Uusimmat artikkelit
Kasvissyöjä pitää lihaa syövän poromiehen ruokavaliota eettisempänä kuin omaansa – suositukset haastavat saamelaisia pohtimaan tottumuksiaan
Poromies Veikko Feodoroffin mielestä saamelaisten tulee myös pohtia omia ruokailutottumuksiaan ja niiden eettisyyttä.
Ennakkoluulot kasvisruuasta estävät syömästä terveellisesti – ”Miehisyys näyttää vaativan riittävän määrän pihviä lautaselle”, sanoo tutkija
Kasvisruokailuun liittyy ennakkoluuloja, jotka johtuvat muun muassa puutteellisista tiedoista. Kielteiset asenteet korostuvat etenkin miesten keskuudessa.
Ravintoloitsijan mielestä lounaspaikoissa tarjotaan jopa ala-arvoista kasvisruokaa: ”Ikävä todeta ammattikunnan puolesta, ettei siihen haluta panostaa”
Kasvisruokaa pidetään hankalana, ja sitä lähdetään valmistamaan helpoimman kautta, uskoo ravintoloitsija Maija Silvennoinen. Ruokatuotannon lehtorin mukaan kysyntään ei aina pystytä vastaamaan.
Vegaaniset tuotteet pärjäsivät Suomalainen Menestysresepti -kisassa
Kokkolalaisen ja kalajokisen yrityksen tuotteet pärjäsivät kisassa, vaikka voitto menikin Ylöjärvelle.
Oulu syyllistyi syrjintään, kun ei tarjonnut vegaaniruokaa lapselle – nyt suunta muuttuu
Kaikkien vakaumuksellaan ruokavaliota perustelevien perheiden lasten pitää olla samanlaisessa asemassa. Vegaanilapsien vakaumuksellisesta syrjinnästä on huomautettu muuallakin.
Kasvissyönti yleistyy Espanjassa, mutta silti perunatortilla voi joskus olla ruokalistan ainoita kasvisruokia
Kinkkumaa kehittää kasvisruokailua ja suosii terveellistä Välimeren keittiötä. Espanjan kuuluisuuksia ovat Ibérico-possut, jotka elävät vapaina niittymailla ja syövät kastanjoita ja tammenterhoja.
Tämä joulupöydän silli ei ole kalaa nähnytkään, mutta syöjälleen se voi mennä täydestä
Mirka Olin kehittelee vegaanisia jouluruokia, joihin voi ihastua vähän vahingossa. Vegaaniruoaksi tuunatusta inhokista voi yllättäen tulla uusi suosikki.
Pikkelöidyt kasvikset sienten kera on edullinen ja ylellinen lisuke – yksinkertainen 1-2-3-liemi säilyttää sekä rapeuden että värin
Säilömisen ei tarvitse olla erityisen hankalaa.
Täyteläinen pasteija pikkelikasvisten kera sopii loistavasti joulupöytään – se valmistetaan punaisista linsseistä ja maustetaan perinteisin mauin
Linssipasteija sopii kasvisruokavalioon.
Eläinsuojelujärjestö Animalia palkitsi Lapin ja kolmen muun yliopiston ylioppilaskunnat – perusteena vegaaniruuan tarjoaminen tapahtumissa
Järjestön mukaan yhteisten tilaisuuksien ruokatarjoilujen muuttaminen kasvipohjaiseksi on tärkeä askel eläinten oikeuksien edistämisessä ja ilmastokriisin hillitsemisessä.
Ulla Järven kolumni: Lihaa ja maitoa vai aina mahakivuissa?
Kasvissyönnistä puhutaan kuin se olisi jokaisen vapaasti valittavissa. Ei ole, sanoo Järvi.
Painonnostaja Teemu Roininen ryhtyi vegaaniksi ja yllättyi positiivisista vaikutuksista urheilemiseen – "Itselläni oli ennakkoluuloja"
Painonnostaja Teemu Roininen ja ultrajuoksija Juuso Simpanen ovat olleet jo vuosia vegaaneja. Samaan aikaan he ovat olleet myös huippu-urheilijoita.
Tee kuten espanjalaiset ja pidä grillijuhlat sipulin kunniaksi – tässä kokki Paul Svenssonin muunnelma katalonialaisesta klassikkoruoasta calçotista romescon kera
Vasta korjattu nippusipuli sopii hyvin grillattavaksi.
Vegaaniset tuotteet ovat yhä tutumpia, mutta niiden säilyvyys voi askarruttaa – kysyimme asiantuntijoilta, mistä tietää kauramaidon olevan pilalla
Vanhentuneen lehmänmaidon moni tunnistaa heti, mutta kaurajuoman kohdalla tilanne voi olla haastavampi, sillä tuote ei välttämättä ole kaikille tuttu.
Vegaanisten tuotteiden myynnin huima kasvu taittui – paljon puhuttujen lihankorvikkeiden myynti on Suomessa jopa vähentynyt
Kasviperäisten tuotteiden myynti on viime vuosina kasvanut nopeasti, mutta nyt kasvu on taittunut. Kauppaketjujen mukaan ilmiölle on monta syytä.
Näin hurjaa tahtia ruoan hinta ei ole noussut juuri koskaan – tarkasta Ylen ruokakoneesta, kuinka paljon sinun ostoksesi kallistuvat
Ylen ruokakoneella voit kokeilla joka kuukausi uusimmilla tiedoilla, minkä elintarvikkeiden hinnat nousevat eniten ja minkä vähiten.
Opiskelija-ateria saa maksaa enintään 2,70 euroa, ja siksi kalaa on nyt tarjolla opiskelijaravintoloissa aiempaa vähemmän
UniCafen liiketoimintajohtaja Anne Immonen pelkää, että ravintoloita sulkeutuu, jos aterian hintaa ei saada nostettua.
Vegeä vai perinteistä? Urheiluseurojen otteluissa kisaeväät voi yhä useammin nauttia myös kasvisversiona
Vaikka perinteinen ottelumakkara pitää edelleen pintansa, voi kisaeväät nauttia entistä useammin myös vegaanisena tai kasvisversiona.
Yhä useammalla juhlavieraalla on nykyään erikoisruokavalio – keittiömestarin vinkeillä huomioit erilaiset ruokailijat hermoja menettämättä
Tarjoilut kannattaa kasata siten, että vieraat voivat koota lautaselleen omaan ruokavalioon sopivan salaatin tai vaikka pita-leivän.
Seinäjoki aloittaa vegaaniruuan tarjoamisen kouluissa syksyllä – Kaupunginvaltuusto hyväksyi aloitteen yksimielisesti
Aiemin kiivasta keskustelua aiheuttanut aloite hyväksyttiin kaupunginvaltuuston kokouksessa. Vaikka päätös oli yksimielinen, ei sitä täysin pureskelematta nielty.
Lapin yliopiston opiskelijat ovat päättäneet tarjota tilaisuuksissaan vain kasvisruokaa
Lapin yliopiston ylioppilaskunnan päätös koskee sisäisiä kokouksia ja tapaamisia sekä kaikille ylioppilaskunnan jäsenille avoimia tapahtumia, kuten vuosijuhlia sekä fuksi- ja tuutoriseikkailuja.
Helsinkiläiskouluissa syödään niin paljon kasvisruokaa, että enempää ei lautasille mahdu – tutkija ehdottaa ruokapöytiin myös hamppua
Helsingin tavoite olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä näkyy myös koululaisten ruokalautasilla: yli puolet tarjolla olevasta ruoasta on kasviksia. Seuraava trendi on hybridiruoka.
Seinäjoki aikoo aloittaa vegaaniruuan tarjoamisen kouluissa
Seinäjoella nousi varsinainen "vegaanigate" viime vuonna, kun vegaanisen ruuan tarjoamisesta kouluissa kiisteltiin. Nyt asia on uudelleen käsittelyssä.
Tee lihapyöryköitä italialaiseen tyyliin – vähemmän lihaa, enemmän makua
Voit jopa jättää lihan kokonaan pois
Lisää kasvisruokaa, kaurajuomaa maidon rinnalle, vegevaihtoehdot linjaston alkuun – näin uusi suositus muuttaa opiskelijahintaisia lounaita
Katriinan kasvisravintola sai jättää eläinperäiset maidot ja piimät pois valikoimasta. Aiemmin niitä on pitänyt tarjoilla muuten vegaanisessa ravintolassa, jotta opiskelijat saivat Kelan ateriatuen.
Moni tunnettu karkki on muutettu vegaaniseksi kaikessa hiljaisuudessa – markkinoinnin professori selittää, miksi se ei aina näy tuotteiden mainonnassa
Makeisalan yritykset uskovat vegaanisten karkkien kysynnän kasvuun ja panostavat tuotekehitykseen. Yrityksillä on myös kunnianhimoisia tavoitteita kasviperäisten tuotteiden osuuden kasvattamisesta.
Anna arkiruoalle potkua uusilla mauilla – mausta bolognesekastikkeesi kardemummalla
Kardemummaa sopii myös suolaisiin ruokiin.

Keskiviikko 17.11.2021 (radio)
Uusia koronatartuntoja on paljon. Viro pystyttää itärajalle piikkilankaa. Lounasruokailu voi opettaa syömään kasvisruokaa. Linnanjuhlat kunnioittaa sairaanhoitajia. Sääennuste.
Ensiksi tuli raastepöytä, nyt kasviproteiinit: lounaslinjastot muovaavat salaa tottumuksiamme – kävimme läpi 800 ravintolan lounaslistat
Kasviproteiinien ykkönen on tofu, mutta myös perinteet elävät lounaslistoilla vahvana. Joukkoruokailu voi ohjata syömistämme huomaamatta kohti kasvista, sanovat tutkijat.
Itämeren syysrullat maustetaan levällä – matalan kynnyksen tutustumisväylä tulevaisuuden ruokaan
Kuin kevätrullia, mutta yllättävällä twistillä.
Paavit ja Pythagoras ovat nykyisten ruokatrendien edelläkävijöitä
Uusille ruokatrendeille löytyy historialliset esikuvat.

Kalapuikkogate, intin kasvisruoka ja kauramaitosuru – lihasta luopuminen Helsingissä on vain yksi monista ruokakohuista vuosien varrella
Montako kalapuikkoa saa ottaa, miksei lapset saa eettisistä syistä kauramaitoa ja riittääkö varusmiehelle lounaaksi pussikeitto ja proteiinipatukka? Myös näistä ruoka-aiheista on kohuttu.
Lihakauppias Helsingin päätöksestä tarjoilla vain kasvis- ja kalaruokaa: Ei ihmisen tarvitse joka päivä lihaa syödäkään
Ylen haastattelemat lihakauppiaat ihmettelevät Helsingin kaupungin päätöstä lopettaa lihan tarjoileminen kaupungin tilaisuuksissa. Kauppiaat olisivat toivoneet kaupungin tekevän syvällisen analyysin lihan syönnin ympäristövaikutuksista ennen totaalikieltoa.
Lahden kaupunginjohtaja ei aio edistää lihakieltoa kaupungin tilaisuuksissa
Helsingin kaupunki päätti, ettei sen järjestämissä tilaisuuksissa tarjota enää lihaa. Lahden kaupunginjohtajan Pekka Timosen mielestä muutos kohti kasvisruokien suosimista tapahtuu parhaiten asteittain.
Helsinki luopuu lihan tarjoamisesta tilaisuuksissaan, mutta on päätöksineen yksin: Espoossa asiasta ei ole keskusteltu vuosiin, Vantaalla aloite vireillä
Kaupungeissa tehdään useita erilaisia toimia ruoan ilmastovaikutusten vähentämiseksi. Lihasta luopuminen koskee kuitenkin vain pientä siivua Helsingin ruokapalvelukokonaisuudesta.
Lihan tarjoileminen Helsingin tilaisuuksissa lopetetaan – ilmastotiimin päällikkö: Linjaus ei ota kantaa esimerkiksi koulujen ruokailuihin
Lisäksi kertakäyttöastioista luovutaan ja kahvimaitona tarjoillaan kauramaitoa. Linjaus tulee voimaan ensi vuonna.
Lahdessa korkeakouluopiskelijat saavat jatkossakin Kelan ateriatukea
Valtion ravitsemusneuvottelukunta ja Kela ovat antaneet uudet ruokailusuositukset korkeakouluopiskelijoille. Ruokailusuositus määrittää, miten opiskelijaruokailu järjestetään niin, että se oikeuttaa Kelan ateriatukeen.
Menestysresepti syntyi turkulaisessa kasvisravintolassa – koronasulun iskiessä ei jääty odottamaan parempia aikoja vaan tehtiin kehitystyötä
Restonomi ja ravintola-alan yrittäjä Marjaana Pohjola elää unelmaansa. Kasvisravintolat pyörivät omalla painollaan, ja nyt voi keskittyä tuotekehitykseen. Suomen menestysreseptikisan hän voitti Fallero-kasvispyöryköillä. Lisää ideoita on kehitteillä.
Pieni kikka nosti kasvisruuan lasten suosioon – vain ruokien järjestys vaihdettiin: "Menekkiä jouduttu jopa rajoittamaan muovikannella"
Kotkan kouluissa ja opiskelijaravintoloissa on tästä syksystä alkaen vaihdettu liha- ja kasvisruoka tarjoilulinjastossa uuteen järjestykseen. Muutoksella halutaan totuttaa lapsia ja nuoria suositusten mukaiseen kasvispainotteiseen syömiseen.
Viikon kuluttua valittava uusi valtuusto saa päättää Seinäjoen koulujen vegaaniruoan kohtalon
Seinäjoen nykyinen valtuusto tyrmäsi maanantaina nuorisovaltuuston aloitteen tarjota vegaaneille omaa ruokaa kouluissa. Asia palaa valmisteluun ja käsitellään uudelleen vielä syksyn tullen.
Vakaumus ja yhdenvertaisuuskysymys vai nirsoilua ja terveysriski? – Moni koululainen saa jo vegaaniruokaa, mutta yhä joskus aloitteille tulee myös takkiin
Vegaanit joutuvat jatkossakin turvautumaan omiin eväisiin Seinäjoella. Vegaaniruuan vastustuksessa nousivat esiin niin terveyshuolet kuin yhdenvertaisuus ja kustannukset. Myös Vegaaniliiton mukaan kyse on yhdenvertaisuudesta, mutta perustavalla tavalla.
Seinäjoen valtuusto torppasi vegaanisen ruuan tarjoamisen kouluissa
Seinäjoen nuorisovaltuusto on esittänyt kasvis- ja vegaaniruuan tarjoamista kaikkiin kouluihin. Nuorisovaltuuston mielestä kaupungilla pitäisi olla yhteinen linja, jotta opiskelijat olisivat tasa-arvoisessa asemassa. Valtuusto kuitenkin tyrmäsi aloitteen.
Candidates want vegetarian school lunches once a week, says election compass
Yle's election compass has some interesting data on what candidates say they want to do.
Eläintalous on ilmastokriisin tikittävä aikapommi, mutta siihen on yksinkertainen ratkaisu: kasvisruoka ja keinoliha - ruoan vallankumous näyttää jo alkaneen
Eläintalous lämmittääkin ilmastoa luultua enemmän.

Finnish cactus purse makes Vogue
A Finnish vegan handbag constructed from cactus leather was picked up by the US edition of Vogue magazine.

Tiistai 6.4.2021 (tv)
Koronatilanne. Sukunimet. Kasvisruoka. Sää.
Pohjalaiskoulut tarjoavat vegaaniruokaa vaihtelevasti – Vaasa vastaa oppilaiden toiveeseen: vegaanivaihtoehto tulee lyseoon ja Vamialle syksyllä
Keski-Pohjanmaan ammattikoulussa vegaaneille on jo ruokavaihtoehto tarjolla. Seinäjoella lukiossa kokeiltiin, mutta vegaaniruokailijoita oli vain muutama.

Suuren paaston aikana kasvissyöjä saa mahansa täyteen Venäjällä
Arkea maailmalta: Lihaton ruoka on venäläisille usein vain keväinen kausituote, kertoo kirjeenvaihtaja Erkka Mikkonen.
Keskiviikko 10.3.2021 (radio)
Juniin tulee maskipakko. Koronakaranteenista lipsutaan. Kasvisruoka jakaa mielipiteet. Poliisi ottaa käyttöön haalarikamerat.
Pitäisikö kasvisruoan määrää julkisissa ruokaloissa lisätä? Suomalaiset jakautuvat kahteen leiriin, kertoo Ylen kysely
Naiset ja nuoret kannattavat kasvisruoan lisäämistä, vanhemmat ikäluokat ja miehet ovat toista mieltä.