Uusimmat artikkelit
Lapuan yläkoulun sisäilmaongelmista näkemyseroja – kaupunki lupaa korjata ilmanvaihtoa, mutta kaikkien mielestä se ei riitä
Lapuan yläkoulun sisäilmaongelmista on kahdenlaista näkemystä. Kaupunki uskoo tehneensä tarvittavat tutkimukset, mutta koululaisten vanhemmat eivät pidä niitä riittävinä.
Koulu stressaa, mutta ei tarjoa apua – Yle uutisluokan haastattelema koulukuraattori lisäisi stressinhallinnan opetusta kouluihin
Kouluarki voi välillä stressata. Kuraattorin mukaan helpoimmin kuormittuvat seitsemäsluokkalaiset, joille tulee yhtäkkiä paljon uutta opittavaa, ja yhdeksäsluokkalaiset jatko-opintoja miettiessä.
Savonrannan yhtenäiskoulun yläluokat siirtyvät Kerimäelle ensi syksynä
Savonrannan yläkoululaiset jatkavat syksyllä opintojaan Kerimäen koulussa. Kaupunginhallitus päätti asiasta maanantaisessa kokouksessa.
Savonrannan koululaiset osoittivat mieltään yläkoulun puolesta – ysiluokkalainen Aino Heinonen: “Älkää viekö meiltä koulua”
Savonrantalaiset lapset järjestivät mielenilmauksen ennen kaupunginhallituksen kokousta ja toimittavat päättäjille yläkoulua puolustavan adressin.
Savonrannan yläkoulu säilytetään sittenkin – opiskelijoiden siirtämisen haitat suurempia kuin säästöt
Oppilasmäärät Savonrannan koulussa ovat vähentyneet, mutta koulun lakkauttamisesta tulevat säästöt jäisivät huomattavasti haittavaikutuksia pienemmiksi.
Tällaista väkivaltaa kouluissa esiintyy, oikeustapaukset paljastavat: opettaja erotti teinit toisistaan, sai murtumia kylkiluihin
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa on vuoden sisällä käsittelyssä kolme opetushenkilöstöön kohdistuvaa väkivaltatapausta. Näistä kaksi on alaikäisten tekemiä ja kolmas yläkouluikäisen huoltajan tekemä.
Savonrannan koulun tulevaisuus puhuttaa: siirtyykö yläkoulu, ja onko se vain lopun alkua?
Savonlinnan kaupungin sivistystoimen suunnitelmissa on siirtää Savonrannan yläkoululaiset Kerimäen kouluun ensi syksystä lähtien. Vanhempainyhdistys on esittänyt ratkaisuja yläkoulun säilyttämiseksi.
Vaasan yläkoululaiset halutaan saada liikkumaan enemmän
Keinoina 7-9 luokkalaisten liikkumisen edistämiseen kokeillaan lisäämällä liikettä välitunneille sekä taukoliikuntaa oppitunneille.
Hämeenlinnan V-päivä opettaa nuoria demokraattiseen vaikuttamiseen
Kahdeksasluokkalaisille annetaan mahdollisuus kehitellä hankkeita, jolla he voivat itse vaikuttaa ja parantaa omaa elämäänsä.
Urheiluakatemia laajentaa toimintaansa Hämeenlinnassa kaikkiin yläkouluihin
Jatkossa yläkoulut ovat urheiluakatemiaverkostoon kuuluvia ns. liikuntalähikouluja.
Saarijärven yhtenäiskoulun oppilas käyttäytyi väkivaltaisesti välitunnilla – oppilaille on tarjottu apua tilanteen käsittelyyn
Tapauksen selvittämistä jatketaan yhdessä oppilashuollon kanssa. Muita vahingoittanut oppilas on pois koulusta jonkin aikaa, jotta tilanteeseen saadaan etsittyä ratkaisuja.
Nyt puhuvat rehtori ja oppilaat espoolaisesta koulusta, josta poliisi löysi huumeita
Poliisi epäilee yläkoululaisten välittäneen huumausaineita toisilleen koulupäivien aikana.
Kaikki Kainuun yläkoulut mukana valtakunnallisessa Metsävisassa – opettaja: nuorten metsätietämys on täällä vielä varsin hyvää
Metsävisaan osallistuu vuosittain lähes puolet Suomen yläkouluista. Suomen Metsäyhdistyksestä arvioidaan, ettei koskaan aikaisemmin mukana ole ollut kaikkia yläkouluja yhdestä maakunnasta.
Sotkamossa Tenetin uuden yläkoulun rakentaminen vaikuttaa alueen liikennejärjestelyihin
Oppilaiden käyttämät koulukuljetukset eivät kierrä Tenetin koulun kautta, vaan linja-autot pysähtyvät Vuokatintiellä ja Pohjavaarantiellä oleville bussipysäkeille.
TS: Suomen suurimmassa yläkoulussa poikkeuksellisia ongelmia – rehtori hämmästelee viestejä levottomuuksista ja väkivallasta
Varsinaissuomalaisessa Raisiossa on ollut vuosikausia levottomuuksia Vaisaaren yläkoulussa, joka on samalla Suomen suurin yläkoulu yli 800 oppilaallaan.
Imatralle perustetaan liikuntaluokka yläkouluikäisille
Liikuntaluokka aloittaa syksyllä 2023. Luokalle pitää hakea ja sille otetaan parikymmentä oppilasta vuosittain.
Siilinjärven Ahmon yläkouluun perustetaan ensi syksynä urheiluluokka
Siilinjärvi perustaa yläkouluun urheilupainotteisen luokan. Valmennus on lajiriippumatonta ja siitä vastaavat liikunnanopettajat.
Oppilaat tilasivat hampurilaisia, pitsaa ja karkkia kouluun – rehtori lähetti Wilma-viestin vanhemmille
Kouluilta kerrotaan, että ilmiöstä ei ole vielä suuremmin havaintoja. Koululaisia kannustetaan syömään ilmaista kouluruokaa.
Opinto-ohjaajatilanne Seinäjoella melko hyvä – kasvava oppilasmäärä tuo haasteita
Vakituisiin virkoihin peruskouluissa on riittänyt opinto-ohjaajia, mutta sijaisia ja määräaikaisia on vaikeaa saada.
Aram Aflatunin kolumni: Jos haluamme ehkäistä radikalisoitumista, meidän on syytä uudistaa suomalainen peruskoulu
Kun alaikäisten väkivaltarikokset ovat kasvussa ja radikalisoitumisen uhkatasoa on nostettu, pitää katsoa peruskoulun suuntaan, kirjoittaa Aflatuni.
Salo aikoo siirtää yläkoululaisia Perniöstä takaisin keskustaan
Sirkkulan alueen yläkouluikäiset oppilaat ovat opiskelleet Perniön yhtenäiskoulussa vuodesta 2014.
Ala- ja yläkoululaisten harrastukset koulupäivän yhteydessä jatkuvat Hämeenlinnassa
Kaikille hämeenlinnalaisille ala- ja yläkouluikäisille suunnattu Harrastus ihan lähellä -toiminta alkoi viime vuonna. Nyt toiminta pääsee kunnolla vauhtiin.
Ranualle rakennetaan uusi koulu yläkoulun ja lukion oppilaille
Ranuan valtuusto hyväksyi uuden yläkoulun ja lukion rakentamisen maanantaina. Rakennustyöt alkavat ensi vuoden toukokuussa, ja koulu valmistuu syksyllä 2024.
Yle Kaakkois-Suomen aamulähetys tulee tiistaina Imatralta Mansikkalan puukoulusta
Radion aamulähetys juonnetaan Mansikkalan koulun aulasta kello 6 - 10.
Peruskoululaisille tarkoitettu harrastamisen malli jatkuu Riihimäellä
Opetus- ja kulttuuriministeriö on jakanut erityisavustusta 249 kunnalle Harrastamisen mallin toteuttamiseen alkaneella lukuvuodella. Yksi avustusta saanut on Riihimäen kaupunki.
Mikä koulun alkamisessa stressaa tai ahdistaa? Kerro meille
Asiantuntijoiden mukaan koulujen alku voi olla stressaavaa ja herättää huolta jaksamisesta.
Seiskaluokkalaiset kertovat, miten iso mullistus hyppy yläkouluun on – Yle seurasi ensimmäisen koulupäivän päättymistä Ylöjärvellä
Vuorentaustan koulussa seitsemättä luokkaa aloittavat Nelli Kettula, Viivi Salmi ja Laura Lahtinen saavat jatkaa koulutaivaltaan alakoulusta tutussa porukassa.
Turun ruotsinkielisen yläkoulun oppilaat aloittavat koulunkäynnin keskeneräisissä tiloissa Sepänkadulla
500 oppilaan S:t Olofskolan joutui evakkoon Luostarinkadun tiloistaan huonon sisäilman takia
Yläkouluun siirtyminen on lapselle jättimullistus – aikuisten tuki kotona ja koulussa vähenee, juuri kun sitä eniten tarvittaisiin
Seitsemännen luokan aloittavia nuoria kohdellaan helposti omillaan pärjäävinä koulukonkareina, vaikka kaikki muuttuu niin kouluarjessa kuin kaverisuhteissakin.
Forssan uusi monitoimikeskus Akvarelli on 24 miljoonan euron satsaus, jossa rehtori yrittää korvata vanhat tavat uudella
Peruskoulun lisäksi rakennuksessa on esikoulu, päiväkoti, liikuntahalli ja omatoimikirjasto. Forssan monitoimitalon virittäminen toimivaksi taloksi voi kestää kolme vuotta, arvelee johtava rehtori.
Mukkulan koulun väistötilamaraton jatkuu – yläkoulun oppilaat pääsevät väistötiloihin luultavasti vasta loppuvuodesta
Yläkoulun väistötilat piti alun perin saada käyttöön lukuvuoden alkuun mennessä. Viivästys aikataulussa johti siihen, että koulun oppilaat saattavat ennättää jopa joululomalle ennen muuttoa.
Poliisi tyhjensi nuorison suosimia paikkoja juhlijoista – Yle seurasi opintonsa päättävien juhlintaa ympäri Suomen
Opintonsa päättäviä juhlittiin lauantaina eri puolilla Suomea. Esimerkiksi Lappeenrannassa uudet ylioppilaat laskivat ruusuja sankarihaudalle, ja Kajaanissa ysiluokkalaiset polttivat kumia koulun pihassa.
Ysiluokkalaiset potkittiin peruskoulusta mopojen, mönkijöiden ja traktorien letkassa Kälviällä – "Kyllä traktorilla mieluimmin ajelisi"
Viimeisen kouluviikon aluksi Kälviällä otettiin vähän ennakkoa lomafiiliksistä. Lisää ajelua on luvassa, kun lukuvuosi on lopullisesti taputeltu. Silloin letkan kärjessä ei tosin aja rehtori.
Gutsy Go -menetelmä mahdollisti 11 hyvää tekoa Vaasassa – kahdeksasluokkalaiset päättivät viedä ponin päiväkotiin
Gutsy Go -menetelmässä nuoret keksivät ja toteuttavat yhdessä erilaisia hyviä töitä, joilla he edistävät kaupunkilaisten hyvinvointia. Tätä pääsivät kokeilemaan yläkoululaiset Vaasassa.

Maakunnallisesti arvokkaat Maikkulan koulut peruskorjataan lähivuosina
Oulussa oleva Oulun Maikkulan yläkoulu remontoidaan parin seuraavan vuoden aikana. Sen jälkeen remonttiin menee samalla tontilla oleva Maikkulanraitin alakoulu.
Kaikilla on oma pulpetti, ja ruokaa saa ottaa itse – ukrainalaisnuori listaa, miten opiskelu suomalaisessa yläkoulussa eroaa kotimaasta
Sadat ukrainalaiset käyvät tällä hetkellä koulua eri puolilla Suomea. Kysyimme Sotkamossa opiskelevilta nuorilta, eroavatko suomalainen ja ukrainalainen koulukulttuuri toisistaan.
Kuopio aikoo tehdä uuden selvityksen yläkouluverkostosta nopealla aikataululla – Hatsalan koulun kohtalo ratkaisee paljon muutakin
Tavoitteena on kartoittaa syksyyn mennessä yläkoulujen tilannetta erityisesti kaupungin keskusta-alueella.

Tervo jatkaa oman yläkoulun toimintaa ja rakentaa uuden yhtenäiskoulun
Tervon kunta pitää kiinni omasta yläkouluopetuksesta. Opetukseen tehdyt muutokset on todettu toimiviksi.
Hämeenlinnassa Demo tour -kiertueen vastaanotto on ollut ylistävää
Hämeenlinnan yläkoululaiset kokeilevat helmikuussa kaupunkikulttuurin tekemistä. Yläkoulujen oppilaat testaavat DJ-työskentelyä, lumiskeittausta sekä muun muassa graffitien maalaamista virtuaalilaseilla.
Vartijoita ja poliisi yläkoululle oppilaiden turvaksi – koulukiusaaminen halutaan kuriin Heinolassa
Väkivaltainen käytös sekä netissä tapahtuva uhkailu ja pelottelu ovat edenneet siihen pisteeseen, että Lyseonmäen koulu haluaa ulkopuolista apua.
Tampereella jopa keskitason todistuksella joutuu lähtemään lukioon muihin kuntiin – "Kyllähän siitä tulee paljon paineita", sanoo ysiluokkalainen
Jo lähes 40 prosenttia Tampereen lukiopaikoista menee ulkopaikkakuntalaisille. Vaikka kaupunki lisää 90 lukiopaikkaa, keskiarvorajat tuskin laskevat merkittävästi.
Siikalatvalla on ensi syksystä lähtien yksi yläaste – ratkaisu on tilapäinen, muutakin mallia selvitetään tulevaisuuteen
Kestilän ja Pulkkilan yläkoulut sulkevat ovensa syksyllä 2022 ja kaikki oppilaat opiskelevat jatkossa Rantsilassa. Päätös tehtiin äänestyksen jälkeen luvuin 15–12 kunnanhallituksen pohjaesityksen mukaan.
Siikalatvalla kaavaillaan yläkoulua vain Rantsilaan – muualla kunnassa vanhemmat huolissaan koulumatkojen pitenemisestä
Suunnitelmissa Kestilän ja Pulkkilan yläkoulut menisivät kiinni syksystä 2022 lähtien. Siikalatvan kunnnanvaltuusto käsittelee asiaa maanantaina.
Sotkamossa huomattiin haasteita luokkahengessä ja jaksamisessa – kumminuoriso-ohjaaja tarjoaa nuorille läsnäoloa
Sotkamossa Tenetin yläkoulussa on korona-aikana käynnistynyt kumminuoriso-ohjaajatoiminta. Tarkoitus on tarjota oppilaille läsnäoleva aikuinen opettajan lisäksi.
Nuorten mielenterveyspalveluihin parannuksia Pohjanmaalla – matalan kynnyksen palvelut on otettu hyvin vastaan
Rahoitus on tullut Pohjanmaan Tulevaisuuden sote-keskus -hankkeen kanssa.
Valtaosa lappilaisista yläkouluun menevistä tytöistä ja pojista on ottanut HPV-rokotuksen papilloomavirusta vastaan
HPV eli papilloomavirus voi aiheuttaa muun muassa suun ja sukupuolielinten alueen syöpiä. Nuorille tarjottavat rokotukset ovat ilmaisia.
Ysiluokkalaiset eivät saa pelata korista kaikilla välitunneilla ja se ärsyttää – rehtori perustelee turvallisuudella
Lempäälässä Sääksjärven yläkoulun koriskenttää saa käyttää vain tietyillä välitunneilla. Oppilaiden mukaan pelaaminen virkistää ja se pitäisi sallia rajoituksetta.

Kielikylvyssä olevat Nea Ersta ja Salla Kauppinen käyvät kotitaloudessa ruotsinkielisellä koululla: "Olisihan se kivaa mennä sinne muinakin tunteina"
Yläkoululaisten kielikylpyopetus on kohentunut Kokkolassa. Vieraskielisen opetuksen määrä vaihtelee kuitenkin vielä vuosiluokittain.

Kokkolan koulu-uudistus pääsee vihdoin maaliinsa alkuvuodesta – Isokylän koulun laajennus valmistuu maaliskuussa
Isokylän koulun laajennuksen valmistuminen alkuvuodesta pistää liikkeelle tapahtumasarjan, jonka päätteeksi vuosia sitten päätetty Kokkolan koulu-uudistus toteutuu kokonaan.
Kaavin yläkoululaiset käyvät jatkossakin koulua Tuusniemellä
Kaavin kunnanvaltuusto päätti tiistaina, että kunta jatkaa yläkouluyhteistyötä Tuusniemen kanssa myös syksystä 2022 eteenpäin.