Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kaksi osuuspankin logoa.

OP:n häiriö korjattu – eläkkeitä, palkkoja ja Kelan etuuksia viivästyi häiriön vuoksi

OP:n maksuliikenteessä oli aamulla tekninen häiriö, jonka vuoksi kaikki palkat tai eläkkeet eivät siirtyneet normaalisti vastaanottajan tilille.

Kemin Länsi-Pohjan Keskussairaalan etuoven Länsi-Pohja -kyltti.

Yksityisen terveyspalvelualan työntekijöille 450 euron kertakorvaus – prosenttikorotukset siirtyvät marraskuulle

Yksityisen terveyspalvelualan työehtosopimus solmittiin jo viime kesänä. Kevään aikana on neuvoteltu kuluvan vuoden palkankorotuksista. Lapissa alan suurin yksityinen työnantaja on Mehiläinen Länsi-Pohja.

Rovaniemen kaupungintalon ovi, josta heijastuu kaupunki.

Sarastian palkanmaksu Rovaniemen työntekijöille on takunnut yhä – nyt lisät saatiin maksuun korvausvaatimuksen uhalla

Viime viikkoina epäselvyyksiä on taas ilmennyt muun muassa työaikalisien maksussa. Huhtikuun lisät olisi pitänyt maksaa 14. päivä, mutta yritys hoiti asian vasta tänään perjantaina.

 Pormestari Juhana Vartiainen.

”Olen seurannut kauhulla”, sanoo kuntatutkija Helsingin palkkasotkusta – kysyimme kahdelta asiantuntijalta, pitäisikö jonkun erota

Kaupungin ylimmän johdon vaihtaminen ei ratkaise varsinaista ongelmaa, sanoo kuntatutkija Jenni Airaksinen. Professori Jari Stenvallin mukaan tätäkin vaihtoehtoa on syytä harkita.

Sami Sarvilinna Kansliapäällikkö, Helsingin kaupunki

Kansliapäällikkö vastaa kritiikkiin Helsingin palkkasotkusta: ”Jos valtuusto toteaa, että minulla ei ole luottamusta, niin sitten lähden”

Myös pormestari Juhana Vartiainen kommentoi kritiikkiä, jota valtuustoryhmien puheenjohtajat antoivat johdolle Helsingin palkanmaksusotkusta tehdyn selvityksen jälkeen.

 Pormestari Juhana Vartiainen.

Puutteellinen johtaminen aiheutti kaaoksen Helsingin palkanmaksussa

Ongelmia syntyi useissa kriittisissä kohdissa muutoshanketta, selviää keskiviikkona julkaistusta selvityksestä. Kaupunki vakuuttaa, että vyyhti on purkautumassa.

Tays

Hoitajien palkankorotuksista tulee jättilasku: vielä on arvoitus, millaiseen säästökuriin se johtaa sairaaloissa

Pirkanmaan hyvinvointialueen palkkamenot kasvavat kymmenillä miljoonilla. Hyvinvointialueen johtajasta Marina Erholasta palkkaratkaisu oli odotettu, eikä se aiheuta suurta paniikkia.

Pirkanmaan hyvinvointialue - kyltti

Säästöpaineiden kanssa painivat hyvinvointialueet tarvitsevat lisärahaa sote-alan palkankorotuksiin

Tiistaina syntynyt sote-alan palkkasopu pistää hyvinvointialueiden budjettilaskelmat uusiksi. Esimerkiksi Suomen suurimmalla hyvinvointialueella Pirkanmaalla sataset muuttuvat nopeasti miljooniksi, kun työntekijöitä on 19 000.

Rakennus.

Pori maksamassa yhteensä 132 000 euron korvauksen liian pientä palkkaa saaneille osastonsihteereille

Porin kaupunki on suostumassa sovintoratkaisuun perusturvan osastonsihteerien palkkaa koskevassa riita-asiassa. Osastonsihteerit katsovat tehneensä aiemmin ylimääräistä työtä palkatta.

Osastonhoitaja kävelee Kanta-Hämeen keskussairaalan teho-osastolla.

55 sairaanhoitajaa jäi ilman palkanlisiä Kanta-Hämeessä

Henkilöstöjohtajan mukaan syynä puutteellisiin palkkoihin on inhimillinen virhe, ja se korjataan viipymättä.

Uusi sairaala Nova Jyväskylässä.

Hyvinvointialueen palkanmaksussa on edelleen ongelmia Keski-Suomessa

Puuttuvat palkanosat maksetaan työntekijöille viivästyskorkoineen mahdollisimman pian, lupaa HR-johtaja Eija-Liisa Heikkilä.

Mea teippaa lakkovahti-sanan Marian liiviin.

Neuvottelutilanne on tuonut PAMiin paljon uusia jäseniä, kertoo liiton aluepäällikkö

Aluepäällikkö Nina Kuitunen sanoo, että palkka on työntekijöille näiden neuvottelujen tärkein asia.

Helsingin kaupungintalo ja kauppatori.

Poliisi ei aloita esitutkintaa Helsingin kaupungin palkanmaksuongelmista

Palkanmaksuongelmien on arvioitu helpottavan tulevana syksynä.

Lapin hyvinvointialueen henkilöstöjohtaja Marjo Kuittinen.

Ensimmäinen palkanmaksu määräaikaisille onnistui Lapin hyvinvointialueella kohtalaisen hyvin – muutamat jäivät kuitenkin ilman rahojaan

Tiistaina täysin palkatta jääneet saavat rahansa perjantaina. Myös pienemmät puuttuvat korvaukset pyritään maksamaan pian.

Seinällä oleva Palvelupisteet kyltti, jonka takana mies astuu sisään ovesta ja toinen hahmo kävelee poispäin.

Hyvinvointialueen määräaikaisten työntekijöiden ensimmäinen palkkapäivä sujui ilman isoja ongelmia

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen palkanmaksuissa on ollut aiemmin sekaannusta, mutta tilanteen uskotaan tasoittuvan ensimmäisten kuukausien jälkeen.

Seteleitä lompakossa.

Kanta-Hämeen hyvinvointialue ennakoi tammikuun lopun palkanmaksuun häiriöitä – lisien ja korvausten maksuissa voi olla puutteita ja virheitä

Oma Hämeen määräaikaiset työntekijät saavat tiistaina 31. tammikuuta peruspalkkansa normaalisti.

Eurosedlar, mynt och en kalkylator

Etelä-Savon hyvinvointialueen palkat saatiin maksettua asianmukaisesti – kuun lopussa on edessä vielä monimutkaisempi koitos

Noin 6 500 vakituista työntekijää sai palkkansa asianmukaisesti 13. tammikuuta. Kuun lopussa maksetaan määräaikaisten työntekijöiden palkat ja erilliskorvaukset, mitkä tuottavat lisää haasteita.

Jarno Tuominen, sairaanhoitaja, TAYS Acuta.

Hyvinvointialueen ensimmäisestä palkkapäivästä ei tullut kaaosta – pääluottamusmies: ”Näyttäisi onnistuneen kohtalaisen hyvin”

Pirkanmaan hyvinvointialueella oli perjantaina vakituisten työntekijöiden ensimmäinen palkkapäivä. Aamun tietojen mukaan ainakaan TAYSin tehyläisten palkanmaksussa ei ole ilmennyt suuri ongelmia.

En person som betalar pengar åt en anställd

Hyvinvointialueiden palkanmaksu sujui ilman ongelmia – vain yksittäisiä korjauksia tehty

Puhelin ei soinut perjantaiaamuna ainakaan Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen henkilöstöjohtajalla. ”Se on hyvä merkki”, hän sanoo.

Etelä-Karjalan hyvinvointialueen ensimmäinen palkanmaksu meni pääosin hyvin – yksittäisiltä työntekijöiltä palkka jäi uupumaan

Hyvinvointialueen ensimmäinen palkanmaksu on onnistunut odotusten mukaan eli pääosin työntekijät ovat saaneet palkkansa ajallaan. Yksittäisten työntekijöiden palkat jäivät tulematta, mutta asia korjataan heti.

Valtiovarainministeriön muutosjohtaja Ville-Veikko Ahonen, Pohjanmaan hyvinvointialuejohtaja Marina Kinnunen sekä Vantaan ja Keravan hyvinvointialuejohtaja Timo Aronkytö.

Noin 150 000 suomalaista saa perjantaina palkan uudelta työnantajalta – katso, miltä palkanmaksun tilanne eri hyvinvointialueilla näyttää

Ylen hyvinvointialueilta keräämien ennakkotietojen mukaan palkanmaksuun ei odoteta laajoja häiriöitä, mutta virheiltäkään ei vältytä. Ongelmat liittyvät erityisesti palkanlisien maksamiseen.

Sally Leskinen työhuoneessaan tietokoneen äärellä

Etelä-Karjalan hyvinvointialueen ensimmäinen palkanmaksu koittaa perjantaina: ”Ei odotettavissa laajoja häiriöitä”

Tuore hyvinvointialue tukeutuu vielä tammikuussa tuttuihin palkanmaksujärjestelmiin, jotta palkanmaksu onnistuisi.

Palomies kantaa pikkutyttöä turvaan kerrostalopalosta.

Perjantai 13. päivä ei ollutkaan kovan onnen päivä Kanta-Hämeen hyvinvointialueen palkanmaksussa

Työntekijät saivat tänään tiedon verkkopankkiin, minkä suuruisena palkka tulee. 16. tammikuuta on varamaksupäivä, jos varsinaisena maksupäivänä ilmenee ongelmia.

Henkilö pitää kädessään euroseteleitä pankkiautomaatilla.

Yli 25 miljoonaa euroa odottaa siirtymistä keskisuomalaisten tileille – hyvinvointialueen ensimmäinen palkkapäivä on perjantaina

Palkanmaksun onnistuminen tuoreessa organisaatiossa on huolettanut etukäteen, mutta onnistunut palkka-ajo viime viikolla lupaa hyvää.

Lapin hyvinvointialueen henkilöstöjohtaja Marjo Kuittinen.

Hyvinvointialueen ensimmäinen palkka-ajo sujui suunnitellusti – laskelma kannattaa silti käydä läpi

Verkkopankissa palkkalaskelman pitäisi jo näkyä. Tileillä rahat ovat perjantaina.

Lapin hyvinvointialueen johtaja Jari Jokela.

Lapin hyvinvointialueen palkanmaksu perjantaina on seuraava suuri haaste

Perjantaina vakituinen henkilökunta eli 6 500 ihmistä odottaa palkkaa tililleen. Tilinauha näkyy nettipankissa mahdollisesti tänään maanantaina tai myöhemmin viikolla. Palkkojen varamaksupäivä on ensi viikon maanantaina.

Kirsti Laine-Hendolin seisoo punatiilisen talon edessä.

Soteuudistus hidasti hetkellisesti Helsingin kaupungin palkkasotkun siivoamista – edelleen noin 6 500 korjaamatonta palkkavirhettä

Korjaustahti on aiempaa parempi, mutta korjausvelkaa on edelleen paljon. Viime vuoden aikana syntyneiden palkkavirheiden toivotaan olevan korjattu maaliskuun loppuun mennessä.

Pohjois-Savon aluevaltuuston kokous Kuopion yliopistollisessa sairaalassa on alkamassa. Ihmiset ottavat kuvia kännyköillään.

Palkka nousee 10 500 euroon kuukaudessa – hyvinvointialueen palkkakiistassa löytyi ratkaisu

Palveluyksikköjohtajien aikaisempi kokonaispalkka oli 8 500 euroa kuukaudessa.

Helsingin kaupungintalo.

Palkanmaksuongelmista on koitunut Helsingille jo noin neljän miljoonan lisälasku

Kaupunki ei ole vielä päättänyt hakeeko se korvauksia palkanmaksujärjestelmän toimittaneelta Sarastialta. Useat ammattiliitot ovat viemässä sotkua oikeuteen.

Prisman työntekijöitä liikkeen aulassa

Länsi-Porin Prismassa ulosmarssi – taustalla tyytymättömyys palkankorotusneuvottelujen tilanteeseen

Työntekijät marssivat ulos Länsi-Porin Prismasta perjantaina kello 16-17.

Porin perusturvan Itä-Porin lähipalveluasema, jonne aiotaan keskittää koronapotilaita.

Porin perusturvalla palkanmaksuongelmia – pettynyt työntekijä: ”Joululahjarahat jäävät saamatta, kun lisien maksu viivästyy”

Porin perusturva kertoo työntekijöille lähetetyssä sähköpostissa, että palkanmaksussa on havaittu virhe. Palkkojen lisiä ei pystytä maksamaan tässä kuussa.

Puhtaita sairaala-asiakkaiden vaatteita sairaalan kärryssä Lahdessa.

Palkkojen yhtenäistäminen tuo Päijät-Soten henkilöstölle takautuvan palkankorotuksen

Päijät-Sote käyttää palkkaharmonisointiin tänä vuonna noin 1,4 miljoonaa euroa.

Lääkäri ja hoitaja röntgenosastolla

Tehy ja JHL haastavat Helsingin kaupungin oikeuteen palkanmaksuongelmista – ”Helsinki vain levittelee käsiään”

Hoitajajärjestö Tehy vaatii työtuomioistuimessa kiireellistä käsittelyä.

Mies on haravoimassa pihamaataan.

Vesa-Pekka Huovinen, 34, teki vuosia töitä ilman palkkaa – nyt hän on työkyvytön ja elää köyhyydessä

PAMin mukaan työkokeilijat, joilla on jokin sairaus, ovat väliinputoajia työelämässä. Heillä ei ole edunvalvojaa.

Viidenkymmenen euron seteleitä

Seinäjoen kaupungin työntekijöille maksettiin mojova kertakorvaus

Seinäjoen kaupungin työntekijöille maksettiin henkilökohtaisten lisien kertapotti. Kaupungille lisät tulivat maksamaan yli 3 miljoonaa euroa.

Tero Lehterä och Tuomo Ropo coachar SaiPas spelare.

SaiPa hävisi entisiä valmentajia koskevan palkkakiistan hovioikeudessa – joutuu maksamaan kymmenien tuhansien korvaukset

Itä-Suomen hovioikeus päätyi samalle kannalle kuin Etelä-Karjalan käräjäoikeus, jonka mukaan päävalmentaja Tero Lehterän ja sekä apuvalmentajien kevään 2021 lomautukset olivat laittomia.

Henkilökuvassa Petri Virolainen, Päijät-Hämeen hyvinvointialuejohtaja.

Hyvinvointialuejohtaja Virolainen: Päijät-Hämeessä voidaan taata sekä hoitajien korkeammat palkat että laadukkaat palvelut

Petri Virolainen on iloinen siitä, että hoitajien työkiistassa saatiin sopu. Kustannukset kasvavat, mutta samalla palkankorotukset tukevat tavoitetta pitää kiinni nykyisestä työvoimasta ja saada uusia ammattilaisia.

50 euron seteleitä

Suomalaisen keskiarvopalkka oli viime vuonna reilut 3 700

Parhaiten tienaava kymmenys ansaitsi vähintään 5 571 euroa kuussa ja matalapalkkaisin kymmenys alle 2 302 euroa kuussa. 

ruokapöydällä on verenpainemittari, joka mittaa vanhuksen verenpainetta. Pöydällä on myös voileipälautanen ja kahvikuppi.

Lähihoitajia houkutellaan töihin 3 000 euron peruspalkalla – hoitajapula pakottaa kunnat ostamaan väliaikaista työvoimaa yrityksiltä

Vuokratyön käyttö aiheuttaa kunnissa tilanteen, jossa samasta työstä saatetaan maksaa hyvin erilaista palkkaa.

Kuntokatu 4:n rakennus Taysin alueella.

Hoitajaopintojen kesken jättämiset lisääntyivät TAMKissa, mutta eivät hälyttävästi

Opiskelijoita on tänä vuonna eronnut 7,4 prosenttia sisään otettujen määrästä, mikä on noin prosenttiyksikkö enemmän kuin viime vuonna.

Helsingin palkkasotku on häpeällinen, sanoo valtuuston puheenjohtaja

Helsingin palkkasotku on häpeällinen, sanoo valtuuston puheenjohtaja – Sarastia lupaa selkeämpää palkkalaskelmaa lokakuuksi

Useat ammattiliitot järjestivät mielenilmauksen Helsingin kaupungin pitkään jatkuneiden palkanmaksuongelmien vuoksi. Aihe on esillä myös illalla kaupunginvaltuuston kyselytunnilla.

Helsingin pormestari Vartiainen: Kaupunki ei ole miettinyt vaihtoehtoisia tapoja palkkojen maksuun

Helsingin kaupunki ei ole miettinyt vaihtoehtoisia tapoja palkanmaksuun, sanoo pormestari Vartiainen

Juhana Vartiaisen (kok.) mukaan on parempi pyrkiä korjaamaan uudesta järjestelmästä johtuvat vaikeudet kuin kehittää muita keinoja palkkojen maksuun.

Helsingin kaupungin henkilöstöjohtaja Nina Gros

Helsingin henkilöstöjohtaja Nina Gros palkkakaaoksesta: "Mokattiin ja pahasti" – kaupunki tilaa tapahtuneesta ulkopuolisen selvityksen

Helsingin kaupunki lupaa korvata kulut, jotka ovat aiheutuneet palkanmaksuviivästysten vuoksi. Tällaisia kuluja ovat muun muassa korot, viivästysmaksut, maksumuistutukset sekä lainan perimis- ja käsittelykulut.

Kainuun keskussairaala kesäkuussa 2022.

Kainuun hyvinvointialueella ei siirrytä Helsingin kaupungin sekoittaneeseen palkanmaksujärjestelmään

Helsingin kaupungille uuden palkanmaksujärjestelmän toimittaneen taloushallintojätin palveluja käyttää lähes puolet tulevista hyvinvointialueista. Kainuussa jatketaan jo käytössä olevalla järjestelmällä.

Helsingin kaupungintalo joulukuussa 2020.

Perheenisä murtui, kun ei voinut tarjota lapsilleen päivää Linnanmäellä – syynä Helsingin massiivinen palkkakaaos, joka jatkuu edelleen

Helsingin kaupungilla on edelleen yli sata palkkaa täysin maksamatta. Ongelmia palkanmaksussa on ollut nyt kuukausia.

Ensihoidon kenttäjohtaja antaa ohjeita palopaikalla

Kanta-Hämeessä valmistellaan palkanmaksun siirtymistä hyvinvointialueelle – Helsingin kaupungin palkkasotkua seurataan tarkasti

Vuoden vaihteessa aloittavan Kanta-Hämeen hyvinvointialueen palkanmaksusta huolehtii Sarastia. Kanta-Hämeessä lähtökohdat ovat kuitenkin erilaiset kuin Helsingin kaupungilla sen ottaessa käyttöön uuden palkanmaksujärjestelmän.

Helsingin Kaupungintalon seinälle heijastui varjoja 7. joulukuuta 2020.

Pian kymmenientuhansien ihmisten palkkoja hoitaa sama yhtiö kuin palkkakaaokseen ajautuneen Helsingin – kysyimme, huolettaako se sote-johtajia

Helsingin kaupungille uuden palkanmaksujärjestelmän toimittaneen taloushallintojätin palveluja käyttää lähes puolet tulevista hyvinvointialueista.

Sirpa Paatero, SDP,

Kuntaministeri Sirpa Paatero pitää Helsingin palkanmaksun ongelmia varoittavana esimerkkinä – "Ei saa toistua hyvinvointialueilla"

Kuntaministeri Sirpa Paatero (sd.) sanoo, että Helsingin palkanmaksun ongelmien syyt on hyvä selvittää tarkoin, jotta vastaavat virheet voitaisiin välttää muissa suurissa uudistuksissa.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle