Uusimmat artikkelit
Linnankadulla palaneen puutalon omistaja valitti Turun päätöksestä suojata tontti tämän laskuun
Turun kaupungin mielestä valitus tulee hylätä. Valittaja vastustaa kaupungin päätöstä aidata tontti ja laskuttaa työstä kiinteistöjen omistajaa.
Paimiossa autiotaloon tunkeutuneet sytyttivät tulipalon
Poliisi selvittää Opintotiellä syttynyttä paloa.
Österbladin tontin baarit saavat jatkaa toimintaansa vielä muutaman kuukauden ajan – vuokrasopimuksia jatketaan vuodenvaihteeseen
Dynamon ja Bar Ö:n vuokrasopimusten piti päättyä elokuussa, mutta nyt baarit saavat jatkaa toimintaansa ainakin vuodenvaihteeseen saakka. Ravintoloitsijat suhtautuvat kuitenkin rennosti tilanteeseen.
Pahoin palaneen puutalon sammutustyöt jatkuivat aamuyöhön Porin Itätullissa
Asuintalo paloi pelastuslaitoksen mukaan todennäköisesti purkukuntoon. Poliisi tutkii palon syttymissyytä.
Puutalo palaa Porin Itätullissa – sammutustyöt käynnissä
Satakunnan pelastuslaitos sai hälytyksen tulipalosta tiistaina alkuillasta.
Kotkan lastenkulttuurikeskus muuttaa Repin-instituutilta vapautuviin tiloihin: ”Talo itsessään on kuin satu”
Muutto kauppatorin laidalta omiin tiloihin Laivurinkadulle on keskukselle mieluinen muutos. Avajaisia vietetään ensi marraskuussa.
Joensuun Surakan Pihan talot ovat myynnissä, pohjahintana 150 000 euroa
Konkurssiin ajautuneen Surakan Pihan myynti-ilmoitus käsittää kolme rakennusta, jotka on vuokrattu liiketiloiksi.
Linnankadulla huhtikuussa palaneen puutalon omistaja ei suojannut rakennusta riittävästi – kaupunki tekee työt ja laskuttaa omistajaa
Sääsuojausta ei tehty määräaikaan mennessä. Työhön annettiin jo kertaalleen lisäaikaa, mutta Turun rakennusvalvonnan mukaan rakennus on edelleen suojaamatta.
Raahessa ruvetaan kouluttamaan vanhojen talojen korjausammattilaisia
Raahessa käynnistetään ammattitutkintoon johtava korjausrakentamisen koulutus. Koulutuskeskus Brahen koulutus alkaa elokuun puolivälissä.
Turku vaatii Linnankadun palaneen puutalon aitaamista ja suojaamista viikon kuluessa – mahdolliset korjausvaatimukset päätetään myöhemmin
Jos rakennusta ei suojata säältä, se vaurioituu lisää. Mikäli lautakunta hyväksyy esityksen, on talo aidattava ja suojattava viikon kuluttua päätöksestä.
Pertunmaalla ja Hirvensalmella tuhoutui viikonloppuna tulipalossa kaksi hirsitaloa – loppuviikolle voimassa ruohikkopalovaroitus
Hirsimökki tuhoutui Hirvensalmella täysin, Pertunmaalla omakotitalo kärsi mittavia vahinkoja. Syttymissyyt eivät toistaiseksi ole selvillä. Etelä-Savoon on ensi yöstä alkaen voimassa ruohikkopalovaroitus.
Seinäjoelle kenties vihdoin puukerrostalokortteli – vanhan paloaseman kaava sai lainvoiman
Vanhan paloaseman ja sen lähitonttien uusi asemakaava on valmistunut ja määritelty pääasiassa puurakentamiselle.
Kaupunginvaltuutettu Niina Ratilainen ei yllättynyt puutalopalosta – ”Turussa on kiinteistönomistajia, jotka eivät huolehdi yhteisestä rakennusperinnöstä”
Palopaikan lähistöllä asuva Niina Ratilainen kertoo seuranneensa murheellisena rakennusten rapistumista vuosien varrella.
Suojellun puutalon Turussa tuhonnutta tulipaloa epäillään tahallaan sytytetyksi
Asiasta on kirjattu rikosilmoitus nimikkeellä tuhotyö. Poliisi jatkaa torstain ja keskiviikon välisenä yönä tapahtuneen palon tutkintaa ja selvittää syttymissyytä.
Hallinto-oikeus hylkäsi Turun Kaskenkatu 3:n uhkasakosta tehdyt valitukset – kiista huonokuntoisista taloista on jatkunut vuosien ajan
Turun rakennusvalvonta on vuosien ajan vaatinut kiinteistön omistajaa korjaamaan tontilla olevat kaksi puutaloa. Korjauksia ei ole tehty, minkä vuoksi kaupunki asetti uhkasakon vuonna 2018.
Pohjoisessa on ainutlaatuisen arvokas puukaupunki, jonka ränsistymistä vastaan taistellaan nyt uusin keinoin
Vanha Raahe tunnetaan puutaloistaan, joista vanhimmat ovat yli 200 vuotta vanhoja. Historiallisella alueella on hyvin säilyneitä ja kunnostettuja taloja, mutta ränsistyneitäkin tontteja riittää.
Wanhan Raahen talonomistajille tarjotaan opastusta vanhojen talojen kunnostukseen
Raahen vanhan kaupungin asukkaille tarjotaan kaupungin korjausneuvontaa kokeiluluonteisesti.
Imatran Mansikkalan koulukeskus tarvitsee 550 000 euroa tilojen muokkaukseen
Imatran kaupunginhallitus käsittelee tänään maanantaina suunnitelmaa, jossa Mansikkalan koulukeskuksen tiloja muutetaan.
Suomalainen perheyhtiö Onvest ostaa Teijo-Talot
Teijo-Taloilla on kolme talotehdasta, joista yksi sijaitsee Halsualla.
Joensuun arvorakennuksista on tullut yhteydenottoja ulkomaita myöten, yritykset kuitenkin nyt varovaisia investoimaan
Joensuu kauppaa kolmea kohdetta, jotka ovat kuuluneet kaupunkikuvaan vuosikymmeniä. Kaupunki pyytää rakennuksista yhteensä kahta miljoonaa euroa. Ostajien on keksittävä myös uusi käyttötarkoitus.
Oulun asuntomessujen rakentamisalue supistuu ja keskittyy Vaakunakylään
Oulun tulevien vuoden 2025 asuntomessujen alue supistuu ja uudisrakentaminen keskittyy Hietasaaren puolelle. Tuiran puolelle suunnitellaan edelleen puukerrostaloa ja korjausrakentamisen kohteita.
Suojeltu Nurron talo saattaa jäädä myymättä, vaikka muista Oulun asuntomessualueen arvotaloista saatiin tarjoukset
Oulun tulevalla asuntomessualueella olevien suojeltujen puurakennusten kohtalo ratkeaa näillä näkymin tammikuun puolessa välissä. Kaikista taloista ei saatu tarjousta.
Oulun asuntomessualueelle suunnitellun Suomen korkeimman puukerrostalon suunnittelukisa tuotti vain yhden ehdot täyttävän ehdotuksen
Puurakentajat Group Oy ja Schauman Arkkitehdit Helsinki Oy ovat voittaneet Varikon torni -laatukilpailun puukerrostalon rakentamiseksi Asuntomessuille Ouluun.
Perttu Paski muutti perheineen puukerrostaloon eikä kaipaa enää betonia: ”Puussa on aivan oma fiiliksensä”
Myös puurakenteisessa koulussa työskentelevä kokee rakennuksessa aitoutta ja rauhaa. Isompien kokonaisuuksien rakentaminen vaatii kuitenkin ratkaisuja, jotka käyvät sekä suunnittelijalle, rakentajalle että viranomaisille.
Turun Ylioppilaskyläsäätiö luopuu Henrikin opiskelija-asunnoista – vuokralaiset saavat jäädä toistaiseksi
Osa taloista on rakennettu heti Turun palon jälkeen vuonna 1827. Nuorin rakennus on vuodelta 1909.
Puukerrostaloista ei ole tullut Suomen rakentamisen lippulaivaa, vaikka valtio toivoo toisin – hidasta vauhtia selittävät raha ja tottumukset
Puurakentamista on edistetty valtiotasolla jo 90-luvulta lähtien. Tänäkin vuonna isojen julkisten puukohteiden rakentaminen on kuitenkin jäänyt reippaasti ympäristöministeriön tavoitteista.
Yksi Jyväskylän keskustan maamerkeistä vaihtaa omistajaa, martat myyvät Fredriksonin vanhan puutalon
Kiinteistöliitto Keski-Suomi ostaa martoilta vuonna 1863 rakennetun Fredriksonin talon, joka siirrettiin nykysijoilleen vuonna 1914. Talo on harvoja vanhasta puutalo-Jyväskylästä jäljellä olevia rakennuksia.
Opiskelijat pääsevät puukerrostalokotiin Lahdessa – koko maassa isojen puukohteiden rakentaminen jää tavoitteista rajusti
Julkinen puurakentaminen ei ole edennyt kansallisten tavoitteiden mukaan, koska kunnissa ei ole riittävästi osaamista isojen puukohteiden toteuttamiseen. Lisäksi syynä on rakennuskustannusten nousu.
Vanha kaksikerroksinen puutalo syttyi tuleen Valkeakoskella
Pelastuslaitoksen mukaan rakennuksesta evakuoitiin kolme ihmistä. Palon syttymissyy on toistaiseksi tuntematon.
Oulun Hollihaan satavuotias puutalovanhus siirtyy Hietasaareen – kaupunginvaltuusto hyväksyi kaavamuutoksen Puistokadulla
1920-luvulla rakennettu talo siirretään uudisrakentamisen tieltä. Sille on jo varattu paikka Hietasaaresta.
Talovanhus aiotaan siirtää uusien kerrostalojen tieltä Oulussa
Oulussa on tarkoitus siirtää satavuotias puutalo uuteen paikkaan uusien kerrostalojen tieltä. Muutos vaatii vielä kaavamuutoksen.
Kiviniemen uuden päärakennuksen urakoitsijat on valittu
Pääurakasta vastaa joensuulainen Rakennusliike Anres Oy. Hirret veistää ja kasaa Rakennusrestaurointi Kinnunen Pohjois-Pohjanmaalta.
Putous-hahmo Timo Harjakainen kaappasi suoran radiolähetyksen hetkiseksi Tuusulan suurimman rakennusponnistuksen harjannostajaisissa
Aku Hirviniemen esittämä Timo Harjakainen marssi mikrofonin ääreen kesken Tuusulassa pidettyjen Monio-rakennuksen harjakaisten.
Varjakan vanhan sahan konttorista tarjottiin yli 60 000 euroa – muista taloista huutokauppa edelleen kesken
Oulun huutokaupattavaksi asettamia vanhoja sahayhdyskunnan taloja myydään nettihuutokaupalla.
Ruotsin sotavuosina Suomeen lahjoittamat puutalot ovat edelleen haluttuja kohteita – Tomi Kultanen asuu sukunsa taloa neljännessä polvessa
Vuonna 1940 Ruotsi lahjoitti Suomelle yli 2 000 puutaloa. Viisitoista niistä tuli Jokioisille Kuuman kylään, keskelle hämäläistä maaseutua. Kaikissa asutaan yhä. Yksi on Tomi Kultasen perheen koti.
Kun vanhan talon ostaja aikoo heti lähteä tapettikauppaan, on arkkitehdin neuvo: "Pysähdy hetkeksi"
Millaista on asua 200-vuotiaassa puutalossa? Vanhassa-Raumassa asuvat tekivät kirjan, jossa puhutaan myös vanhan talon korjaamisesta. Museoita kodit eivät ole: niissäkin haaveillaan ilmalämpöpumpusta.
Kamppailu Merijalinrannan vanhasta puutalosta jatkuu Oulussa – rakennusliikkeen mukaan talo on liian homeinen korjattavaksi, museoväki toista mieltä
YIT Suomi Oy hakee jatkoaikaa suojelurakennuksen rakentamisvelvollisuuden täyttämiselle vuoden 2024 kesäkuun loppuun saakka.
Torstai 11.8.2022
Suomi on kieltänyt noin 30 venäläiseltä lentokoneelta pääsyn Suomeen. Porvoon tulipalo on sammutettu. Hirviä metsästetään vähemmän kuin vuotta aiemmin. Sää on lämmin.
"Joka rakennuksella on sielu, jota pitää ymmärtää", sanoo taas yhden arvorakennuksen kunnostanut yrittäjä – katso, miltä Pollarin talossa Seinäjoella nyt näyttää
Arvokas talo otetaan hotelli- ja kokouskäyttöön muutaman vuoden totaalisen remontin jälkeen. Seuraava kunnostamiskohde odottaa jo aloittamista, kertoo Petri Pihlajaniemi.

Lapuan suuren tulipalon syttymissyy edelleen epäselvä – poliisi pyytää mahdollisia havaintoja
Poliisi selvittää paloa toistaiseksi palonsyyntutkintana, mutta on kiinnostunut kansalaisten havainnoista.
Loma-asunto syttyi tuleen Lieksassa – koirien haukunta herätti asukkaat
Tulipalo tuhosi loma-asunnon Lieksassa lauantaiaamuna.
Kuokkalan puukerrostalokortteliin tulee muistisairaille suunniteltuja senioriasuntoja – Jyväskylän kohde ensimmäinen laatuaan Suomessa
Puukorttelin rakennustyöt ovat käynnistymässä syksyllä Jyväskylässä.
Entisen rukoushuoneen purkaminen käyntiin Lahdessa
Huonokuntoisen ja käyttökiellossa olevan rakennuksen tilalle rakennetaan kerrostalo.
Kaupungin vanha varikko ja myynnissä olevat vanhat puutalot kiinnostaneet ostajaehdokkaita Oulussa
Oulun tulevan asuntomessualueen myynnissä olevat vanhat talot ovat kiinnostaneet ostajia. Kauppoja odotetaan kuitenkin aikaisintaan alkutalven aikana.
Kyläyhdistys laittoi 124-vuotiaan kouluvanhuksen myyntiin – kahden euron hintapyyntö synnytti unelmapurkauksen Virpi Erosen puhelimeen
Viinijärven kyläyhdistys Pohjois-Karjalassa laittoi hirsirakenteisen kouluvanhuksen myyntiin kahdella eurolla. Yhteydenottoja tuli hetkessä satoja. Ihmiset ovat kertoneet unelmiaan rakennuksen tulevaisuudesta, jopa ilman ostoajatusta.
Oulussa kesämuseoita on jo auki
Esimerkiksi Pikisaaren vanhimmassa puutalossa oleva Merimiehenkotimuseo avasi ovensa tänään.
Hirsitalovalmistaja Honkarakenne uskoo tulevaan Venäjän kaupan loppumisesta huolimatta – yt-neuvotteluissa on sovittu lomautuksista
Honkarakenne käynnisti yhteistoimintaneuvottelut, kun se keskeytti keväällä kaupankäynnin Venäjälle.

Vanha hirsitalo kärsi vahinkoja palossa Kemijärvellä
Palossa ei syntynyt henkilövahinkoja.
Oulun asuntomessuille 2025 rakennetaan Suomen korkein puurakenteinen kerrostalo – 16-kerroksisen rakennuksen käyttöiäksi tavoitellaan sataa vuotta
"Varikon torni" -niminen kerrostalo on toteutuessaan alueen maamerkki. Tornitalon asuntojen toivotaan olevan vähintään 30 neliön kokoisia. Toiminnoiltaan se voi olla myös hybriditalo, jossa on sekä omistusasuntoja että opiskelija-asuntoja.
Helsingin Oodin suunnitellut arkkitehti piirsi matkailukeskuksen Päijänteen kansallispuiston kylkeen – tältä se tulee näyttämään
Asikkalan Pulkkilanharjulle on puuhattu uutta matkailukeskusta yli 15 vuotta. Maineikkaan arkkitehdin piirtämät suunnitelmat saivat kunnanjohtajan hihkumaan.