Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Lapin Kansan päätoimittaja Antti Kokkonen kasvokuvassa.

Lapin Kansan Antti Kokkonen siirtyy oululaisen Kalevan päätoimittajaksi

Kokkonen on työskennellyt aiemmin Kalevassa, Ylellä ja Helsingin Sanomissa.

Nainen seisoo liikennerakennuksen edustalla.

Yle avaa uuden toimituksen Kittilän Leville – lähetä juttuvinkkisi alueen uudelle toimittajalle

Levin uudessa toimipisteessä työskentelee vakituisesti yksi toimittaja. Toimituksen perustaminen parantaa koko Tunturi-Lapin asioiden seuraamista.

Lauri Kontro

Lauri Kontron kolumni: Poliitikot kiukuttelevat medialle – kaikki on siis kuin ennenkin

Kesän mittaan jotkut poliitikot ovat syyttäneet mediaa ajojahdista, ja tutkijat puolestaan päivitelleet syyttelyä. Mutta jos katsoo kauemmas historiaan, sama jännite on vallinnut aina, pohtii Kontro.

Erja Yläjärvi lähikuvassa, katsoo sivulle. Taustana punainen ovi.

Helsingin Sanomien päätoimittajana aloittava Erja Yläjärvi: Media ei saa mennä siilipuolustukseen kritiikin edessä

Keskustelu rasismista on kiristänyt poliitikkojen ja median välejä. Median tulee Yläjärven mukaan kertoa rasismista ymmärrettävällä tavalla, eikä juuttua pelkkään käsitteiden määrittelyyn.

Rauli Virtanen hymyilee kameralle. Taustalla Virtasen valokuvia ja Risto Ilmavirran maalauksia yhteisnäyttelyssä: "Karjalan evakoista Ukrainan pakolaisiin".

Rauli Virtanen: “Minua huolestuttaa, että meillä laitaoikeisto kyseenalaistaa ja hyökkää perinteistä laatumediaa vastaan”

Toimittaja Rauli Virtanen on kiertänyt maailman kriisialueita yli 50 vuoden ajan. Virtanen kertoi ajatuksiaan pakolaisuudesta ja mediasta Lahdessa.

Vladimir Kara-Murza.

Tutkivat toimittajat: Venäjältä lähteneitä toimittajia ja aktivisteja on myrkytetty Euroopassa

Tutkivien toimittajien ryhmä The Insider haastatteli venäläisiä toimittajia ja aktivisteja, jotka epäilevät joutuneensa myrkytysten kohteeksi.

Mies kävelemässä Kymi Libri -kirjamessuilla.

Kirjailija Suonna Konosen mielestä kirjallisuus ei saa karsastaa ketään: ”Hitlerin kaltaisista hirmuihmisistä täytyy voida kirjoittaa”

Kirjailija Suonna Kononen tahtoisi yhteiskuntaan enemmän rakkauspuhetta ja vähemmän vihaa.

Päätoimittajien yhdistyksen puheenjohtaja Jouni Kemppainen, Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho ja Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Eero Hyvönen.

Mediavaikuttajat kyseenalaistavat elinkeinoministeri Rydmanin näkemykset väärien väitteiden tahallisesta levittämisestä ulkomaille

Journalistiliiton, Julkisen sanan neuvoston ja Päätoimittajien yhdistyksen puheenjohtajat katsovat, että poliitikkojen pitää pystyä perustelemaan esittämäänsä mediakritiikkiä.

Grete Pölluste, Delfi Media, Viro.

Tällaisen kuvan Suomi antoi itsestään maailmalle: ulkomaalaisille toimittajille jaettiin vesipulloja, postikortteja ja uunilohta

Kansainvälinen media seuraa huippukokousta Helsingin kaupungintalolla. Tällaista siellä on.

Hallgrimur Indridason, RUV

Näin ulkomaiset toimittajat kommentoivat Suomen ministereihin liittyvää rasismikeskustelua: ”Tuntuu askeleelta taaksepäin”

Kansainvälinen lehdistö on seurannut viime viikkojen käänteitä Suomen politiikassa. Kysyimme heidän näkemyksiään pressikeskuksessa Helsingin kaupungintalolla.

Lokki istuu katukyltin päällä joka opastaa turisteja eläintarhaan, Isosaareen ja Vallisaareen.

Suomeen saapuneet toimittajat ihastelivat Helsinkiä somessa ja varoittivat lokeista

Ulkomaiset toimittajat ovat julkaisseet sosiaalisessa mediassa presidentti Joe Bidenin Suomen-vierailuun liittyviä päivityksiä.

Perttu Kauppinen.

Päätoimittajat haluavat kritiikkiä toimittajien sijasta lehtien johdolle – ”Kun valta vaihtuu, niin käydään uuden kohteen kimppuun”, sanoo Iltalehden Kauppinen

Median tekemisistä saa ja pitääkin provosoitua, päätoimittajat totesivat Ylen aamun keskustelussa. Kritiikki olisi kuitenkin hyvä kohdistaa medioihin itseensä, eikä yksittäisiin toimittajiin.

Oikeusministeriön ulkokyltti.

Maalittamisen kriminalisointi oli vielä syksyllä työn alla – nyt se on hävinnyt hallitusohjelmasta, huomasi asiaa selvittänyt lainsäädäntöneuvos

Maalittaminen kohdistuu oikeusministeriön Janne Kanervan mukaan henkilöön tämän työtehtävien tai yhteiskunnallisten tehtävien vuoksi. Maalittamista voi kohdata kuitenkin kuka tahansa.

Jelena Milašina istuu sairaalasängyllä ja puhuu puhelimessa. Hänen käsi on paketissa. Naama ja vaatteet ovat turkoosin värin peitossa. Naamassa on ruhjeita.

Tšetšeniassa pahoinpideltiin raa'asti Novaja Gazetan -lehden journalisti ja asianajaja

Palkittu journalisti Jelena Milašina ja asianajaja Aleksandr Nemov olivat menossa kiistanalaiseen oikeudenkäyntiin, kun naamioituneet hyökkääjät pysäyttivät heidän taksinsa ja pahoinpitelivät heidät.

Iltalehden logo seinällä.

Osa perussuomalaisten ja kokoomuksen poliitikoista maalittaa Iltalehden toimittajaa, sanoo Journalistiliitto

Päätoimittajien yhdistyksen mukaan toimittajien maalittaminen on hyökkäys sananvapautta kohtaan.

Nainen hymyilee kameralle.

Sanna Keskinen siirtyy Kalevasta Aamulehden uudeksi vastaavaksi päätoimittajaksi

Sanna Keskinen aloittaa uudessa tehtävässä viimeistään marraskuun alussa.

Rammsteinin laulaja ja rumpali

Rammsteinin laulajan raiskaussyytökset paljastanut saksalaistoimittaja: Tämä on Saksan musiikkialan Metoo-hetki

Tutkiville journalisteille suorastaan virtasi naisfanien epämiellyttäviä kokemuksia Till Lindemannin juhlista. Tapahtumia paljastanut Daniel Drepper uskoo, että Saksan musiikkiala on murroksessa.

Tampereen yliopiston journalistiikan työelämäprofessorin tehtävään on valittu lukuvuodeksi 2023–2024 Hannu Kivimäki.

Hannu Kivimäki journalistiikan työelämäprofessoriksi Tampereen yliopistoon

Visuaaliseen journalismiin erikoistunut Kivimäki uskoo, että tekoälyn voi valjastaa journalistin tehokkaaksi työtoveriksi.

Perttu Kauppinen.

Iltalehti poisti ison määrän ukrainalaisavustajan kirjoittamia sotajuttuja epäselvyyksien takia

Kaikkiaan 33 Venäjän hyökkäyksestä kertovaa uutisjuttua on poistettu iltalehden sivuilta.

Ukrainalaissotilaita kuvattuna Bahmutissa huhtikuun puolivälissä.

Uutistoimisto AFP:n toimittaja, 32, on kuollut Itä-Ukrainassa tulituksessa

Arman Soldin oli muiden toimittajien kanssa töissä lähellä Bahmutia, kun ryhmä joutui keskelle hyökkäystä. Muut ryhmän jäsenet selvisivät vammoitta.

Kalle Silfverberg.

HBL:n uusi päätoimittaja on Kalle Silfverberg

Silfverberg siirtyy Hufvudstadsbladetiin Helsingin Sanomista.

Kiovassa rakennetaan barrikadeja.

Tämä tiukka visa mittaa, kuinka kärryillä olet lehdistön- ja sananvapaudesta

Lehdistön- ja sananvapautta juhlistetaan tänään. Mikä maa on maailman vaarallisin paikka toimittajille, ja mikä on Suomen sija lehdistönvapauden listalla? Testaa tietosi.

Kai Kotiranta (vas.), Laura Halminen ja Kaius Niemi saapumassa Viestikoekeskus-oikeudenkäyntiin Helsingin

Suomi romahti toimittajien turvallisuutta mittaavassa vertailussa

Toimittajat ilman rajoja Suomi ry:n puheenjohtajan mukaan Helsingin Sanomien toimittajien Viestikoekeskus-tuomiot vaikuttivat merkittävästi pisteiden putoamiseen.

Yhdysvaltalainen toimittaja Evan Gershkovich.

Wall Street Journalin toimittaja oikeuden edessä Venäjällä – ei pääse odottamaan oikeudenkäyntiä kotiin

Yhdysvaltojen viranomaiset ovat vaatineet, että Gershkovich vapautetaan välittömästi.

Piirroskuva, joka esittää journalistia työssään Valko-Venäjällä.

Ylen tositapahtumiin perustuva peli näyttää, selviäisitkö hengissä valkovenäläisenä toimittajana

Sananvapauden sankari -pelissä eläydyt valkovenäläisen toimittajan arjen valintoihin ja uhkiin. Peli perustuu tositapahtumiin vuosilta 2020–22.

Ari Järvinen.

Ylen tv-uutisten pitkäaikainen johtaja Ari Järvinen on kuollut – puolusti toimitusta presidentti Koivistoon liittyvässä kiistassa

Ohjelmajohtaja Ari Järvinen oli arvostettu journalisti, joka tunsi erittäin hyvin yhteiskunnalliset asiat ja johti uutisjoukkojaan edestä.

Evan Gershkovichia saatetaan viranomaisautoon.

Yhdysvallat vaatii Venäjää vapauttamaan vakoilusta syytetyn amerikkalaistoimittajan

Kyseessä on ensimmäinen kerta sitten Neuvostoliiton hajoamisen, kun yhdysvaltalaistoimittajaa syytetään Venäjällä vakoilusta.

Toimittaja Tommi Parkkonen kuvattuna vuonna 2021.

Toimittaja Tommi Parkkonen on kuollut 52-vuotiaana

Parkkonen tunnettiin Iltalehden politiikan toimittajana sekä omasta tv-sarjastaan Alfa-tv:llä.

Pauliina Tolvanen juttukeikalla mobiilikuvauskaluston kanssa.

Yle Joensuun toimittaja Pauliina Tolvanen saa maakunnallisen journalistipalkinnon

Perusteluissa todetaan, että Tolvanen on jutuissaan seurannut ansiokkaasti Ukrainan sodan vaikutuksia Itä-Suomeen ja Pohjois-Karjalaan sekä käsitellyt myös venäläisväestön tilannetta.

Moskovalainen toimittaja Margarita Aljohina.

”Nyt ymmärrämme, että he valmistautuivat sotaan” – moskovalainen Margarita Aljohina kertaa, mitä tapahtui ennen kuin hän sai potkut

Venäjän tiukka medialaki pakottaa journalistit noudattamaan sensuuria tai poistumaan maasta. Yle tavoitti Moskovasta vapaan toimittajan, joka pitää itseään onnekkaana huonosta tilanteesta huolimatta.

Naistoimittajien Vuoden kellokas -tunnustuksen saanut lappeenrantalainen vapaa toimittaja Outi Salovaara.

Palkittu toimittaja Outi Salovaara ei saa enää viisumia Venäjälle: ”Sanoivat, että syytä voit kysyä FSB:ltä”

Suomessa on alettu karsastaa venäjän kieltä hyökkäyssodan takia. Outi Salovaaran mielestä venäjän opiskelu olisi tärkeää, jotta voidaan seurata, mitä venäjänkielisten parissa tapahtuu.

Lapin Kansan etusivu

Pohjois-Suomen Journalistit: Säästöt eivät saa johtaa toimittajien määrän vähenemiseen ja sisältöjen leikkauksiin

Pohjois-Suomessa ilmestyvien lehtien omistus on keskittynyt Kaleva 365:een ja Hilla Groupiin, joissa on irtisanottu henkilöstöä ja vähennetty paperilehden ilmestymispäiviä.

Tuija Siltamäki, Helsinki, 01.02.2019

Tuija Siltamäen kolumni: Olisiko jo media-alan Me toon aika?

Media onnistui median mielestä media-alan häirintäkohun käsittelemisessä loistavasti, Siltamäki kirjoittaa.

Jalkapallotähti ja BBC:n kommentaattori Gary Lineker.

BBC hyllytti ja otti takaisin urheilukommentaattori Linekerin somejupakassa – näin brittiyhtiön ja Ylen ohjeet toimittajille eroavat

Britannian yleisradioyhtiön toiminta luontotoimittaja David Attenborough'n uuden sarjan suhteen on myös herättänyt syytöksiä salailusta.

Pilapiirtäjä Ville Ranta kuvattuna Suuri Journalistipalkinto -gaalassa Helsingissä. Ranta palkittiin vuoden journalistina.

Pilapiirtäjä Ville Ranta palkittiin vuoden journalistina

Suuri Journalistipalkinto -gaalassa palkittiin vuoden 2022 merkittävintä journalismia ja toimittajia.

Politiikkaan ehdolle lähtevä toimittaja ottaa ison riskin, arvioi HS:n politiikan toimittaja

Ehdolle lähteneen toimittajan koko ura voi näyttäytyä uudessa valossa. ”Kun liputat väriä jonkun puolueen riveissä, voidaan kaikki vanhat juttusi lukea niiden silmälasien läpi”, HS:n politiikan toimittaja Marko Junkkari sanoi Viimeinen sana -ohjelmassa.

Yleisradio, Pasilan linkkitorni

STT siteerasi viime vuonna eniten Yleä

Siteerauksia tehtiin vuonna 2022 kaikkiaan noin 620 kappaletta. Määrä on laskenut vuosien varrella.

Erkki Kanerva istuu sähkökirjoituskoneen äärellä ja katsoo kohti kameraa.

Erkki ”Jammu” Kanerva on kuollut

Kanerva tunnettiin tamperelaisena pakinoitsijana ja toimittajana.

Tummahiuksinen nainen katsoo keskittyneesti tietokoneen näyttöä.

Suomessa tutkitaan, miten venäläistoimittajat pärjäävät maanpaossa – Anna Jarovaja, 35, soimaa itseään, ettei pystynyt pysäyttämään Putinin Venäjää

Sadat venäläiset toimittajat ovat paenneet kotimaastaan. Suomalaistutkimus selvittää, miten riippumattomat mediat sopeutuvat maanpakoon.

Pikakurssi tähtitoimittajaksi - ohjeet sarjakuvana

Yle Uutisluokan ohjeilla sinunkin aiheesi voi olla päivän ykkösuutinen!

Venäläinen entinen toimittaja Ivan Safronov valitti joulukuun alussa turhaan 22 vuoden vankeustuomiostaan. RSF-järjestö pitää tuomiota "epäoikeudenmukaisena ja kostonhimoisena".

Raportti: Nämä ovat maailman vaarallisimmat maat toimittajille

Venäjä on kaventanut median vapautta hyökkäyssotansa aloittamisen jälkeen. Vangittuja toimittajia on maailmalla enemmän kuin koskaan aiemmin.

Rosa Kettumäki

Viimeinen sana: Medialla on valta määrittää, tuleeko seuraavista vaaleista ”velkavaalit”

Ennen kun media nimeää vaalien pääteeman ja nostaa sen otsikoihin, on hyvä miettiä kuka tästä kehystämisestä hyötyy.

Toimittaja Ronja Salmi kertoi Ylen Viimeinen sana -ohjelmassa kokeneensa myötähäpeää, kun kaupallinen mainoskampanja meni läpi Ylessä ja HS:ssä journalismina.

Toimittaja Ronja Salmi ihmettelee Viimeinen sana -ohjelmassa, miten kaupallinen mainoskampanja meni journalismina läpi Ylellä ja HS:ssä

Viimeinen Sana -ohjelmassa keskusteltiin sosiaalisen median influenssereiden ja journalistisen median välisestä suhteesta.

Rosa Kettumäki

Viimeinen sana: someinfluensseri ja perinteinen media elävät toistensa huomiosta

Toimittaja valitsee somevaikuttajan juttuunsa haastateltavaksi, koska hyötyy itsekin vaikuttajan somenäkyvyydestä.

Toimittaja Antti Kuronen tuhoutuneen kerrostalon edessä. Antilla suojaliivi jossa lukee press

Ylen Antti Kuroselle Sananvapauden kunniastipendi ja Sananvapauden miekka

Kuronen on raportoinut Ylelle suomeksi ja ruotsiksi maailman eri konfliktialueilta.

Matti Mörttinen

Matti Mörttisen kolumni: Journalismin vuosipalkinto kuuluu ”näppäinvirheen” tehneelle verosankarille

Suuren veropäivän pieni uutisvirhe saisi kannustaa mediaa hillitsemään ”katso, paljonko tutut tienaavat” -journalismia, Matti Mörttinen toivoo.

Gettomasa esiintymässä Blockfestin päälavalla. Artistilla on yksi käsi ylhäällä.

Rap-artisti Gettomasa aukoi päätään toimittajalle, lehti julkaisi keskustelun sanasta sanaan – ”Erikoinen päätös”, arvioi musiikkilehden päätoimittaja

Musiikkilehti Soundin päätoimittaja Mikko Meriläinen kertoo, että musiikkialalla tulee välillä eteen tilanteita, joissa haastateltava ei pidä hänelle esitetyistä kysymyksistä.

Kaksiosainen kuva. Vasemmalla kuva verotoimiston aulasta, oikealla toimittaja Antti Kurra.

Toimittaja Antti Kurra näyttää, miten veropäivä etenee uutistoimituksissa

Toimittaja Antti Kurra kertoo videolla, miten ja miksi suomalaismediat keräävät ja julkaisevat verotietoja. Osa tiedoista kerätään yhä paikan päällä verotoimistojen tietokoneilla.

Politiikan tutkija Johanna Vuorelma.

Johanna Vuorelman kolumni: Median uutisointi voi näyttää vinoutuneelta, jos se ei vastaa poliittisia mieltymyksiäsi

Syytteitä median vinoutuneesta uutisoinnista on viime vuosina totuttu kuulemaan perussuomalaisten suusta. Uskomus median vihamielisyydestä on kuitenkin vanhempaa perua, kirjoittaa Vuorelma.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle