Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Lintuharrastaja Juhani Hannila talviruokintapaikalla.

Bird Life Suomen tunnustus työstä lintujen hyväksi kahdelle kokkolalaiselle lintuharrastajalle

Lintujen suojelu- ja harrastusjärjestö BirdLife Suomi palkitsi kaksi kokkolalaista lintuharrastajaa lauantaina työstään lintujen parissa.

Lapasorsia Helsingin Viikissä lokakuussa 2021.

Parikkalan Siikalahden rämettynyttä lintualuetta kunnostetaan, jotta sen arvo nousisi jälleen

Metsähallitus on hakenut aluehallintovirastolta lupaa kunnostaa Kasinniemen opastuskeskuksen lähiympäristössä sijaitsevaa neljän hehtaarin aluetta Parikkalan Siikalahdessa.

Lammassaaren piilokojuun mahtuu jopa 40 ihmistä kerralla.

Helsingissä voi bongailla lintuja rakennelmassa, jota ei ole missään muualla maailmassa

Suomessa on suhteellisesti enemmän lintutorneja kuin missään muualla maailmassa. Helsingin Vanhankaupunginlahdella niitä on tiheämmin ja enemmän kuin missään muualla Suomessa.

Hanhia uimassa Liminganlahden rantavedessä.

Euroopan suurimpaan lintujen tarkkailutapahtumaan voi osallistua myös Pohjois-Pohjanmaalla

Koko Euroopan ja Keski-Aasian kattavaan EuroBirdwatch-tapahtumaan voi osallistua useissa tapahtumissa myös Suomessa.

Kuningaskalastaja-lintu joella.

Lintumaailman jalokivi pyrähti Jyväskylän keskustan Tourujoelle

Pienikokoinen sini-oranssi virtavesilintu on Jyväskylän korkeudella harvinainen muttei suorastaan poikkeuksellinen näky.

Peippo

Oletko ihmetellyt lintujen vähenemistä? Havainto on oikea, mutta syynä ei ole lintuinfluenssa

Lintujen määrän vähentyminen on jatkunut vuosia. Syynä on luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen ja ilmastonmuutos.

Mies nojaa kuuseen talvella.

Luontokuvaajan arvovalinta: ”Mainoksia kuvaamalla olisin voinut menestyä taloudellisesti paremmin”

Intohimoisesta lintuharrastajasta tuli ensin toimittaja, mutta vasta onnekkaat sattumat ja kameratekniikan nopea kehittyminen mahdollistivat Jari Saloselle vaativien luontodokumenttien kuvaamisen ja ohjaamisen.

Aino ja Asko Ristolainen rengastavat tuulihaukan poikasia.

Ärhäköitä pienestä pitäen ja silti niin söpöjä – kävimme rengastamassa ahdingosta selvinneitä petolintuja

Jalohaukkoihin kuuluvan tuulihaukan pönttö on tuttu näky peltoaukeiden laidalla ja latojen seinillä. Kontiolahdella tehdyllä rengastuskierroksella näimme, että tuulihaukalla pyyhkii hyvin.

Nainen katsoo kiikareilla lintuja lintutornissa.

51-vuotiasta Pohjois-Karjalan lintutieteellistä yhdistystä johtaa ensimmäistä kertaa nainen

Viime vuosina erityisesti naiset ovat innostuneet lintuharrastuksen monipuolisuudesta. Anniina Kontiokorven mukaan monille kimmokkeena on toiminut BirdLife Suomen tunnista 100 lintulajia -haaste.

Hirvi ja kaksi vasaa ylittävät suota.

Katso miten hirviemo opastaa hoipertelevat pikkuvasansa vetisen suon yli

Kristiina Järvenpää osui keskelle näytelmää tultuaan havainnoimaan harvinaista lintua. Hirviemo ei ollut moksiskaan, vaan opasti vastasyntyneet vasansa hetteisen suon yli turvaan.

Kalasääski eli sääksi kantaa harvinaista saalista, nokkakalaa.

Kaiken nähneet lintuharrastajat hieroivat silmiään, kun Helsingin sataman yllä lensi kalasääski kynsissään varsin poikkeuksellinen saaliskala

Nokkakalaa tavataan Helsingissä ja Lounais-Suomessa, mutta saaliskalana se on melko harvinainen.

Virolahdella on ihmisiä seuraamassa arktisten muuttolintujen paluuta pohjolaan. Kiikareilla merelle katsoo lintuopas Eetu Paljakka.

Miljoonat linnut vetävät tuhansia ihmisiä Venäjän rajalle – edes viluinen yö ja aamukankeus eivät saa heitä pysymään poissa

Suomenlahden rannoilla tuhannet ihmiset seuraavat miljoonien muuttolintujen matkaa kohti Siperiaa. Virolahdella voi nähdä valtavissa lintuparvissa matkaavia hanhia, vesilintuja ja kahlaajia.

Harvinainen amerikantukkasotka ui vedessä.

Amerikantukkasotka laittoi lintuharrastajat liikkeelle Varsinais-Suomessa – onnekkaimmat saivat napattua kuvan harvinaisesta vieraasta

Harvakseltaan Suomessa vieraileva lintu on saanut alan harrastajat tungeksimaan runsaasta lintupopulaatiostaan tunnetulla Järvelän kosteikolla.

Peukaloinen jota pidetään jalkoista kiinni sormenpäissä.

Hormoneja, tanssia, miekkailua ja höyhenten pölinää – lintujen kevätmuutto on aikaistunut myös Lapissa, jonne on levinnyt monia uusia lajeja

Lintulajien levinneisyysalueet siirtyvät kohti pohjoista maankäytön ja ilmaston lämpenemisen seurauksena. Kevätmuutto on nyt kiivaimmillaan Lapissa.

Suokukko ruohikossa.

Harrastajien lintuhavainnot kertovat tärkeää tietoa lintulajien tilasta

Muuttolintujen kevätseurannassa ja lintuselvityksissä harrastajilla on iso merkitys. Tänään tv:n ja radion suorassa muuttolintuohjelmassa poiketaan myös Liminganlahdelle.

Näkymä lintutornilta

Tornien taistossa mainetta ja kunniaa: Kokkolan Vattajan lintutornista havainnoitiin Suomessa erittäin harvinainen amerikanmustalintu

Birdlifen kisassa pohjalaiset lintutornit olivat tällä kertaa onnekkaita. Kristiinankaupungin Siipyyssä havainnoitiin eniten lajeja ja Kokkolan Vattajalla laji, jota mistään muusta tornista ei nähty.

Antto Mäkinen Lupinlahden lintutornissa.

Kiikarit esiin kotipihoilla ja lintutorneissa – lintuhavainnot kirjataan viikonloppuna

Bongaa päivä pihalla -tapahtuma ja Tornien taisto kannustavat lintuharrastuksen pariin.

Fågelskådare i fågeltorn.

Lintujen kevätmuuttoa seurataan Kainuussa viikonloppuna 10 lintutornissa

Kaikille Tornien taisto -kilpailussa mukana oleville lintutorneille voi mennä seuraamaan lintujen kevätmuuttoa. Lisäksi Kajaanin Koutaniemen lintutornilla lapsia opastetaan lintujen tunnistamisessa.

Laulujoutsenet lentävät.

Kylmä ilma kangistaa siivekkäitä – lintujen muuttoryntäyksiä ei ole nyt luvassa

Tulevana lauantaina bongataan lintuja urakalla, kun ohjelmassa on perinteinen Tornien taisto -kisa. Mukaan on ilmoittautunut yli 300 joukkuetta.

Hannu Varkki tallentaa lehtopöllön ääntä yön pimeydessä Sipoonkorven kansallispuistossa.

Pimeässä metsässä kuulunut hyytävä huuto tallentui muistikortille – lehtopöllön soidinääni on alkukantainen luontoelämys

Lintujen äänittäminen on valtavirrasta poikkeava tapa harrastaa lintuja. Maalis-huhtikuun taitteessa on otollinen ajankohta kuulla pöllöjen soidinhuhuilua.

Lintuharrastaja Juhani Hannila talviruokintapaikalla.

Lintujen kevätmuutto on vielä lähtötelineissä – uusista muuttolajeista havaintoja päivittäin

Kevät kurkkii jo nurkan takana pikkupakkasista ja ajoittaisista lumisateista huolimatta. Lintujen maailmassa kevään todellinen muuttopyrähdys on edessä huhtikuun loppupuolella.

Talitiainen lentää

Lintujen Pihabongaus oli taas suosittua Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa – pihojen määrä lähes viime vuoden ennätyslukemissa

Pohjois-Pohjanmaalla tammikuun viimeisen viikonlopun tapahtumaan osallistui nyt noin 990 pihaa kahden yhdistyksen alueella, Kainuussa yli 330 pihaa.

Limingan luotokeskuksen lintutorni Virkkula Liminganlahden rannassa.

Liminganlahden lintutorni uusitaan 90 000 eurolla

Virkkulan uudessa tornissa on tarkoitus hyödyntää ainakin osittain nykyisen tornin materiaaleja.

Talitiainen

Keski-Pohjanmaalla pihabongarin silmiin osui ennen kaikkea tiaisia

Birdlife Suomen viikonlopuisessa tapahtumassa suurimmalla osalla osallistuneista keskipohjalaispihoista nähtiin useimmin talitiainen ja sinitiainen.

Ylitornion terveyskeskus

Venäjän hyökkäys Ukrainaan nosti lintutornien hintaa 50 000 eurolla Ylitorniolla

Ylitorniolla vesilaitoksen investoinnit eivät toteutuneet viime vuonna täysimääräisenä, joten niistä voidaan siirtää rahoitusta lintutorneille.

Pirkanmaan lintutieteellisen yhdistyksen puheenjohtaja Valtteri Salonen kiikaroi.

Valtteri Salonen, 22, haluaa luontokadosta huolestuneilta nuorilta enemmän tekoja – neuvoo heitä ryhtymään lintuharrastajiksi

Valtteri Salonen on nuori lintuharrastaja, joka ryhtyi lintuyhdistyksen puheenjohtajaksi. Hän haluaa saada ihmiset toimimaan luonnon monimuotoisuuden puolesta.

Lumisen katon päällä istuu tunturipöllö.

Houkuttiko laskettelurinteen maisema arktisen saalistajan Keski-Suomeen? Tunturipöllö patsastelee Muuramessa katoilla ja multakasoilla

Tunturipöllö on maan keskiosissa hyvin harvinainen vieras. Lähes valkoinen iso pöllö on nähty Muuramessa viimeksi tänään.

Väijyvä hiiripöllö Tampereen Iidesjärvellä.

Pöllöjä voi talvisin nähdä myös kaupunkialueella – Tampereella on nähty hiiripöllöjä

Pöllöjä löytyy myös kuolleina, sillä kaupunkeihin tai asuntojen läheisyyteen hakeutuvat pöllöt ovat usein nälkiintyneitä.

Sångsvan simmar och söker mat i vatnet.

Laulujoutsenien kannan kasvun arvioidaan pysähtyneen – joutsenbongauksessa eniten havaintoja laulujoutsenista Pohjanmaalla

Suunä kannan kasvun pysähtymiselle arvioidaan olevan pula pesimäreviireistä, sekä heikentynyt pesimätulos. Nuorien lintujen osuus oli alle viidenneksen laskennassa.

Joutsenia pellolla Lappeenrannan Joutsenossa

Viikonvaihteessa lasketaan joutsenia – edellisestä joutsenbongauksesta viisi vuotta

Ensi viikonvaihteessa järjestetään joutsenbongaus, jossa kerätään tietoja joutsenten määristä ja levähdypaikoista ennen lintujen syysmuuttoa.

Mies tähystää kameralla merenlahtea.

Suurin osa muuttolinnuista jättää pian Suomen – vielä voit nähdä hanhia, joutsenia ja sorsia

Iso osa muuttolinnuista on jo lähtenyt pois Suomesta. Varsinainen syysmuutto loppuu lokakuun aikana, mutta jotkut linnut lähtevät vasta ensimmäisten jäiden aikaan.

Kurkia Vaasan Söderfjärdenillä. Kurjet kerääntyvät syksyisin tänne ennen kuin lentävät etelään.

Sunnuntai 9.10.2022 (radio)

Kertšinsalmen silta. Vastaanottokeskukset. Veroprosentti. Lintujen syysmuutto. Sääennuste.

Kirjosieppo naaras vie heinää pönttöön.

Kohta on hyvä hetki puhdistaa linnunpönttö – käyttökelpoinen pönttö voi auttaa jopa 50 lintua maailmaan

Pesinnän jälkeen ihmisten nikkaroimat lintuyksiöt ovat saattaneet siivekkään vuokralaisen jäljiltä jäädä huonoon kuntoon. Tässä neuvoja perusteelliseen syyshuoltoon.

Pikkumerimetso lentää kivien päällä Espoon Hanasaaressa.

Lintuharvinaisuus sai jopa sadat bongarit rynnistämään Espooseen – kautta aikain vasta toinen havainto Suomessa

Edellisen kerran pikkumerimetso nähtiin Siilinjärvellä viime heinäkuussa.

Kurkia Vaasan Söderfjärdenillä. Kurjet kerääntyvät syksyisin tänne ennen kuin lentävät etelään.

Ennätykselliset 14 820 kurkea kerää voimia pohjalaisella peltoaukealla – lintuharrastajakin hämmästyi määrästä: "Sensaatiomaisen paljon"

Söderfjärden Pohjanmaalla on perinteinen kurkien syysmuuton kokoontumis- ja ruokailupaikka. Lintuharrastaja Ari Lähteenpää on laskenut, että alueelle mahtuisi laskennallisesti vielä paljon enemmänkin lintuja.

Kurkien muuttoparvi.

Kurkien syysmuuton ennätys meni uusiksi Kanta-Hämeessä

Edellinen ennätys on 14 vuoden takaa, jolloin Hämeenlinnassa Pirttikoskella havaittiin 12 000 kurkea.

Jalohaikara etsii ruokaa Oulujoen suiston rantakaislikossa Hartaanselällä

Jalohaikarat levittäytyvät pohjoiseen – lintuja tavattu jo parvina Liminganlahdella

Aiemmin Etelä- ja Keski-Euroopassa yleisenä esiintyvä jalohaikara on levittäytynyt myös Pohjois-Pohjanmaalle. Haikaroita on nähty myös Oulun keskustassa.

Kaksi kapustarintaa

Hämeenlinnalaisen pellon kapustarintaparvessa piilotteli harvinainen siperiankurmitsa

Hämeenlinnalainen lintuharrastaja Markku Hyvärinen kohtasi kaukaisen vieraan pyöräretkellä.

Timo Nuoranen on Tallinnassa asuva lintu- ja luontoharrastaja ja tietokirjailija.

Tammitikka, viitatiainen ja kattohaikara ovat Virossa tuttuja, Suomessa harvinaisuuksia – linturetkeily Suomesta Viroon kasvattaa taas suosiotaan

Monipuolisia retkikohteita löytyy jopa Tallinnasta, mutta kaikki Viron lintupaikat sijaitsevat alle 300 kilometrin päässä pääkaupungista.

Hannu Lehtoranta Linnunsuon kosteikon lintutornissa kaukoputken kanssa.

Ilmaston lämpeneminen näkyy lintuharrastajien kiikareissa – eteläiset lintulajit jyräävät tilaa Itä-Suomesta

Eteläiset lintulajit hallitsevat tyypillisesti ilmaston lämpenemisen seuraukset pohjoisia lajeja paremmin. Esimerkiksi kuukkelin ja riekon on vaikea sopeutua uusiin olosuhteisiin.

Lintu istuu sähköjohdolla.

Myös Kanta-Hämeessä on nähty punajalkahaukkoja

Yksittäisiä havaintoja lintuvieraasta on tehty Hämeenlinnassa, Lopella, Riihimäellä sekä Tuuloksessa.

Punajalkahaukka istumassa.

Suomessa on havaittu harvinaisia punajalkahaukkoja – linnut lentävät isoinakin parvina

Nuoret linnut ovat kulkeutuneet Suomeen voimakkaan kaakkoisvirtauksen myötä.

Sinisorsapoikue soratiellä.

Pohjois-Suomen vesilintukannat voivat muuta maata paremmin

Luonnonvarakeskuksen vesilintuaineisto koostuu pääosin vapaaehtoisten metsästäjien ja lintuharrastajien sisävesillä suorittamista pari- ja poikuelaskennoista.

Mies kiikaroi Saimaalle.

17-vuotiaan Oskari Sauniston mielestä hienointa on se hetki, kun harvinainen lintu pääsee yllättämään – "Linnut on jotenkin aina säväyttäneet"

Savonlinnalainen Oskari Saunisto on ollut aina kiinnostunut luonnosta ja erityisesti linnuista. Hän toivoo, että lintutietous siirtyisi vanhemmilta harrastajilta nuorille nykyistä paremmin.

Palmukyyhky

Suomessa erittäin harvinainen palmukyyhky löytyi sika-aitauksesta ja ehkä toinen golfkentältä – tulokkaat yritetään saada kiinni

Suomessa palmukyyhkystä on tehty havaintoja aiemmin vain muutamia kertoja. Suunnitelmissa on ottaa ainakin Hiekkaharjun golfkentältä havaittu lintu kiinni, jotta sen kotipaikasta saataisiin tietoa.

tankar

Tankarissa on rengastettu jo yli 110 000 lintua – Karikokouksen teemana on lintuasema

Tankarin lintuasemalla on tutkittu siivekkäitä jo 50 vuotta-

Kaksi lintua seisoo vierekkäin ruohikossa. Lintujen siivet ovat raidalliset.

Harjalinnun pesintä onnistui Pyhärannassa – edellinen poikashavainto 82 vuoden takaa Porista

Harjalintu on Pohjois-Euroopassa harvinainen pesimälintu. BirdLife Suomen mukaan Suomessa tehdään vuosittain runsaat sata havaintoa linnusta.

Lapintiirakoiras antamassa pienelle, pörröiselle poikaselleen ruokaa. Poikanen on turvallisesti pesälaatikon päälle asennetun verkon suojissa, jotta petoeläimet eivät pääse sen kimppuun. Lapintiirakoiraan pääväritys on valkoinen, mutta otsa on musta. Nokka ja jalat ovat kirkkaan oranssit.

Rakkaus roihahti kahden tiiralajin välillä, ja nyt pesässä piipittää harvinainen poikanen – kumman vanhemman vaistoja jälkikasvu seuraa?

Lempäälässä on bongattu erittäin harvinainen lapintiiran ja kalatiiran sekapesintä. Maailmalla tiedetään tämän lisäksi vain yksi varmasti dokumentoitu sekapari.

Koivutukkeja pinossa.

Lintutieteellinen yhdistys moittii lintujen pesimäaikana tehtyjä metsähakkuita

Peltojen, soiden ja rantojen reunametsien hakkuut aiheuttavat myös lintutuhoja lintujen pesimäkautena, koska reunametsät keräävät runsaan pesimälinnuston.

Messukansaa Kolilla.

Karjalan erämessut toteutuu kolmen vuoden tauon jälkeen

Korona siirsi erämessuja tulevaisuuteen sekä vuonna 2020 että 2021. Nyt messut pidetään ja paikkana on Kontiolahden ampumahiihtostadion.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle