Uusimmat artikkelit
BBC: Kirurgeja häiritään seksuaalisesti jopa kesken leikkauksen
Britanniassa tehty tutkimus paljastaa, että kirurgeihin kohdistuva seksuaalinen häirintä on julkinen salaisuus.
Kesän sijaispula pidentää hoitojonoja Kaakkois-Suomen hyvinvointialueilla – osastoja ei ole suljettu suunniteltua enempää
Palveluja on suljettu suunnitellusti, mutta ylimääräisiin sulkuihin ei ole tarvinnut ryhtyä.
Vakavat käsivammat lisääntyvät kevään puutöiden seurauksena – käsikirurgit tekevät sesonkiaikaan leikkauksia yötä myöten
Vakavilla käsivammoilla tarkoitetaan sellaista vammaa, joissa sormet tai esimerkiksi koko raaja lähtee irti. Noin puolet koko Suomen vakavista käsivammoista hoidetaan Tampereella TAYSissa.
Lapin keskussairaalan leikkaukset tehdään nyt uusissa tiloissa
Leikkaus- ja anestesiayksikön muuttoa valmisteltiin alkuviikon ajan. Torstaina uusissa tiloissa tehtiin ensimmäiset leikkaukset.
Uudessa Siltasairaalassa perutaan leikkauksia henkilöstöpulan vuoksi
Ortopedian leikkaukset jatkuvat Peijaksen, Lohjan, Hyvinkään ja Porvoon sairaaloissa normaalisti.
Päijät-Sote lahjoitti leikkaussalilaitteita Ukrainaan
Laitteita ja tarvikkeita jäi tarpeettomiksi Päijät-Hämeen keskussairaalan vanhalta leikkausosastolta, kun tilalle avattiin uusi.
Sairaanhoitaja Kimmo Repo näkee työssään hoitajapulan seuraukset: ”Pyristellään pärjäämään sillä henkilökunnalla, mikä meillä on”
MOT tutki terveydenhuollon kriisiä
Hoitajapula vaikeuttaa Lapin keskussairaalan toimintaa – kirurgian vuodepaikkoja ollaan vähentämässä
Lapin keskussairaalassa Rovaniemellä on hoitajapula, minkä vuoksi kirurgian vuodeosaston paikkoja esitetään vähennettäväksi. Myös työtaistelutoimet vaikeuttavat sairaalan toimintaa.
“Riittämättömyyden tunteesta en pidä”
Viimeinen jakso kertoo terveydenhuollon sunnuntaipäivästä.
Näyttelijä Nicke Lignell on rooleissaan kirurgi ja kirjailija – yksi rooli on kuitenkin niitä ja kaikkia muita tärkeämpi
Kulttuurivieras Nicke Lignellin päärooli on kaukana parrasvaloista: hän on viiden lapsen isä ja kolmen mofa.
Satakunta potilasta on odottanut hoitoon pääsyä Kanta-Hämeen keskussairaalaan yli puoli vuotta – uusille hoitajille tonni käteen
Eniten jonoa on kertynyt kaihi- ja tekonivelleikkauksiin. Tilanteen uskotaan helpottavan pikkuhiljaa muun muassa sairaanhoitopiirin rekrytointikampanjalla, jossa houkuttimena on raha.
Yksi henkilö menehtyi koronan aiheuttamaan tautiin viikonloppuna Etelä-Pohjanmaalla
Etelä-Pohjanmaan maakunnan 26:s koronan aiheuttama kuolemantapaus tuli viikonloppuna. Sairaalassa koronatilanne on jälleen pahentunut ja yksi leikkaussali joudutaan sulkemaan.
Mitä Armilan sairaalan paikalle?– Eksote rakentaisi sote-keskuksen, kaupunki asuntoja
Lappeenrannan kaupungihallituksen puheenjohtaja odottaa Eksoten yhteydenottoa.

Näyttelijä Leena Pöysti poliisi- ja lääkärisarjojen suosiosta: “Elämän ja kuoleman kysymyksiä”
Leena Pöysti haluaa toimia kuvauksissa kuin oikea ammattilainen. Syke-rooliaan varten hän valmistautui näpertelemällä pihtejä autossaan ja ompelemalla tikkejä vaahtomuoviin.
Hoitoaikoja on alettu perua viime kevään malliin – Tyksin sairaalajohtaja: "Resurssit ovat kunnossa, älkää peruko"
Kahden leikkaussalin sulkeminen maaliskuussa ei vaikuttanut leikkausten aikatauluihin.
TS: TYKS sulkee leikkaussaleja saadakseen lisää henkilökuntaa teho-osastolle
Koronatilanne on edelleen huonontunut Varsinais-Suomessa. Teho-osastolla olevien potilaiden määrä on noussut nopeasti.
Kanta-Hämeen keskussairaalassa suljetaan kaksi leikkaussalia kymmenestä – henkilökunta siirtyy hoitamaan koronapotilaita
Torstaihin mennessä on Kanta-Hämeessä todettu yhteensä 1 104 COVID-19-tartuntaa.
Kanta-Häme siirtyy koronaepidemian torjunnan tasolle kaksi – tulossa tiukempia rajoituksia, sairaalan leikkaustoimintaa joudutaan supistamaan
Hallituksen ohjeena on, että yläkouluissa ja toisella asteella siirrytään etäopetukseen, kokoontumisrajoituksia kiristetään ja ravintolat suljetaan.
OYSiin palkataan lisää vakituisia leikkaussali- ja anestesiahoitajia – lääkäripulaan haetaan ratkaisua osuuskunnasta
Uusia hoitajavakansseja perustetaan jo lähiviikkoina. Henkilöstöpulan vuoksi OYS on joutunut sulkemaan leikkaussaleja.
OYSin johto etsii ratkaisuja henkilöstöpulaan, joka johti leikkaussalien sulkemiseen – sairaanhoitopiirin johtaja ei tunnista pelon kulttuuria
Kysyimme OYSin johdolta, millaisiin toimiin ryhdytään, jotta leikkaussali- ja anestesiahoitajia saadaan palkattua lisää.
OYSin leikkaussalien sulkeminen voi aiheuttaa kainuulaisten kiireettömiin leikkauksiin pientä viivettä
Kainuulaisten leikkauksista vain pieni osa tehdään Oulussa.
Oulussa leikkaussali- ja anestesiahoitajat ovat painaneet lisätöitä pitkään, eikä palkkaa pidetä riittävänä – nyt Tehy haluaa neuvotella OYSin kanssa
OYSin leikkaussaleja on osin suljettu, koska leikkaussali- ja anestesiahoitajia ei ole tarpeeksi.
OYSin tulevaisuuden sairaalan toisen vaiheen rakentaminen kutistuu suunnitellusta – leikkaussaleja ja vuodeosastopaikkoja vähennetään
Uusien tilojen käyttöä tehostetaan jatkamalla vastaanotto- ja leikkaustoimintaa virka-ajan jälkeen nykyistä enemmän.
Hoitajat juhlistivat Länsi-Pohjan synnytysten jatkolupaa pizzalla – maaliskuussa synnyttävä äiti: "Nyt voin rauhoittua odottamaan"
Kakkukahvit synnytysosastolla nautitaan alkuviikosta.
Keski-Pohjanmaan keskussairaalan leikkaussalit remontoitiin täysin uusiksi – "Ehkä Suomen hienoimmat salit"
Viimeiset viisi salia otettiin käyttöön marraskuussa. Nyt kaikki yhdeksän salia ovat samassa paikassa ja ajan tasalla.
Leikkausjonot on saatu purettua Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa koronaa edeltävälle tasolle
Tänä vuonna päästään leikkauksissa viime vuoden tasolle,
Potilasjärjestelmän uudistus sekoitti Keski-Suomen hoitojonotilastot – hoitotakuu ylittyy tällä hetkellä "kohtalaisesti"
Keski-Suomen sairaanhoitopiirin hoitojonot näyttävät nyt pitemmiltä kuin mitä ne oikeasti ovat, sanoo johtajaylilääkäri.
Sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Sally Järvelä toivoo, että koronasuositukset otetaan vakavasti – "Meidän tarkoituksena ei ole levittää hysteriaa"
Koronapotilaan joutuminen tehohoitoon vaikuttaa merkittävästi sairaalan leikkaussalien toimintaan.
Koronatilanne on kehittynyt Kanta-Hämeessä pelättyä lievemmin
Ennusteet syyslomaviikon varalle eivät ole niin pahoja kuin vielä viime viikolla. Koronan kiihtymisvaihe on tosin yhä käsillä.
Tapaturmapotilaat voivat joutua odottamaan leikkausta jopa useita päiviä – Töölön sairaalan kirurgi: "Turhauttavaa katsella tätä tilannetta"
Henkilökuntaa on vaikea mitoittaa erityisesti kesäisin ja talvisin, koska tapaturmapotilaiden määrä vaihtelee.
Korona vaikuttaa keskussairaalan arkeen
Kantahämäläiset ovat soitelleet Kanta-Hämeen keskussairaalaan viime aikoina erittäin ahkerasti koronaan liittyvissä kysymyksissä. Viime kevät vaikuttaa nyt selvästi keskussairaalan leikkaustoimintaan.

Varkauden kaupunki hakee valituslupaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen sairaalansa leikkaustoiminnan jatkamiseksi
Aluehallintovirasto on vaatinut Varkautta lopettamaan leikkaussaliolosuhteita ja anestesiaa vaativien leikkausten tekemisen Varkauden sairaalassa.
Koronakevät pidensi leikkausjonoja Lapin ja Länsi-Pohjan keskussairaaloissa
Molemmissa Lapin sairaanhoitopiireissä on edessä leikkausjonojen purku, kun kiireettömiä leikkauksia jouduttiin siirtämään koronan vuoksi.
Yli 4 000 keskipohjalaista odottaa pääsyä erikoissairaanhoitoon
Odotusajat ovat venyneet samalla, kun jonottajien määrä kasvaa.
Keskussairaalan leikkaussaleissa Kokkolassa huhkitaan kesällä jonoja lyhyemmiksi – tahti on lähellä talven tasoa
Myös muita kesäsulkuja on karsittu aiemmasta suunnitelmasta niin paljon kuin henkilöstötilanne sallii.

Tays lisää kiireetöntä hoitoa – varsinkin psykiatriaan panostetaan, myös kutsu leikkaukseen voi tulla nopeasti
Koronaepidemia on edennyt Pirkanmaalla rauhallisemmin kuin vielä maaliskuun alkupuolella arvioitiin.
Lapin sairaaloissakin tukihenkilö pääsee nyt vain synnytyssaliin – myös perhehuoneet on suljettu
Tukihenkilö ei voi olla mukana esimerkiksi synnytyksen käynnistysvaiheessa, leikkaussalissa eikä lapsivuodeosastolla.
Synnytyssaliin pääsee Mikkelissä vain puoliso tai tukihenkilö
Henkilön tulee olla oireeton.
Synnyttäjän tukihenkilön läsnäoloa rajoitetaan myös Soitessa tästä päivästä alkaen
Tukihenkilö ei voi olla mukana käynnistysvaiheessa, leikkaussalissa eikä synnyttäneiden osastolla.
Puolisoiden läsnäoloon synnytyksissä tulee rajoituksia Keski-Suomessa koronaviruksen takia
Keisarileikkauksissa ja vuodeosastolla läsnäoloa rajoitetaan. Puoliso tai tukihenkilö voi olla edelleen mukana normaalissa alatiesynnytyksessä sen ajan, kun synnyttäjä on synnytyssalissa.

Helsingin kirurginen sairaala otetaan kokonaisuudessaan koronaviruspotilaiden hoitopaikaksi
Myös henkilöstöä koulutetaan ja rekrytoidaan lisää
Soten infektioylilääkäri koronavirustartunnoista: selkein uhka Kainuussa on henkilökunnan saatavuus
Kainuun keskussairaalassa on tilojen ja resurssien suhteen varauduttu koronaviruksen leviämiseen.

Entinen Lastenklinikka peruskorjataan muun muassa plastiikkakirurgian tarpeisiin
Puistosairaalaan remontoidaan muun muassa leikkaussaleja.

Husin Meilahden Tornisairaalassa on suljettu leikkaussaleja – Suomen suurin sydän- ja elinsiirtoleikkauksia tekevä sairaala kärsii akuutista hoitajapulasta
Sairaalan 19 leikkaussalista on maanantaina ollut kiinni poikkeuksellisesti peräti viisi.

Kainuun uuden sairaalan luovutus edessä jo tällä viikolla? Leikkaussalit, teho-osasto ja synnytysosasto ovat jo valmiina
Muun muassa turvallisuuden tulee olla vaaditulla tasolla tarkastuksessa, jotta päärakennus voidaan luovuttaa käyttöön.

Kainuun uuden sairaalan budjetti ylittyy 2,9 miljoonalla eurolla – "Kyllä sen sairaalaksi jo tunnistaa"
Kainuun uuden sairaalan rakentaminen etenee aikataulussaan.

Kasvaviin potilasmääriin varaudutaan: Oysiin avataan uusia leikkaussaleja ja vuodeosasto, myös pohjoisen oma lääkäriosuuskunta etenee
Hoitojonoja lyhennetään Oysin perustettavalla kolmella uudella leikkaussalilla ja yhdellä uudella vuodeosastolla.

Kaleva: Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä saattaa irtisanoa jopa 80 työntekijää
Yt-neuvottelut alkavat 2. huhtikuuta.

Arvostettu kirurgi tekee 450 leikkausta vuodessa: "Aina pitää potilaalle kertoa, mitä on edessä"
Kirugi Eija Saimanen leikkaa keskussairaalassa keuhkoja, sydäntä ja verisuonia. Valtavasta leikkausmäärästä huolimatta hän ei tunne uupumusta.

Leikkaussalitoiminta loppuu Raahessa – syynä ympärivuorokautisen päivystyksen puute
Jatkossa nukuttamista vaativat leikkaukset tehdään Oysissa ja Oulaskankaan sairaalassa.