Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Naistaiteilija piirtää tuolissa istuvaa mallia

Katriina Haikala on tehnyt naisia näkyväksi piirtämällä heitä kuuden vuoden ajan – mallina ollut vaasalaisnainen: ”Tunne oli meditatiivinen”

Jo yli 1 000 naista on istunut Haikalan piirustusmallina eri puolilla maailmaa. Intiimi kokemus koskettaa molempia ja siitä on tullut taiteilijan elämäntyö

Soile Vilponen seisoo Esplanadinpuiston hiekkakäytävällä ja katsoo taivaalle.

Soile Vilponen on ollut zombi, Barbie ja Kalevalan Aino – taidevalokuvauksen malli jätti opettajan työt, koska palo kameran eteen oli kova

Taidevalokuvaukset ovat tuoneet Vilposelle näkyvyyttä, mutta myös työtä elokuvissa, tv-sarjoissa ja mainoksissa.

Kuvataiteilija Jasmin Anoschkin kirjavissa vaatteissa ja kukkia hiuksissaan sekä valokuvaaja Meeri Koutaniemi purppuranpunaisessa puserossa huivi päässä istuvat kakkuja, leivoksia ja hedelmiä notkuvan pöydän takana ja katsovat kameraan keikistellen ja pidellen kuorrutettuja donitseja rintojensa edessä.

Meeri Koutaniemi, Anu Pentik ja Kiti Kokkonen sekä queer-Suomen historiaa Teeman loppuvuoden kulttuuridokumenteissa

Marras–joulukuussa Teemalla nähdään muun muassa vahvoja naistaiteilijoita ja suomalaisen designin historiaa. Joulukuussa Meeri Koutaniemi tapaa taas nykytaiteen huippuja.

Havainnekuva Vaaralammen monitoimitalosta.

Rovaniemen uusiin monitoimitaloihin etsitään taiteen tekijöitä

Rovaniemen kaupunki hakee taiteilijaa tai taiteilijaryhmää toteuttamaan taideteoksia osana Napsun ja Vaaranlammen monitoimitalojen rakennusinvestointeja.

Tyhjä alttaritaulun kehys koristeellisessa barokkikirkossa.

Sarpaneva, Picasso, Kahlo, Christie – tutustu Teeman syksyn 2023 kulttuuridokumentteihin!

Teeman syksyyn kuuluu paljon ennennäkemättömiä kotimaisia ja kansainvälisiä kulttuuridokumentteja. Torstaisin klo 21 ja lauantaisin klo 20.

Ilkka Kyllönen seisoo talonsa edessä.

Tässä on tatuointiartisti, jonka takia asiakkaat matkustavat satoja kilometrejä tai jopa ulkomaille

Ilkka Kyllönen työllisti tatuointistudiossaan 15 ihmistä, mutta myi yrityksensä, koska halusi toteuttaa unelmansa elämästä Kuhmossa.

Alex Markwithin taidetta, Cybermortality.

Tekoälyn ja taiteilijan yhteistyö paljasti yllättäviä asioita: hallitun kaaoksen luominen on tekoälylle vaikeaa, kasvojen tekeminen ei

Lahden Uusi Kipinä -galleriassa on nähtävillä maalauksia, jotka ovat syntyneet taiteilijan ja tekoälyn monimutkaisen tiimityön tuloksena.

Kolme naista puimaladossa vanhojen kangaspuiden äärellä.

Vanhaan puimalatoon Lapualle syntyi ilmainen taidefestivaali, jonne 16 taiteilijaa asetti teoksensa: “Harvoin pääsee näin rouheaan ympäristöön”

Alasen taidefestivaali järjestetään ensimmäisen kerran. Esillä ja tarjolla on reilun viikon ajan monitaiteellisia teoksia ja työpajoja sukuseuran omistamassa Alasen talossa. Festivaaliin ei myydä pääsylippuja.

Vesa-Matti Loiri puhuu lankapuhelimeen ja katsoo kameraan.

"Mä en halua, että mut muistettais pelkästään pellenä" – viisi Vesa-Matti Loirin haastatteluhelmeä

Vesa-Matti Loiri on Ylen kesän 2023 audiodraaman päähenkilö. Koostimme sen kunniaksi tähän artikkeliin viisi haastattelua, jotka kiteyttävät rakastetun taiteilijan sielunmaisemaa.

Vesa-Matti Loiri puhuu lankapuhelimeen ja katsoo kameraan.

Luuletko tietäväsi Vesa-Matti Loirista kaiken? Jos vastasit kyllä, tämä Suuri Vesku-visa on juuri sinulle

Tämä tietovisa sisältää 30 kysymystä Vesa-Matti Loirin poikkeuksellisesta elämästä. Vastaa kysymyksiin ja katso, oletko todellinen Vesku-tietäjä!

Neo Rauchin maalaus Sinkassa.

Maailmantähden teoksia esillä Keravan taidemuseossa: outoja maalauksia, joissa uneksitaan silmät auki

Saksalaisen taiteen huippunimen Neo Rauchin ja hänen vaimonsa Rosa Loyn maalauksia on nyt ensimmäisen kerran esillä Suomessa Das Alte Land – Ikiaikainen maa -näytelyssä.

Maassa makaava tummaihoinen, silmälasipäinen mies piirtää viivottimen avulla läpi tummalle paperille.

Taiteilijan kynästä valmistuu kilometrin mittainen työ – teoksen ihailuun ei vilkaisu riitä

Enrico Mazzonen on työstänyt paperille jo sata metriä piirustusta, mutta työ on vasta alkumetreillä. Valmis teos on tuhatmetrinen ja sen esillepanossa on vielä paljon miettimistä.

Raitapaitainen henkilö katsoo Albert Edelfeltin maalausta Ateneumin Taidemuseon näyttelyssä.

Albert Edelfelt oli maailmanmies, joka paiski töitä ja sukkuloi Pariisin seurapiireissä – nyt mestariteokset ovat esillä Ateneumissa

Ateneumin taidemuseossa avautunut Edelfeltin taidenäyttely esittelee tuttuja kansallisaarteita, mutta myös monta yllätystä.

Hanna Kaarina Syrjäläinen, asiamies Albert Edelfeltin säätiö. Maalauksen tekijä Albert Edelfelt, maaalauksessa filosofian maisteri Adolf Wasenius. Taulu tehty vuonna 1885.

Finnish couple realise they own genuine Edelfelt, years after buying mystery painting for €100

The restored portrait is now insured for significantly more than what the couple paid for it at an auction in 2017.

Nainen istuu ja lukee kuvakirjaa.

Camilla Mickwitzin kuvakirjat inspiroivat toista Camillaa tekemään lasten pituusmittarin

Camilla Mickwitzin hahmoista avautuu ihmeellinen maailma.

Pablo Picasso.

Pablo Picasson kuolemasta on päivälleen 50 vuotta – kuvataiteilijaa juhlitaan koko vuosi

Kuuluisa kuvataiteilija kuoli 8. huhtikuuta vuonna 1973. Taidemuseot muistavat Picassoa ja tarjoavat valtavan määrän nähtävää.

Viikon Tuukka eli toimittaja Tuukka Pasanen paitsi, että Tuukan pään tilalla on kissan pää.

Viikon Tuukka: Nuorten taiteilijoiden taide on esillä tänä keväänä – mitä se maailmasta kertoo?

Taide muuttuu. Rajat taiteiden välillä hälvenevät, populaari ja ”vakava” taide kohtaavat. Maailma valuu taiteeseen ja toisinpäin. Miltä näyttää nykyisyys ja tulevaisuus nuorten taiteilijoiden silmin?

Jäänveiston sm- kisojen voittaja teos

Espoossa mittelöitiin kisassa, jossa pärjäävät kuvanveistäjät ja kokit: Katso videolta jäänveiston SM-kisojen upeat teokset

Tuomo Jantunen on osallistunut lumi- ja jäänveistokilpailujen järjestämiseen jo 43 vuotta. Oittaan kisat jäivät hänen viimeisiksi.

Vuosaaren vanha lukio sijaitsee aivan metroaseman kupeessa. Rakennus on ollut tyhjillään kesästä 2021.

Sisäilmaongelmista kärsinyt lukio seisoi tyhjillään, kunnes se muutettiin halvaksi työtilaksi taiteilijoille

Kohtuuhintaisista luovien alojen työhuoneista on pääkaupungissa jatkuva pula. Purkamista odottavasta Vuosaaren vanhasta lukiosta sellaisen saa vuokralle kymmenellä eurolla per neliömetri.

Rautaverkoista tehdyn karhuveistoksen kasvot.

Tämä karhu on syönyt 1,3 kilometriä kanaverkkoa – kurkistimme verstaalle, jossa valmistuu Helsingin ehkä näkyvin eläinteos

Helsingin katukuva saa pian uudet maamerkit, kun Luonnontieteellisen museon sisäänkäynnille juurrutetaan karhu ja huuhkaja. Yli kolmemetrinen karhu tulee museon parvekkeelle.

Taiteilija Minttu Saarinen hymyilee iloisesti ja elehtii käsillään.

Taiteilija valoi alushousut kipsiin ja sai miehiltä kritiikkiä: ”Naisten takapuolten koko on lähtenyt ihan käsistä”

Minttu Saarinen on käsitellyt taiteessaan lukuisia teemoja, mutta yksi aiheuttaa edelleen palauteryöpyn: naiset.

Kai Hänninen esittelee Aliens tyyppistä taideteostaan.

Tekoäly on muuttanut taiteilija Kai Hannisen työskentelyä radikaalisti – ”Se on lyhentänyt työskentelyaikaa tuhansia prosentteja”

Tekoälyn käyttö taiteen tekemisessä kehittyy nyt vauhdilla. Tekoälyn ja taiteen suhde herättää myös keskustelua ja kysymyksiä. Mitä taide oikestaan on ja kuka on lopulta taiteilija?

Toimittaja Tuukka Pasanen Viikon Tuukkana katsoo kameraan taustallaan vedenpinnasta muodostuva auringonsäteiden heijastumisen vuoksi syntynyt linssin halomainen heijaste-efekti

Viikon Tuukka: Kulttuurimaku on vallankäytön väline

Yhteiskuntaluokka ei rajoitu rahaan. Ihmisillä on lisäksi muutakin pääomaa – kulttuurista pääomaa. Sen avulla luokittelemme toisiamme, ja käytämme valtaa. ”Hyvä maku” on jatkuvan kamppailun kohteena.

Aineen taidemuseon johtaja Virpi Kanniainen istuu Ville Rädyn maalauksen vierellä. Maalauksessa muun muassa pieni joki, maastoa ja taivasta.

Museonjohtaja Virpi Kanniainen Torniosta edustaa pohjoista taideneuvostossa: Kulttuurin saatavuus ja taiteilijoiden toimeentulo on taattava

Aineen taidemuseon johtaja Virpi Kanniainen valittiin ainoana pohjoissuomalaisena taideneuvostoon, joka vaikuttaa niin valtakunnallisesti kuin alueellisesti esimerkiksi taiteen määrärahojen käyttöön.

Haamu seisoo lyhty kädessä. Vieressä maassa kurpitsalyhtyjä joista loistaa kynttilän valo.

Haamupuisto avautui Joulupukin naapurikylään – Hanna Pilve täytti pihansa kummituksilla ja kuoleman estetiikalla

Rovaniemen Songan kylälle rakennetussa puistossa voi virittäytyä helposti halloween-tunnelmaan.

Kuvanveistäjä Essi Korva keskeneräisen puuveistoksen vieressä.

Essi Korva asuu isossa kyläkoulussa, jonka tuleva sähkölasku voi pakottaa kuvanveistäjän vaihtamaan moottorisahan siveltimeen

Kolarilainen taiteilija omistaa entisen koulun, jonka isot tilat soveltuvat hyvin asumiseen ja suurien veistosten työstämiseen. Ensi talven energian hinta saa hänet huolestuneeksi.

Vesa-Matti Loiri.

Mediat: Vesa-Matti Loiri saatellaan haudan lepoon syyskuun lopulla

Vesa-Matti Loiri ei saa valtiollisia hautajaisia, mutta opetus- ja kulttuuriministeriön on kerrottu osallistuvan hautajaiskuluihin.

Vesa-Matti Loiri savuke kädessään (1969).

Tästä me muistamme Vesa-Matti Loirin – katso videot ja kuvat pitkän uran varrelta

Vesa-Matti Loiri oli samaan aikaan sekä koko kansaa naurattava Uuno että kunnianhimoinen taiteilija. Hänen runsas elämänsä tuotti valtavan määrän unohtumattomia taideteoksia.

Tornion museoassistentti Anu Pasanen seisoo Vilppulan taiteilijaresidenssin edessä.

Vammaisilla taiteilijoilla on edelleen suuri kynnys taiteilijaresidensseihin – Torniossa ja Haaparannalla etsitään tilaa taiteilijuuteen

Tornion idyllinen taiteilijaresidenssi saa syksyn tullen erityisellä hankkeella haetut asukkaat. Vammaisille ja viittomakielisille taiteilijoille kohdennettu haku toi yli 30 hakemusta.

Valokuvataiteilija Vesa Aaltonen kiinnittää taulua seinälle Turun Taiteen talossa.

Turkulaiset taiteilijat saivat vihdoin oman tilan – kauan odotettu Taiteen talo avautuu lauantaina

Rettigin vanhaan tupakkatehtaaseen rakennettu taiteen keskus kokoaa yhteen eri alojen taiteilijoita. Samalla sen toivotaan elävöittävän Turun vanhaa kaupunkia.

Saša Skotšilenko tekee sydänmerkin käsillään.

Pietarilaista taiteilijaa uhkaa jopa kymmenen vuoden tuomio sodanvastaisista tarroista

Aleksandra Skotšilenko määrättiin esitutkintavankeuteen terveysongelmista huolimatta. Venäjän viranomaiset pyrkivät tukahduttamaan sodanvastaisen liikehdinnän.

Suomen kansallisooppera ja täysi yleisö.

Yksittäiset venäläistaiteilijat ovat yhä tervetulleita Suomeen, sanovat Kansallisooppera ja Tampere-talo – balettikilpailu miettii vielä

Helsingin kansainvälinen balettikilpailu päättää ensi viikolla, onko venäläisillä ja valkovenäläisillä nuorilla asiaa kilpailuun. Lännen aloittama venäläistaiteilijoiden boikotointi koskee pääasiassa Putinin kannattajia.

Pave Maijanen esiintyy Hittimittari-ohjelmassa vuonna 1985.

Miten rakastettuja taitelijoita pitäisi muistaa? Lappeenranta suunnittelee taidekilpailua Pave Maijasen muistolle

Merkkihenkilöt antavat paikallisille ihmisille ylpeyden aihetta, sanovat Lappeenrannan kaupungin kulttuurijohtaja Anu Talka ja Kaakon taiteen vastaava tuottaja Riikka Hjelt. He keskustelivat merkkihenkilöiden muistamisesta suorassa lähetyksessä Yle Areenassa.

Taiteilija viimeistelee eläinaiheista tauluaan pastelliliidulla.

Luokanopettaja väsyi työhönsä ja elättää nyt itsensä taiteella – taulut käyvät kaupaksi, mutta itseoppinut taiteilija ei kelpaa taidepiireihin

Taidetta tekevä Teija Kosenius ei haikaile entisen opettajan ammattinsa perään. Itseoppinut taiteilija pärjää myös taloudellisesti, sillä taulut käyvät kaupaksi somen kautta.

Jokelan asema sijaitsee Tuusulan pohjoisosassa Helsinki–Riihimäki-rautatien varrella.

Tuusulan kunta tarjoaa maksuttomia työtiloja taiteilijoille vuoden ajaksi

Vastineeksi taitelijoilta halutaan viestinnällistä sisältöä esimerkiksi sosiaaliseen mediaan.

Nainen seisoo taiteilija Pe Langin kineettisen veistoksen edessä.

Kineettinen taide saa polttoainetta vaikkapa näkkileivästä: tällaisia ovat liikkuvat veistokset

Helsingissä on esillä Pe Langin ja Marianthi Papalexandri-Alexandrin kineettisiä veistoksia, joissa on moottoreiden lisäksi mukana myös tuttuja orgaanisia elementttejä.

Moottorisahalle tehty veistos, jossa enkelihahmo istuu tolpan nokassa jalat ojossa.

August Eskelinen taiteilee satumaisia veistoksia moottorisahalla – "Otan vain sahan ja piirrän sillä"

Kaikki alkoi, kun lapsi halusi myytävää joulumyyjäisiin pari vuotta sitten. Sen jälkeen Eskelinen on taiteillut kolmisensataa puuveistosta.

Toimittaja Tuukka Pasanen

Saako kuka tahansa olla taiteilija, kysyy Meidän Tuukka – osallistu keskusteluun!

Tuukka Pasanen kysyy, saako kuka tahansa olla taiteilija.

Festarikansaa

Kulttuuriväki hakenut hitaasti avustuksia Joensuussa

Joensuun kaupungin erilaiset avustukset luovien alojen tekijöille kiinnostavat odotettua vähemmän.

Tuomari Nurmio esittelee tärkeää instrumenttiaan, sikarilaatikko-kitaraa

Tuomari Nurmio teki levyn maailman onnellisimmasta kansasta, mutta huoli tulevaisuudesta on syvä: "Montaa asiaa voi olla myöhäistä korjata"

Tuomari Nurmio aikoi pari vuotta sitten lopettaa biisinteon. Pää kuitenkin täyttyi lauluista ja niistä syntyi kesäkuussa julkaistava uusi levy. Nyt muusikko on huolissaan alan ammattilaisista, jotka korona-aika on jättänyt puille paljaille.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle