien arkeen

Taitajat-tapahtuma järjestetään toukokuun puolivälin jälkeen. Sadat opiskelijat kilpailevat Porissa siitä, kuka on oman alansa mestari.

Työntekijä rakennustyömaalla.

Ammattibarometri: Pohjois-Karjalassa on työvoimapula sote-alan lisäksi esimerkiksi ravintola- ja rakennuspuolella

Ammattibarometri kertoo, että ylitarjontaa on erityisesti sihteereistä, kulttuuritutkijoista, toimittajista, kuvataiteilijoista ja muusikoista.

Hattulakunnanvirasto sisäänkäynti.

Hattula on onnistunut sosiaalialan rekrytoinneissa

Osaavista työntekijöistä on pulaa monissa kunnissa. Osaajapulaa on muun muassa hoiva- ja sosiaalialalla.

Riveria, Tulliportinkatu

Yli 20 Riverian opiskelijaa selvisi Taitaja-finaaleihin

Taitaja 2022 -kisan loppukilpailuissa toukokuussa nähdään jälleen suuri joukko Riverian opiskelijoita näyttämässä taitojaan.

En man i kostym står utomhus i en betongmiljö. Vädret är soligt. Han ser in i kameran och ser nöjd ut. Bakom honom finns en trappa.

Työntekijät loppuvat Helsingin päiväkodeista ja ongelmia aletaan nyt ratkoa asiantuntijaryhmässä – Vartiainen: Toimia tarvitaan välittömästi

Helsingin pormestari Juhana Vartiaisen asettama koordinaatioryhmä pyrkii löytämään ratkaisun varhaiskasvatuksen henkilöstöpulaan. Vartiaisen mukaan toimia on tehtävä välittömästi.

Etappi ulkoa. Vanha tiilirakennus metsän reunassa Tampereen Kalevassa.

Etappi-työpajat aloittavat Tampereen Tammelassa helmikuun puolivälissä

Työllistämisyhdistyksen toiminta muuttaa Kalevasta Tammelaan, Erkkilänkadun vanhaan PMK:n tehtaaseen.

Paloauton vilkku ja taustalla onnettomuuteen joutunut auto. Kuvitus kuva, joka ei liity onnettomuuteen.

"Pelastajapula tulee olemaan raju ja jopa katastrofaalinen", sanoo mikkeliläinen palomestari – alan työvoimapula tuntuu myös Etelä-Savon arjessa

Etelä-Savossa on vaikeuksia saada pelastajien virat täytettyä. Pelkona on myös, että nykyiset työntekijät siirtyvät naapurimaakuntaan.

Nuori henkilö kiipeää portaita.

Yhä useampi pirkanmaalainen nuori voi huonosti – Tule keskustelemaan ratkaisuehdotuksista asiantuntijoiden ja aluevaaliehdokkaiden kanssa kello 12

Yksi Pirkanmaan tulevan aluevaltuuston pulmista tulee olemaan nuorisopsykiatrian resursseista päättäminen. Keskustelussa kuullaan, millaisia huolia äänestäjillä ja asiantuntijoilla on ja millaisia ratkaisuja ehdokkaat tarjoavat.

Kaksi miestä ja nainen tietokoneen äärellä.

Yle listattu yhdeksi ohjelmistokehittäjien houkuttelevimmaksi työpaikaksi

Myös monet Ylen kumppanit ovat listalla.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle