Uusimmat artikkelit
Konemusiikin yhdistäminen perhetapahtumaan on helppoa, toteaa Kontula Electronicin järjestäjä – festivaalia vietetään tänään Helsingissä
Kontula Electronic on täyttänyt elektronisella saundilla jo vuosia 60-luvulla rakennetun ulkoilma-ostoskeskuksen.
Rinne ja Majamäki utuilee sävykkään voimalliseen tapaan
Kokenut muusikkokaksikko Tapani Rinne ja Teho Majamäki ovat vuosien kestäneen yhteistyönsä aikana hakeutuneet improvisoimaan tilan ehdoilla, temppeleissä, luolissa ja tunneleissa.
Mika Kallio luo näkemyksellä vireitä äänimaisemia
Lukuisissa jazz-yhtyeissä vuosikymmenten aikana vakuuttanut rumpali ja lyömäsoittaja Mika Kallio esittäytyy kiinnostavan sooloprojektin merkeissä. Siinä Kallio yhdistelee ambient-ympäristössä luontevasti akustista ja elektronista äänistöä.
Epäonnistuminen tuottaa hyvää taidetta – Vaikka Spotify tuhosi liiketoiminnan, Sami Sänpäkkilä ei suostu hautaamaan Fonal-levy-yhtiötään
Fonal on poppia ja kokeellisuutta.
Koko yö Avaruusromua!
Kahdeksan tunnin matka avaruudessa.
Avaruusromua: Kun kaaos pyrkii lähelle
Silloin kun on hiljaista ja on yksin.
Etsintä on päättynyt! 30 vuotta outoa musiikkia ja ajatuksia tarjonnut Avaruusromua hiljenee
Avaruusromua täyttää 30 vuotta sunnuntaina 7.6.2020.
Avaruusromua: Onko se äänikuvassa ja tunnelmassa?
Millaista musiikkia tämä aika tuottaa?
Avaruusromua: Varkain vien tai lainaan!
Se oli sampleri!
Avaruusromua: Onko se pilvi, lintu vai lentokone?
Varmaankin ufo!
Avaruusromua: Olosuhteiden sanelemia ratkaisuja
Kaikki tapahtuu netissä ja lopputulos julkaistaan netissä.
Avaruusromua: Täysin järjenvastaista!
Kuuluuko musiikissa jotakin mitä siinä ei ole?
Avaruusromua: Unelmia, epävarmuutta vai paratiisi?
Millaista musiikkia synnyttää Marian tarjoama paratiisi?
Avaruusromua: Siis teitä kiinnostaa tämä musiikki?
Erikoista, että Lontoossa oltiin kiinnostuneita.
Avaruusromua: Algoritmi, tekoäly ja ne muut
Onko vahva tekoäly jo tulossa?
Avaruusromua: Maanalaista musiikkia
Voiko maapallon tarinaa kertoa musiikilla?
Avaruusromua: Sehän on vain robotti!
Tapaamme robottiystävämme oudossa laaksossa.
Avaruusromua: Viestejä avaruudesta?
LGM-1 ja muut pulsarit soivat uudessa musiikissa.
Avaruusromua: Kaikki maailman etätyölaiset, rentoutukaa!
Etätyössäkin voi stressaantua, musiikki auttaa!
Avaruusromua: Kaikki kauhun ainekset
Suomalaisen kansanperinteen pelottavin hahmo.
Avaruusromua: Laajoja, epätodellisia ja liikkuvia äänellisiä tiloja
Mistä on kosminen musiikki tehty?
Avaruusromua: Nuori mies alkaa tehdä musiikkia
Hänellä on kasettinauhuri ja syntesoija.
Avaruusromua: Musiikki on kuin tutkimusmatka
RMI uskoo asiaansa ja on valmis ottamaan riskejä.
Avaruusromua: Meri on vapauden symboli
Metalliset kuulat ovat muistoja menneistä kokemuksista.
Avaruusromua: Muuttaako kulttuuri koneita vai koneet kulttuuria?
Uudet laitteet vaativat käyttäjiltään uusia asioita.
Avaruusromua: Onko kaikki helppoa, kun meillä on koneet?
Ne laskevat, ajattelevat ja muistavat meidän puolestamme.
Avaruusromua: Hyvänsuopa fiktiivinen mieshahmo?
Mikä oli se sarvipäinen olento muinaisessa Suomessa?
Avaruusromua: Koneilla, prosesseilla, härveleillä ja softalla!
Oletko kuullut soittimesta nimeltä Ventorgano?
Avaruusromua: Nuo kahdeksanjalkaiset ystävämme!
Uskokaa, että ne ovat outoja otuksia.
Avaruusromua: Yhteisen liikkeen yhteinen kieli
Tämähän on pelkkää melua ja sekoilua, en ymmärrä.

Tällaisena ei Kaisaniemen kasvitieteellistä puutarhaa ole aiemmin nähty: ambient-musiikkia, ledivaloja ja viherterapiaa
Music for Plants -tapahtumasarja valtaa helsinkiläisen kasvitieteellisen puutarhan tämän viikonlopun ajaksi. Tapahtuma yhdistelee videotaidetta, valaistusta ja musiikkia. Katso kuvareportaasi tapahtumasta.
Avaruusromua: Kirje oli tullut Kokkolasta
Yhtye oli nimeltään Nemesis.
Avaruusromua: Tämänhän ymmärtää jopa nelivuotias lapsikin!
Hakekaa tänne jostakin nelivuotias lapsi!
Avaruusromua: Musiikki on kummallinen asia!
Musiikki virkistää aivoja.
Unohda kello ja kännykkä, nyt on pitkä ja hiljainen yö!
Viisi tuntia rauhallista musiikkia.
Avaruusromua: Kahdeksan bitin voimalla!
Se esiteltiin vuonna 1982 ja se muutti maailman.
Avaruusromua: Maailman vaarallisin olento!
Homo sapiens on biologian historian tappavin laji.
Avaruusromua: Kieli, jota emme ymmärrä
Voiko tekoäly kehittää oman koneiden välisen kielen?
Avaruusromua: Teollista kansanmusiikkia
Onko piano kone? Entä viulu? Tai huilu?
Avaruusromua: Onko kenelläkään taskulamppua?
Se ei todellakaan ollut mikään logistiikan riemuvoitto.
Avaruusromua: Mitä on pluviofilia?
Tiedätkö millainen ihminen on pluviofiili?

Stop, look and listen: Audio sculptures greet – and provoke – visitors to Helsinki
From peeping frogs to multicultural dance, the Helsinki Festival offers three tantalising audiovisual gateways to the city.
Avaruusromua: Soita e tai y!
Soita y-sävel ympäristön puolesta!
Avaruusromua: 8500 tonnia ongelmajätettä
Avaruudessa seilaa yli 130 miljoonaa romun kappaletta.
Avaruusromua: Metsä ei kaipaa ihmistä
Metsä voi parantaa.
Avaruusromua: Jättimäinen harppaus
Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi.
Avaruusromua: Tangerine Dream ja pari ongelmaa Lontoossa
Mitä tapahtui kun Tangerine Dream meni Lontooseen?
Avaruusromua: Löylyn hengessä!
Löylyssä on voimaa, henkeä ja sielua.