Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Poliisi tutkii maastoa hieman lumisessa maisemassa.

Kouvolan taksisurmasta uutta tietoa: epäilty tunnusti lyöneensä teräaseella

Rikoksesta epäilty 23-vuotias on kertonut poliisille tapahtumien kulusta.

Poliisit ajoharjoituksissa Polamkissa.

Tapon yritys Vaasan Teeriniemellä – poliisi kaipaa havaintoja

Epäilty oli teon jälkeen pysäyttänyt linja-auton ja paennut sen kyydissä paikalta. Hänet otettiin kiinni pian teon jälkeen Vaasan Ristinummelta.

Poliisi tutkii maastoa hieman lumisessa maisemassa.

Poliisi epäilee 23-vuotiasta kouvolalaismiestä taksisurmasta – kuski löytyi kuolleena autostaan

Henkirikoksesta epäilty mies on ollut ennen tapahtumia taksin kyydissä matkustajana. Poliisi tutkii rikosta tappona ja törkeänä ryöstönä.

Sulan, kapean joen yli kulkee kaksi siltarakennelmaa vähälumisessa metsässä. Etualalla oleva siltarakennelma on tehty metalliritilästä.

Turkulaisen naisen ruumis hävitettiin ehkä tältä syrjäiseltä sillalta – kyläläisten mukaan paikalle on vaikea löytää sattumalta

Turun seudulla Mynämäessä on paikka, josta vuonna 2012 kadonneen Minna Suomisen ruumis saatettiin pudottaa jokeen.

Käräjäoikeuden sisäänkäynti.

Oikeus vangitsi 44-vuotiaan miehen, jota epäillään Pasilan taposta

Poliisi sai hälytyksen kerrostaloasuntoon tiistaiyönä.

Valkoisella pohjalla Poliisin meikkalogo ja teksti POLIISI. OULU.

Nainen löytyi kuolleena Oulusta – poliisi epäilee henkirikosta

Oulun Talvikankaalta löytyi keskiviikkona hälytystehtävän yhteydessä kuollut nainen, jonka poliisi epäilee joutuneen henkirikoksen uhriksi. Poliisi on ottanut kiinni rikoksesta epäillyn.

Poliisin haalarin selkämys.

Poliisi sai vihjeryntäyksen kadonneen Minna Suomisen tapauksessa – mahdollisia rikospaikkoja on useita Varsinais-Suomessa

Turkulainen Minna Suominen katosi jo vuonna 2012. Poliisi on aktivoitunut henkirikostutkinnassa tänä vuonna.

Tornion poliisilaitoksen sisäänkäynti. Ikkunassa poliisin tiedotuskylttejä.

Poliisi on vanginnut miesystävän taposta epäillyn naisen Kemissä – taustalla myrskyisä parisuhde

Kemissä tapahtui henkirikos yksityisasunnossa viime perjantaina. Teosta epäillään 47-vuotiasta naista.

Käytävä ja kolme ovea joissa palaa valot.

Oulun Välivainion kaksoissurmasta 14 vuoden vankeustuomio

Oulun käräjäoikeus katsoi vuonna 1991 syntyneen miehen syyllistyneen kahteen tappoon ja ampuma-aserikokseen. Rikokset tapahtuivat toukokuussa.

Mies kävelee sisään Rovaniemen hovioikeuteen.

Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden päätöksen – nuori mies tuomittiin Mikkelin taposta yli kymmenen vuoden vankeuteen

Itä-Suomen hovioikeus on tuominnut 22-vuotiaan Sameli Suomalan iäkkään naisen taposta Mikkelissä joulupyhinä 2021. Etelä-Savon käräjäoikeus ei lokakuussa 2022 tuominnut miestä.

Ison rakennuksen päädyssä oleva puistikko, jossa pallonmuotoinen patsas.

Syyttäjä vaatii naiselle jopa 10 vuoden ehdotonta vankeutta Kuopiossa kesällä tapahtuneesta henkirikoksesta

Kesäkuussa Kuopion kaupungintalon läheisyydestä löytyi väkivallan uhriksi joutunut nainen. Seurueessa alkanut riita johti naisen kuolemaan.

Poliisiauto

Pojan epäillään surmanneen isänsä Sievissä, teon motiivi ei vielä selvillä

Poliisin mukaan noin 40-vuotias mies tappoi noin 80-vuotiaan isänsä Pohjois-Pohjanmaalla Sievissä lauantai-iltana. Mies on tunnustanut surmatyön.

Oikeustalon nimi.

Oikeus hylkäsi murhasyytteen – kolme miestä sai tuomion taposta Lappeenrannan Joutsenossa

Henkirikoksen uhri löytyi leipomorakennuksen pihalta toukokuussa.

Espoon Oikeustalo.

Katujengeihin yhdistetylle räppäri Kerzalle ja toiselle miehelle syyte neljästä tapon yrityksestä

Maaliskuussa Espoon Karakalliossa tapahtuneesta ampumistapauksesta nostettiin kahdelle syytteet neljästä tapon yrityksestä.

Oikeustalon nimi.

Mies tappoi toisen miehen Ruokolahdella – käräjäoikeus tuomitsi 10,5 vuoden ehdottomaan vankeuteen

Henkirikos paljastui juhannuksena. Oikeus piti tekoa julmana, joten se määräsi keskimääräistä ankaramman vankeusrangaistuksen.

Oulun oikeustalo Torikadulla.

Oulun Välivainion ampumasurmien käsittely alkoi – syytetty myöntää tapot, asianomistajat vaativat murhatuomiota

Vuonna 1991 syntynyttä miestä syytetään kahdesta taposta ja ampuma-aserikoksesta. Syytetty on tunnustanut ampuneensa kahta henkilöä kuolettavasti.

Muistokynttilät Päijänteentie 19 edustalla

18-vuotiaan taposta Helsingin Vallilassa syytetty todettiin hovioikeudessa 14-vuotiaaksi – syytteet kaatuivat

Helsingin hovioikeuden mukaan syytetyn iästä jäi varteenotettava epäilys.

Anonyymi poliisi kuvattu takaa päin poliisiauton edessä.

Kittilän kaksoissurman esitutkinta valmistui – tekoväline luvallinen ase

Poliisi on tutkinut kahden kuolleen henkilön löytymistä yksityisasunnosta Kittilässä.

Lounais-Suomen poliisin logoteksti lasiovessa.

Yksi henkilö vangittu epäiltynä tapon yrityksestä Raumalla

Uhri sai vakavia vammoja yksityisasunnossa sattuneessa väkivallanteossa.

Poliisin haalarin selkämys.

Riita johti teräaseen käyttöön Turussa – nuorta miestä epäillään henkirikoksesta

Noin kolmekymppinen mies kuoli vammoihinsa sairaalassa.

Poliisiunivormun hihamerkki.

Yhtä henkilöä epäillään taposta Vantaalla

Poliisi on ottanut epäillyn henkilön kiinni. Häntä tullaan esittämään vangittavaksi alkuviikosta.

Lappeenrannan oikeustalo.

Ruokolahdella juhannuksena paljastuneesta taposta on luettu syytteet – syytetylle vaaditaan vähintään 9 vuoden vankeusrangaistusta

Syyttäjän mukaan syytettynä oleva mies olisi tuomittava taposta tai törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta.

Oulun uusi oikeustalo kuvattuna huhtikuussa 2023 heti käyttöönoton jälkeen.

Oulun toukokuisesta kaksoissurmasta nostettiin syyte kahdesta taposta

Huomiota herättänyt kahden ihmisen surma tapahtui Oulussa Välivainion asuinalueella toukokuun 6. päivä. Vuonna 1991 syntynyt mies on tunnustanut ampuneensa uhrit.

Nuori mies istuu selin vankilan vaatteet päällä oikeussalissa.

Uusi vangitseminen Netflix-sarjasta tutun suomalaismiehen rikostapauksessa: 39-vuotiasta naista epäillään yllytyksestä tapon yritykseen

Epäillyt rikokset tapahtuivat Tampereen Hervannassa viime viikon keskiviikkona. 20-vuotias mies vangittiin aiemmin viime perjantaina tapon yrityksestä.

Poliisin kyltti.

Poliisi sai valmiiksi Joutsenon henkirikoksen tutkinnan

Neljää henkilöä epäillään taposta ja törkeästä ryöstöstä.

Porin oikeustalo.

Humalainen kaahaaja aiheutti 13-vuotiaan tytön kuoleman – hakee nyt hovioikeudesta lievennystä 11 vuoden tuomioonsa

Tuomittu törmäsi 180 kilometrin tuntinopeudella ja 2,5 promillen humalassa mopoautoon Eurassa heinäkuussa 2022. Mopoauton matkustaja kuoli ja sen kuski loukkaantui vakavasti törmäyksessä.

Oulun uusi oikeustalo kuvattuna huhtikuussa 2023 heti käyttöönoton jälkeen.

Oulun käräjäoikeus käsittelee Kontinkankaan puukotussurmaa

Syyttäjän mukaan huumeisiin liittynyt tapaaminen päättyi toukokuussa teräaseella tehtyyn tappoon. Syytteessä on vuonna 2003 syntynyt mies. Myös uhri oli nuori, mutta täysi-ikäinen.

Poliisiauto Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen pihalla.

Poliisi sai valmiiksi Ruokolahdella juhannuksena paljastuneen tapon tutkinnan

Tapaus on siirtynyt syyteharkintaan. Syyte on nostettava 22. syyskuuta mennessä.

Käytävä ja kolme ovea joissa palaa valot.

Heinäpään toukokuun pahoinpitelystä nostettu syyte

Toukokuun lopussa Oulun Heinäpäässä tapahtuneesta väkivallanteosta on nostettu syyte.

Paimionkujalla Helsingissä sijaitseva parkkihalli ulkopuolelta.

Helsingin käräjäoikeus on tuominnut 49-vuotiaan miehen elinkautiseen Pikku Huopalahdessa tehdystä murhasta

37-vuotias nainen löytyi vakavasti loukkaantuneena pysäköidystä autosta parkkihallista 20. huhtikuuta.

Vihreäkantinen Suomen laki -kirja. Kirjan päällä on puheenjohtajan nuija.

Syyttäjä on nostanut syytteen Oulun Kontinkankaan henkirikoksesta – epäiltynä 20-vuotias mies

Epäilty teko tapahtui viime toukokuun alussa julkisella paikalla Oulun Kontinkankaalla.

Oikeustalon nimi.

Oikeus määräsi äitinsä taposta syytetyn miehen mielentilatutkimukseen

Käräjäoikeus ratkaisee mielentilatutkimuksen valmistuttua, mihin rikokseen mies on syyllistynyt ja mikä on mahdollinen rangaistus. Surmateko tapahtui Imatralla yksityisasunnossa huhtikuussa.

Espoon Oikeustalo.

Mies tuomittiin 10 vuodeksi vankeuteen nuoren naisen taposta Siuntiossa

Noin 60-vuotias mies tuomittiin kahdestatoista eri rikoksesta. Hän myönsi tehneensä uhrille väkivaltaa.

Oikeustalon nimi.

Äitinsä taposta epäillylle vaaditaan 10 vuoden ehdotonta tuomiota

Epäilty on myöntänyt esitutkinnassa syyllistyneensä tappoon. Väkivallanteko tapahtui Imatralla huhtikuussa.

Jalankulkijoiden jalkoja kuvattuuna Itsenäisyydenkadulla. Taustalla näkyy kerrostalo, jossa tuuletusparvekkeita.

Poliisi esittää Tampereen parvekekuolemasta epäiltyä 38-vuotiasta miestä vangittavaksi taposta

Rikoksen epäillään tapahtuneen Tampereen Tammelassa Itsenäisyydenkadulla sijaitsevassa kerrostalossa sunnuntaiyönä. Tapauksella on useita silminnäkijöitä.

Poliisi.

Vuosaaressa sunnuntaina tapahtuneesta tapon yrityksestä epäiltynä neljä henkilöä

19-vuotias asianomistaja vietiin sairaalaan. Kaksi epäillyistä on 18-vuotiaita miehiä, yksi 18-vuotias nainen sekä 21-vuotias mies.

Lappeenrannan oikeustalo.

Mies kertoi surmanneensa äitinsä Imatralla – syyttäjä nosti syytteen taposta

Henrikos tehtiin yksityisasunnossa huhtikuussa. Syytetty on tunnustanut teon esitutkinnassa.

Espoon Oikeustalo.

Poliisi: katujengien keskeisten ydinhahmojen vangitseminen on rauhoittanut niiden välistä väkivaltaa pääkaupunkiseudulla

Pääkaupunkiseudun katujengeihin liittyviä rikoksia tulee esitutkintaan yhä viikoittain.

Hämeenlinnan oikeustalon sisäänkäynti, etualalla kyltti, jossa teksti oikeustalo, hallinto-oikeus, käräjäoikeus, ulosottovirasto.

Mies läpsäisi puolisoaan, jolloin yövieras meni väliin ja hakkasi lyöjän kuoliaaksi – yhdeksän ja puoli vuotta vankeutta

Todistajat kertoivat käräjäoikeudelle tekijän perustelleen väkivaltaa sillä, ettei tämä tykännyt ”naisten hakkaajista”.

Helsingin käräjäoikeuden istuntosalin ovi.

Seksuaalirikollinen Mika Moring vapautettiin tutkintavankeudesta, mutta pysyy silti vankeudessa

Poliisin mukaan tutkintavankeuden jatkaminen ei ole enää välttämätöntä esitutkinnan turvaamiseksi. Jo aiemmin seksuaalirikoksista tuomittua Moringia epäillään taposta.

Suuren rakennuksen vieressä oleva puistoalue kadun yli kuvattuna

Pohjois-Savon käräjäoikeus on vanginnut kaksi henkilöä Kuopiossa maanantaina tehdystä taposta epäiltynä

Vangittuna on 25-vuotias mies sekä 54-vuotias nainen. Miestä epäillään tapon lisäksi myös aiemmasta tapon yrityksestä ja törkeästä pahoinpitelystä.

Poliisiauton kylki, jossa on sinisin kirjaimin teksti poliisi.

Ruokolahdella juhannuksena tapahtuneen henkirikoksen motiivi on yhä epäselvä

Kaakkois-Suomen poliisi jatkaa Ruokolahdella juhannuksena sattuneen epäillyn tapon esitutkintaa.

Syytettyjen takaraivot oikeussalissa.

Helsingin Lehtisaaren henkirikoksen uhria ammuttiin otsaan – tuomari keskeytti syytetyn avioparin juttelun salissa

Avioparia epäillään myös törkeästä ryöstöstä, törkeästä vapaudenriistosta ja törkeästä seksuaalisesta kajoamisesta. Syytetyt kiistävät lähes kaiken.

Poliisin tunnuksia

Poliisi tutkii tapon yritystä Haapavedellä

Haapavedellä tapahtui maanantaina 26. kesäkuuta iltapäivällä väkivallanteko, jota poliisi tutkii tällä hetkellä tapon yrityksenä.

Helsingin hovioikeus teksti seinässä.

Maunulan henkirikos: Helsingin hovioikeus langetti 10 vuoden vankeustuomion naisystävän taposta – Mies vapautui murhasyytteestä

Syytteiden mukaan mies surmasi liikuntarajoitteisen naisen tämän kodissa raa'alla ja julmalla tavalla. Uhrin ruumis löytyi tämän kodista seuraavalla viikolla. Syytteet kaatuivat aiemmin käräjäoikeudessa.

Porin oikeustalon julkisivu

Ex-puolisonsa lääkkeillä myrkyttänyt mies tuomittiin taposta 10 vuodeksi vankeuteen

Entinen seurustelukumppani myös piilotti naisen ruumiin maastoon. Ruumis löydettiin vasta usean kuukauden päästä naisen katoamisen jälkeen.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle