Uusimmat artikkelit
Jessica Kähärä vaihtamassa korkeushyppyä kolmiloikkaan – lajikokeilusta tuloksena SM-kulta
Kähärä ennakoi osallistuvansa ensi kesän EM-kisoihin korkeushypyn tai aitojen sijaan kolmiloikassa.
Jade – Huippu-urheilijan intiimi kasvutarina Yle Areenassa 23.1.2023
Yle Kioskin intiimi dokumenttisarja Jade seuraa kolminkertaisen korkeushypyn Suomen mestarin elämää

Ella Junnilalla yllättävä tehtävä Ruotsi-ottelussa – antoi tärkeää apua suomalaishyppääjälle, jonka kampaus varasti huomion
Ruotsi-ottelun korkeuden voittanut Daniel Kosonen ja arvokisamitalisti Ella Junnila ovat entisiä treenikavereita.

Ella Junnila, 23, sai poikaystäväänsä koskevan törkeän viestin – avautuu kammottavasta tunteesta: "Minun rakkaisiin ei saa koskea"
Väärin urheiltu! -sarjassa urheilijat kertovat saamastaan kansalaispalautteesta, joka voi olla välillä todella rajuakin. Kokemuksiaan jakavat Ella Junnila, Elmo Lakka, Joonas Rinne, Kristiina Mäkelä ja Mikko Paavola.
Katso tästä yleisurheilun EM-kisojen ohjelma ja lähetysajat
Yleisurheilun EM-kilpailut kisataan 20 vuoden tauon jälkeen jälleen Münchenissä, Saksassa. Yle seuraa kisoja tiiviisti koko kisojen ajan.
Kommentti: Korkeushyppytähti Maria Lasitskene on osoitus, millaista vahinkoa Venäjän käymä sota on tehnyt – vuosien toveruudesta jäi vain häpeää ja vihaa
Maria Lasitskene menetti Venäjän aloittaman sodan myötä paljon enemmän kuin potentiaalisen uran neljännen MM-tittelin, kirjoittaa Jelena Leppänen.
Ukrainan supertähti Jaroslava Mahutshih, 20, ylsi mykistävään suoritukseen sodan keskeltä – lähestyy seuraavaksi ikivanhaa maailmanennätystä
Vasta 13-vuotiaana korkeushypyn aloittanut Jaroslava Mahutshih on todellinen junioritähti. MM-kisoissa ukrainalaishyppääjä jahtaa ensimmäistä ulkoratojen arvokisavoittoaan Suomen aikaa varhain keskiviikkona.
Kristiina Mäkelä paljasti ennätyspäivänsä hurjat käänteet, Senni Salminen hävisi taas senttipelin – pettynyt Ella Junnila liikuttui kyyneliin
Kristiina Mäkelä loikki ennätyksensä ja eteni MM-finaaliin mitali mielessään. Senni Salminen jäi jälleen senttipelissä finaalista. Korkeuskarsintaan jäänyt Ella Junnila antoi kyyneleiden tulla haastattelussa.
Mitä ihmettä korkeushypyn tähdille on tapahtunut Tokion ikimuistoisen finaalin jälkeen? – "Tämä on sulaa hulluutta"
Oregonin MM-kisoissa puitteet tukevat huipputuloksia. Korkeushyppääjät saapuvat kuitenkin kisoihin täysin eri lähtökohdista.
Heta Tuuri ja Sini Lällä olivat vakiokasvoja nuorten arvokisoissa, mutta sitten he lähes katosivat – tänään he tekevät suomalaista urheiluhistoriaa
Äärimmäisen kova kilpailu kotimaisessa korkeushypyssä siivitti peräti kolme naishyppääjää Eugenen MM-kisoihin. Sini Lällä ja Heta Tuuri ovat kulkeneet pitkän matkan ensimmäisiin aikuisten arvokisoihinsa.

"Onko pakko vastata?" Ella Junnilalta mystinen kommentti – joutuuko SE-nainen hyppäämään vamman kanssa MM-kisoissa?
Korkeushyppääjä Ella Junnila antoi haastattelussa ymmärtää, että terveystilanne ennen MM-kisoja ei ole optimaalinen. Junnilan korkeuskarsinta on lauantaina illalla Suomen aikaa.
Ensimmäisiin aikuisten arvokisoihinsa valmistautuva Sini Lällä: "Korkeushyppääjän pituus on vähän niin kuin satanen Mersun ostossa"
Jyväskylän Kenttäurheilijoita edustava korkeushyppääjä Sini Lällä on urheilu-uransa suurimman haasteen edessä, kun hän hyppää lauantaina 16.7. MM-kisojen karsinnassa Eugenessa Yhdysvalloissa.
Katso tästä yleisurheilun MM-kisojen ohjelma ja lähetysajat
Yle Urheilu seuraa tiiviisti yleisurheilun Eugenen MM-kisoja, jotka alkavat 15. heinäkuuta. Yle Areenassa on kisojen aikana tarjolla useita erillisiä, selostamattomia lähetyksiä.
Suomalaisten asenne antaa toivoa sotaa paenneelle ukrainalaisjuoksijalle Kateryna Karpiukille – "Olen onnellinen, että maailmassa on tällainen paikka"
Suomen yleisurheilukentillä nähdään kuluvana kesänä paljon ukrainalaisurheilijoita. Monet heistä majoittuvat ja harjoittelevat Pajulahdessa.
Sini Lällä yllätti korkeudessa Ella Junnilan – Raitanen vahvassa vireessä Kuopion SM-halleissa
Yleisurheilun Kuopion SM-hallikilpailut saatiin päätökseen sunnuntaina.
Ella Junnila testasi täyttä vauhtia ja ponkaisi kärkituloksen Slovakiassa
Ella Junnila nosti korkeushypyn talven kotimaisen kärkituloksen lukemiin 190 tiistaina Banská Bystricassa, Slovakiassa.
Selkävaivoista kärsinyt Ella Junnila joutuu työstämään hyppytekniikan uusiksi – opiskelut innoittivat EM-mitalistin uuteen luottamustoimeen
Korkeushyppääjä avaa kautensa viikonloppuna. Hyvän harjoitustalven keskellä Ella Junnila ottaa ensiaskeleitaan myös urheiluvaikuttajana. Hän toimii uuden yleisurheilijoiden etuja vaalivan yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana.
Trans athletes face hate speech on and off the field
Transgender high jumper Jade Nyström describes the hate speech aimed at her, as the heated conversation around the status of trans-athletes in professional sports continues.
Vihaviestejä somessa ja huutelua kentällä – 17-vuotias korkeushyppääjä ja transnainen Jade Nyström ihmettelee, miksi aikuiset ovat niin lapsellisia
Transnaisten kilpaileminen naisten sarjassa puhuttaa urheilumaailmaa, ja kysymys on, voiko asian ratkaista oikeudenmukaisesti niin, ettei ketään syrjitä. Tutkijan mukaan vastaus on selkeä: ei voi.
Lasitskene liiteli Timanttiliigassa kauden kärkituloksen 205 – Ruotsin pituushyppääjät loistivat
Yleisurheilun Timanttiliigan kaksipäiväisen finaalin avauspäivän parasta antia oli naisten kovatasoinen korkeuskisa, jossa venäläistähti Marija Lasitskene säväytti loppukauden huippuvireellään.
Saga Vanninen otteli MM-kultaan! Ensimmäinen alle 20-vuotiaiden mestaruus Suomelle 11 vuoteen – valmentaja "laittoi peukun" voiton jälkeen
Seitsenottelija Saga Vanninen voitti alle 20-vuotiaiden MM-kultaa yhteistuloksella 5 997. Suomen toinen ottelija Neea Käyhkö oli kilpailun kahdeksas pistein 4 523.
Saga Vanninen oli lähes pysäyttämätön seitsenottelun avauspäivänä – suomalaisen nappasi jo kolme lajivoittoa alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa
Vanninen ylsi lajivoittoihin aitajuoksussa, korkeushypyssä ja kuulantyönnössä sekä toiseksi 200 metrillä. Torstaina edessä on vielä pituushyppy, keihäänheitto sekä 800 metrin juoksu.
Urheilijoiden tunteet ovat korostuneet Tokiossa – voimavaravalmentaja: "He uskaltavat puhua asioista, joista ei ennen uskallettu"
Tokion olympialaisten aikana urheilukansa on saanut nähdä avoimia tunteenpurkauksia sekä itsevarmoja lausuntoja. Urheilijoiden parissa työskentelevä voimavaravalmentaja kannustaa urheilijoita näyttämään tunteensa ja iloitsee rohkeista ulostuloista.

Huntington epäonnistui pituudessa, valmentaja manasi poikkeuksellista ratkaisua ennen kisaa – katso hurjaan kuulakisaan huipentuneen olympiayön kohokohdat
Tokion olympiakisojen torstaiyössä nähtiin neljä suomalaista ja jännittäviä finaaleita yleisurheilussa. Pettymyksen suomalaisista kokivat Ella Junnila ja Maria Huntington. Miesten kuularingissä nähtiin olympiaennätys.
Ella Junnilan korkeuskarsinta päättyi murheelliseen pettymykseen – avasi syitä pudonneen tulostason taustalla
Suomen Ella Junnilan karsintasuoritus Tokion olympialaisissa mureni ponnistuspaikan hakemiseen. Tulokseksi jäi 186, kun karsintaraja on 195.
Olympialaisten tv-lähetyksessä kohauttaneiden sanojen taustalla on huima tarina – tämän takia kaikkien aikojen korkeusfinaalin kultamitali jaettiin
Italian Gianmarco Tamberin ja Qatarin Mutaz Essa Barshim ovat hyviä ystäviä, jotka ovat kokeneet yhdessä todella kovia vastoinkäymisiä. Kaksikko halusi lähettää myös olympiavoiton jakamisen jälkeen lähettää viestin nuorille urheiluhengen merkityksestä.
Kommentti: Jopa kaiken nähneet yleisurheiluihmiset olivat äimän käkenä, miesten korkeusfinaalin ratkaisu ei saa toistua enää koskaan
Urheilijoiden tehtävä ei ole päättää, miten olympiamitalien kohtalo ratkaistaan. Sitä varten pitää olla selkeät säännöt, kirjoittaa Atte Husu Tokion olympiastadionilta.
Tajusitko, mitä Tokion olympiastadionilla oikein tapahtui? Nämä faktat kertovat kaiken eeppisestä yleisurheiluillasta
Yleisurheilijat olivat huimalla tulospäällä sunnuntaina. Tokion olympiastadionilla nähtiin muun muassa kaikkien aikojen miesten korkeuskisa sekä henkeäsalpaava maailmanennätys naisten kolmiloikassa. Yle Urheilu kokosi illan tähtisuoritukset videoin ja tilastoin.
Ella Junnilan henkinen vointi parani, kun valmentaja vaihtui – tänään hän haastaa kolminkertaisen maailmanmestarin: "Aion laittaa kampoihin"
Elmo Lakka ja Ella Junnila viimeistelevät kuntoaan olympialaisia varten Lapinlahdella. SE-mies Lakka kertoo tehneensä parhaan treeninsä ikinä ennen lauantaita. Areenassa lähetys alkaa 17.30, TV2:n puolella 18.30.
Saga Vanninen ylivoimaiseen Euroopan mestaruuteen upealla ennätyssarjalla! 18-vuotias nousi kovaan seuraan kaikkien aikojen listalla
Saga Vanninen paransi alle 20-vuotiaiden Suomen ennätystä roppakaupalla ja nousi yleisen sarjan kaikkien aikojen tilastossa neljänneksi. Ennen EM-kisaa Vanninen oli Suomen kaikkien aikojen tilastossa 16:ntena.
Maailmanmestari Marija Lasitskene tähdittää Joensuun ja Lapinlahden GP-kilpailuja
Menestynyt korkeushyppääjä Marija Lasitskene nähdään Itä-Suomen yleisurheilukilpailussa ensi viikolla.
Tässä ovat Suomen mitaliehdokkaat nuorten EM-yleisurheiluun – tuleeko miesten satasella jopa jättipaukku?
Suomi lähtee 36 urheilijan joukkueella yleisurheilun alle 23-vuotiaiden EM-kisoihin, jotka käydään Tallinnassa 8.–11. heinäkuuta. Viivi Lehikoinen, Riku Illukka ja Topias Laine ovat Suomen suurimmat mitalisuosikit.
EM-mitalistin kunto kateissa – Ella Junnila selitti ihmetystä herättänyttä valmentajanvaihdostaan: "Tilanteeseen oli pakko reagoida"
Valmentajan vaihtaminen kesken olympiakauden on epätavallista. Junnilan mukaan ajatus oli muhinut jo pitkään ja asiaan oli nyt pakko reagoida.
Ella Junnila vaihtaa valmentajaa vain viikkoja ennen kauden pääkilpailua – "Valmentaja ja fyssari samassa paketissa, siitä voi olla hyötyä"
Tokion olympiajoukkueeseen valittu korkeushyppääjä Ella Junnila hakee valmentajanvaihdoksesta uusia virikkeitä.
Korkeushypyn hallitseva olympiavoittaja hakee Espoosta vauhtia Tokioon – loukkaantuminen oli lopettaa uran pian jättimenestyksen jälkeen
Kanadan Derek Drouin tähdittää miesten korkeushyppyä yleisurheilun GP-kisoissa Espoossa torstaina. Kisassa ovat mukana myös suomalaislupaukset Daniel Kosonen ja Arttu Mattila. Kilpailuja voi seurata Yle TV2:ssa ja Areenassa torstaina kello 18 alkaen.
Suomen olympiajoukkue täydentyi neljällä urheilijalla – tuore Euroopan mestari Ari-Pekka Liukkonen valittujen joukossa
Tokion olympialaisiin valittiin keskiviikkona neljä uutta urheilijaa: uimari Ari-Pekka Liukkonen, painijat Elias Kuosmanen ja Arvi Savolainen sekä kävelijä Aleksi Ojala.

Paavo Nurmen kisat julkisti lisää kovia nimiä – Ella Junnila saa vastustajia maailman huipulta
Turussa nähdään kovatasoiset kilpailut esimerkiksi naisten korkeudessa, miesten keihäässä ja naisten moukarissa. Myös SUomen naispika-aiturit saavat kovia vastustajia maailmalta.

SUL:n kelkka kääntyi: yleisurheilun tuoreille EM-mitalisteille maksetaan sittenkin bonukset
Suomen Urheiluliitto on päättänyt maksaa menestysbonukset halli-EM-kilpailuissa menestyneille urheilijoille.
Lotta Kemppinen nousi EM-mitaleille ilman OKM:n urheilija-apurahoja – huippu-urheilujohtaja väläyttää mahdollisia lisätukia: "Sieltä puolelta uskaltaa tehdä isompia lupauksia"
Yleisurheilun EM-hallikisoissa hopeaa ja pronssia voittaneet Lotta Kemppinen ja Ella Junnila palasivat Puolasta Suomeen mitalit kaulassaan.

Virpi Sarasvuo olisi jakanut kultamitalin Bolshunoville – Jälkihiessä iloittiin suomalaisten menestyksestä EM-hallissa
Ylen Jälkihien urheiluasiantuntijat olivat harmissaan hiihdon MM-kisojen päätöspäivän tapahtumasta.

Ringa Ropo ja Ella Junnila kävivät enteellisen keskustelun mitalipäivän aamuna – äidiltä arvoituksellinen vihjaus tyttärensä tulevaisuudesta
Korkeushypyn EM-pronssimitalisti Ella Junnilan äiti Ringa Ropo huomasi tyttärensä lahjakkuuden jo alakouluiässä.

Jättipotti suomalaiselle yleisurheilulle! 2000-luvun ylivoimaisesti paras saldo EM-kisoista – asiantuntija hehkuttaa Ella Junnilan kovapäistä temppua
Yle Urheilun asiantuntija Tuomas Raja sanoo, että suomalaisten historiallisen kovat suoritukset EM-hallikisoissa lupaavat hyvää suomalaisen yleisurheilun tulevaisuudelle.

EM-pronssimitalisti Ella Junnila teki Suomen ennätyksen ja Tokion olympiarajan – katso upea ennätyshyppy!
Tulos 196 toi Ella Junnilalle yleisurheilun EM-hallikisoissa pronssimitalin.

Katso Lotta Kemppisen mieletön EM-hopeajuoksu – edellinen naisten pikajuoksumitali yli 30 vuoden takaa
Lotta Kemppinen juoksi 60 metrillä EM-hopealle ajalla 7,22 Puolan Torunissa.
Katso tallenne yleisurheilun EM-hallien suomalaisjuhlasta – Lotta Kemppinen ja Ella Junnila saivat EM-mitalit palkintojenjaossa
Kuvaa klikkaamalla pääsee vielä makustelemaan tallennetta yleisurheilun EM-hallikisojen päätöspäivästä, jossa nähtiin muun muassa Lotta Kemppisen ja Ella Junnilan huimat EM-mitalisuoritukset.
Katso tallenne: Kristian Pulli täräytti pituushypyn EM-pronssille
Torunin EM-hallikisoissa nähtiin ensimmäinen suomalaismitali yli 21 vuoteen, kun Kristian Pulli hyppäsi pronssille.

Katso tallenne: SE-mies Kristian Pulli loppukilpailuun tuloksella 781, Joonas Rinne huimassa iskussa EM-halleissa
Lähetys alkaa Areenassa klo 19.55 ja TV2:ssa klo 21. Pääset lähetykseen klikkaamalla jutun pääkuvaa.

Suomen joukkue yleisurheilun EM-hallikisoihin täydentyi kuudella urheilijalla
Suomi lähtee Puolan EM-kisoihin 19 urheilijan joukkueella.

SE-jahdin kariutuminen kirpaisi Ella Junnilaa: "Tänään ei ollut päiväni"
Yleisurheilun hallikaudella on tehtailtu SE-tuloksia, mutta ennätyksiä ei ole nähty sunnuntaina Jyväskylässä.

Kroatialaisen korkeushyppysuuruuden Blanka Vlasicin upealle uralle päätös: "Neljä vuotta toivoin, että olisin päässyt taas riman eteen"
Korkeushyppääjä Blanka Vlasic ei ole kisannut ollenkaan vuoden 2016 jälkeen. Hänen ennätys 208 on kaikkien aikojen tilastossa toisena.