Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Joensuun kaupungintalo iltavalaistuksessa talvella.

Joensuu-päivää vietetään entiseen malliin 29. marraskuuta

Luvassa on kaikille avointa kulttuuriohjelmaa ja asukkaat toivotetaan tervetulleiksi aamukahveille pitäjillä ja kaupungintalolla.

Kuva jota käytetään kuvituksena vastineiden yhteydessä

Yle vastaa: Kulttuuri ja urheilu ovat tärkeitä suomalaisille ja siksi myös Ylelle

Jere Nurminen vastaa urheilu- ja kulttuuripohdintaan.

Kuva jota käytetään kuvituksena vastineiden yhteydessä

Yle vastaa: Ylen kulttuuritarjonta on muutakin kuin tv-ohjelmia

Vastaus mielipidekirjoitukseen Ylen kulttuuriohjelmistosta.

Alaston mies seisoo pyyhe niskassaan hangessa kodan edessä katsomassa revontulia

Ylen ja kulttuurikanava Arten yhteistyö kasvaa uuden sopimuksen myötä

Yhteistyötä on tehty koko 2000-luvun ajan.

Kirjastonhoitaja laittaa kirjoja hyllyyn Rauman kirjastossa 1968.

Tilaa tiedolle ja harrastamiselle – kirjastoissa rakennetaan demokratian kivijalkaa

1970–1990-luvun ohjelmissa kirjasto vie tiedon valtatielle

Kevään 2016 Teemalauantaiden ohjelmistoa.

Teemalauantait keväällä 2016

Teemailloissa yltäkylläinen kattaus elokuvan historiaa.

avaruusromua 25 vuotta

Avaruusromua kesäyössä

Avaruusromua kuuntelupaikat - kerro omasi.

Ylen Prix Italia -edustajat on valittu

Ylen Prix Italia -edustajat on valittu

Suomi-neidon muotia vuonna 2015

Strada: Kulttuuriohjelma vai pelkkää pieruhuumoria

Strada jakoi katsojat puolesta ja vastaan.

Stradan transutähti Jeannetta Kincku valmistautuu lähetykseen

Kulttuuriohjelma Stradasta tuli iloinen ruumis

Strada teki hulvatonta kulttuurijournalismia

Jukka Mikkola

Avaruusromua 25 vuotta radiossa ja kerran televisiossa!

Legendaarinen radio-ohjelma Avaruusromua täyttää 25 vuotta.

Yle uudistaa kulttuurijournalismin tarjontaa: parempaa palvelua, enemmän rohkeutta ja rosoa

Kulttuurijournalismi-sisällöt yleisön saataville näyttävästi

Keskiyöllä Pariisi herää. Kuvassa Serge Gainsbourg.

Keskiyöllä Pariisi herää

Runsaasti arkistojen aarteita ja upeaa musiikkia sisältävä dokumentti kertoo ranskalaisen chansonin parhaista tulkitsijoista ja Pariisin vasemman rannan musiikkielämästä vuosina 1945–68. Mukana muun muassa Serge Gainsbourg, Jacques Brel, Charles Aznavour, Juliette Gréco, Barbara ja Georges Brassens.

Yks' kaks' kolme, ohjaus Billy Wilder.

Mainosmiehiä itäblokissa – Teemalauantai 7.2.

Hulvaton virolaisdokumentti ja Billy Wilder -klassikko.

Kollaasikuva. Teksti: Pietari Undergound

Pietarin maan alla syntyi elinvoimainen undergroundkulttuuri

Viisi vuosikymmentä Pietarin undergroundkulttuuria.

Abban Agnetha (Agnetha: Abba & After, 2013).

Abban Agnetha

Agnetha Fältskog palasi vuonna 2013 pitkän poissaolon jälkeen julkisuuteen uuden levyn kera. BBC:n ohjelma kertoo, miten 15-vuotiaana laulajanuransa aloittanut ujo pikkukaupungin tyttö nousi superyhtye Abban jäseneksi ja maailmanmenestykseen.

Loppukevään ohjelmistoa Teemalauantaissa 2015.

Teemalauantaiden kevät 2015

Parasta seuraa lauantai-iltoihin! Teemaillat alkavat klo 21.

Yle Areena logo.

Romanian köyhyys toi haitaristin Helsingin kaduille

Romanialainen katumuusikko Mircea Alecu elättää kuusihenkistä perhettään haitarinsoitolla. Kotimaan köyhyys pakotti etsimään tienestin kadulta ja kaukaa kotoa.

Yle Areena logo.

Kalpeat naamat -näytelmän pikkutytöt joutuvat vanhempien poikien kiristämiksi

Ohjaaja Raili Ruston Kalpeat naamat -näytelmän (1978) kaksi tyttöä ajautuvat valehtelun kierteeseen selvitäkseen isompien poikien uhkailusta.

Yle Areena logo.

Nuori suomalainen stand up kukoistaa, mutta on kesyä amerikkalaiseen verrattuna

Kun stand up -komiikka tuli Amerikasta Suomeen 1990-luvulla, uskottiin ettei laji menestyisi Härmälässä. Toisin kävi, sillä 2010-luvulla stand upilla itsensä elätti jo noin kolmekymmentä koomikkoa, joiden showt vetivät vuosittain satojatuhansia katsojia. Suomalainen yleisö ei ollut kuitenkaan vielä valmis yhtä rajuun menoon kuin amerikkalaiset.

Yle Areena logo.

Selfieillä, itsiöillä ja meitsieillä rakennetaan harkittua minäkuvaa

Älypuhelinten yleistyessä valokuvien määrä internetissä räjähti. Sosiaalisen median palvelut kuten Facebook ja Twitter täyttyivät kuvista, jotka käyttäjä saattoi julkaista heti kuvan otettuaan. Somettajien omakuvat eli selfiet nousivat sen luokan ilmiöksi, että Oxfordin sanakirja nimesi selfien vuoden 2013 sanaksi. Selfieillä voidaan vahvistaa omaa sosiaalista statusta ja parhaimmillaan saada vaikka töitä. Silotelluissa kuvissa ei kuitenkaan kerrota koko totuutta kuvan ottajan elämästä – eikä sosiaalisen ilmiöön ole kaikkien pakko edes osallistua.

Lapsia istumassa television ääressä

Tuolien historiaa keinutuolista puhemiehen valtaistuimeen

Harvinaisuudesta tuli jokapäiväinen käyttöesine.

Iiu Susirajan omakuva talon seinällä

Iiu Susirajan kuvissa leikitään ruualla ja selfie-ilmiöllä

Omaperäinen taiteilija kiinnostaa myös ulkomailla

Ilmari Tapiovaaran Fanett-tuoli

Ilmari Tapiovaaran tuolit kalustivat sodanjälkeisen Suomen

Fanett-pinnatuoli on koko Suomen eniten tuotettuja tuoleja

Eero Aarnio pallotuoli

Eero Aarnion muovihuonekaluista tuli ikoneja

Eero Aarnio kertoo futurististen huonekalujensa synnystä.

Yle Areena logo.

Retrotrendi nosti perinteikkään tapettitehtaan suosioon

Kun lamavuodet nujersivat, kotimaiset tapetinvalmistajat joko katosivat tai myivät toimintansa ulkomaille. Pihlgren ja Ritolan vuonna 1930 perustettu tapettitehdas kuitenkin jatkoi tapettien painamista Toijalassa.

Suuri Modigliani-huijaus.

Suuri Modigliani-huijaus

Huima tositarina kolmen kaveruksen taidekepposesta.

Vinyylimania. Kuvassa muusikko ja vinyylilevyjen kerääjä Philippe Cohen-Solal.

Vinyylimania

Tyylikäs, musiikkipitoinen ja koukuttava dokumentti maailmanlaajuisesta ja yhä pahenevasta maniasta: intohimosta vinyylilevyihin. Cd-levyn tulon ja musiikin digitaalisen jakelun piti tappaa analoginen levy, mutta toisin kävi. Vinyylisoundin nimeen vannova heimo kasvaa koko ajan. Teema 28.9. klo 12.55.

Peter von Bagh ja Jörn Donner (2007).

Peter von Bagh ja Jörn Donner korostivat taiteen merkitystä Suomen historiassa

K-rapussa keskusteltiin 90-vuotisen Suomen merkkiteoksista.

Krzysztof Komeda, puolalainen elokuvasäveltäjä ja jazzpianisti

Komeda, Polanskin säveltäjä

Dokumentti nuorena kuolleesta Krzysztof Komedasta, joka sävelsi Rosemaryn painajaisen unohtumattoman kehtolaulun. Nerokasta muusikkoa muistelevat muun muassa Roman Polanski, Mia Farrow ja Andrzej Wajda. Teema sunnuntaina 14.9. klo 21.

Kraftwerk: Pop Art

Kraftwerk: Pop Art

Elektronista musiikkia soittaneiden erakoiden tie maineeseen

Stradan juontajat 2014: Joonatan Pitkänen ja Marjut Tervola

Stradaan tuli uusi juontaja!

Stand-up-koomikko Joonatan Pitkänen aloittaa kulttuuriohjelma Stradan juontajana.

Charles Chaplin elokuvassa Kahlekarkuri (The Adventurer, 1917)

Teemalauantaiden syksy 2014

Loppusyksyn Teemalauantait tarjoavat elokuvan historialle omistettuja komeita teemailtoja, tähtien täyttämiä jengikuvauksia, kulkureita ja pokerinaamoja.

Yle Areena logo.

Ahlan wa sahlan!

Arabialainen kulttuuri pähkinänkuoressa.

Yle Areena logo.

Onko kirjailijan työ boheemien huitaisuja paperille?

Luonnonhelmassa, tuulen tuivertaessa myrskyisästi, istuu runoilija ja luo jotain uutta ja kaunista. Sellaistako on olla lyyrikko tai prosaisti? Onko heidän tekemänsä työ ollenkaan työtä vai pelkkää haaveilua? Muun muassa tällaisiin kysymyksiin pyrki vastaamaan vuonna 1968 tehty ohjelma Kirjailija – uneksija vai työntekijä.

Stradan sketsiarkisto osa 1!

Strada on tullut tunnetuksi kulttuuriohjelmana, joka sekoittaa asiajournalismiin anarkistista huumoria. Katso kokoelma Stradan sketsiklassikkoja!

Yle Areena logo.

Jokaisen elämä on elämäkerran arvoinen

"Jokaisen elämässä on paljon kuvaamisen arvoista ja paljon ainutkertaista, mitä ei ole kenenkään toisen elämässä", sanoo Mika Waltarin ja Helvi Hämäläisen elämäkerrat kirjoittanut Ritva Haavikko. Hän ja muut kirjoittamisen ammattilaiset antavat neuvoja elämäkerran kirjoittamiseen neliosaisessa Taito-tv:n sarjassa.

Yle Areena logo.

Henriikka Tavin Toivo ja runoilijan hengenpitimet

Henriikka Tavin Toivo-runokokoelmaa on kuvailtu valoisasta nimestään huolimatta tummanpuhuvaksi kirjaksi. Taville myönnettiin Toivo-kokoelmasta vuoden 2011 Tanssiva karhu -palkinto. Palkittu runoilija halusi testata totuutta, että "runouden kirjoittamisella ei elä." Ajatusleikki itseään elättävästä runoilijasta johti 12-projektiin – uuden runokoelman julkaisuun vuoden jokaisena kuukautena.

Yle Areena logo.

Pioneeri, pakinoitsija ja provokaattori Matti Kuusi

Matti Kuusi (1914–1998) oli uranuurtaja suomalaisen folkloren, kansanhuumorin ja kalevalamittaisen runouden saralla. Hänet tunnettiin myös ärsyttäjänä. Vuosikymmenten aikana hän herätti kriitikon roolissaan paljon rohkeita ja yllättäviä avauksia julkiseen keskusteluun. Tässä kuultavissa ja nähtävissä ohjelmissa Kuusi pohtii elämää vanhemmalla iällä. Viimeisessä ohjelmassa pohditaan Kuusen merkitystä kansanperinteen tutkimiselle sekä kirjallisuudelle.

Yle Areena logo.

Meri-Rastilan päiväkirja antoi suunvuoron alueen asukkaille

Meri-Rastilaan mahtuu monta kulttuuria.

Yle Areena logo.

2000-luvun yhteiskunnallinen teatteri ammensi jopa kokouspöytäkirjoista

Uuden vuosituhannen alussa poliittinen ja yhteiskunnallinen teatteri koki nousukauden Suomessa. Tekijät, kuten Susanna Kuparinen ja Juha Jokela ammensivat materiaalia teoksiinsa niin puolueiden kuin ihmistenkin kriiseistä muuttuvassa maailmassa.

Yle Areena logo.

Kirjasto on demokratian kivijalka

Ex libris -ohjelma kirjastoissa Porissa ja Suonenjoella 1993

Yle Areena logo.

Rick Loverin funk-musiikki on sisäistä hierontaa

Sam Huber on Eternal Erection -yhtyeen johtohahmo.

Yle Areena logo.

Jörn Donner kriitikoiden ja taiteilijoiden ristitulessa

Vuoden 1994 ohjelmassa kysytään, onko kriitikoilla valtaa.

Yle Areena logo.

Television tiiliskivet radiossa

2010-luku on televisiosarjojen kultaista aikaa. J.P. Pulkkisen radiosarja käy läpi jakso jaksolta suosituimpien ja palkituimpien tv-sarjojen tarinan. Jokaista sarjaa kommentoi sarjaan perehtynyt asiantuntija.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle