Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Naisen varjo

Väitöstutkimus: Alle 18-vuotiaana psykoosiin sairastuneilla parempi toipumisennuste kuin iäkkäämmillä

Alaikäisenä psykoosiin sairastuneita verrattiin myös samanikäisiin muihin mielenterveyden häiriöihin sairastuneisiin. Pitkänajan ennuste oli pääosin samanlainen, mutta työelämässä tiet erosivat.

Sinisen alien patsaan hännästä pitää kiinni lennossa oleva tuomarihahmo. Alien edustaa Facebookkia ja tuomari oikeutta.

Viisi yleisön suosikkijuttua sunnuntaiaamuusi: Facebook kävi tutkijoiden kimppuun ja elokuvan teko muutti ohjaajan mielipiteen pornosta täysin

Luitko jo nämä? Kokosimme sinulle lukijoitamme eniten kiinnostaneita juttuja, jotka saatoit arjen kiireessä ohittaa.

Martta nojaa suoraseinäiseen kallioon ja katsoo kameraan.

Martta, 29, oli lepositeissä, kun hoitaja painoi hänen kasvoilleen tyynyn – psyykkisten oireiden stigma näkyy edelleen terveydenhuollossa

Psykoosioireisiin liittyvät ennakkoluulot voivat pahimmillaan vaikeuttaa potilaiden paranemista. Tutkijan mukaan diagnooseista luopuminen voisi auttaa stigman murtumiseen.

Kuvassa on ihmisten varjoja Helsingin keskustassa lokakuussa 2020.

Psykiatri Hannu Lauerma: Lapsensa tappavat vanhemmat ovat usein syvästi masentuneita, moni jää vaille hoitoa

Suomessa on vakavasti mielisairaiden väliinputoajien joukko, joka ei saa riittävää hoitoa, sanoo psykiatri Hannu Lauerma.

Koronatestauskyltti sairaalan päivystyksen ulkopuolella.

Tuesday's papers: Vaasa Covid outbreak, Trump's 'psychosis' and warm but wet weather

A Finnish doctor suggests Donald Trump's treatment might have been different in Finland. 

Robert Stewart Britannian parlamenttitalon kellarissa

Viisi kiinnostavaa juttua sunnuntai-iltaan: Neljän miljardin punnan remontti, levykauppiaan psykoosi ja odotettu Star Wars -ensi-ilta

Luitko jo nämä? Kokosimme sinulle viikon kiinnostavimpia juttuja, jotka saatoit arjen kiireessä ohittaa.

Henkilö kohtaa kuolleen läheisen.

Näitkö kuolleen läheisen huoneessasi, muuttuiko kaverin pää eläimen pääksi? Et ole yksin – oudot hallusinaatiot ovat yllättävän yleisiä

Psykologian tohtorin mukaan hallusinaatio-sanassa on ikävä kaiku, jota olisi syytä keventää. Mutta miksi ja miten aivot taikovat kummia näkyjä?

Kanta-Hämeen käräjäoikeuden sisäänkäynti.

Hämeenlinnassa psykoosissa puukottanut mies oli syyntakeeton – ei saanut rangaistusta

Kanta-Hämeen keskussairaalan potilas löi veitsellä sivullista naista selkään ruokakaupassa viime marraskuussa.

Kannabiskasveja kasvatusteltassa

Päivittäinen kannabiksen käyttö jopa viisinkertaistaa psykoosin riskin

Tutkija: olisi hyvä tunnistaa kannabiksen käyttöön liittyvät mielenterveydelliset riskit.

Psykoosilääkkeiden käyttö on lisääntynyt nopeasti, ja lääkkeitä määrätään yleisesti myös muuhun käyttöön kuin mihin ne on tarkoitettu.

100 000 suomalaista syö psykoosilääkkeitä muuhun kuin viralliseen käyttötarkoitukseen – vaikutuksia selvitetään nyt laajassa tutkimuksessa

Psykoosilääkkeistä on tunnetusti monenlaista haittaa vanhuksille. Nyt selvitetään, millaisia vaikutuksia niiden käytöllä on työikäisten keskuudessa.

Lääkkeitä kädessä.

Oulussa on alkanut laaja psykoosilääketutkimus – lääkkeiden vaikutuksista ei aiempaa tutkimustietoa

Vuonna 2017 noin 200 000 suomalaista käytti psykoosilääkitystä. Määrästä noin puolet on myyntiluvasta poikkeavaa.

Lapsen varpaat.

Tutkimus: Lapsuuden traumat altistavat psykooseille

Tutkijat arvioivat, että jopa yli puolet psykoosipotilaista ei olisi sairastunut ilman traumaattisia kokemuksia.

Lääkkeitä kädessä.

Tuhannet alaikäiset syövät aikuisten psykoosilääkkeitä ties mihin syihin – Pohjolakodissa lääkettä tarjottiin huumeista irrottautumiseen

Koulukoti Pohjolakodissa olevan pojan äiti hämmästyi ketiapiinin käytön yleisyyttä, vaikka kyseistä lääkettä ei suositella alaikäisille.

Siilinjärveläinen Leena Koponen on kärsinyt mielenterveysongelmista lähes koko elämänsä.

Masennus vei Leena Koposen työkyvyn – kohtalotovereita on Kuopiossa paljon, ja se johtuu asiantuntijan mukaan geeneistä

Asiantuntijan mukaan Itä- ja Länsi-Suomen välinen ero vakavien mielenterveysongelmien määrässä on ollut olemassa niin pitkään, että siihen voi olla vain yksi järkevä selitys.

Kannabis kukinto

Tutkimus: Kannabiksen sisältämä kannabidioli voi toimia psykoosilääkkeenä, vaikuttaa aivojen kolmeen osaan

Britannialaisen tutkimuksen mukaan kannabidiolin sivuvaikutukset ovat nykyisiä psykoosilääkkeitä vähäisemmät.

Kuva Tim Burtonin elokuvasta Liisa Ihmemaassa.

Liisa Ihmemaassa -elokuvasta apua psykoosipotilaiden hoitoon

Elokuva on uusi keino psykiatristen sairauksien tutkimuksessa.

Anna Kontula

Kontula: Erikoiskorvattavien mielenterveyslääkkeiden omavastuusta luovuttava

Vasemmistoliiton tamperelainen kansanedustaja Anna Kontula jättää tänään aiheesta kirjallisen kysymyksen hallitukselle.

Tupakka palaa sormien välissä

Tutkimus: Tupakointi altistaa psykoosille

Jos nuori polttaa vähintään kymmenen savuketta päivässä, hänellä on tavallista korkeampi psykoosiriski.

Vanki katselee kalteri-ikkunasta.

Ten-fold increase in psychiatric disorders at Finland's prisons

Health authorities plan to get to the bottom of new research showing a ten-fold rise in psychotic disorder cases in Finland's prisons and a drop in mental health assessments of suspected criminals. 

Vanki katselee kalteri-ikkunasta.

"Vasta vankilassa sain hoitoa" – Mielentilatutkimukset romahtivat ja vankien psykiatriset sairaudet moninkertaistuivat

Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos aikoo selvittää yhteistyössä vankiterveydenhuollon kanssa, mistä ilmiöt johtuvat.

Vastasyntynyt

Thursday's papers: Rising anti-psychotic drug use by kids, uproar over child sex abuse verdict, rebranding Finland's famous baby box

Thursday's paper review looks at an increase in prescriptions of anti-psychotics for children and teens, examines the courts' decision not to return a rape verdict in the sexual assault of a 10-year-old and considers plans to rename the best-known Finnish ambassador, the baby box or maternity kit.

Lääkettä piikitetään (yleiskuva)

Kuntoilijoiden doping näkyy jo suljetuilla osastoilla: "Potilaat ovat aiempaa vaarallisempia ja vahvempia"

Steroidien ja päihteiden sekakäyttö vie aiempaa useampia psykiatriseen hoitoon. Virka-apupyynnöt poliisille ovat lisääntyneet, kun hoitohenkilökunta ei enää pärjää aggressiivisten potilaiden kanssa.

Insuliinikyniä.

Diabetesta sairastetaan Suomessa enemmän kuin koskaan – THL: Nuoria sairastuneita huimat 40 prosenttia lisää

Miesten itsemurhien määrä on puolestaan puolittunut parissakymmenessä vuodessa. Psyykelääkkeiden käyttö selittyy osin muistisairauksien ja geneettisten mielisairauksien lääkitsemisellä.

Poliisi tutkii autoa, jolla ajoi jalankulkijoiden päälle.

Gruesome details revealed as Helsinki hit-and-run murder trial begins

The murder trial of a 52 year-old man - who prosecutors claim killed one person and tried to kill five others by hitting them at high speed with his car in downtown Helsinki last summer - got started in Helsinki District Court on Tuesday. The defendant, who says he was having a panic attack and psychotic at the time, gave chilling testimony about his deadly car ride through the city.

Psykiatrian erikoispoliklinkan opaskyltti.

Pakkohoito on monelle lottovoitto

Pakkohoito vähentynyt Suomessa rajusti

Leena Malkki.

Malkki: Ampumisia saatettu hautoa kuukausi- tai vuosikaupalla

Niin sanottujen yksinäisten susien tapauksessa mitään selkeätä profiilia heidän tunnistamisekseen ei ole olemassa.

Mielisairaalan käytävä 60-luvulta Tammisaaressa.

Psykiatrinen avohoito keksittiin potilaan parhaaksi – sitten siitä tuli keino säästää

Mielisairaanhoitoa on kehitetty puoli vuosisataa siirtämällä potilaat pois laitoksista. Avohoidon syyt ovat heittäneet matkan varrella täyden ”kärrynpyörän”.

Ylilääkäri Allan Seppänen.

Oikeuspsykiatri lisäisi tahdosta riippumatonta hoitoa – "Väkivaltaisia tapahtumia ei pystytä sataprosenttisesti estämään"

Oikeuspsykiatrian ylilääkärin mukaan ennaltaehkäisevissä toimissa ja kuntouttavan psykiatrian resursseissa on Suomessa puutteita.

Hannu Lauerma

Psykoottisten vankien määrä kymmenkertaistunut kymmenessä vuodessa

Psykoottisella ihmisellä tarkoitetaan henkilöä, jolla on psyykkinen sairaus, johon liittyy esimerkiksi voimakasta paranoiaa.

Verensokeria mitataan vastaanotolla.

Lääkitys lisää skitsofreniaa sairastavien riskiä sairastua diabetekseen

Tutkimuksen mukaan skitsofrenia nostaa diabetesriskiä. Psykoosilääkkeitä käyttävien potilaiden riski sairastua diabetekseen on nelinkertainen muuhun väestöön verrattuna.

Stetoskooppi.

Vakavia mielenterveysongelmia potevilla suurentunut sydän- ja verisuonitautien vaara

Sydän- ja verisuonitaudit olivat yleisiä varsinkin potilailla, jotka käyttivät psykoosilääkkeitä tai olivat ylipainoisia.

Epäselviä hahmoja ostoskeskuksessa.

Psykoosien periytyvyyttä selvitetään SUPER-tutkimuksessa – nyt kaivataan koehenkilöitä

Yliopistosairaalat hakevat tutkimukseen vapaaehtoisia, psykoosin itse kokeneita henkilöitä. Psykoosien geneettistä periytyvyyttä tutkitaan mukaan lähtevien verinäytteistä.

Vankilapsykiatri Alo Jüriloo sellissä.

Mielisairaiden vankien määrä moninkertaistunut – "Meillä on skitsofreniapotilaita, joiden oikea paikka ei ole vankila"

Samaan aikaan oikeuden määräämien mielentilatutkimusten määrä on pudonnut puoleen. Taustalla ovat psykiatristen sairaalapaikkojen nopea supistaminen ja valtiontalouden säästöt.

Tuntematon henkilö kuvattuna rautatieasemalla selkäpuolelta.

Mielenterveyspotilas saa avun jonottamatta – "Asiakkaan ei tarvitse juosta luukulta toiselle"

Kainuussa mielenterveyden ongelmiin pyritään tarttumaan ennen kuin niistä tulee liian vaikeita. Keino on päivystys- ja psykoosityöryhmä.

Psykedelinen kuva Anu Valveesta

Hulluus alkoi syksyllä 2015

Kiehtova hulluus

Maailmalla ollaan huolissaan Kanye Westistä, joka vaipui psykoosiin – Nikke Ankara tietää, miltä sellainen voi tuntua

Kanye West on joutunut keskeyttämään kiertueensa mielenterveysongelmien vuoksi. Kaksi vuotta sitten Nikke Ankara kärsi samankaltaisista oireista kuin West nyt.

Nuori nainen polttaa kannabissätkää.

Tutkimus: Kannabiksen käytön jatkaminen lisää psykoosin uusiutumisia

Tulosten perusteella riski sairastua uuteen psykoosiin kahden vuoden sisällä ensimmäisestä sairastumisesta on suurentunut potilailla, jotka jatkavat kannabiksen käyttöä.

Tuntematon henkilö kuvattuna rautatieasemalla selkäpuolelta.

Tahdosta riippumaton hoito on turhaan tabu – Kainuussa valtava tarve hoidolle

Kainuussa on poikkeuksellisen suuri tarve tahdosta riippumattomalle sairaanhoidolle. Luvut ovat hälyttäviä verrattuna muihin sairaanhoitopiireihin. Ylilääkäri Juha Luukinen sanoo, että hoitomuotoon liitetään usein turhan negatiivisia kuvia.

Hahmo lasilabyrintissä.

Väitös: Mielenterveyspotilaat tyytyväisiä hoidon tukena käytettyihin tekstarimuistutuksiin

Potilasta muistutetaan tekstiviestillä esimerkiksi lääkkeen ottamisesta tai tulevasta vastaanottoajasta. Turun yliopistossa tehtyyn tutkimukseen osallistuneista potilaista suurin osa haluaisi käyttää tekstiviestimuistutuksia myös jatkossa.

Aurinko paistaa.

Valtakunnallisesti poikkeuksellista mielenterveystyötä Kainuussa: "Meille pääsee suoraan, eikä ole jonoja"

Kainuussa tehdään valtakunnallisesti vertailtaessa esimerkillistä mielenterveystyötä. Kiirellisissä tapauksissa apua tarjotaan heti, ilman jonoja ja niin pitkään, kun se koetaan tarpeelliseksi.

Jorkke selvisi masennuksesta

Selkäsaunoja, laitoshoitoa ja lääkkeitä – masentuneesta Jorkesta tuli ystävien tuella toisten auttaja

Raja huolettomuuden ja helvetin välillä voi olla häilyvä. Jorkke ei välittänyt teini-ikäisenä mistään: edes poikakotiin joutuminen ei hetkauttanut. Myöhemmin rajut kokemukset purkautuivat masennuksena ja psykoottisuutena. Nyt hänen tarinansa on tv-sarjassa.

Erja Jansson and Karl-Arne Jansson

Wife recounts husband's harrowing ordeal at Turku geriatric hospital

Erja Ekholm wanted to care for her husband at home for as long as possible when, at the age of 57, he was diagnosed with Alzheimer's disease. After years of them both struggling with the devastating disease - and with health care officials - her husband eventually ended up at a geriatric psychiatric unit in Turku. During his time at the G1 unit, her husband was drugged and restrained until he could no longer move.

Lääkkeitä.

Eksote muutti vanhusten lääkitystä Imatralla – toimintatapoja tarkistettiin Ylen paljastuksen jälkeen

Ylen tutkivan journalismin MOT-ohjelma kertoi, että Imatralla vanhukset syövät tavallista enemmän psykoosilääkeitä ilman psykoosioireita.

Lääkkeitä.

Imatralla selvitetään psykoosilääkkeiden määräämistä vanhuksille

Tilastojen mukaan Imatralla määrätään eniten Suomessa psykoosilääkkeitä vanhuksille, joilla ei ole psykoosioireita.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle