Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Konservoitu Haminan mursu.

Luonnontieteellinen museo saa syksyllä näytille eläimen, josta voi tulla kaikkien aikojen hitti: "En tiedä kestävätkö seinät"

Haminan mursun kuolemasta on tasan vuosi, ja nyt eläimen konservointi on loppumeikkauksia vaille valmis. Mursu tulee yleisön nähtäville näillä näkymin syyskuussa.

Hauraat silkkiset morsiuspuvut esillä Milavidassa Tampereella.

Mummon hieno hääpuku ei välttämättä ole ullakkosi kallein vaateaarre – museokokoelmiin halutaan tavallisia arkivaatteita

Vanhat juhlapuvut voivat olla arvokkaita, mutta niitä museokokoelmissa on valtavasti. Työ- ja arkivaatteita sen sijaan puuttuu, vaikka juuri ne kertoisivat entisaikojen elämästä enemmän.

Meriarkeologi Minna Koivikko pitää kädessään hylystä nostettua paahtoleipätelinettä.

”Välillä laitamme kakkukuvun hylyn päälle, jotta saamme säästettyä tutkittavaa myös uusille meriarkeologian sukupolville”, sanoo meriarkeologi Minna Koivikko

Teknologia on mullistanut meriarkeologiaa, sillä sen avulla merenpohjan salaisuudet paljastuvat entistä paremmin. Museoviraston meriarkeologina Minna Koivikko tutkii enimmäkseen puulaivoja.

Vanhan Vaasan rauniot

Kirkon raunioiden kunnostus Vanhassa Vaasassa jatkuu kolmatta vuotta - aitauksia ei oteta toistaiseksi pois

Murenevat Pyhän Marian kirkon rauniot voivat olla vaaraksi yleisölle ilman aitauksia. Kunnostustyöt alueella jatkuvat vielä pitkään.

Katkelmilla oleva pronssikautinen miekka

Bronze Age sword found in western Finland garden

Bronze Age artefacts are rare discoveries, as only about 200 objects from the era are known to have been found in Finland.

Meriarkeologi Minna Koivikko koki ikimuistoisen hetken, kun Badewannen sukeltajat nostivat leijonanpään pintaan.

Mysterious 18th century warship artefact pulled from Gulf of Finland

Marine archaeologist Minna Koivikko said she got goosebumps simply talking about the moment the relic was handed to her.

nainen pitelee lyijylasi-ikkunan osaa

Marjut Kalin kunnostaa valtavaa 100-vuotiasta ruusuikkunaa pumpulipuikoilla: "Ostan hyvälaatuisia pumpulipuikkoja muovikassin kerrallaan"

Marjut Kalinilla on menossa iso urakka lasipajassaan. Työn alla on Kotkan kirkon ruusuikkunan lasimaalauksen konservointi. Ikkunan halkaisija on kuusi metriä. Hän pyrkii säästämään mahdollisimman paljon alkuperäistä materiaalia.

Mannerheimin salonkivaunu Mikkelissä

Mannerheimin salonkivaunun entisöinti Mikkelissä viivästyy –vaunun kunnostamiseen ei saatu tukea

Salonkivaunun entisöintiä pyritään saamaan osaksi Mikkelin kaupungin investointiohjelmaa. Salonkivaunuun kohdistui viime vuoden elokuussa ilkivaltaa, kun siihen ilmestyi graffitti.

Entisen Yhdysvaltain presidentin Zachary Taylorin mellakassa tahriintunut rintakuva peitetty muovilla.

Särkynyttä lasia, töhrintää ja tuhkaa taulunkehyksissä – museoasiantuntija kongressin mellakasta: "Ainekset suuriin vahinkoihin olivat olemassa"

Yhdysvaltain kongressin taidekokoelmat selvisivät hyökkäyksestä melko vähällä. Nyt pohditaan, pitäisikö osa jäljistä jättää näkyviin.

Keisari Aleksanteri III Lappeenrannan keisarinasemalla. Juna ja asema. Runsaasti yleisöä.

Hundreds of thousands of photos released by Finnish Heritage Agency

The heritage agency's collection has grown to a total of more than 18 million photos as well as millions of artifacts.

Aulangon näkötorni.

Metsähallitus on saanut lisää rahaa Aulangon historiakohteiden kunnostamiseen

Huonokuntoisten rakenteiden korjaaminen on tarpeen myös turvallisuussyistä.

John Quirk, Viron taideakatemia

Viron taideakatemia houkuttelee opiskelijoita valtamerten takaa – Australialaisopiskelija: "Älkää lähettäkö minua takaisin Melbourneen!"

Maailmalla kiinnostaa Viron taideakatemiassa etenkin animaatiotaide, jonka maisteriopiskelijoista 90 prosenttia on ulkomaalaisia.

Taidekonservaattori Nina Robbins vaihtaa maalaukseen kiilakehystä

Sähkömiehen ja hammaslääkärin työkalut sopivat Nina Robbinsin käteen – nykykonservaattori kunnostaa tauluja edeltäjiään maltillisemmin

Taidehistoriallisesti arvokkaan Viipuri-kokoelman maalaukset saavat ryhdikkäämmän ilmeen konservaattorin käsissä.

Vanhat hevosvaunut rapistuvat Kyminlinnan entisen varuskunnan varastossa.

Onko Venäjän keisaria kyydinneet loistokkaat hevosvaunut hylätty syrjäisen varaston nurkkaan Suomessa? "Uskon, että kyse on samoista vaunuista"

Rahaa hevosvaunujen kunnostukseen ei ole ollut, koska niiden omistus on jäänyt hämärän peittoon. Se on kuitenkin varmaa, että ne ovat kuuluneet aikansa äveriäimmälle herrasväelle.

En av klippbyarna i Mesa Verde.

Finland to repatriate Mesa Verde Puebloan remains to the United States

Finland's National Museum plans to return Native American artifacts to the US that have been part of its collection.

Luontoelokuvafestivaalien kyltti ja Savonlinnan satamaa.

Useita Jenny ja Antti Wihurin rahaston apurahoja Etelä-Savoon

Rahasto jakaa tänä vuonna kaiken kaikkiaan 12,6 miljoonan euron edestä apurahoja tieteelle, taiteelle ja yhteiskunnalliseen toimintaan.

vanha raamattu

Olisiko sinusta aarteen pelastajaksi? 400-vuotias kirjaharvinaisuus kaipaa vaurasta kummia

Kulttuurikummit pääsevät seuraamaan ainutlaatuisen esineen konservointia entiseen loistoonsa. Halpaa lystiä se ei ole.

Kurki-lentokone ja Lassi Karilahti.

90 vuotta varastossa ollut lentokone sai uuden elämän – Kurkea kunnostettiin viisi tuhatta tuntia

Pääosin puusta rakennetulla koneella lennettiin vain koelentoja. Sitten se päätyi varastoon.

Talon omistaja Elina Widgren (vas.), kurssille osallistunut Arto Soini ja Pohjalaisen rakennusperintö ry:n puheenjohtaja Riitta Jaakkola savirappauskurssilla Kitinojalla Ylistarossa.

Olisiko savesta uudisrakentamiseenkin? Ikivanha materiaali taipuu esimerkiksi seinän eristeeksi

Savirappaus on perinteinen, mutta nykyään vähän käytetty tapa käsitellä seinäpintoja. Saven ominaisuuksia kehutaan – se säätelee esimerkiksi kosteutta, hengittää ja muodostaa eristeen lisäksi palosuojan.

Saksalainen draamadokumentti vie aikamatkalle 3000 vuotta sitten kuolleen Egtvedin tytön elämään.

Historia: Tyttö menneisyydestä – aikamatka pronssikauden arkeen

Aikamatka pronssikaudella eläneen tytön elämään.

Ulvilan rahakätkö

Medieval treasure to be displayed to public for first time

The largest haul of medieval coins unearthed in modern-day Finland will go on display at the National Museum in Helsinki this spring.

Ulvilan rahakätkö

Viemäritöissä löytyi puolitoista tuhatta hopearahaa – konservoitu Ulvilan aarre näytteille Kansallismuseoon

Kyseessä on suurin nykyisen Suomen alueelta löytynyt keskiaikainen raha-aarre.

Hautakammio, jonka seinämaalauksessa on luonnollisen kokoisia ihmishahmoja faraoiden Egyptin aikaisissa asuissa.

Tutankhamonin haudan kymmenvuotinen remontti valmistui

Haudassa käyneet turistit olivat jättäneet monenlaiset jälkensä kulttuuriaarteeseen.

Taideteoksia varastoidaan odottamaan puhdistuksia.

Sisäilmaongelmista on seurannut uusi riesa: Yksin Tampereella lähes 600 taideteosta on "saastunut" – puhdistaminen millintarkka operaatio

Kaupungit joutuvat miettimään, puhdistetaanko taideteokset, varastoidaanko vai hävitetäänkö ne.

Finlandia-talon kattoterassi

Tällaiset näkymät Finlandia-talolta aukeavat suuren remontin jälkeen: uusi kattoterassi, drinkkibaari, ravintolamaailma...

Peruskorjauksen yhteydessä Finlandia-talon julkisivulle etsitään uutta kestävämpää materiaalia.

Kuvakaappaus www.abc.es -nettisivuilta.

Muistatko Espanjassa tärvellyn Jeesus-freskon? Tällä kertaa satoja vuosia vanha Pyhän Yrjön puupatsas sai pinkit kasvot

Espanjalaisen pikkukirkon ehostustyö meni pahasti pieleen. Tärveltyä Pyhän Yrjön patsasta on ehditty jo verrata muun muassa Tinttiin.

Restaurointiapulainen laskee kivimurskaa sankolla kävelysillalta alas maan tasolle.

Maailman pohjoisin rauniolinna korjataan perinteisin menetelmin – rakenteista paljastui aiemmin tehtyjä korjausvirheitä

1600-luvulla pystytetyn kivilinnan kunnostuksessa pyritään jäljittelemään alkuperäistä rakennustapaa. Aina niin ei ole tehty.

PIK-7 Harakka III

70 vuotta sitten Suomessa rakennettiin purjelentokone, joka on yhä ainoa laatuaan maailmassa – pian se lentää taas

Tuuli rikkoi vuonna 1948 valmistuneen PIK-7 Harakka III -purjelentokoneen viime kesänä.

Karhulan ilmailukerhon Oiva Lehtinen korjaa harvinaista Harakka-lentokonetta.

Karhulan ilmailukerho korjaa harvinaisen Harakan lentokuntoon

Museovirasto myönsi tänä vuonna ensimmäistä kertaa rahaa raiteilla, maanteillä ja ilmassa liikkuville arvokkaille kulkupeleille.

Kuva Fort Katariinan linnoituksesta

Katariinan linnoituksen entisöinti jatkuu Kotkassa

Työt jäivät kesken vuonna 2015 Museoviraston säästötoimien takia. Nyt kunnostustöistä vastaa Kotkan kaupunki.

Monrepos, ikihonka, Neptunuksen temppeli, kanto

Vanhan suomalaisen puiston uudistamisesta syntyi ilmiriita Venäjällä – legendaarisen Monrepos'n puista suuri osa nurin

Puiston entisöinnin vastustajien mielestä puita kaadetaan liian kovalla kädellä.

Uutisvideot: Notre Damen katedraali tarvitsee restaurointia

Notre Damen katedraali rapistuu, hirviöpatsaat putoavat pian alas katolta – yksityisiltä yritetään kerätä sata miljoonaa remonttiin

Vuonna 1345 valmistunut Notre Damen katedraali Pariisissa on Ranskan tunnetuimpia rakennuksia. Ajan hammas on rapauttanut goottityylisen kirkon torneja, gargoileja ja kaaria niin, että kallis remontti on nyt tarpeen.

Konservaattori Lasse Mattila tarkastelee messinkihaarniskaa

Ainutlaatuinen haarniska-aarre konservoitiin viime hetkillä: "Sitä on pidetty koossa rautalangalla"

Harvinaislaatuisen messinkihaarniskan konservointi muistutti salapoliisityötä. Konservaattorin uurastuksesta huolimatta haarniska säilyttää yhä osan salaisuuksistaan.

Vanha takki.

Museojäänmurtaja Tarmon kaikki esineet on nyt kuvattu, kunnostettu ja luetteloitu

Museojäänmurtaja Tarmo kunnostettiin Suomenlinnan telakalla viime talvena. Nyt on saatu valmiiksi myös esineistön luettelointi.

Entisöijä Mikael Holma kuvioi nahkaa.

Mikael Holma rakensi huumeparonin valtaistuimen ja entisöi eduskunnan 200 pulpettipaikkaa

Perinteisen käsityön arvostus kasvaa Suomessa, kerrotaan puualan ammattijärjestöistä.

Yhdysvaltain luoteiskulmassa Tyyneen mereen laskevan Elwha joen vuonna 2014 poistetun voimalapadon jäänteitä maaliskuussa 2017.

Yhdysvalloissa puretaan vesivoimaloita – nyt lohet palaavat jokiin

Suurin vapautettu lohijoki on Elwha Yhdysvaltain luoteiskulmassa. Lohien vaellus takaisin yläjuoksuille alkoi heti patojen poiston jälkeen. Joki ehti olla suljettuna sadan vuoden ajan.

Kaksi vanhaa haarniskaa

Suomen sotaisimman ajan juhlava messinkihaarniska, taisteluissa ollut aito sotahaarniska ja nippu aseita esille Hämeen linnaan

Suomen ratsuväen ylipäällikön upea messinkihaarniska saa kaveriksi Hämeen linnaan everstiluutnantti Carl Bäckin sotahaarniskan. Loppuvuodesta avattavassa näyttelyssä on myös aseita ja upea gobeliini.

Maalauskonservaattori Veera Lopez-Lehto konservoi Hannu Lukinin maalausta.

Vanhalla maalauksella voi olla yllättävä historia: paljas alapää on saatettu peittää jälkikäteen esimerkiksi kukkasilla

Vanhoilla maalauksilla voi olla takanaan kymmeniä konservointikertoja, joiden aikana niitä on paikkailtu, korjattu, siistitty ja joskus jopa sensuroitu.

Lippalakkipäinen mies ihailee kevytmoottoripyörää pihalla

"Ainoa mikä joustaa on satula ja selkäranka" – kohta 80-vuotias Pyrkijä oli ensimmäinen suomalainen moottoripyörämerkki

Entisen kilpa-ajajan Erkki Pietolan intohimona ovat vanhat moottoripyörät. Hänen käsissään on saanut uuden elämän myös Pyrkijä, joka on jännittävä yhdistelmä polkupyörää ja moottoripyörää.

Eduskuntatalon remontti valmis.

Eduskuntatalo peruskorjattiin 30-luvun loistoonsa: Katso kuvat

Eduskuntatalon remontti on loppusilauksia vaille valmis. Kansanedustajat aloittavat työnsä rakennuksen alkuperäishenkeen ehostetussa talossa ensi tiistaina.

Entisöijä Susanna Kilpeläinen viimeistelee loimukoivuisia 1930-luvun tuoleja.

Pienen kauhajokelaispajan kahden vuoden jättiurakka valmis – Eduskuntatalon kalusteet entisöitiin työtunteja laskematta

Eduskuntatalon remontin yhteydessä on entisöity myös irtaimistoa. Iso osa valiokuntahuoneiden kalusteista kunnostettiin Kauhajoella.

Risto Muuri Antiikkipäivät Fiskars antiikki

Selvitä vanhan tavaran taustat – hyvä tarina voi nostaa antiikkiesineen arvon jopa kolminkertaiseksi

Antiikki elää uutta kukoistuskauttaan. Kertakäyttökulttuurin vastakohtana se vetoaa nykyään myös kierrätyssukupolveen.

Salpalinjan entisöintiä Kuusamossa. Arto Kajava ja Tapio Heiskanen.

Konekivääri lauloi Salpalinjalla, vaikkei siellä koskaan taisteltukaan – nälkäiset saksalaisjääkärit avasivat tulen lammaskatraaseen

Kuusamoon on rakennettu sotahistoriallinen luontopolku, joka noudattelee tarkasti Salpalinjan linnoitustyönohjesääntöä vuodelta 1940.

Flemingin haarniska

Suomen ratsuväen ylipäällikön haarniska 1600-luvulta komeilee kohta vetonaulana Hämeen linnassa

Vara-amiraali ja Suomen ratsuväen ylipäällikkö saatettiin hautaan juhlavassa messinkihaarniskassa. Varastossa lojuneen arvohaarniskan pelasti kulttuurikummien apu.

Konservaattori tutkii vanhaa miekkaa

Maailmankuulun miekkamiehen miekka puhdistui korroosion alta tarkasti – hiekanjyvä kerrallaan

– Tällaista vanhaa esinettä puhdistetaan aina hiekanjyvä kerrallaan. Näin kertoo 700 vuotta maassa maanneiden miekkojen konservoinnista esinekonservaattori Mari Karjalainen. Yleisö voi nähdä ensimmäistä kertaa miekat 9.6. avautuvassa Vapriikin Birckala -näyttelyssä Tampereella.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle