Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Näyttelijä Leo Jokela neulomassa.

Pääosassa Leo Jokela

Ohjelma- ja elokuvakooste lukemattomien sivuosien miehestä.

Punainen viiva -elokuvan kansikuva (2016).

Kassila sovitti Punaisen viivan valkokankaalle tarkasti, mutta modernisti

Kiannon merkkiteos kääntyi elokuvaksi vuonna 1959

Kouvolan keskustaa vuodelta 1959

Kouvola kasvoi rautateiden mukana

Kouvola rautateiden solmukohdassa 1959.

Tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotto Presidentinlinnassa 1975. Presidentti Urho Kekkonen seisoo yksin keskellä salia, taustalla vieraita ja valokuvaajia.

Linnan juhlista tuli Suomen tärkein mediatapahtuma

Linnan juhlat vetää koko kansan tv:n ääreen.

Yle Areena logo.

Palapelin viihde teki hyvää lapsille ja sotavammaisille

Toimittaja Niilo Tarvajärven juontama Palapeli oli yksi television alkuaikojen suosituimmista kotimaisista ohjelmista. Ajanvietteen ohella se organisoi myös viihteellisiä tempauksia rajaseudun lasten ja sotainvalidien hyväksi.

Yle Areena logo.

Kaapuun verhotut neidot mittelivät sääriensä kauneudella

Lea Keinänen kruunattiin säärikuningattareksi 1959.

Onni Gideonin yhtye lei-seppeleet kaulassa: seisaalla Mauri Mustonen, Erik Lindström, Wille Katz, edessä havaijikitaraa soittava Onni Gideon.

Onni Gideonin havaijinkitara vonkui varhaisrockiakin

Jazzmies teki Suomen ensimmäisen rocklevyn.

Hämähäkki verkossaan ja taustalla ihmisen silmä

Selkäpiitä karmivia kauhuääniä

Halloween-tunnelmaa Ylen arkiston kauhutehosteilla

Tv:n testikuva eli virityskuva vuonna 1959.

Television virityskuvia

Aikakautensa katsotuinta ohjelmaa.

Yle Areena logo.

Brassitaiturit olivat Stadionin vuotuinen nähtävyys

Brasilian huippujoukkueiden vierailut Suomeen alkoivat jo olympiavuonna 1952. Kuusikymmenluvun alussa "tummapintaiset pojat" olivat jokakeväisiä vieraita Helsingin Olympiastadionilla.

Yle Areena logo.

Pirkan hiihto kestää isältä pojalle ja pidemmällekin

Kansanhiihtoperinne katkesi lumipulaan 2014

Maiju Lassila eli Algot Untola.

Mikä oli miehiään Maiju Lassila?

Maiju Lassila on monen nimen kirjailija.

Yle Areena logo.

Teijon kylässä toimi rautaruukki jo 1600-luvulla

1959 valmistuneessa Fennada-Filmi Juniorin lyhytfilmissä tutustutaan kuvaelmasarjan avulla Varsinais-Suomessa Perniön pitäjässä sijaitsevan Teijon kartanon ja seudun vaiherikkaaseen historiaan viikinkiajoista 1950-luvulle saakka.

Kaatuneita puita luontopolulla Nuuksion kansallispuistossa.

Metsäsuomalaiset loitsuivat itsensä unohduksiin

Metsäsuomalaiset elivät Ruotsin metsissä satoja vuosia.

Yle Areena logo.

Kansanomaisia lauluja mieskuorojen tulkitsemina

Kansanomaisissa lauluissa mieskuorot tulkitsevat kuorosovituksina kansanlauluja. Akademen esittää Erik Bergmanin johdolla laulun Kun on oikeen hulivililuonto, Etelä-Pohjanmaan mieslaulajat Jussit laulavat Kun poijat ne raitilla ja Mieskuoro Finlandia kuvaa tyttöjen ja poikien käytöstä kirkossa laulussa Kirkonkäynti.

Nahkatakkinen Kai Lind yleisön edessä lavalla Karuselli-ohjelmassa 1963.

Kai Lind, nuorisoidoli vasten tahtoaan

Laulaja Kai Lind olisi halunnut vain soittaa rumpuja.

Yle Areena logo.

Miten olut ja limonadi päätyvät janoisten kurkkuihin?

Vuoden 1959 mainoksessa janoiset ihmiset pyyhkivät hikeä otsiltaan ja taustalla kuuluu veden kielelle saava janojuoman virtaaminen lasiin. Mainos näyttää oluen ja virvoitusjuomien valmistuksen vaihe vaiheelta opettavaisen selostuksen avittamana.

Yle Areena logo.

Kaksi kulttuuria - keskustelua humanistien ja luonnontieteilijöiden välisestä juovasta

Brittiläinen lordi C. P. Snow väitti vuonna 1959 esseessään "Kaksi kulttuuria ja tieteellinen vallankumous", että luonnontieteiden ja humanististen tieteiden välinen juopa vaaransi jo länsimaisen kulttuurin kehityksen. Aiheesta keskustellaan vuonna 1967 toimittaja Eero Saarenheimon johdolla.

Yle Areena logo.

Speden radiokohellus 1959: Tervahöyry Hyrskyn myrskyn suvisilla aalloilla

Pertti Pasanen kirjoitti ja tuotti Ylelle radiohupailuja.

Yle Areena logo.

Avaruuslentoja harjoiteltiin painottomassa tilassa

Vuonna 1959 tehdyssä filmissä tutustutaan astronauttien koulutusmenetelmiin. Psykologi Ivan Brown ja toimittaja Warren Young kokeilevat, millaista on leijua ja liikkua imukuppikengillä painottomassa tilassa.

Huonekaluja esillä messuilla 1960

Muovi on muotia

Muovi oli 1960-luvulla kuuminta muotia kaikissa muodoissa

Yle Areena logo.

Suomalaiset kunniamerkit

Koko itsenäisyytemme ajan on eri asioissa ansioituneita kansalaisia palkittu Suomessa kunniamerkein. Osa niistä on myönnetty vain kerran.

Suomen Brigitte Bardot -kilpailun osanottajia, keskellä voittaja Anita Rindell (1959).

Suomen Brigitte Bardot -kisa

Vuonna 1959 etsittiin Suomi-versiota BB:lle.

UKK värväsi Leninin Suomen itsenäisyyden takuumieheksi

Matti Klinge kertoo Kekkosen puheen taustasta.

Prseidenttipari Kekkonen tanssin pyörteissä Linnan juhlissa 1959.

Linnan juhlat 1959

Alli Paasikivi oli kutsujen kunniavieras.

Yle Areena logo.

Juoppo kuski

Känninen kuski on aina vaaraksi liikenteelle.

Kokoontaitettava vene esittelyssä.

Howerscooter, lentoauto, hulavanne-mopo ja muut menopelit

Liiku mitä erilaisimpien härveleiden avulla.

Yle Areena logo.

Ruotsi Leijonia röyhkeämpi 1959

Ruotsi löi Suomen kaksiosaisessa maaottelussa tammikuussa 1959. Suomi ei pelitaidoissa jäänyt jälkeen, mutta siltä puuttui taisteluhenki, toteaa uutisfilmi.

Yle Areena logo.

Kotimaan matkailua 1959

VR:n matkailufilmi vuodelta 1959

Yle Areena logo.

Koulutietä kotitoimiin

Postisäästöpankin tilaama lyhytfilmi pureutuu tärkeään asiaan. Jotta perheenäiti pärjäisi tehtävässään mahdollisimman hyvin, kannatti hänen ensin käydä emäntäkoulu.

Yle Areena logo.

Hiusmuotoilua vuodelta 1959

Suomen Kähertäjäin Liiton järjestämät Kampaajien ja parturien SM-kilpailut pidettiin vuonna 1959 Helsingin kauppakorkeakoululla.

Kaksi pahvihattuista poikaa yrittää irrottaa katuun liimattua seteliä ohjelmassa Rahaa.

Katuun liimattu satanen

Jalkakäytävällä lojuva raha ei tunnu irtoavan millään.

Yle Areena logo.

Risto Luukkosen EM-voitto 1959

Risto Luukkonen iski itsensä kärpässarjan Euroopan mestariksi Helsingissä 1959. Tapahtumassa nähtiin myös ruotsalainen maailmanmestari Ingemar Johansson.

Poikia tekemässä temppuja jojolla

Ilmiö nimeltä jojo

Vuonna 1991 Suomessa koettiin jojo-buumi.

Yle Areena logo.

Pasilan tv-torniin pyörivä ravintola

Yleisradiossa suunniteltiin 1950-luvun lopulla, että Pasilaan tai Linnanmäelle rakennettavaan linkkitorniin tulee pyörivä ravintola 135 metrin korkeuteen.

Sähköpistoketta testataan

Näppärästi sähköä arjen avuksi

Sähkö on vastaus moneen pulmaan

Picasso Sodasta ja Rauhasta

Picasso frescojensa vihkiäisissä.

Tv-uutisten tunnuksia

TV-uutisten tunnukset

Katso, miten tunnukset ovat aikain saatossa muuttuneet.

Yle Areena logo.

Suu- ja sorkkatautia Joroisissa 1959

Joroislaisen maatalon eläimissä havaittiin marraskuussa 1959 suu- ja sorkkatautia. Koko karja teurastettiin ja tila julistettiin karanteeniin.

Yle Areena logo.

Pyynikinajoissa kaasuteltiin lähes 40 vuotta

Tampereen Pyynikillä ajettiin moottoripyörien TT-kilpailuja vuosina 1934-1971. Puiden reunustamalla radalla kisattiin kahdesti MM-sarjassakin.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle