Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Osa Varkauden Joutenlahden asukkaista ei halua naapurustoonsa Jehovan todistajien rakennusta

Asukkaat epäilevät muun muassa liikenteen vilkastuvan sekä rakennuksen ulkonäköä vankilamaiseksi.

Sisäilmaongelmat iskivät Imatrankosken kirkkoon ja Kolmen Ristin kirkkoon – molemmat suljetaan ja toiminta siirretään muualle

Imatrankosken kirkossa ja Kolmen Ristin kirkossa on paljastunut niin vakavia sisäilmaongelmia, että molemmat kirkot suljetaan marraskuun alusta lähtien toistaiseksi.

Koronatilanne toi esiin erikoisuuden: kokoontumista jumalanpalvelukseen ei voida rajoittaa edes epidemian takia – selvitimme syyn

Aluehallintoviraston kokoontumisrajoitukset eivät koske uskonnollisten yhdyskuntien tunnusomaista toimintaa, mutta moni noudattaa silti suosituksia.

Viitasaari peruu itsenäisyyspäivän juhlan

Myös Jämsä on jo ilmoittanut peruvansa perinteisen tapahtuman.

Jyväskylän seurakunnan rippileirit alkoivat koronatarkistuksella – yli tuhannen nuoren joukosta kaksi joutui karanteeniin

Jyväskylän koronarypäs herätti huolen altistuksista rippileiriviikon alussa, mutta leirit alkoivat suunnitelman mukaan.

Rahanpuute ja venyvät kaavaprosessit autioittavat taloja myös kaupungeissa – Karun kaunis puutalo odottaa purkutuomiota

Lahden keskustan kupeessa rapistuu useita tyhjillään olevia taloja. Yksi autiotaloista kätkee palan esikoislestadiolaisten historiaa.

"Englannin kirkko laiminlöi lasten suojelemisen" – Hyväksikäyttäjät saivat usein enemmän tukea kuin uhrit, sanoo tuore raportti

Lähes 400 pappia tai muuta kirkon johtajaa on tuomittu seksuaalisesta hyväksikäytöstä 1940-luvulta lähtien.

Ortodoksisen kirkon arkkipiispa Leo ja piispat tapaamassa patriarkka Bartolomeosta – taustalla Suomen ortodoksikirkon sisäiset kiistat

Arkkipiispa Leo sekä muut delegaation jäsenet joutuvat takaisin tullessaan karanteeniin koronatilanteen vuoksi.

Pohjois-Pohjanmaalla ilmoitettu 13 koronatartuntaa viikonloppuna – kirkon koulutustilaisuudessa joukkoaltistuminen

Oulun Tuiran seurakunnan kokoustiloissa pidettyyn koulutukseen osallistui 18 työntekijää 15 eri seurakunnasta.

Keskiaikaisen Perttelin kivikirkon kattorakenteet askarruttavat tutkijoita – niissä piilee ainakin kolme arvoitusta

Tutkijaryhmä yrittää selvittää, minkälainen porukka rakensi varsinaissuomalaisen kivikirkon 1500-luvulla.

Syksyn konfirmaatiot siirtyvät – Mikkelin tuomiokirkkoseurakunta reagoi koronatilanteeseen

Syyskuussa tuomiokirkkoseurakunnan toiminnassa on monia muutoksia.

Kotimaa24: Ortodoksisen kirkon kirkkohallitus moittii metropoliitta Arsenia

Metropoliitta Arseni kiisti vastineissaan loukanneensa arkkipiispan kunniaa tai aiheuttaneensa kärsimystä.

Papeilla on vahvat mielipiteet homoparien vihkimisestä kirkossa – iso osa papeista hyväksyy asian, mutta vastustusta on etenkin maaseudulla

Joillakin papeilla kannat ovat 2010-luvulla jyrkentyneet, mutta pääosin suhtautuminen on aiempaa hyväksyvämpää.

Maailmanloppu alkaa Oulusta, ilmoitettiin Laila Heinoselle – syntyi uskonnollinen liike, joka vaikutti 1960-luvulla laajasti koko Suomeen

Oulusta Turun seudulle siirtynyt lahko otti uuden nimen ja juhlii edelleen 60 vuoden takaista ennustusta joka vuosi.

Keminmaan uusi kirkkoherra asetetaan virkaan sunnuntaina

Samassa yhteydessä virkaan asetetaan myös kappalainen Laura Kinnunen.

Näin kirkko uudistuu: rippileireiltä on poistettu pakottavat osuudet eikä sekään haittaa, jos joku eroaa kirkosta, sanoo pappi Kari Kanala

Kirkon tapahtumissa on havaittu uusi ilmiö: kirkosta eronneet tekevät kaikesta huolimatta mielellään vapaaehtoistyötä.

Oliko Hattulassa pala ristiä, johon Jeesus naulittiin? Joukko pyhiinvaeltajia kerääntyy keskiaikaiselle kirkolle yhä joka syksy

Hattulan Pyhän Ristin kirkko kuului laajaan pyhiinvaellusteiden verkkoon keskiajan Euroopassa.

IS: Matti Nykäsen hauta joutui ilkivallan kohteeksi

Mäkihyppääjä Matti Nykäsen omaiset aikovat tehdä rikosilmoituksen Nykäsen sukuhaudan tärvelemisestä, kertoo Ilta-Sanomat.

Historiallisen kirkon kadoksissa ollut muistokivi löytyi ojasta – arkkitehti järkyttyi: "Onko ajateltu, että siirretään se hienovaraisesti tänne metsään?"

Lappeenrannassa on sijainnut kaksikin venäläisille sotilaille tarkoitettua puukirkkoa. Toinen niistä oli lajissaan aikansa suurin.

Ilkivaltaa Jyväskylän vanhalla hautausmaalla

Hautakivia on kaadettu ja ristejä revitty maasta. Edellisen kerran ilkivaltaa tehtiin heinäkuun alussa.

Oulussa seurakunnat järjestävät matalan kynnyksen kastehetkiä

Kastehetket järjestetään syyskuussa Linnanmaalla Pyhän Luukkaan kappelissa sekä Kaakkurissa Pyhän Andreaan kirkossa.

Aki Tulimäki, 29, jätti Jehovan todistajat ja opiskelee nyt amispohjalta juristiksi – “Ehkä minusta tulee pahimpien murhamiesten puolustaja”

Aki Tulimäki ei koskaan mennyt lukioon. Entinen rakennusmies ja kännykkäkauppias pääsi lukemaan lakia kolmannella yrittämällä.

Koronapandemia sulki koulut, kirkot ja kulttuuririennot – eri puolilla maailmaa aktiviteetit siirrettiin sisätiloista ulos

Eri puolilla maailmaa niin arkiset toimet kuin uskonnolliset tai kulttuurimenot tapahtuvat nyt ulkona.

Ortodoksit pelkäävät kirkkonsa uskottavuuden menneen, kun sen piispat riitelevät keskenään – moni kokee, että kärhämä on lähtenyt käsistä

Ortodoksit toivovat sovintoa kirkon oppien mukaan, mikä vaatisi piispojen nöyrtymistä uskon perusoppien äärelle.

Vatikaani julkaisi kauan odotetun oppaan seksirikosten käsittelystä kirkon sisällä: Poliisille ilmoitettava matalalla kynnyksellä

Jotkut katolisen kirkon piispat ovat jättäneet ilmoittamatta hyväksikäyttösyytöksistä suojellakseen pappeja.

Isokyrö vaalii Napuen taistelun historiaa – nyt muistomerkin juhlallisuudet toistavat sadan vuoden takaista tapahtumaa

Siitä on nyt 100 vuotta, kun Isoonkyröön saatiin Napuen taistelun muistomerkki. Itse taistelusta on yli 300 vuotta.

Muhoksen vanhassa puukirkossa uhkaava palonalku

Palo sai alkunsa maalaustöistä ja osa kirkon ulkoseinää vaurioitui palossa.

Lapuan tuomiokirkko saa pintaansa uuden maalin – ei mitään radikaalia muutosta

Lapuan hiippakunnan pääkirkko ehostuu kesän aikana. Maalausurakka kestää koko heinäkuun.

Vanhalla hautausmaalla häiriköity Jyväskylässä – yksi hautakivi kaadettu, joihinkin hautakiviin kohdistunut ilkivaltaa

Tekijöitä ja tapahtumien kulkua selvitetään hautausmaalla olevien kameratallenteiden avulla.

Salamanisku tuhosi rukoushuoneen yli sata vuotta sitten, ja vasta nyt se päätettiin etsiä – arkeologi: "Tämä on aikakapseli"

Kainuussa on tehty historiallisesti merkittävä löytö, joka antaa arvokasta tietoa menneistä kulttuureista ja sukupolvista.

Moka postituksessa: 3-vuotiaat saivat seurakunnalta erokirjeen, vaikka tarkoitus oli muistaa naperoita kirjalla

Helsingin seurakuntayhtymän postituksia hoitavan yrityksen virheen vuoksi 160 helsinkiläistä lasta sai seurakunnalta väärän kirjeen.

Kiihtelysvaaran kirkkokeräys pääsee uudelleen vauhtiin

Juhannusviikolla Kiihtelysvaaran kirkkokeräykseen on kertynyt 300 000 euroa. Tukikonsertit jatkuvat heinäkuussa.

Kirkot avautuvat jälleen seurakuntalaisille – myös kirkoissa noudatetaan turvallisuusohjeita

Esimerkiksi kirkon penkeissä tulee istua turvaetäisyyden päässä toisista.

Ex-puolustusministeri Mattis kritisoi Trumpia harvinaisessa kannanotossaan ja syytti tämän yrittävän hajottaa Yhdysvallat

Myös Barack Obama otti kantaa USA:n protesteihin: "Olette todistaneet liian paljon väkivaltaa niiltä, joiden tulisi suojella teitä".

Tiistai 2.6.2020 (radio)

Jyväskylässä suljetaan ehkä iso vaneritehdas. Lääkärikäynnit vähenivät. Asuntokauppa vilkastuu. Jumalanpalveluksiin voi taas osallistua. Sääennuste.

Ainaishauta ei ole ainainen, jos sitä ei hoida – muun muassa Alvar Aallon äidin hauta sai häätöuhan Jyväskylässä

Alvar Aallon äidin, Selly Aallon, hauta Jyväskylän vanhalla hautausmaalla on saanut huomautuslapun hoitamattomuuden takia.

Ortodoksikirkon piispojen vanhat erimielisyydet nousivat taas pintaan – kiistakapulana nyt kirkon kielipolitiikka

Arkkipiispa Leon kanta on, että hänellä on oikeus edustaa omaa karjalaista kulttuuriaan.

Helsinki leads trend to bypass baptism

Four-fifths of kids are baptised in the north, compared to fewer than half in the capital region.

Sastamalan kaupungille putkahti entisöitäväksi perinteinen venevaja ja historiallisia aarteita – "Järjestetään hieno ajelu tai vaikka uusi neitsytmatka"

Pyhän Olavin kirkon rannassa olevan venevajan katto on nyt korjattu, mutta kahdelle kirkkoveneelle etsitään yhä kunnostajaa.

Kajaanin seurakunta avaa taas ovensa – riskiryhmäläisiä kehotetaan yhä jäämään kotiin

Jumalanpalvelukseen pääsee taas paikan päälle 7. kesäkuuta alkaen.

Suomussalmen Näljängän kirkosta tarjottiin 24 000 euroa – kauppa vaatii vielä usean tahon siunauksen

Seurakuntakodiksi rekisteröity kiinteistö herätti valtavasti kiinnostusta nettihuutokaupassa.

Suomen tunnetuin ikoni kiersi ortodoksien ristisaatossa Helsingin koronasairaaloissa – Kirkko halusi ilmaista myötätuntonsa sairastuneille ja heitä hoitaville

Ristisaatot kuuluvat oleellisena osana ortodoksiseen traditioon. Niitä on toimitettu esimerkiksi katovuosina ja kulkutautien riehuessa.

Temppeliaukion kirkolle tuli konttivessat – Ovet eivät avaudu kaikille ohikulkijoille

Suositun turistikohteen lähellä Sammonpuistikossa on nyt uudet vessakontit, jotka ovat kirkon kävijöille.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle