Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kuvassa yli sallitun määrä matriinia sisältävät testatut tuotteet.

Salmiakista löytynyt kielletty aine yllätti viranomaiset – testaus alkaa pikavauhtia

Matriinin testaus on tarkoitus aloittaa vuodenvaihteen jälkeen. Kuntien terveysviranomaiset selvittävät tilannetta karkkitehtaiden kanssa, mutta takaisinvetoja ei ole näköpiirissä.

Lähikuva lutikasta ihmisen iholla

Luteet levisivät Pariisin muotiviikoilla, mutta olisiko sama mahdollista Suomessa?

Luteiden leviämistä edesauttaa edelleenkin matkailu ja matkustaminen.

tuhoutunut rapsinkukka, jossa rapsikuoriaisia

Tutkijat istuttivat öljykasviin sienen, jolla kasvi voisi ehkä itse torjua tuholaisia

Turun yliopiston tutkimuksessa rapsiin istutettiin maaperässä elävä, hyönteisiä tappava beauveria bassiana -sieni.

Mansikka koeviljelmällä.

Tutkimus: Torjunta-aine glyfosaatin käyttö vähensi kasveille hyödyllisiä mikrobeja

Turun yliopiston tutkijat selvittivät, miten glyfosaatti vaikuttaa kasvien ja mikrobien yhteiseloon. Kasvien terveyttä ja kasvua tukevien mikrobien määrä väheni.

Juuso Joona.

Juuso Joonan kolumni: Toivomme toistuvasti uuden teknologian ratkaisevan vanhan teknologian luomat ongelmat

Meille tarjotaan uusia, riskialttiita teknologioita avuksi ongelmiin, joihin olisi myös jo käytössä olevia, turvallisia ja helppoja ratkaisuja. Varovaisuus jää luvattujen ”hyötyjen” varjoon.

Kiina järjesti sotaharjoitukset Taiwanin lähistöllä vastalauseena Pelosin vierailulle

Pelosin vierailu Taiwanissa sai Kiinan pullistelemaan: kalat ja keksit kiellettiin, tankkikolonnia vyörytettiin kohti rannikkoa

Kiina asetti Taiwanille pakotteita Pelosin vierailun vuoksi: mustalle listalle joutuivat hiekka, kalat ja hedelmät. Myös sotakalustoa vyörytettiin esiin näyttävästi.

Hukkakaura kämmenellä.

Viljapeltojen haitallinen vieraslaji, hukkakaura leviää tehokkaasti

Haitallisen rikkakasvin torjunta on suunnitelmallista työtä. Torjunnassa tärkeintä on koko kasvin hävittäminen.

Permetriinillä kyllästetty paita retkeilyvaateliikkeen hyllyssä.

Suomessa myydään hyönteismyrkyllä kyllästettyjä vaatteita – Tukes: Todella myrkyllinen aine vesieliöille ja hyönteisille

On mahdollista, että permetriinivaatteiden myyntiin pitäisi olla Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin lupa.

Tanja Oreto makaa voikukkapihamaalla.

Pihanhoidosta ei tarvitse ottaa stressiä – anna nurmikon kasvaa ja voikukkien rehottaa, niin mehiläiset saavat ravintoa

Pölyttäjien määrä on vähentynyt huolestuttavasti. Kotipuutarhuri voi auttaa niitä istuttamalla hyötykasveja, jotka sopivat ravinnoksi sekä mehiläisille että ihmisille.

Omenoiden lajittelua puolalaisella vihannestorilla.

Raportti: EU:ssa tuotetuissa hedelmissä on jopa puolet enemmän myrkyllisiä torjunta-aineita kuin vuosikymmen sitten – tuodaan myös Suomeen

Tullin mukaan jäämiä löytyy usein Suomeen tuotavista omenoista, päärynöistä, persikoista, mansikoista sekä paprikoista ja sellereistä. Raportissa mainitut aineet ovat sallittuja EU:ssa, joskin ne pitäisi korvata vähemmän myrkyllisillä.

Pinjapuu Konstantinuksen riemukaaren luona Roomassa, Italiassa.

Roomaa varjostavat pinjapuut ovat vaarassa kuolla – "Jos menetämme ne, täällä tulee kuuma kuin helvetissä", suree puunhoitaja

Tuholainen tappaa roomalaisille rakkaita pinjamäntyjä. Arviolta neljä viidestä Rooman pinjasta kärsii loisesta. Päättäjät ovat viivytelleet puiden suojelemisessa, mutta kansalaiset yrittävät pelastaa niitä muun muassa leppäkerttujen avulla.

Kirvoja ja leppäkerttu omenapuun oksilla

Tiesitkö? Olut on etana-ansa ja maito tepsii sienitauteihin – laaja lista paljastaa puutarhan kotikonstit, mutta harva harrastaja sen löytää

Useat arkiset elintarvikkeet voivat olla avuksi tuhohyönteisten tai kasvitautien torjunnassa. EU:n perusainelistaus on monelle puutarhaharrastajalle tuntematon. Koukeroinen ohje myös pitäisi arkipäiväistää. Ongelman tietää myös valvontaviranomainen.

Kurtturuusu lähikuvassa.

Kurtturuusu hävitetään saaristosta glyfosaatin avulla – vieraslaji uhka myös tyrnipensaalle

Kurtturuusu on vieraslaji jonka viljely kiellettiin vuonna 2019. Ellei kurtturuusua kitketä pois, katsotaan myös rauhaan jättäminen kasvattamiseksi. Metsähallitus on päättänyt kitkeä lajin saaristosta ja rannikolta kiistellyn glyfosaatin avulla.

En färggrann coloradoskalbagge på ett grönt blad.

Koloradonkuoriaiset saattavat olla täällä taas – Uudenmaan rajan pohjoispuolelta Tuuloksesta löytyi esiintymä

Kanta-Hämeestä on löytynyt perunalle tuhoisia koloradonkuoriaisia. Ruokavirasto ei vielä tiedä mitä kautta kuoriaiset ovat Suomeen saapuneet.

Närbild på vete på ett fält.

Mitkä rikkakasvit nykyään jylläävät - lajien runsaussuhteet muuttuvat, ja se vaikuttaa myös torjuntaan pelloilla

Luonnonvarakeskus selvittää mm. Pirkanmaalla, miten rönsyleinikki, jauhosavikka, pelto-orvokki ja monet muut kasvit ovat yleistyneet tai harvinaistuneet.

Thermacell hyttyskarkoitin

Yhdysvaltalainen Thermacell-valmistaja kommentoi ensimmäistä kertaa Suomessa esitettyä kritiikkiä: “Jälleenmyyjät voivat luottavaisin mielin jatkaa tuotteen myymistä”

Hyttysten torjuntaan käytettävän laitteen mainontaa on kritisoitu mielikuvista, joiden mukaan laitetta voisi käyttää käyttöohjeen vastaisesti luonnossa. Osa Suomen markkinointimateriaaleista on ollut yhdysvaltalaisen Thermacell Repellents -laitevalmistajan tuottamia.

autossa tullin logo

Tulli on löytänyt liian isoja määriä torjunta-aineita appelsiineista, riisistä ja mausteista

Liiallisia jäämiä on löydetty esimerkiksi egyptiläisistä appelsiineista.

Rotta juurakossa.

Riihimäki rynnistää sotaan vieraslajeja vastaan laajalla rintamalla

Riihimäki taistelee nyt paitsi espanjansiruetnoita, myös rottia ja villikaneja vastaan.

Vatten som hälls i ett genomskinligt glas. Ljusblå bakgrund.

Herajoen vesilaitokselta lähtevän veden klooraus on lopetettu Riihimäellä

Riihimäen Veden mukaan Parmalan kaivo on nyt puhdas.

Kansaneläkelaitoksen Kampin toimipiste Helsingissä.

Monday's papers: Poverty, pesticides and pandemic smiles

The pandemic is also straining the capital's well-to-do areas, Finnish media outlets report.

Låda med frukt och grönsaker

Customs crack down on produce with excessive pesticides

Pesticide residues were found in Chinese and Peruvian beans, Egyptian dates, Polish tomatoes, and dried chilli peppers.

autossa tullin logo

Tulli on löytänyt torjunta-ainejäämiä tänä vuonna jo koko viime vuotta enemmän – chilipaprikoista tehtiin poikkeuksellinen löytö

Tullin tuoteturvallisuuspäällikkö ei usko, että tuotteiden laatu olisi heikentynyt koronapandemian takia.

Jani Kaaro

Jani Kaaron kolumni: Pieni torjuntavoitto torjunta-aineista

Miten pieni italialainen kaupunki päätti vastustaa agrobisnestä ja kielsi torjunta-aineiden käytön.

Pelasta pörriäinen nostokuva

Suuri pörriäisvisa – testaa tietosi pölyttäjistä!

30 haastavaa kysymystä kukista ja mehiläisistä.

Luontodokumentti Suomen mesipistiäislajeista, joista joka kolmas on uhanalainen.

Mesipistiäiset katoavat – Suomen mehiläisistä ja kimalaisista kolmannes on uhanalaisia

Suomen mesipistiäislajeista joka kolmas on uhanalainen.

En flaska med ogräsmedlet Roundup.

Kemianjätti Bayer maksaa syöpään sairastuneille yli 10 miljardin dollarin korvaukset glyfosaattijutussa

Rikkaruohojen torjunta-aineena käytetyn glyfosaatin myynnistä ja korvauksista on kiistelty vuosikausia.

Tullin laborantti uuttaa torjunta-aineita appelsiineista.

Customs blocks 100 tons of pesticide-tainted Israeli oranges

More than 100,000 kg of oranges from Israel were rejected due to the presence of an EU-prohibited pesticide.

Tullin laborantti uuttaa torjunta-aineita appelsiineista.

Tulli hylkäsi yli 100 000 kiloa israelilaisia appelsiineja kiellettyjen torjunta-ainejäämien takia

Appelsiineista löytyi EU:ssa kiellettyä punkkien torjuntaan tarkoitettua bromopropylaattia.

Mies pitelee sateenkaarilippua.

Monday's papers: First gay couples adopt, medical stockpiling law, Roundup risks confirmed

Papers report on same-sex adoption, rules for med supplies and a Finnish study with new dirt on the weed-killer Roundup.

Bayerin logo rakennuksen seinässä

Kemianjätti Bayer suostui maksamaan kymmenien miljoonien korvaukset glyfosaattijutussa

Yhtiö on aiemminkin tuomittu maksamaan jättimäisiä korvauksia rikkaruohomyrkkyä koskeneissa kanteissa.

Läheltä

Useiden koirien epäillään saaneen rotanmyrkkyä Jämsässä

Koirien saamat oireet sopivat alfakloraloosi-nimiseen jyrsijämyrkkyyn.

Jääsalaattia laatikossa.

Viljelijä käytti laitonta tuholaismyrkkyä, jolla tuotetut kasvikset päätyivät kauppoihin – käräjäoikeus tuomitsi terveysrikoksesta

Kahden kymenlaaksolaisen vihannespuutarhan toimitusjohtaja tuomittiin terveysrikoksesta sakkoihin.

Råtta dricker ur en vattentunna.

Kaupungin varjoissa lymyää vihattu ja älykäs otus, joka on pitänyt ihmistä pilkkanaan vuosisatoja – "Alamme olla altavastaajina"

Rotta on levinnyt kaikille mantereille Antarktista lukuunottamatta. Silti ihmisen seurassa elävästä kaupunkirotasta tiedetään vain vähän.

Yleisesti kaupassa myytävä tuote sisältää glyfosaattia.

Parainen puolustaa kiistanalaisen glyfosaatin käyttöä kurtturuusun torjunnassa

Osa asukkaista vastustaa Paraisten kaupungin päätöstä torjua kurtturuusua rikkakasvien torjunta-aineella.

Yleisesti kaupassa myytävä tuote sisältää glyfosaattia.

Reuters: Saksa kieltämässä rikkakasvimyrkky glyfosaatin

Itävalta kielsi heinäkuussa glyfosaatin käytön ensimmäisenä EU-maana.

Keskosten hoitoa pariisilaisessa synnytyssairaalassa.

Ranskassa ei löydetty syytä vauvojen epämuodostumien aiheuttajalle

Eri puolilla Ranskaa on viime vuosina syntynyt vauvoja, joilla ei ole kämmeniä tai käsivarsia lainkaan tai ne ovat olleet epämuodostuneita.

Mehiläishoitaja.

Mansikanviljelijät tilaavat petopunkkeja postimyynnistä – niitä levitetään tänäkin kesänä miljoonittain viljelmille torjumaan tuholaisia

Petopunkit eivät ole ihmiselle vaarallisia eivätkä ne voi levitä hallitsemattomasti luontoon.

Markku Mykkälä mehiläistarhan mehiläisiä.

Mihin katosivat mehiläiset? Venäläiset huolissaan pölyttäjien kuolemista

Pölyttäjät ovat vähentyneet rajusti ympäri maailmaa.

Hukkakauraa.

Ensimmäiset hukkakaurat on löydetty Etelä-Pohjanmaalta

Hukkakauran kitkemistoimiin on syytä käydä viipymättä ensimmäisten yksilöiden ilmaannuttua.

mansikoita, mustikoita

Authorities move to root out imported illegal pesticides

Finnish Customs and chemicals watchdog Tukes say they have intensified oversight of pesticides imported into Finland.

Tuulihaukka

Tuulihaukkaa pidettiin laittomana lemmikkinä – sai uuden kodin Korkeasaaresta

Lintu sai ely-keskukselta luvan jäädä eläintarhaan.

Mielenosoittaja vastustaa Bayer Monsanto -yhtiön glyfosaattien käyttöä.

Kemikaalijätti Monsanto kärsi tappion oikeudessa

Ranskalainen maanviljelijä voitti pitkän oikeustaiston.

kasvissalaatti jossa falafelpullia

Viisi kiinnostavaa juttua sunnuntai-iltaan: Uusi ruokasuositus, vegaanivaikuttaja söi kalaa ja miksi nuoresta miehestä tuli huumegangsteri

Luitko jo nämä? Kokosimme sinulle viikon parhaita juttuja, jotka saatoit arjen kiireessä ohittaa.

Äiti, isä ja lapsi.

"Olen tuntenut silmitöntä vihaa" – kun proseccon suosio räjähti, viiniköynnökset tulivat Bonin perheen takapihalle ja niiden mukana huoli myrkyistä

Lääkärien mukaan Bonin perheen kuopuksen sairastumiseen voi olla monia syitä. Vanhemmat epäilevät, että torjunta-aineilla oli osansa. Juttu on julkaistu maaliskuussa 2019.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle