Uusimmat artikkelit
Hammaslahdessa poltettiin telkänpönttö viikonlopun aikana – ”En ole koskaan aikaisemmin kuullut tällaisesta”
Poltettu pönttö oli Suhmuran koulun oppilaiden tekemä. Heidän oli tarkoitus seurata telkän pesimistä tulevina vuosina ja ilmoittaa havainnoistaan Telkänpönttö 2000 -projektin vetäjälle.
Varikset hyökkäsivät Katariina Kaikkosen kimppuun keskellä kaupunkia – ”Yhtäkkiä kopsahti tosi kovaa takaraivoon”
Lahtelainen Kaikkonen haluaa varoittaa muitakin siitä, että pesivät linnut voivat olla arvaamattomia. Heinolan lintuhoitolan päällikkö Tuuli Salmi kehottaa kuulostelemaan lintuja.
Kukkalaatikossa hautova lokki hämmästyttää keskellä Jyväskylän vilinää
Jyväskylän keskustassa katutasossa pesivä kalalokki on ihmetyttänyt ohikulkijoita jo kuukauden ajan. Kaikkiin lokkeihin pätee pesimisrauha.
Lapin vesilinnuille tarjotaan lauttoja pesinnän turvaamiseksi
Pesimälauttoja viedään Pellojärvelle ja Ivalojokisuistoon. Lautoilla halutaan luoda linnuille turvallinen ympäristö, jossa esimerkiksi säännöstely ei pääse tuhoamaan pesiä.
Lintujen pesimärauhaa häiritty Kaakkurijärvillä Nokialla
Nokian kaupunki on saanut ilmoituksia koirien pitämisestä irrallaan sekä luvattomasta verkkokalastuksesta Kaakkurijärvien Natura-alueella. Hautovat kaakkuriemot ovat hyvin arkoja häirinnälle.
Pönttökamera paljasti naapurin kissan vierailun telkän pesässä – kokeili hampaitaan, mutta jäi saaliitta
Eläinten pesimärauhaa turvataan pitämällä koirat ja kissat kytkettyinä ja pyytämällä petoeläimiä. Lintujen pesiä voi myös suojata kiipeilyesteillä.
Pesälive: Seuranta on päättynyt
Pesäkameraan on tallentunut ainutlaatuista materiaalia sääksien parisuhteen muodostumisesta.
Itämerennorppa hyväksyi keinopesän ensimmäistä kertaa
Jäättömät talvet vaikeuttavat itämerennorppien pesintää. Maalla kuutit altistuvat pedoille ja sääolosuhteille. Keinopesien avulla pesintä onnistuu turvallisemmin.
Koira on nyt pidettävä kytkettynä myös taajaman ulkopuolella
Lintujen ja eläinten pesimisrauhaa halutaan turvata elokuun puoliväliin saakka kestävällä kiellolla.
Hämeenlinnan lokkiprojekti jatkuu ilman lokkitarkkailijaa
Parin viime vuoden aikana lintujen aiheuttama haitta on selkeästi vähentynyt Hämeenlinnan keskustassa siitä, mikä se on aikaisemmin ollut.
Uusia naalipentueita laskettu pohjoisen tunturialueilla enemmän kuin koskaan – Suomessakin nähtiin historiallinen pesintä
Pohjoismainen naalikanta elpyy. Uusia pentueita on tänä vuonna laskettu Ruotsissa ja Norjassa yhteensä 35. Suomessa nähtiin ensimmäinen pentue 25 vuoteen. Pesue on hajaantunut syksyllä omille teilleen.
Kohta on hyvä hetki puhdistaa linnunpönttö – käyttökelpoinen pönttö voi auttaa jopa 50 lintua maailmaan
Pesinnän jälkeen ihmisten nikkaroimat lintuyksiöt ovat saattaneet siivekkään vuokralaisen jäljiltä jäädä huonoon kuntoon. Tässä neuvoja perusteelliseen syyshuoltoon.
Maailmanlaajuisesti uhanalaisia pohjansirkkuja on nyt Lapissa ilahduttavan paljon
Pohjansirkun kanta on kolminkertaistunut Suomessa parissa vuodessa. Eniten pohjansirkkuja on Lapissa. Eteläisestä Suomesta laji on lähes kadonnut.
Viikonloppuna bongataan taas pönttölintujen pesintää
Pönttöbongaus järjestetään nyt kymmenettä kertaa ja siihen osallistuu harrastajia koko maassa. Viime vuonna noin puolet rakennetuista pöntöistä sai pesiviä asukkaita Pohjois-Suomessa.
Viikonloppuna voi yrittää havainnoida, kenen nokka näkyy kotipihan linnunpöntöstä
Jo kymmenettä kertaa järjestettävä Pönttöbongaus kerää tietoa lintujen pesinnöistä – onnistuneista ja epäonnistuneista.
Kuopion sääksiliven pesässä on ensimmäinen kuoriutunut poikanen
Poikanen kuoriutui torstaina iltapäivällä. Suorassa verkkolähetyksessä voi seurata, kuinka sääkset ruokkivat tulokasta.
Heinolan lintuhoitolan päällikkö: ihmisille pitäisi jakaa enemmän tietoa pesimärauhasta
Lintuhoitolaan tulee tiedusteluja siitä, mitä hankalaan paikkaan rakennetulle linnunpesälle voisi tehdä, vaikka laki suojaa pesimärauhaa yksiselitteisesti.

Pienelle sisäjärvelle pesiytyneistä merimetsoista leviää Porin Enäjärven asukkaiden pihoille rajut hajut: "Kuin mädäntynyt kala"
Ulosteenhaju estää kesäpäivinä pihassa olemisen. Pyykkejä uhkaa kakkapommitus. Rauhoitettujen merimetsojen lintukolonia pesii Porin Enäjärvellä Natura- ja luonnonsuojelualueella: asukkaille ei ole luvassa apua.

Kaikilla linnuilla on pesimäaikana lain suoja – Tampereen kaupunki muistuttaa pitämään koirat kiinni
Tampereen kaupunki muistuttaa, että pesimärauha koskee myös muutoin rauhoittamattomia lajeja, kuten harmaalokki tai varis.
Iisalmi ryhtyy tiirojen häätämiseen viime vuotta ponnekkaammin – kulttuurikeskuksen katolta on jo poistettu hiekka ja sammal
Iisalmen kaupunki sai ELY-keskukselta luvan rauhoitettujen lintujen pesinnän estämiseen. Kulttuurikeskuksen katolla aiotaan liikkua aiempaa enemmän.
Lokkitarkkailijan työ jatkuu Hämeenlinnassa: lokkien häätö katoilta tuotti tulosta viime vuonna
Lokkitarkkalija kerää tietoa Hämeenlinnan keskustassa pesivistä lokeista ja niiden käyttäytymisestä. Lokkitarkkailija myös neuvoo taloyhtiötä, miten lokit saadaan häädetyksi.

Naurulokit tykästyivät Tampereen lintujärvien pesintälauttoihin
Laji on luokiteltu nykyisin vaarantuneeksi. Lautoilla pesien on tarkoitus olla pedoilta turvassa paremmin kuin rannalla.
Merikotka leviää tasaisen varmasti sisämaahan: Päijät-Hämeessä ensimmäiset onnistuneet pesinnät tänä kesänä
Merikotka on levinnyt sisämaassa myös Päijät-Hämeeseen
Varomaton juhannuksen vietto voi johtaa linnunpoikasten turhiin kuolemiin
Lintujen pesintä on erittäin herkkää aikaa.
Viime keväänä Ulos luontoon -sarjassa autettiin luontoa – oliko siitä mitään hyötyä?
Miten kävi kalojen kutupuuhien ja kaakkurin pesinnän?
Järripeipon koti siirtyy 2,5 kilometriä pohjoiseen joka vuosi - ilmastonmuutoksen voittajat ja häviäjät
Kevään lämpeneminen uhkaa pohjoisia lintuja.
Lintukalliolla – Hornøyan saarella kasvavat maailman rohkeimmat poikaset
Merilinnut pesivät joka vuosi Hornøyan saarella.
Lintuvuorella – Miltä näyttää merilintujen tulevaisuus?
Millainen on pesimäkausi Norjan lintuvuorilla?
Suoerämaa – tarina salaperäisestä elinympäristöstä
Dokumentti kertoo ainutlaatuisesta suoluonnosta.
Meri joka katosi – Merenkurkun saaristo on jääkauden luomus
Merenkurkun saaristo on jääkauden luomus
Arktika – lintujen valtaväylä
Luontodokumentti kertoo arktisten muuttolintujen tarinan.
Kolea ja sateinen kesä vei tiaisenpoikaset
Huono pesintävuosi vaikuttaa koko Suomen lintukantaan.
Cityluonto: Kakkaavat valkoposkihanhet
Valkoposkihanhet ulostavat Helsingin puistot ja rannat.
Seuraa suoraa lähetystä viirupöllön pesästä!
Livekamera kuvaa pöllön pesintää Ranuan eläinpuistossa.
Kuka pöntössäsi pesi?
Vanha pesänpohja voi paljastaa pöntössä pesineen lajin.
Pönttöpesintä: Kesämökkien harmaasieppo
Harmaasieppo on tuttu monille kesämökkiläisille.
Miten pöntön saa puhdistettua ja kiinnitettyä helpoiten? – Kerro meille niksisi!
Tämän pöntön voi puhdistaa helposti.
Pönttöpesintä: Uuttukyyhkyllä on pitkä pesimiskausi
Uuttukyyhkyn pesässä voi olla eri-ikäisiä poikasia.
Pönttöpesintä: Ihastuttava leppälintu
Leppälintu pesii isoaukkoisissa pöntöissä.
Näin bongaat pönttösi - ja siellä pesivän linnun
Kuinka tarkkailla pönttöä sinne kurkistamatta?
Tuhat kuvaa liito-oravasta – tarina salaperäisestä yön liitäjästä
Kertomus salaperäisestä yön liitäjästä.
Helmipöllön pöntöstä kuoriutuu mystisiä maahisia
Kurkista helmipöllön pönttöön.
Kurkista kirjosiepon pönttöön
Katso kirjosiepon pesintä kolmessa minuutissa.
Pönttöpesintä: Telkkä, erityisen suomalainen lintu
Yli puolet Euroopan telkistä pesii Suomessa.
Tietoisku: Telkänpöntössä tulee olla karhea etuseinä
Telkänpoikaset kiipeävät ulos pöntöstä vuorokauden ikäisinä.
Kymmenen erikoista faktaa munista!
Hauskoja irtotietoja linnunmunista.
Erämaan lumo: Mystinen erämaalintu kaakkuri
Kaakkurin laulu työntyy selkäytimeen
Kurkista leppälinnun pönttöön
Katso leppälinnun pesintä kolmessa minuutissa.

Tuulihaukkavuosi näyttää lupaavalta
Tuulihaukkakanta on vakiintunut pöntötyksen avulla. Kanta hävisi lähes kokonaan 1960-luvulla.
Varoitus: Käen poikasia maastossa!
Katso käen poikasen eriskummallista eloonjäämiskamppailua!