Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Behemoth-yhtye.

Äärimetalliyhtye Behemothin Nergal on huolissaan kotimaansa Puolan sananvapaustilanteesta: ”Minä olen uhri muiden joukossa”

Behemoth esiintyy Suomessa juhannuksena. Yle tapasi Puolan tunnetuimmain metalliyhtyeen nokkamiehen Gdańskissa. Nergalin mukaan Puolassa joudutaan jatkuvasti taistelemaan kansalaisten demokraattisista perusoikeuksista.

Suomalainen hyökkää karhun kimppuun.

Martti Haavio tutki suomalaista muinaisuskoa ja loitsuja runoilijan intohimolla: Nyt möröt, pirut ja kalmalaiset ovat saaneet uusia lukijoita

Martti Haavio (1899–1973) tunnetaan suomalaista muinaisrunoutta ja mytologiaa laaja-alaisesti käsittelevistä teoksistaan. Hän uudisti alan tutkimusta rohkeilla näkemyksillään.

Poika ja peikko, Frederik Hendriksenin satukuvitus vuodelta 1884.

Myrkkykaasuja hönkiviä jättiläiskäärmeitä ja metsässä kirkuvia vainajaolentoja: tällaisia ovat suomalaisen kansanuskon kammotukset

Pasi Klemettisen Kansanuskon yöpuoli -kirja esittelee pimentoon jääneitä olentoja, joilla on ollut merkittävä rooli suomalaisessa mytologiassa ja jotka ovat vaikuttaneet myös suomalaisten arkielämään.

Paholainen Kaunasin Paholaismuseosta.

Paholaismuseo on liettualaiskaupungin suosituimpia nähtävyyksiä – näin piru on puhutellut kansoja ja kulttuureja ympäri maailmaa

Euroopan kulttuuripääkaupunkivuottaan viettävän Kaunasin Paholaismuseo esittelee laajan kokoelman paholaisiin liittyvää esineistöä kaikkialta maailmasta. Tuhansia paholaishahmoja käsittävä museo on lajissaan maailman suurin.

Ruotsalainen black metal -yhtye Dark Funeral.

Ruotsin black metal -konkari Dark Funeral: “Niin kauan kuin hengellisyydellä tehdään politiikkaa, sitä pitää kritisoida”

Dark Funeralin tuoreella albumilla Saatana on vertauskuva, jonka avulla vastustetaan järjestäytyneitä uskontoja. Suomalaistaustaista laulajaa Heljarmadria kiinnostaa myös skandinaavinen mytologia.

mies kuvassa

Tuomas Rytkösen black metal -musiikki ammentaa saatananpalvonnasta ja rienaamisesta – mutta onko kristinuskon pilkkaamisessa enää mitään shokeeraavaa?

Kotimaisen black metalin näkyvimpiin hahmoihin kuuluva Horna-yhtyeen Tuomas Rytkönen kertoo, miksi black metal on viime aikoina liitetty natseihin ja miksi musiikissa pitää olla oikeus solvata ketä vain.

Torsansalon Pirunkirkko, pimeä luola kalliossa.

Hurja luola toi tehot tietäjä Pohu-Matin taikajuomiin – tutkijan mukaan paikka oli otollinen aikansa lääkkeiden valmistukseen

Rautjärven metsässä on erikoinen Pirunkirkko – itse asiassa suuri luola, jonka äärellä kansanparantaja ja noita Pohu-Matti Hinkkanen haki opastusta hengiltä ja vainajilta.

Nykynoita Kuparikettu istuu pöydän ääressä.

Kuparikettu tuli ulos luutakaapista, ja häntä pelättiin kuin 1600-luvulla – nykynoita kertoo, miten magia ja mystiikka ovat osa elämää

Valtaosa maailman ihmisistä uskoo yhä noituuteen, sanoo Suomen noitavainoista kirjan kirjoittanut Marko Nenonen.

Mielenosoittajia Kyproksen yleisradioyhtiön edustalla vastustaen Kyproksen viisuvalintaa.

Kyproksella protestoitu maan euroviisukappaletta – Mielenosoittajien mukaan "El Diablo" kannustaa kuulijoita saatananpalvontaan

Esittäjänsä mukaan laulu ei kerro paholaisesta vaan hyväksikäyttävästä poikaystävästä.

Hirviösotilaat uhkaavat linnoitusta asein. Ihmiskasvoja linnan muureilla.

Päättömät oliot ja sukuelinten raateluhampaat pelottivat keskiajalla – hirviöt loivat pohjaa nykyajan rasismille, uusi kirja kertoo

Hirviöiden pelko loi pohjaa ennakkoluuloisille ja rasistisille ajatuksille, jotka elävät yhä tämän päivän yhteiskunnassa, kertoo Keskiajan Hirviöt -teos.

Pääkallo, jossa sarvet ja kynttilöitä ympärillä.

Peloteltiinko sinuakin nuorena saatananpalvonnalla? 90-luvun mediapaniikki näkyi kouluissakin, ja se teki Päivi Niemestä kuuluisan

Moni millenniaali muistaa varoitukset saatananpalvonnan vaaroista. Miten aihe päätyi koulujen asialistalle?

Pirun kuvia

Rietas piru solmi sopimuksia ja vaati vastineeksi syntymättömän lapsen – kansanperinteen pirutarinat kertovat, millainen oli entisajan Suomi

Uusi tutkimus paljastaa naisten ja miesten erilaisen aseman. Pirutarinoissa nainen on joko emäntä, piika tai huora.

Ghost, ruotsalainen bändi.

Saatanallisesta paavista sulavaliikkeiseen kardinaaliin: Ghostin Tobias Forgelle paholainen on uskollinen seuralainen, joka symboloi vapautta ja huumoria

Tämän hetken menestyneimpiin ruotsalaisiin yhtyeisiin kuuluva Ghost antoi Helsinki Areena -konserttinsa yhteydessä haastattelun Yle Uutisille.

Kalevi Tuoninen (Antti Holma) istuu studiossaan jalat leveästi pöydällä tuijottaen kameraan. Kuvaan lisätty teksti: testaa sivistyksesi!

Tunnetko Radio Sodoman kuin omat kolosi? Testaa!

Tunnetko Antti Holman podcastin hahmot ja rivoudet?

Dekkareissa kuolema kuittaa - ja saattaa selittää niiden suosion

Dekkarit ovat suositumpia kuin koskaan ja Leena Lehtolainen uskoo tietävänsä siihen syyn

Jännityskirjallisuuden lukeminen on alan konkarin ja kirjailijan Leena Lehtolaisen mielestä oiva tapa purkaa kuolemaan liittyviä tunteita.

Hannu Kivioja. Faust

Faustin tie paholaisen luo vie pornosivuston kautta – Jussi Nikkilä penää Goethen klassikosta uutta suomennosta

Teatterintekijä Jussi Nikkilä työskentelee Helsingin Juhlaviikkojen suurtuotannossa musiikin ehdoilla.

Katolisen kirkon nykyinen paavi Franciscus istuu virkatuolissaan ja puhuu.

Paavi muutti Isä meidän -rukousta – "Jumala ei saata kiusaukseen, Saatana saattaa"

Muutos koskee katolisen kirkon käyttämää italiankielistä rukousta.

Simbergin maalaus

Räyhääjä, paara ja piru mellastavat – kertomukset huutavat vastauksia, sanoo kansanperinteen tutkija

Vaikka tiede yleensä mitätöi räyhähenki-ilmiöt, kansanperinteen tutkijalle ne ovat ihmisten todellisia kokemuksia.

Yksitysikohta Francesco Collina Pyhä Lello puhuu Krusifiksille, 1897, Santa Maria Maggiore kirkko, Firenze, Italia

Manaamisen pikakurssi aloittelijalle

Manaaminen ei kuulu vain elokuvien maailmaan.

Kuvituskuva paholaiskuunnelmiin.

Toivottuja tieteis- ja kauhutarinoita sekä paholaiskuunnelmia lokakuun iltoihin

Sheckleyn, Asimovin ja Jari Salosen tarinoita.

Historiantutkija Mirkka Lappalainen, Pohjolan noidat -kirja

Noitavainot alkoivat 1600-luvun valeuutisista ja johtivat nopeasti aikansa someraivoon – Pohjoisessa hysteria ei ollut lähtöisin kirkosta vaan kansasta

Ruotsissa noitia tuomittiin virallisen oikeuslaitoksen ulkopuolisissa noituuskomissioissa. Niistä useita johtivat suomalaiset aatelismiehet.

Anonyymi mies Azazelin tähti -riipus kaulassaan.

Nämä miehet eivät kerro vakaumuksestaan edes äidilleen: mikä saa duunarin, tieteentekijän, opiskelijan ja kirjailijan palvomaan Saatanaa?

Satanismi lietsoi pelkoa 1990-luvun Suomessa. Mutta kuka perustaa satanistisen seuran 2000-luvun Suomeen? Ja ketkä liittyvät seuran jäseniksi?

Leena Lehtolainen loi dekkarin ainekset muutamassa minuutissa

Leena Lehtolainen ällistytti tv-lähetyksessä: Kirjoitti muutamassa minuutissa kiehtovan dekkaritarinan

Palkitun kirjailijan mukaan väkivalta on kiehtonut ihmisiä aina. Enää ei uskota tarinoita Saatanasta, mutta sarjamurhaajiin kyllä uskotaan. Välillä omatkin tarinat menevät ihon alle.

Suomen tunnetuimmat räyhähenget

Räyhänhenki on mellastanut suomalaisissa kodeissa – selityksiä yliluonnolliselle keksitään nykyäänkin

Perinteentutkija Pasi Klemettinen kuvaa “Karjalan räyhänhenget” -kirjassaan suomalaisia pahoja henkiä ja niistä tehtyjä kertomuksia.

Taneli Heikka

Taneli Heikan kolumni: Järjetön käytös pelasti minun migreenini

Voimakas jokapäiväinen päänsärky eli migreeni on tuskallinen tauti. Kolumnistimme Taneli Heikka jätti kohtauslääkkeensä ottamatta, ja päivittäinen kärsimysnäytelmä loppui. Mutta takana oli muutakin. Hän alkoi tehdä enemmän asioita, joista tykkäsi.

Pääkallo

Verentahrima sininen pää, vampyyri ja muut Noidan käsikirjan tutut

Noidan käsikirja on todellinen sukupolvikokemus

Nora Sandholm-Azémar, Wusheng Company

Karmiva japanilainen kummitustarina muuttui fyysiseksi teatteriksi: "Mitä enemmän kipua, sen parempi ilmaisu"

Wusheng Companyn uudessa Kätketyt kasvot -teoksessa on kiinalaisia ja japanilaisia vaikutteita.

Vihainen mies huutaa ja osoittelee, takanaan erilaisia hirviöitä. Artikkelin kuvituskuva.

Raamatun kirjoittajat nujersivat toisinajattelijat saatanalla, nykyisin sama tehdään vihapuheella

Raamatun kirjoittajat käyttivät paholaista aseena panetellessaan toisin ajattelevia hiljaisiksi. Tuoreen väitöksen mukaan vihapuhetta käytetään netissä samalla tavoin.

Black metal -fanit ovat päässeet unelmiensa Norjaan. Kuva dokumentista Blackhearts: mustan metallin maailma

Black metal -fanien epäpyhiinvaellus suuntautuu Norjaan

Dokumentti seuraa fanien pitkää matkaa unelmien maahan

Alatornion kirkon kelarissa oleva lohikäärmeenpääviiri ja suntio Sointu Mikkola.

1800-luvulla Alatornion kirkon katolla komeili lohikäärmeen pää – nyt teos pölyttyy kellarissa

Kirkon katolta voi löytää perinteisen ristin sijaan vaikka lohikäärmeen pään tai kukon. Alatornion kirkon koriste on siirretty kellarin uumeniin.

Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko

Kesähelteettömää ja muuta (yli 9!)

Väljästi lampaiden laskentaan sortuu Kajo-parka

Martha (Gene Tierney) ja Henry (Don Ameche) elokuvassa Taivas odottakoon

Taivas odottakoon

Ernst Lubitschin komediassa piru arvioi vainajan syntejä

Värijauhepilven keskeltä näkyy käsiä

Värien juhla villitsi Intian – Katso riehakkaat kuvat

Holi-juhlan aikana kaduilla heitetään värijauhetta, joka värjää juhlijat kaikin sateenkaaren värein.

Sanna Ukkola

Sanna Ukkola: Ei, Hillary ei osallistunut saatanallisiin rituaaleihin

Salaliittoteorioihin uskovat tutkitusti eniten ihmiset, jotka lukevat netin vaihtoehtomedioita, kirjoittaa Sanna Ukkola blogissaan.

Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko

Havaintoja ja iloja ja muutama miete.

Paholaisen kahvikassamurhe ym..

Ilkka Pirskanen.

Siun sote on lähes valmis – "Paholainen asuu yksityiskohdissa"

Suuret linjat ovat valmiina historiallisen suurta muutosta varten Pohjois-Karjalassa ja Heinävedellä.

Pääkallo

Paholaisen musiikkia - aikkiisum nesialohaP

Väärinpäin kuunneltuja biisejä

kuvituskuva satujuttuun

Saduissa perhe on pahin

Orvoille lapsille käy aina hyvin

Patrik Sarinko nyrkkeilyasennossa

Terveisiä miesluolasta: "Yrittäjä on oman elämänsä samurai"

Porvoolaisyrittäjä Patrik Saringon miesluolaa koristaa komea graffiti, tilaustyönä tehty. Se ei ole suinkaan ainoa lajissaan, sillä tilausgraffitien määrä on kasvussa.

Naisen silhuetti aitan seinää vasten.

Entisaikojen kummitustarinoita

Kummitustarinat olivat yleisiä entisaikoina.

Kaksi iloista tyttöä pääsiäisnoitina virpomassa.

Mistä on pääsiäisnoidat tehty?

Pasi Enges kertoo, mistä tulevat pääsiäisnoitaperinteet.

Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko

Kauhea tilannekuva näille itsille, tovereineen

Geenimuuntelun hedelmiä, hyviä & karvaita. (Etenkin karv.)

Perjantai: Perjantai-dokkari: Yksinäisten miesten kylä

Perjantai-dokkari: Yksinäisten miesten kylä

Kun viinapiru asettuu taloksi, ei kyläily ole aina lämmin ja lyhyt. Hipposkylässä asuvat Jyrki, Hannu ja Otto kertovat, miten viina vie miehen.

KAO:n musiikin opiskelijoita, jotka esiintyvät Kajaanin seurakunnan Hevimessussa.

Virsiä raskain sävelin – pirunmoinen hevi taipuu jumalanpalvelukseen

Kajaanin kirkossa kuullaan lauantaina sähkökitaran ulvontaa, kun virsiä veisataan Hevimessussa. Ensi viikolla virsiä lauletaan viinilasillisten äärellä baarissa.

Anna-Sofia Flinck näyttää piruettiasennon toimittajalle.

Hirvittääkö luistelu vuosien jälkeen? Videoista vinkit peruspotkuun ja makkaraan

Luistelutaidot ovat mitä luultavimmin ruostuneet, jos edellinen kokemus lajista on vuosien takaa. Kynnys jäälle palaamiseen voi olla korkea. Taitoluisteluvalmentaja ja -kilpailija Anna-Sofia Flinck näyttää videoilla neljä perusasiaa, joilla pääsee alkuun.

Louis van Gaal

Manchester Unitedin manageri: Voin erota itsekin

Louis van Gaal tuntee paineet erottamiselle. Managerin alaisuudessa joukkue konttaa pahimmin yli 50 vuoteen.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle