Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Hepokönkään kuohut toukokuussa 2023.

Hepokönkään geologinen luontopolku kiinni kaksi viikkoa, kuohuja pääsee ihastelemaan esteettömästi normaaliin tapaan

Puolangalla sijaitsevalla Hepokönkäällä uusitaan loppukesästä myös geopolun pitkospuut. Lisäksi putoukselle vievä esteetön kivituhkapolku paikkokorjataan ja tasataan.

Mönkijä jäällä, jonka perään lastattu sahatavaraa.

Björkö-Paniken vaellusreitille on tulossa itsekäyttöinen sähkölossi retkeilijöiden käyttöön

Talven aikana reittiä on kunnostettu suurelta osin. Työ jatkuu kesällä ja valmistunee syksyllä. Työtä hidastaa lintujen pesimäajan huomioiminen.

Mies nojaa katokseen virkistysalueella.

Metalli ja maa-ainekset syrjäyttävät tulevaisuudessa pitkospuut yhä herkemmin – Joensuussa laavut muistuttavat nyt bussikatoksia

Metsähallituksen mukaan materiaalivalintoja voisi laajentaa komposiittiin, mutta muovi ei sovi kansallispuistoon.

Huomiovärisiin työasuihin pukeutuneet kaksi miestä kyykkivät puolivalmiiden pitkospuiden vieressä suopursujen ja mäntyjen keskellä. Etualalla puna-keltaisessa puomissa kyltti, jossa lukee läpikulku kielletty.

Lahden Linnaistensuon pitkospuiden uusiminen jäi vielä kesken lankkupulan takia

Luonnonsuojelualueen pitkospuiden uusimista jatketaan ensi kesänä.

Betoninen nuotiopaikka, jossa poltettua puuta ja tuhkaa.

Pitkospuita ja nuotiopaikkaa kunnostetaan Hämeenlinnan rantareitillä

Kunnostuksen ajan pitkospuureitti Kalastuspuistoon ja puiston nuotiopaikka ovat pois käytöstä.

Kuusimetsää

Yleisö voi valita suosikkinsa Oulun Sanginjoen luonnonsuojelualueen eräkaluste-ehdotuksista – suunnittelukilpailuun tuli 16 työtä

Sanginjoen luonnonsuojelualueella on jo tänä kesänä tehty joitakin muutoksia. Kalimeenkierrokselle on laitettu uutta pitkospuuta ja päivätupana toiminut Ahinmaja on muutettu vuokratuvaksi. 

Tiilikkajärven kansallispuiston suunnittelija Marko Haapalehto kävelee sillalla metsämaisemassa.

Tiilikkajärven kansallispuiston pinta-ala halutaan laajentaa yli kaksinkertaiseksi – 40 vuotta täyttävää puistoa uudistetaan myös muuten

Tänä vuonna 11 kansallispuistoa viettää juhlavuottaan. Tiilikkajärven kansallispuisto Pohjois-Savon ja Kainuun rajalla on yksi niistä. Puistoon on suunnitteilla mittavat laajennukset.

Miehet seisovat pitkospuilla järven vieressä.

Vielä löytyy talkoohenkeä: Ristijärven Laahtaselle uusittiin pitkospuureitti kyläläisten päättäväisyydellä

Kyläyhdistys osti puut ja uusittu reitti tehtiin talkoilla sekä Elävä Kainuu Leader yhdistyksen myöntämällä hankerahoituksella.

Tiilikkajärven pitkospuita.

Tiilikkajärven kansallispuistossa tehdään kävijätutkimusta

Kävijätutkimuksen avulla pyritään selvittämään Tiilikkajärven kävijärakennetta, kävijöiden tyytyväisyyttä, käynnin kestoa sekä kansallispuiston käytön alueellista jakautumista.

Kaksi naista katsoo Petkeljärven kansaliaspuiston opastetaulua kevättalven aurinkoisessa säässä.

Petkeljärven retkeilykeskus avataan vappupäivänä Ilomantsissa

Leirintäalue avautuu toukokuun puolivälissä, jos lumitilanne sallii.

Patvinsuolla tehdään uusia pitkospuita

Kansallispuistoja parannetaan Itä-Suomessa: Patvinsuolla ja Tiilikkajärvellä uusitaan pitkospuita, Etelä-Konnevedelle tehdään teräsportaat

Etelä-Konnevedelle on tiedossa teräsportaat Kalajanvuoren pohjoispuolelle. Materiaali lennätetään paikan päälle helikopterilla.

Lähikuvassa pitkospuut, joihin heijastuu lehtien varjoja puista.

Hämeenlinna korvaa suositun ulkoilureitin puiset pitkospuut teräksellä – uusi materiaali puhuttaa kaupunkilaisia

Hämeenlinnan Kihtersuon venerannan teräksisiä pitkoksia on moitittu somessa rumiksi. Arvostelijoiden mukaan ne myös soveltuvat huonosti koirien tassuille. Kaupungista teräs on paras ratkaisu.

Koiran ulkoiluttaja kävelee Lappeenrannan Lauritsalan Furulundin puistoalueen polkua vanhassa metsässä.

Saimaan kanavaa myötäilevä itäinen rantaraitti valmistui Lappeenrannassa

Mälkiän ja Mustolan sulkujen välinen osuus on nimetty rakentajiensa mukaan Leijonapoluksi.

Pietarsaaren vammaisneuvoston sihteeri Maire Paavola ja liikuntatoimenjohtaja Tove Jansson Fäbodan esteettömällä luontopolulla. Taustalla syksyinen meri ja rantaluonto.

Fäbodan luontokohteeseen pääsee esteettömästi Pietarsaaressa – luvassa vielä lintutorni ja lasten oma reitti

Koronavuosi innosti pietarsaarelaiset rekeilemään Fäbodassa. Se kannusti kaupunkia kunnostamaan reitistöä. Esteetön lankkupolku on myös saanut jatkoa.

Pitkospuut Helsingin keskuspuistossa

Puijolla alkaa pitkospuiden kunnostaminen

Kunnostettavia pitkospuita on sekä Kokonmäen että Konttilan kierroksella. Reiteille tehdään myös muutamia uusia pitkosrakenteita kaikkein kuluneimpiin maaston kohtiin.

Polkujuoksija katsomassa karttakylttejä Hossan kansallispuistossa.

Kovin into Keski-Suomen kansallispuistoissa samoiluun hiipui, kävijämäärät kääntyivät laskuun

Kävijämäärät Keski-Suomen kansallispuistoissa ovat tänä vuonna laskeneet 10–25 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Pitkällä aikavälillä retkeilyharrastuksen suosio näyttää yhä olevan kasvussa.

Kaatunut puu polulla Hossan kansallispuistossa.

Kulunut retkeilykesä on ollut vilkas: Hossan kysyntään vastataan parantamalla rakenteita

Hossan kansallispuiston uudistuksissa on panostettu uusiin esteettömiin palveluihin. Alueella on jo ennestään runsaasti liikuntaesteisille sopivia reittejä ja rakenteita.

Mies kävelee uusilla pitkospuilla keskellä aapasuota. Taivas on lähes pilvetön, taustalla näkyy metsää.

Martimoaavan lahot pitkospuut ovat pian uudet – retkeilyn suosio vauhdittaa luontokohteiden kunnostusta

Retkeilijöitä on maastossa entistä enemmän, mikä on lisännyt paineita kunnostaa huonokuntoisia retkeilyrakenteita.

Saniaisten peittämä vehrä ja vihreä maa, taustalla ohuita puunrunkoja rivissä.

Yli 100-vuotias Keisarin huvipuisto Virolahdella on nyt kunnostettu matkailijoita varten – uutta karusellia alueelle ei tule

Keisarin huvipuisto toimi Venäjän keisarien kesäpaikkana. Historianystäviä varten Virolahden kunta on kunnostanut täksi kesäksi alueen kävelypolut ja pitkospuut. Lisäksi reitin varrelle on pystytetty historiasta kertovia tietotauluja.

kuvassa metsää, jossa kulkee keskellä maastopyöräreitti.

Maastopyöräilyn suosio kasvaa Kainuussa – reittejä on kunnostettu ja opastuksia parannettu

Esimerkiksi Kajaanin kaupunki ylläpitää kahta MTB- ja lähiretkeilyreittiä Lohtajalla ja Pöllyvaarassa. Reitit on merkitty maastoon erivärisin nuolin sekä puisin opastekyltein.

Kuvassa pitkospuut metsässä

Metsähallitus uusii reittirakenteita Savukoskella

Kesän aikana kunnostetaan muun muassa moottorikelkkauria ja taukopaikkoja sekä uusitaan pitkoksia.

Suomaisema ja pitkspuut Syötteen kansalllspuistossa

Pudasjärvellä kohennetaan useita retkikohteita – Syötteelle saadaan uutta pyöräilyreittiä ja Olvassuolle tuliterä päivätupa

Metsähallituksen Luontopalvelut kunnostaa sekä Syötteeltä että Olvassuolta myös pitkospuita ja muita maaston rakenteita. Tupiin ja laavuihin on joko tehty tai tehdään korjauksia. Olvassuon Sammakoiselle saadaan uusi päivätupa.

Kuusimetsää

Metsähallitus kysyy verkossa mielipiteitä Oulun Sanginjoen luonnosuojelualueen kehittämisestä – aluetta kunnostetaan jo

Tänä kesänä korjataan varsinkin Kalimeenkierroksen huonokuntoisia pitkospuita. Suositusta retkeilyalueesta on tehty uusi kartta, ja alueella liikkujien määrää mitataan maastoon asennetuilla laskureilla. Lisäksi Sanginjoen luonnonsuojelualue on saanut ihka oman Facebook-sivun.

Pitkospuureitti kivikkoisessa vaaramaisemassa, vaeltaja näkyy kaukana.

Tervolan Kätkävaaran vaellusreitille tehdään runsaasti parannuksia tänä kesänä

Suositulla vaellusreitillä uusitaan pitkospuita muun muassa esteettömällä polulla ja rakennetaan uusi kota sekä kokonaan uusia pitkospolkuja.

Kaksi valkoista alppiruusua vihreiden lehtien keskellä.

Alppiruusut puhkeavat jälleen kukkaan Helsingissä – astu puistoon, joka on kuin oma maailmansa

Haagan alppiruusuja ja atsaleoita pääsee jälleen ihailemaan Helsingissä. Puistoon saapujaa tervehtii väriloisto, joka hehkuu metsäisen vihreyden lomasta.

Hiidenportin kansallispuiston metalliritiläportaissa on oma muovinen liuska nelijalkaisille ystäville.

Hiidenportin kansallispuistossa alkavat korjaustyöt kesäkuun alussa

Kesän aikana retkeilijöitä haastatellaan eri kohteissa kansallispuiston alueella. Haastatteluita tehdään kesäkuun puolivälistä syyskuun loppuun. Kävijätutkimuksen tulokset ohjaavat alueen kehittämistä.

Metsäinen järvinäkymä Rokuan kansallispuistosta.

Retkeilyreittejä ja taukopaikkoja kunnostetaan Rokualla ja Oulujokilaaksossa kesän aikana

Rokuan kansallispuistossa reitistöt kokevat ison muutoksen. Polkuja linjataan osin uusiksi, viitoitukset uusitaan ja polkupohjien kestävyyttä parannetaan sorastuksilla. Kansallispuiston laajennusosaan tehdään uusi päiväreitti.

Viiankiaavan pitkospuut

Sodankylän Viiankiaavan soidensuojelualueen luontopolun pitkospuita uusitaan ensi kesänä

Pitkosmateriaalien kuljetus alueelle aloitetaan lähiviikkoina moottorikelkoilla.

Kuvassa luminen luonto ja hiihtolatu

Koronavuosi sai kokkolalaiset luontoon: Laajalahden ulkoilualueen suosio "räjähti käsiin"

Alueen suosiota on lisännyt myös frisbee golf -rata. Vilkkaimpina päivinä Laajalahdessa kävijöitä on satoja.

Kenttäpäällikkö Olli Vainio ja talkoolaiset korjaamassa pitkospuita Martimoaavan soidensuojelualueella.

Simon Martimoaavalla kunnostetaan kilometreittäin pitkospuureittejä ensi kesänä

Kesällä 2022 ovat vuorossa Koivuselän autiotuvan peruskorjaus ja uuden laavun rakentaminen lasten luontopolun varteen.

Torronsuon kansallispuisto 29.3.2016.

Retkeilyalueita parannetaan Hämeessä – Torronsuon kansallispuistoon uusia pitkospuita, Evon retkeilyalueelle nuotiokatos

Luontokohteissa tehtävät parannustyöt aiheuttava muutoksia alueilla liikkumiseen.

Hinderfri naturstig

Fäbodan vaellusreittiä halutaan parantaa pitkospuilla – alueen suosio on kasvanut entisestään tänä vuonna

Reitin varrella on paljon kosteikkoja, joissa tarpominen on sulan maan aikana hankalaa.

Mies, nainen ja koira luontoreitin portailla

Mäkiaution rotkossa Tahkolla käy tuhansia ihmisiä, vaikka luontoreittiä ei ole ehditty vielä edes avata

Reitille on rakennettu 150 metrin matkalle portaita, pitkospuita ja kaiteita.

HIljainen kansa Suomussalmella.

Hiljaisen kansan parkkipaikan laajennus sai aikaan kottikärrykapinan Suomussalmella

Kunta ei tue parkkipaikan laajennusta, joten siihen kerätään nyt rahaa joukkorahoituksella.

Marko Parkkinen rakentaa pitkospuita.

Patvinsuon kansallispuistossa kuunnellaan säännöllisesti tykkitulta – retkeilijöiden reitti siirretään uusilla pitkospuilla pois ammuntojen alta

Retkeilijät kuulevat jatkossakin rajavartioston harjoitusalueen äänet, mutta polku siirretään pois Hiienvaarasta.

Uusia pitkospuita vanhojen, uusittavien vieressä.

Pitkospuita syntyy kilometrin kuukausitahdilla – kesän pisin pitkostyömää on Suomussalmella

Säynäjäsuolle syntyy uutta pitkosta 1,5 kilometriä paikallisin voimin.

Merikotkapari Helsinki Vanhankaupunginlahdella 3. helmikuuta 2020.

Merikotkat ja aurinkoinen sää vetivät ennätysmäärän väkeä Lammassaareen

Lammassaaren pitkospuiden luona olevaan laskuriin kertyi sunnuntaina ennätysmäärä päiväkävijöitä.

Lankkuja pinossa.

Heinolan Paistjärveltä varastettiin pitkospuiksi tarkoitettuja lankkuja

Lankut odottivat kuljetusta, minkä lumeton talvi on estänyt.

Kenttäpäällikkö Olli Vainio Metsähallituksesta ja talkoolaiset pitkospuita rakentamassa.

Simon Martimoaavalle haetaan talkoolaisia tulevaksi kesäksi

Keminmaan ja Simon rajamailla sijaitsevalla Martimoaavan soidensuojelualueella järjestetään talkooleiri heinäkuussa

Kaunis ja kirkasvetinen erämaajärvi.

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan luontokohteet saivat kaivattuja kunnostusrahoja valtiolta – muun muassa pitkoksia uusitaan tuhansilla euroilla

Rahaa saivat muun muassa Kuhmon Ystävyyden puisto Kainuussa, sekä Rokuan kansallispuisto Pohjois-Pohjanmaalla.

Vattajanniemi syksyn valossa.

Metsähallitus haluaa Kokkolan vaikenevan vuoden retkikohteeksikin valitusta Vattajasta – "Vaikka emme laittaisi euroakaan, alue löydetään"

Metsähallitus on huolissaan luontoarvojen säilymisestä. Kokkola yhtyy huoleen, mutta sanoo, että Vattajan noste tulee muualta kuin kaupungin toimista.

Torronsuo

Lastenrattailla pitkospuita pitkin ja taukopaikka syntymäpäivävieraille – Metsähallitus vastaa Torronsuon ja Liesjärven kasvavan kävijäjoukon palveluvaatimuksiin

Hämeen luontoon pääsee entistä helpommin, kun retkeilyalueiden reittejä, opasteita ja palveluja kunnostetaan. Samalla tarkoitus on purkaa Etelä-Suomen retkeilyalueiden viikonloppuruuhkia.

Kivikolle kulunut vaellusreitti Rovaniemen Ounasvaaralla.

Suositut ulkoilumaastot tallautuvat "nilkantappajakivikoiksi" – kulumista voitaisiin estää kivituhkalla ja pitkospuilla

Tunturimaastossa kuluminen on ollut ongelma jo pitkään. Nyt myös metsäisellä Rovaniemen Ounasvaaralla polut ovat tallautuneet kivikoiksi.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle