Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kajaanin ammattikorkeakoulun liiketalouden koulutusohjelma yksi tavoitelluimmista syksyn yhteishaussa

Kajaanin ammattikorkeakoulun englannin kielinen Master's Degree in Global Business Management -koulutusohjelma on ylempään korkeakoulututkintoon johtavista koulutuksista toiseksi kilpailluin koko maassa.

Karelia-ammattikorkeakoulun syksyn yhteishaku kiinnosti viime vuotta enemmän

Suosituimpia olivat fysioterapeutin ja sosionomin koulutusohjelmat. Myös ensimmäistä kertaa haussa ollut geronomikoulutus kiinnosti hakijoita, ammattikorkeakoulun tiedotteessa kerrotaan.

Yliopiston vastaus insinööripulaan: esittää 80 uutta opiskelupaikkaa tekniikan alalle Itä-Suomeen

Diplomi-insinöörien koulutus alkaisi Joensuussa ja Kuopiossa kahden vuoden kuluttua. Ensimmäisenä vuonna koulutukseen otettaisiin 80 opiskelijaa. Yliopiston mukaan koulutuksella vastattaisiin alan osaajapulaan.

Maailman ensimmäinen somevaikuttajien AMK-koulutus starttaa Tampereella – Linjalla opiskelee myös Instagram-tähti Joalin Loukamaa

Englanninkieliselle linjalle valitaan 20–25 opiskelijaa, pääsääntöisesti EU:n ulkopuolelta. Hintaa tutkinnolle kertyy liki 35 000 euroa.

Immolan lentoturman turvallisuustutkinta valmis – hyppylentäjille laadittava kirjallinen koulutusohjelma

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom suosittaa kiinnittämään nykyistä enemmän huomiota hyppylentäjien koulutukseen ja koulutuksen dokumentointiin.

Korona sekoitti Paukkulan Näyttämölinjan pilottivuoden

Koronatilanteen vuoksi Näyttämölinjan opetus on jouduttu järjestämään osaksi etänä ja vuoden pääproduktio kuvataan tallenteelle. Opiskelijoita harmittaa, etteivät he pääse esiintymään elävälle yleisölle.

Riihimäen Nuorisoteatterissa koulutetaan teatteritekniikan moniosaajia

Suomen mittakaavassa ainutlaatuinen koulutusohjelma syntyi, kun Ammattiopisto Samiedu siirsi osan teatteritekniikan opetuksestaan Savonlinnasta Riihimäelle.

Englanninkieliset koulutusohjelmat vetävät – LAB-ammattikorkeakouluun lähes 2 500 hakijaa

Lappeenrannassa järjestettävään englanninkieliseen ensihoitajakoulutukseen vaikeinta päästä.

Vaasan ammattikorkeakoulussa avautuu poikkeuksellinen lisähaku - kansainvälisiin ohjelmiin haetaan lisää opiskelijoita

Lisähaku International Business ja Information Technology -ohjelmiin alkaa maanantaina.

Opiskelija-asuntoja hyvin tarjolla Lappeenrannassa – tilapäismajoitusta tuskin tarvitaan

Opiskelija-asuntohakemuksia tulee normaaliin tahtiin, mutta ulkomaisten opiskelijoiden vähyys tasapainottaa tilannetta.

Tietotekniikassa on imua – LUT-yliopiston 130 lisäaloituspaikasta 45 tulee tietotekniikkaan

Hallituksen elvytysbudjetissa lisäaloituspaikkoihin sisältyy myös rahoitus.

Oulun yliopiston aloituspaikkojen määrään tulee tuntuva lisäys

Yliopisto saa valtion lisätalousarviossa rahoitusta 203 lisäpaikkaan.

Kilpailu opiskelupaikoista käy kiivaana – HAMK:ssa noin joka kolmas hakija tulee valituksi ensisijaiseen hakukohteeseen

Hämeen ammattikorkeakoulussa suosituimpia koulutusohjelmia kevään 2020 yhteishaussa olivat sosionomin ja rakennusmestarin monimuotototeutukset.

Savonia hakee lupaa tietojenkäsittelyn tradenomikoulutuksen aloittamiseksi

Koulutuksella voitaisiin vastata alan työvoimapulaan.

Turku kiinnostaa ulkomaalaisia opiskelijoita – yliopiston hakijamäärissä uusi ennätys

Turun yliopiston kansainvälisiin koulutusohjelmiin tuli hakemuksia yli sadasta maasta.

12,000 Finns start military service under new training regime

The 2020 training programme is intended to cut waiting and transfer times, as well as the 15 percent dropout rate.

Lukukausimaksu lisäsi huimasti ulkomaalaisten hakuintoa ammattikorkeaan: "Hakijoiden määrä nousi jopa 40 prosenttia"

Centria-ammattikorkeakoulusta arvioidaan, että hakijoiden silmissä ilmeisesti maksullinen koulutus näyttäytyy myös laadukkaana.

Jättisahalla vaihtuu lähes puolet työntekijöistä – koko porukka jää eläkkeelle

Suuri joukko metsäteollisuuden työntekijöistä lähentelee eläkeikää. Yritykset kouluttavat itse henkilökuntaa saadakseen uutta työvoimaa.

Ammattikorkeakoulu vastaa Pietarsaaren koodaripulaan uudella koulutusohjelmalla

Centria tarvitsee koulutuksen aloittamiseen rahaa Pietarsaaren kaupungilta.

Ammattikorkeakoulun kesähaku keräsi jälleen runsaasti hakijoita - yhtä suosittu kuin yhteishaku keväällä

Hakijoiden kannalta tilanne on nyt vaikeampi, sillä jaettavia opiskelupaikkoja on huomattavasti vähemmän kuin keväällä

Ammattikorkeakouluissa on vielä tilaa – Xamkin lisähaku elokuussa

Ammattikorkeakoulun opiskelupaikkaa halajaville tarjoutuu uusi mahdollisuus elokuun alussa, kun lisähaku starttaa.

Henkilöstövuokraaja: Työvoimapulaa ei paikata tutkinnoilla ja koulutusohjelmilla – Yritysten pitää kouluttaa itse, ja nopeasti

Henkilöstövuokrausyhtiö Manpowerin toimitusjohtajan mukaan it-alalta tuttu omien työntekijöiden täsmäkouluttaminen pitää ottaa käyttöön monilla muillakin aloilla.

Ammattiin valmistuvat juhlivat tällä viikolla Etelä-Karjalassa

Saimaan ammattiopisto Samposta valmistuu tällä viikolla 450 nuorta ja aikuista.

NordLabissa pitkät jonot

Pula laboratoriohoitajista näkyy jo asiakkaalle asti keskussairaalassa Kokkolassa.

Xamk aiempaa vetovoimaisempi – kasvatti hakijamäärää viidenneksi eniten kaikista korkeakouluista

Haluttuja hakukohteita olivat pelisuunnittelun, kyberturvallisuuden ja sähkötekniikan koulutusohjelmat.

Saimaan ammattiopisto valmentaa venäläisiä kondiittoreja ammattitaidon MM-kisoihin

Saimaan ammattiopisto Sampo kouluttaa nyt ensimmäistä kertaa kondiittorilajia ulkomaalaisille.

Saimaan ammattiopistoon tulossa uusia koulutusohjelmia

Rakennustuotealan koulutusta ja leipomoalan erikoisammattitutkintoa haetaan yritysten pyynnöstä.

Työpaikka terästehtaalla on haluttu – sadat ovat hakeneet Outokummulle

Hakijoiden joukko oli teräsyhtiön mieleen, sillä heillä on sekä alan kokemusta että koulutusta.

Oulun yliopisto suunnittelee väen vähentämistä musiikkikasvatuksen ja tähtitieteen opetuksesta

Yt-neuvottelujen taustalla ovat koulutusohjelmien vähäiset tutkintomäärät.

Finnos ja Mevea Lappeenrannasta mukaan pk-yritysten pörssivalmennukseen

Molemmat yritykset ovat Lappeenrannan teknillisen yliopiston startupeja.

Savonlinna kiinnosti eniten Xamkin syksyn lisähaussa

Lisähaussa Xamkin tammikuussa alkaviin koulutuksiin haki yhteensä 189 hakijaa.

Kv-matkailumarkkinoinnin koulutusohjelma alkaa Salossa

Uusi koulutusohjelma alkaa joulukuussa.

Ammattiopistosta irtisanottu lehtori valitti potkuista hallinto-oikeuteen

Irtisanominen oli osa Kouvolan seudun ammattiopiston säästöjä.

Salossa järjestetään täsmäkoulutusta houkuttelemaan matkailijoita Keski-Euroopasta

Koulutusohjelma keskittyy Keski-Euroopan matkailumarkkinointiin.

Tarvitsisitko töissä ohjelmointitaitoja? Xamk järjestää koulutuksen ohjelmoinnin perusteista

Uuden koulutusohjelman syynä on kova työvoimapula ohjelmoinnin ammattilaisista.

Koruala juhlii viikonloppuna Lahdessa

Lahden korualan koulutus on ollut kansainvälisestikin tunnettua. Nykymuodossaan koulutus kuitenkin lakkaa.

Etelä-Savossa alkaa yksinyrittäjäakatemia

Akatemian tavoitteena on edistää yrittäjien verkostoitumista sekä vahvistaa yrittäjien liiketoimintaosaamista.

Kansainvälisiä tutkinto-opiskelijoita hieman aiempaa vähemmän Xamkissa

Syynä on englanninkielisen liiketoiminnan koulutusohjelman päättyminen Mikkelin kampuksella.

Englanninkielinen hyvinvointipalvelujen koulutusohjelma oli Xamkin syksyn yhteishaun suosituin

Uuteen koulutusohjelmaan oli 11 ensisijaista hakijaa yhtä koulutuspaikkaa kohden.

Suomessa voidaan kohta kouluttaa ulkomaisia lentäjiä: "Sopimusvalmistelut pitkällä"

Patria kouluttaa vuosittain satakunta lentäjää Pirkkalassa.

Korkeakoulujen syksyn yhteishaku alkaa

Yhteishaun hakuaika päättyy kahden viikon päästä 19. syyskuuta.

Syksyn yhteishaku alkaa tänään

Jos opiskelupaikka jäi keväällä saamatta, voi kouluun hakea uudestaan tänään alkavassa syksyn yhteishaussa.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle