Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Erkki Junkkarinen tanssittaa humppaajia

Humppa villitsi ja kauhistutti – silti Lappeenrannan humppafestivaalit saattoivat pelastaa suomalaisen tanssimusiikin

Humpan kukoistuskausi alkoi 1970-luvun lopulla ja kesti vain 10 vuotta, mutta se jätti syvät jäljet kotimaiseen tanssimusiikkiin.

Kajaanin kaupunginteatteri

Kajaanin kaupunginteatteri korjataan sittenkin, mutta ratkaisu oli monille pettymys: "Haaveet nykyaikaisesta teatterista ovat yhä utopiaa"

Kajaanin teatteritalo on oikeastaan väliaikaistila, jonka kaupunki osoitti teatterilaisille 40 vuotta sitten.

Hannele Laurila.

Kohumanageri ryvettyi oikeussotkuissa 90-luvun musiikkibisneksessä – nyt hän on presidentin palkitsema yrittäjä

Hän stailasi Laura Voutilaisen Katri Helenaksi ja Isto Hiltusen Tauno Paloksi. Hannele Laurila tuotteisti ennen artisteja. Nykyään hän lisäilee linnunlaulua taloesittelyihin ja intoilee sotesta.

Rauli Badding Somerjoki laulaa Iltatähti-ohjelmassa.

Badding opetteli humppaa, jotta voisi laulaa kuin Elvis

Parikymmenvuotinen ura jätti pysyvän jäljen suomipoppiin.

Espanjalaistanssijoita Turun Europeade-tapahtumassa

Turun Europeade onnistui mainiosti – "Tämä on parasta Turussa koko kesänä"

Esityksissä oli viiden päivän aikana 200 000 katsojaa.

Helmat heilahtavat tanssissa.

Näillä 8 huippuvinkillä onnistut kesätansseissa – Korkokengillä ei kannata mennä lavatansseihin

Lavatansseissa ei jää seinäruusuksi, kun pitää mielessään seuratanssijan helpot vinkit.

Erkki Junkkarinen tanssittaa humppaajia

Tanssin huumassa humppa karkaa käsistä

Humppa karkasi käsistä

Alpo Myller.

Enon Disco -kappaleesta tunnettu Alpo Myller paljastaa hittinsä taustat – uutta musiikkia ilmestynyt

Hypnoottisen rauhallinen Enon Disco muistetaan radion erikoisohjelmista. Legendaarisen kappaleen tekijä on taas iskussa kahden uuden levyn voimin.

Kajaanilainen Timo Kormu laulaa karaokea.

Vaikeitakin tunteita voi käsitellä karaoken avulla – "Mieluummin laulaa kuin tapella"

Karaokelaulun kurssilla opitaan hengitystekniikkaa ja esiintymistä. Kursseja järjestetään ympäri Suomea. Laulaminen auttaa käsittelemään tunteita, kertoo kaksi tytärtään menettänyt nainen.

Viisi miestä vakavina

Jani & Jetsetters jättää keikkailun: "Halusimme jääräpäisesti soittaa omaa musiikkiamme"

Keikkapaikkojen vähentyminen ja levymyynnin tyrehtyminen kypsyttivät Jani & Jetsetters-yhtyeen päätökseen jättää keikkailu toistaiseksi. Yhtye ei ollut puhdas tanssibändi, mutta ei myöskään rockbändi.

Kyllikki ja Tauno Autio kävelevät kadulla.

Mies vanha kuin Yleisradio

Tauno Aution piti päästä juhlimaan 90-vuotissyntymäpäiviään kauniiden naisten kanssa Las Palmasiin, mutta kekkerit päätettiin pitää Helsingissä. "Ehkä sitten satavuotiaana", sankari suunnittelee.

Petra Olli 2014

Petra Olli päätti 12 vuoden suomalaiskurimuksen – "Hienoa Suomen naiset!"

Petra Olli painii olympialaisten puolivälierässä noin kello 18.20. Ottelu nähdään suorana TV2:ssa.

Poliisiauto kesäyönä

Lapin poliisi herkistyy juhannuksen alla: "Viisasten olkoon viina juoma, sitä maijassansa toivovat"

Lapin poliisi toivoo pohjoisen taivaan alle turvallista ja rauhallista juhannusta, jona viinaa käyttävät viisaat ja juhlijat kulkevat jalan.

Kiitos taas tästäkin internet: hanuristimummo humppailee ja naku-koira tanssii vimmatusti

Tanssiva koira Nathan on julkkis. Youtubeen ladattu viimeisin hassu video on noussut otsikoihin rapakon takana.

Heinäkuussa 2015 Naamoilla juhli 1000 vierasta.

Outo festivaali – liput myytiin loppuun 56 sekunnissa eikä tietoakaan esiintyjistä

Rockfestivaali Naamat Muuramessa on omalla tavallaan Suomen oudoin festivaali. Heinäkuisen festivaalin esiintyjistä ei ole vielä tietokaan. Tapahtuman lipunmyynti alkoi netissä maanantaina kello 12 ja loppui saman tien: 1000 lippua myytiin ennätysajassa 56 sekunnissa eli liki 18 lippua sekunnissa. Esiintyjät paljastetaan touko-kesäkuun aikana.

Taivassalon kirkko.

Taivassalon kirkko täyttyy räppimusiikista

Tiettävästi Suomen ensimmäinen räppisaarna kuullaan sunnuntaina Taivassalon kirkossa. Isä meidän -rukous kuullaan puolestaan jenkkana.

Vallilassa Helsingissä vietettiin vapputansseja Vallilan tango -orkesterin viemänä.

Vallilan perinteiset vapputanssit kuopattiin lopullisesti tältä vuodelta

Puistotansseja järjestänyt Vallilan tango ry ja Vallilan Konepajalla toimivan Bruno-kirpputorin omistaja neuvottelivat tanssien siirtämisestä Brunon tiloihin, mutta suunnitelma jää nyt toteutumatta.

Pareja tanssii kadulla Vallilassa auringonpaisteessa.

Vallilan vapputansseja ei järjestetä – talkooväki haluaa välivuoden 

Alun perin noin 300 juhlijaa vetäneistä korttelitansseista paisui kolmen tuhannen hengen ilmaistapahtuma. Suosittujen vapputanssien järjestäjät haluavat pitää tänä vuonna välivuoden.

Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko

Kysymyksiä lääkärille näin kevään tullen

Kuka korvaa kun koulussa oppi jonninjout. sontaa?

Juhani Tikka laulaa karaokea Meän talolla Torniossa.

Pois pimeästä pubista – päiväkaraokessa lauletaan kivassa porukassa selvin päin

Karaokessa laulaminen on ujolle esiintyjälle voimainponnistus. Mukavassa porukassa saattaa saada sysäyksen siihen, että uskaltaa avata suunsa ja laulaa vaikka keskellä kirkasta päivää.

Vanha joulutonttunukke istuu työpöydän laidalla.

35 joulua töissä ja nyt vapaalla: "Oma vapaa on annettu aiemmin asiakkaan käyttöön"

Arja Virtanen on ollut 35 viimeistä vuotta pääsääntöisesti töissä joulun aikaan, mutta tämän joulun hän viettää oman perheen kesken Hotelli Kajaanin ollessa suljettuna.

Kauppakadun jouluvalot Kajaanissa.

Hotellien ovet ovat kiinni jouluna – kaupunkijoulu ei kiinnosta matkailijaa

Majapaikkaa hakevalle satunnaiselle matkailijalle joulunaika voi tuoda yllätyksen. Esimerkiksi Kajaanissa hotellitasoista majoitustilaa on tarjolla vähän, koska monet hotellit sulkevat ovensa jouluksi. Tilanne ei ole uusi, mutta edeltäviä joulunaikoja laajempi.

Tangokuningas Aki Hakonen.

Tangokuninkaan käännytystyö puree: Koukutan nuoret kuuntelemaan humppaa

Tangokuningas Aki Samuli on kiertänyt keikkalavoja ja opetellut muusikon elämää neljän kuukauden ajan. Siinä ajassa hän on oppinut suojaamaan päänsä viimalta ja arvostamaan kotiaan maalla. Helsinkiin en muuta koskaan, tangokuninkaallinen vannoo.

Pertt Haukka seisoo Kulhon tanssilavan oviaukossa.

Tanssilavan historiassa hurjia kylätappeluita: Kannot lensivät ja heinäseipäät heiluivat

Kulhon tanssilavan seinät Joensuun laidalla ovat saaneet todistaa itäsuomalaisten tanssi-iltojen historiaa vuodesta 1952 lähtien. Suojeltu rakennus on juuri pessyt kasvonsa ja saanut uuden kitskan kupeelleen. Nostalgiset Humppa Topin tanssit lähestyvät.

Cat Cat avasi Imatra Music Go 90's -festivaalin.

Humppa jäi ysärimusiikin jalkoihin

Tuhannet ihmiset osallistuivat viikonlopun kesätapahtumiin Etelä-Karjalassa. Jalokivet ja ysärimusiikki kiinnostivat humppaa enemmän.

Kansainväliset suurmarkkinat Lappeenrannassa 26.6.2015.

Etelä-Karjalassa kesämenojen superviikonloppu

Nukkekoteja, kansainvälisiä herkkuja ja musiikkia ysäristä jazziin. Mausteena humppaa ja jalokiviä. Etelä-Karjalan monipuolinen tapahtumaviikonloppu tarjoaa jokaiselle jotain.

Yleisö tanssii lavatansseissa.

Humppafestivaalit herätetään henkiin rohkeasti: "Kaikki musiikki on humppaa"

Lappeenrannan humppafestivaalit hullaannuttivat kansaa 70-luvulla. Ensi viikonloppuna humpataan perinteisen haitarin lisäksi muun muassa Redraman tahtiin.

Lavistelijat harjoittelevat.

Humppa kirvoittaa hien ja jenkka sulattaa kahvat – onko lavis uusi zumba?

Lavatanssijumppa syntyi senioreiden liikunnaksi, mutta nyt sitä harrastavat nuoretkin.

Tiina Ranta tuli tansseihin oman kavaljeerin kanssa, mutta sai myös kokeneempaa tanssiseuraa.

Viimeinen tanssilattia häviää Helsingistä

Helsingin keskustan legendaarinen tanssiravintola Wanhan kellari sulkee ovensa lopullisesti nyt lauantaina. Pääkaupungin viimeisen tanssilattian lopettaminen on iso isku koko suomalaiselle tanssikulttuurille. Lauantain viimeisestä illasta odotetaankin tunteikasta.

Jari Juutinen Dogvillen harjoituksissa.

Kiistellyn teatterinjohtajan kausi Lappeenrannassa päättyi – jäähyväispuhe jäi pitämättä – video

Lappeenrannan kaupunginteatterin johtajan Jari Juutisen päättyneeltä kaudelta ei draamaa puuttunut. Tinkimätön tyyli ei purrut lappeenrantalaisiin ja teatterin katsojamäärät laskivat hälyttävän alhaiseksi. Kahdeksanvuotiseen kauteen mahtuu myös onnistumisia.

Aki Samuli

Tangokisaaja lunastaa nuoruuden lupauksensa: Ainoa laulukilpailu, josta saa kruunun

Nastolalainen Aki Samuli lupasi parikymppisenä julkisesti, että pyrkii tangokuninkaaksi. Nyt mies lunastaa lupaustaan ja aikoo kisan voitettuaan erilaiseksi iskelmätähdeksi.

Timo Soini, Juha Sipilä ja Alexander Stubb.

Humppahallitus, trio töykeät tai porsut – Sipilän kokoonpanolla riittää jo lempinimiä

Yleisön ehdotukset Sipilän valmisteleman hallituksen lempinimeksi viittaavat kolmikkoon, hallituspohjaan tai mielikuviin tulevasta politiikasta.

Alexander Stubb, Timo Soini ja Juha Sipilä.

Kolmen ässän humppa – seuraa hallitusohjelmavääntöä Smolnassa hetki hetkeltä

Hallitusneuvottelut alkavat tänään perjantaina. Keskusta, perussuomalaiset ja kokoomus neuvottelevat hallitusohjelmasta Juha Sipilän johdolla valtioneuvoston juhlahuoneistossa Helsingin keskustassa. Yle päivittää ensimmäisen päivän tunnelmia ja tietoja tähän päiväkirjaan.

Kimmo Auno ja Timo Emas Tornionjoen jäällä

Tornionjoen jää kestää vielä Suurpilkit

Väylän jäänpinnassa näkyy tummia kohtia, jotka ovat mietityttäneet kuntalaisia. Teräsjäätä on kuitenkin vielä tarpeeksi kannattamaan pilkkijöiden joukko.

Falunin mäet

Tuuliolot hankaloittavat yhdistetyn mäkiosuutta – "Kaikki alkaa alusta"

Yhdistetyn mäkiosuutta jouduttiin siirtämään vaikeiden tuuliolosuhteiden takia. Kisa pyritään aloittamaan kello 14.30. Hiihto-osuus alkaa suunnitelmien mukaan.

Humppamaratoniin osallistunut pari kilpailusuorituksessaan vuonna 1984.

Keskustele: Onko humppa nykyaikana moukkamaista?

Lappeenrannassa järjestetään ensi kesänä pitkän tauon jälkeen humppafestivaalit. Pitääkö humppaperinne mielestäsi elvyttää?

Humppamaratoniin osallistunut pari kilpailusuorituksessaan vuonna 1984.

Humppa palaa Lappeenrantaan

Ensi kesänä Lappeenrannassa järjestetään jälleen humppafestivaalit. Muusikko ja yrittäjä Sari Kaasinen on koonnut Linnoitukseen nelipäiväisen tapahtuman vanhojen humppafestivaalien hengessä.

Tammerkoski-humpan alkuperäiset nuotit.

"Tammerkoski-humpan käsikirjoitus on kuin mustanmakkaran salainen resepti"

Yli kahdeksankymmentä vuotta soineen iskelmän alkuperäinen käsikirjoitus on nyt tallennettu Kansanperinteen arkistoon. Tutkija Marko Tikka pitää Tammerkoski-humppaa jopa manserockin esi-isänä.

Fredi Kolmannella linjalla

Käännösiskelmä on kansakunnan vääristynyt muisti

Leirintäalue-sarja käsitteli suomalaista käännösiskelmää.

Provinssirock 2014

Kuopion kaupunginorkesterin uusi aluevaltaus: "Rokkifestivaali oli virkistävä kokemus"

Kuopion kaupunginorkesteri oli tänä kesänä poikkeuksellisesti mukana rokkifestivaaleilla. Erilaisessa ympäristössä ja erilaiselle yleisölle esiintyminen oli virkistävä kokemus muusikoille, kertoo kaupunginorkesterin tiedottaja Suvi Koutola.

Hanaviinipakkauksia Alkossa

"Humppakuutio" ei helteestä hätkähdä

Helteellä on raportoitu olevan vaikutuksia yllättäviin asioihin. Kemin pitkäripaisessa asioinut henkilö kummasteli liimauksista löystyneitä pahvisia viinipakkauksia, mutta Alkon laaduntavalvonnan päällikkö Juha Viikarin mukaan syynä ilmiöön ei olekaan paahtava sää.

harmonikan soittaja

Haitari taipuu notkeasti soittajansa mukaan

Ikaalisten Sata-Häme Soi tapahtumassa tanssikansa tahtoo edelleen humpan ja jenkan, mutta Primus Ikaalisen voittajan, haapajärveläisen Joni Steinin mielestä harmonikka taipuu vaivatta muihinkin säveliin. Komea soitin soikin soittajansa näköisesti.

Tanssipareja tanssikisoissa liikuntasalissa

Lavahumpan mestaruudet ratkotaan Liperissä

Lavahumpan SM-kisat käydään lauantaina Liperissä. Kilpailusta ennakoidaan kovatasoista. Kisat ovat osa Liperin Lavatanssijoiden kymmenvuotisjuhlia.

Leo ja Virpi Koskiahde valssin pyörteissä.

Parkettien partaveitsi myös pyörätuolissa

Tanssiminen ei ole ainoastaan niiden oikeus, jotka pystyvät lipumaan parketilla jaloillaan. Pyörätuolitanssia voidaan soveltaa jokaiseen tanssiin. Seinäjoen Tanssipyörät ovat harrastaneet lajia jo parikymmentä vuotta.

Oppilaat laulavat.

Mitä koululaulua et koskaan unohda?

Osaatko vieläkin ulkoa koulun musiikintunnilla veisaamasi maakuntalaulut ja virret? Vai oletko sitä ikäpolvea, jonka musiikintuntien valikoimaan kuuluivat Dingo ja Eppu Normaali? Kerro meille kauniit ja kamalat muistosi koululauluista.

Liikkuminen lisää hyvinvointia.

Humppa soi ja seniorit ilmahiihtävät – Kauppakeskuksista haetaan elinvoimaa vanhuksille

Espoo haluaa muun muassa helpottaa senioreiden yksinäisyyttä ja lisätä liikuntaa Elinvoimaa ikääntyville -ohjelman avulla. Hyvinvointiin satsattu euro tulee tutkimusten mukaan moninkertaisena takaisin. Ensimmäinen ostoskeskuskävely järjestettiin keskiviikkona.

Eläkeläiset ja Kuopion kaupunginorkesteri yhteisissä harjoituksissa

Eläkeläisten humppa ja klassinen musiikki yhdistyvät humpfoniaksi Kuopiossa

Vapaaseen musiikilliseen elämään tottunut humpparock-yhtye Eläkeläiset on joutunut outoon tilanteeseen eli harjoittelemaan ryhdyttyään yhteistyöhön Kuopion kaupunginorkesterin kanssa. Eläkeläisten ja sinfoniaorkesterin yhteiskokoonpano yhdistelee Eläkeläisten kappaleita ja klassisesta musiikista humpaksi sovitettuja helmiä.

Eläkeläiset Euroopassa.jpg

Eläkeläiset astuu klassisen musiikin salonkeihin

Humppaorkesteri Eläkeläiset on jännän äärellä Kuopiossa. Humppahuligaanit harjoittelevat parhaillaan Kuopion kaupunginorkesterin kanssa perjantaista Humpfonia-konsertin ensiesitystä varten.

Duo Melekoset

Nivalan nuorisoseuralla halataan päivätanssivieraat

Nivalan nuorisoseura on järjestänyt päivätansseja 1990-luvulta lähtien. Tapahtuman vetovoimana on vanha tanssimusiikki ja ystävällinen vastaanotto.

Eläkeläiset Euroopassa.jpg

Kotimainen artistikärki kesän Ilosaarirockissa

Tulevan kesän Ilosaarirockin artistikaarti on täydentynyt kotimaisilla huipuilla. Heinäkuussa kuullaan Joensuussa niin Eppu Normaalia kuin Eläkeläiset - yhtyettäkin yhdessä Kuopion kaupunginorkesterin kanssa. Ulkomaisista vieraista lavalla on myös Radio Suomessakin soinut englantilainen Ellie Goulding.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle