Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Syksyn lakkiaisiin saa osallistua myös muutama vieras – tilaisuuksissa vahva maskisuositus

Syksyn uudet ylioppilaat saavat valkolakkinsa tällä viikolla.

Uimarannoilla lotrataan nyt aurinkorasvalla, lapsille puetaan myös uv-suojavaatteet

Ilmatieteen laitos varoittaa, että ultraviolettisäteily on nyt voimakasta eteläisessä Suomessa.

Maailmankaikkeushavaintoja ja parannusehdotuksia

Apaut parikymmentä havaintoa ja parannusehdotusta.

Koronakevät on vaatinut ylioppilailta sopeutumista – joensuulainen Leo Siiskonen ei anna viruksen viedä iloa valkolakista

Poikkeustilan takia ylioppilaskokeet vietiin läpi tiukassa aikataulussa ja juhlat on siirretty loppukesään.

Hitlerin silinterihattu päätyi lahjana Israeliin

Liikemies lahjoitti natsiesineet Israeliin, jotta äärioikeisto ei saisi niitä haltuunsa.

Trikoopipot ovat toivottuja kesävauvojen lahjoja Mikkelin keskussairaalassa

Trikoopipo, pieni peitto tai turvalonkero matkaa muistoksi vauvan omaan kotiin.

Materiaalien alkuperä kiinnostaa myös ylioppilaslakeissa –vegaanisen lakin lippa on sellua

Viitasaarella ylioppilaslakkeja valmistavan M.A.S.I Companyn tehtaalla on eletty kiireisiä aikoja.

Vapun kiusallinen intiimisalaisuus: Ylioppilaslakki ei mahdu enää päähän

On taas aika kaivaa samettilakki komeron uumenista ja painaa se päähän vapun kunniaksi. Päähine voi kuitenkin tuntua liian pieneltä, kuin kutistuneelta.

Näyttelijä Jarkko Niemi harrastaa virkkausta: "Tämä on kyky, jota olen yrittänyt pitää piilossa"

Niemi oppi virkkaamaan elokuvan kuvaustauolla. – Opin tekemään pipon ja sitten tein niitä pipoja siellä joka päivä.

KalPan ottelussa neulotaan vaatteita vastasyntyneille

Kuopion yliopistollinen sairaala on kertonut kaipaavansa lisää myssyjä ja villasukkia vauvoille.

Voisiko tuohi korvata muovin? Tuohipiiri pitää yllä vanhaa käsityöperinnettä

Tuohesta voi tehdä muun muassa vateja, koreja, hattuja, lompakoita, hattuja ja pannunalusia.

Voivatko aivot, nilkat tai kivekset jäätyä? Selvitimme, ovatko keski-ikäisten kautta aikain kauhistelemat muoti-ilmiöt oikeasti vaaraksi

Työterveyslaitoksen erikoistutkija pitää paljaita nilkkoja kiltimpänä nuorisotrendinä kuin tiukkoja pillifarkkuja, jotka vedettiin jalkaan kosteina.

Roope Lipastin kolumni: Saavuttamaton aikuisuus

Aikuinen on sellainen, jonka elämänhallinta on luottoluokittajien parhaassa A+++ -luokassa. Aikuinen on vastuussa itsestään ja lapsistaan ja vanhemmistaan ja isänmaasta ja taloyhtiön parkkipaikoista sekä vanhempainyhdistyksen kassasta, kirjoittaa kirjailija Roope Lipasti.

Reportaasi: Mikkelin derby muistutti seurojen poliittisesta historiasta ja tarjosi välähdyksen kaupungin jalkapalloilun kulta-ajoista

MP:n ja Pallo-Kissojen kauden toinen kohtaaminen keräsi Urskiin tämän kauden ennätysyleisön, 2522 katsojaa.

Leikkisää luonnonläheisyyttä ja hilpeitä hattuja! Kaustisen festivaaleilla pukeudutaan rohkean rennosti: ”Tykkään oudoista yksityiskohdista, kuten vilkkuvista yksisarvistossuista!”

Ulkoilmalavalla kaikuu kansanmusiikki. Juhlakansa karkeloi miesten minishortseissa, kukkakuoseissa ja cowboy-hatuissa. Ilmassa tuoksuu aurinkorasva, jäätelö ja tupakka. On Kaustisen 51. kansanmusiikkifestivaali.

Vegaanisesta yo-lakista tuli kevään hitti, mutta perinteinen nahkarouheesta tehty lippa on silti ekologisempi

Vegaanisen ylioppilaslakin valmistaja Fredrikson kertoo, että lakkeja myydään tänä keväänä tuhansia. Kysyntä yllätti.

Syöpään sairastunut Anne Kallio-Lehtimäki sai omista suortuvistaan tehdyn hiuspäähineen - "Sain näin osittain pitää omat hiukseni."

Helmikuussa sytostaattihoidot aloittanut Anne Kallio-Lehtimäki tiesi, että hän menettää paksun tukkansa. Peruukin sijaan hän valitsi myssyn, johon punottiin otsatukka omista hiuksista.

Iloisesti vellova juhlakansa todisti Mantan lakitusta, paikalla tuplasti enemmän väkeä kuin viime vuonna – katso parhaat palat

Suihkulähdealtaan vaahto vilvoitti ankarimpia vapun juhlijoita kauniissa kevätauringossa.

Sulkapäähineen käyttö on kuuma aihe myös maailmalla – suomalainen mohawk: "sitä ei ole koskaan tarkoitettu kenen tahansa puettavaksi"

Intiaanipäähineiden käyttö muun muassa bileasuna musiikkifestivaaleilla puhuttaa myös maailmalla. Oulussa asuva Mohawk-kansan edustaja kertoo, kuinka pyhien asioiden pyhyyden selittäminen ulkopuolisille on turhauttavaa.

Kotkassa kadonnut 7-vuotias poika löytyi hyvässä kunnossa

Otsolan koululta kadonnut poika löytyi iltapäivällä hyvässä kunnossa.

Poliisi kaipaa tietoja Imatralta kadonneesta miehestä

Viimeinen havainto miehestä tehtiin kiirastorstaina Imatralla.

Andy McCoy on hattukauppiaalle haastava asiakas, mutta ammattilainen löytää sopivan hatun päähän kuin päähän

Lahtelainen Rauni Laaksonen on myynyt hattuja 30 vuotta. Yksi haastavimmista asiakkaista on ollut muusikko Andy McCoy.

Hatanpään puistosairaalasta lenkille lähtenyt iäkäs mies kateissa

Kadonneella miehellä on tummat vaatteet, hän on 176 cm pitkä, normaalivartaloinen ja käyttää kuulolaitetta.

Lämpö ei karkaa, kun vastasyntyneen päässä on pipo – tässä ohje ompelijoille

Vastasyntynyt kohtaa vanhempansa ensimmäisen kerran pipopäisenä. Päähineellä on tärkeä tehtävä, ja myssyjä tarvitaan synnytysosastolla paljon. Niitä ompelevat hyväntekeväisyyskampanjassa innokkaat vapaaehtoiset.

Neulottu lehtikuvioinen myssy

Opi hyödyntämään eri tyyppisiä silmukoita.

Suomen uusi olympia-asu herätti ihmetystä – "Hattuun voi ainakin piiloutua sisään"

Karvahatulle löytyi monenmoista eri tyyliä, kun olympiajoukkue esitteli tulevien kisojen vaatetuksensa.

Tunnistatko uuden kansallispukuharrastajan? Tarkkaile näitä: säppäli, tykkimyssy, tasku

Kansallispuku elää voimakasta nousukautta, kun sen osat on otettu arkikäyttöön. Uusi kansallispukuyhdistys kertoo harrastusinnosta.

Suomen suurin hiustenkeräysoperaatio kerää hiuksia syöpäsairaille lapsille: "Tästä tulee hyvä mieli"

Tukkaoperaatio 2017 on hyväntekeväisyyskampanja, jossa mukaan ilmoittautuneet kampaamot leikkaavat ilmaiseksi lahjoitettavat hiukset.

Myös Norjassa keskustellaan kulttuurisesta omimisesta – Talousministeri pukeutui intiaanipukuun

Kulttuurinen omiminen on ollut esillä viime aikoina Suomessa, ja nyt myös Norjassa aihe on noussut esille talousministerin pukuvalinnan myötä.

Käsityöyrittäjä uskalsi yhdistää farkut ja perinneasun – sai niskaansa syytökset pyhäinhäväistyksestä

Yllä kansallispuvun yläosa ja alaosaan farkut. Tuunaus tekee kansallispuvusta osan arkea.

Pipo on orvon linnunpoikasen turvakoti – vapaaehtoiset virkkaavat koukut suhisten apua pikkulinnuillle

Kaksi tervapääskyn poikasta kyyhöttää oranssissa pipossa. Pikkupääskyt ovat saaneet virkatun kesäkodin, joita on lähetetty Heinolan lintutarhalle jo yli sata.

Kuvagalleria: Vaihteleva sää väritti kuninkaallisten historiallista vierailua

Suomen sää oli oikukas, mutta ei onnistunut latistamaan kuninkaallista loistoa. Ohjelmassa oli paljon puheita, fanfaareja ja tuulen uhmaamia hattuja.

Kadonnut henkilö Nivalassa – poistui hoitokodista viime lauantaina

Poliisin mukaan kadonneella on yllään mustat farkut, mustat talvikengät ja valkoinen pipo.

Iso mies virkkasi vauvalle pienen pipon: "Haastan mukaan heidät, joille tämä ei ole ominainen harrastus"

Vastasyntyneille virkattavien sukkien, turvalonkeroiden ja myssyjen tekijöiksi kaivataan nyt myös miehiä.

Syöpäosastolla yllätyttiin ihmisten auttamishalusta – sytomyssyjä riittää nyt muutamaksi vuodeksi

Muutamassa viikossa Turun yliopistollisen keskussairaalan syöpäosastolle on toimitettu satoja myssyjä.

Varusmiesten keinoilla pärjää pakkasessa

Lumipukua ei sentään tarvitse hankkia tullakseen juttuun paukkupakkasten kanssa, mutta moni muu armeijan käyttämä keino voi auttaa matkalla kohti kesää.

Joulukauppa käy hurjaa tahtia – S-ryhmä ennakoi jopa 5 prosentin kasvua

Vähittäiskaupan joulumyynti nousee muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen.

Tonttulakki bussilippuna villitsi matkustamaan – kesällä ilmaiskyytejä kukkahatuilla?

Tontulakin arvo maksuvälineenä kasvaa Jyväskylän seudulla. Viime lauantaina tonttulakilla sai ilmaisen bussikyydin lisäksi etuja ja alennuksia myös kaupoissa ja yrityksissä. Kesäkaudella kaupunki lupaa harkita kukkahattu-tempausta.

Pikkujoulut työllistävät pukuvuokraamoja – Varkauden teatterissa kyse ei ole enää mistään nappikaupasta

Varkauden teatterissa pukuvuokraus on niin kannattavaa, että sen tuloilla pystytään kattamaan puvustamon materiaalihankinnat.

Kolumni: Tasavirtamyssyllä masennuksen kimppuun?

Uudet tutkimustulokset näyttävät viittilöivän psykiatriaa takaisin yhteen neurologian kanssa. Tuleeko lääkäreistä tämän kehityskulun päässä teknikkoja, kysyy Risto Laitila.

Historiallinen hattuliike Punavuoressa menee myyntiin – ”Pala helsinkiläistä historiaa katoaa”

Hattuliike Mary Pelanne on toiminut samalla liikepaikalla vuodesta 1942. Nyt sekä liiketila että arvokas hattukokoelma menevät myyntiin.

Työnnä myssy pakastimeen – Näillä konsteilla eroon täistä

Kutiaako pää? Täiden häätämisessä neuvoo infektiolääkäri Hannele Kotilainen.

Metallin hohtoa, tekoturkista ja lierihattu päähän – poimi suosikkisi miesten syksyn muodista

Pikkutakeissa näkyy nyt printtejä, housujen lahkeet ovat pikkuhiljaa levenemässä ja päähän laitetaan pipon sijaan hattu, kertovat miesten muodin tuntijat.

Iäkäs nainen on kateissa Uudessakaupungissa

Viimeisin havainto naisesta on tehty perjantaina 30. syyskuuta 2016.

Ilonen kiri jatkopaikan tuntumaan pitkissä kalsareissa - "Kunnon mahdollisuus lauantaina"

Mikko Ilonen teki komean nousun Euroopan kiertueella Skotlannissa.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle