Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Pronssinen kitarakoriste ja nuotteja hautakivessä Joensuun hautausmaalla.

Irtokoristeet aiheuttavat päänvaivaa haudoilla – joukko enkeleitä lensi pensaan alle hautausmaalla Joensuussa

Hautoja ja hautakiviä koristellaan yhä enemmän ja vapaamuotoisemmin. Irtokoristeista aiheutuu välillä paitsi käytännön haittaa, myös turhaa pahaa mieltä.

Kulosaaressa asuvan Poijärven perheen Halloween-teeman mukaan koristeltu talo.

Poijärven perhe aloittaa halloweenin suunnittelun jo kesällä – sadat kävijät saapuivat katsomaan Kulosaaren kauhutaloa

Halloweenia vietetään virallisesti tänään maanantaina. Viikonlopun pelottavimmat kemut löytyivät kenties Helsingin Kulosaaresta.

Markku Hanhikoski istuu kotitalonsa rappusilla. Rappujen sivuilla on juhannuskoivut.

Juhannuskoivut kuuluvat yhä keskikesän juhlan koristeluun – Hanhikosken talon porraspieliin ne haetaan tunnelman vuoksi

Taikauskoisempina aikoina koivuilla oli hedelmällisyyteen ja lehmien hyvään maidontuotantoon liittyviä merkityksiä. Nykyään ne ovat juhannustunnelmaa luovia perinnekoristeita. Mitä lähempänä kotia on omaa metsää, sitä varmemmin perinne elää.

Joulukoristeita.

Maalaa joulumatto, joka toimii yhtä hyvin seinällä kuin lattiallakin

Camilla käyttää hillittyjä, jouluisia värejä.

Kolme värikästä, pahvista tehtyä jänistä harmaalla alustalla.

Tee Camillan tanssivia pääsiäispupuja

Tarvitset värejä ja paksua kartonkia.

Viisi maalattuja lautasia Strömsön seinässä

Luo 70-luvun malli alkoholimusteella YUPO-paperille ja vanhoihin lautasiin

Se on yksinkertaista, kiehtovaa ja hiukkasen haiskahtavaa

Kaksi meksikolaisia pääkalloja

Tee meksikolainen pääkallo ja leikkiluuranko taikataikinasta

Mahtava taikataikina on suotta jäänyt unohduksiin!

Flasklyktor på pinnar.

Leikkaa lasipullosta lyhtyjä ja juomalaseja - näillä vinkeillä onnistut

Kun lasipullo on tyhjä, tee siitä juomalasi ja lyhty!

 Liimatut moniväriset mosaiikkikivet puupölkyllä

Puupölkystä huonekaluksi - mosaiikkikuvionti on helppoa ja hauskaa

Pöytä tai jakkara? Tässä on käyttökelpoinen pölkky.

Nainen tehty papier maché -tekniikalla.

Auringonpalvoja paperimassasta

Kun tekee itse koriste-esineet, saa sellaisia kuin haluaa.

Ikkuna

Piristä taloasi vaihtamalla ikkunoihin uudet vuorilaudat

Pienikin muutos tekee voi tehdä suuren eron.

Askarrellaan: Valtterin koristesekamelska

Askarrellaan: Valtterin koristesekamelska

Vilja askartelee Valtterin suunnitteleman koristesekamelskan

Virkattu tähti, Strömsö.

Virkkaa tähtiä ja tee niistä koristeköynnöksiä

Nopea käsityö, moneen hyödynnettävissä!

Joulukynttilä ja olkilyhde

Jouluäänet vievät nariseville hangille ja tavaratalojen hälinään

Yle Arkiston tehosteet vievät joulutunnelmaan

Kultaseppä Karl Ahlgren ja korusuunnittelija Saara Hopea.

Hopealangasta koreat käädyt

Korusuunnittelija Saara Hopea kertoo työstään.

Köynnöksiä ja sudenkorentoja puukuulista

Muodolla leikittelyä hauskasti ja helposti.

Yle Areena logo.

Mehndistä tuli tatuoinnin kevytversio

Vanha itämainen mehndi- eli hennatatuointi muuttui 1990-luvun lopulla nuorisomuodiksi maailmantähtien esimerkin mukaan.

Yle Areena logo.

Pulinaa joulukuusessa

Aina joulukuusessa ei ole sopuisaa. Joulukuusen koristeet voivat jopa kadehtia joulukuusen latvaenkeliä.

Yle Areena logo.

Baby Scruggs hurmaa Helsingissä

Amerikkalainen showtanssijatar Baby Scruggs kiersi Pohjoismaita vuonna 1957. Yhtä eksoottista esitystä oli harvoin nähty näillä leveysasteilla.

Yle Areena logo.

Pääsiäisperinteitä sieltä täältä

Jollekin pääsiäinen on pääsiäismunien koristelua ja pajunkissojen keräilyä, toiselle iloista paraatia, kolmannelle harrasta rukousta.

Yle Areena logo.

Ruoat ja kukat Linnan juhliin vuonna 1994

Jaakko Kolmonen teki ohjelman vuonna 1994 itsenäisyyspäivän vastaanoton valmisteluista. Valmistautuminen juhliin vie noin vuoden.

Hilma Sievä valmistaa himmelin.

Himmelintekijä

Hilma Sievä valmistaa perinteisen koristeen.

Yle Areena logo.

Helsingin valomeressä 1939

Pekka Tiilikainen kuvaa pääkaupungin iltaista valosinfoniaa runollisessa reportaasissaan, joka yltää tulenkantajamaiseen kaupunkiromantiikkaan.