Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Akkumateriaalitehtaan suunnittelu Haminaan etenee – seuraavaksi selvitetään sen kannattavuutta

Kymenlaaksosta Kotka ja Hamina ovat ehdolla Suomen Malmijalostuksen uusien akkumateriaalitehtaiden sijoituspaikoiksi.

Ruotsin akkutehdastyömaalta kulkeutunut Keski-Pohjanmaalle jo 23 koronatartuntaa

Torstaina alueella todetut neljä uutta tartuntaa liittyvät myös Ruotsin ryppääseen.

Valmistelut uusien akkumateriaalitehtaiden saamiseksi jatkuvat Kotkassa ja Haminassa – kaavat valmistumassa pian

Kotka ja Hamina ovat ehdolla Suomen Malminjalostuksen uusien akkumateriaalitehtaiden sijoituspaikoiksi.

Turun yliopisto avasi toimipisteen Saloon – keskittyy akku- ja materiaalitutkimukseen

Tavoitteena on IoT Campuksen mukaan syventää yliopiston ja alueen yritysten yhteistyötä.

Vaasan keskussairaala valmiina avaamaan oman osaston koronapotilaille

Erikoissairaanhoitoa vaativien koronapotilaiden määrä lähti kasvuun viikonloppuna Pohjanmaalla.

Valmet Automotiven uuden akkutehtaan rakennustyöt käynnissä Uudessakaupungissa – tuotanto alkaa loppuvuonna

Valmet Automotive on allekirjoittanut uuden akkujärjestelmien valmistussopimuksen autoteollisuuden toimijan kanssa.

Kaivosyhtiö Keliber on nosteessa: mukana Suomen akkustrategiassa, ehdokkaana EU:n elpymisrahan ja akkualan tutkimusrahan saajaksi

Toimitusjohtajan mukaan alkuvaiheen yritykselle maininnat ja julkinen tuki ovat erittäin tärkeitä.

Pohjois-Ruotsissa teollisuuteen syntyy tuhansia uusia työpaikkoja – korona vähensi suomalaisten kiinnostusta

Ruotsin valtion omistama kaivosyhtiö LKAB on ilmoittanut jättimäisestä investointiohjelmasta ja Skellefteån akkutehdas palkkaa parituhatta työntekijää.

Ruotsin ja Norjan pohjoisosiin tarvitaan lähivuosina tuhansia työntekijöitä akkutehtaille

Norjassa alkaa myös uusia kaivosprojekteja. Arvion mukaan pohjoisen urakoiden arvo tulee nousemaan ensi vuonna tuntuvasti.

Päätös uusista akkumateriaalitehtaista venyy – investointiratkaisu aikaisintaan loppukesällä 2021

Suomen Malminjalostus suunnittelee avaavansa kaksi tehdasta, joiden sijoituspaikoiksi ovat ehdolla Kotka, Hamina, Vaasa ja Kokkola.

Kaupunginjohtaja Häyry: Akkutehdashankkeen ja Vaasan ympärillä hyvä pöhinä

Vaasassa on päästy esittelemään uutta akkuteollisuusaluetta ensi kertaa koronakevään jälkeen.

Kokkolan Material Week on virtuaalinen ja aiempaa kansainvälisempi

Kemianteollisuuden, biotalouden ja akkuteknologian tuoreimpia kehitysnäkymiä valottava tapahtuma siirtyi koronan vuoksi verkkoon.

Valmet Automotive aikoo perustaa toisen akkutehtaan Suomeen

Autovalmistajan ensimmäinen akkutehdas aloitti Salossa viime vuonna. Nyt toista suunnitellaan Uuteenkaupunkiin.

Perjantai 21.2.2020 (radio)

Ranska haki omia ja muiden maiden kansalaisia Wuhanista. Saksa lisää turvatoimia julkisilla paikoilla. Sotkamoon rakennetaan tehdas, joka tuottaa kemikaaleja akkuja varten. Perjantaina on vietetty kansainvälistä äidinkielen päivää.

Täältä saadaan pian materiaalia jopa miljoonaan sähköauton akkuun vuodessa – lue ja katso, mistä Terrafamen akkukemikaalitehtaassa on kyse

Yle kävi Terrafamen kaivosalueella, johon valmistuu yksi maailman suurimmista akkukemikaalitehtaista.

Vanha vaatimus yleislaturista junnaa yhä EU:ssa – langaton latausteknologia voi tehdä vuosien piuhakeskustelusta turhan

Parlamentaarikot moittivat komissiota hidastelusta. Erityisesti teknologiajätti Apple jarruttaa yleislaturihanketta.

Onko Suomi akkuteollisuuden luvattu maa? "Panostamme tällä hetkellä yli sataan suomalaisen yritykseen"

Kilpailu uuden akkumateriaalitehtaan sijainnista tiivistyy lähikuukausina.

Can you drive an electric car home for Christmas? Sure, so long as you remember these 7 tips

There are now some 4,000 fully-electric vehicles on Finnish roads, and around 20,000 plug-in hybrids. 

Geyser Batteries on saanut miljoonan euron rahoituksen – pilottituotantolinja tarkoitus saada valmiiksi keväällä

Uudenlaisten akkujen kerrotaan yhdistävän litiumioniakun ja superkapasitaattorin parhaat puolet.

Entisten Tesla-pomojen akkutehdas houkuttelee suomalaisosaajia töihin Ruotsiin – miljardihanke tuo työtä tuhansille

Skellefteån jättimäinen akkutehdas on kerännyt tukevan rahoituksen. Tavoitteena on aloittaa tuotanto vuonna 2022.

Monday's papers: Fading leisure pursuits, dangerous muscle yachts and coveted gigafactories

Finland's press looks at life before and after the internet, faster boat traffic, and the battle for battery business.

Akkuruohonleikkuria ostamassa? Älä usko valmistajien ilmoittamiin neliömetreihin yhdellä latauksella – Suomen kostea nurmi on hankala leikattava

Akkuruohonleikkurissa huoltotarpeita on vähän, mutta ne ovat sitäkin tärkeämpiä. Paras leikkuri on sellainen, johon saa varaosia.

Vanhat lyijypäästöt rajoittavat yhä vihannesten ja marjojen käyttöä Tikkurilassa

Lyijyä kertyy maaperästä erityisesti lehtivihanneksiin. Alueelta poimittujen marjojen ja sienten syömistä ei myöskään suositella.

Janakkalaan suunnitellaan suurta akkutehdasta

Kunta ei ole mukana taloudellisella panoksella, rauhoittelee kunnanjohtaja.

Geologian tutkimuskeskus aloittaa kallioperäkartoitukset Savossa

Tutkimuksia tehdään erityisesti Leppävirran ja Tuusniemen välillä.

Valmet Automotiven Salon akkutehtaan ensimmäinen työpaikka tuli hakuun – haussa henkilöstöhallintoa

Ensimmäinen Salon akkutehtaalle haettava työntekijä on henkilöstöhallinnon asiantuntija.

Salo aikoo myöntää kahden miljoonan lainan IoT Parkille – rahalla remontoidaan tilat Valmetin akkutehtaalle

Lainan myöntäminen tulee kaupunginhallituksen käsittelyyn kiireellisenä asiana maanantain kokouksessa.

Akkukemikaalitutkimus sai merkittävän rahoituksen – iso osa siitä kohdistuu Keski-Pohjanmaalle

Tavoitteena on parantaa kaivosteollisuuden, metallinjalostuksen ja akkukemikaalien tuotantoprosesseja ja lisätä litiumioniakkujen kierrätystä.

Uuden älylaitteen akku on usein jo valmiiksi vanhanaikainen – Älä lataa kännykkää kylmänä ja 4 muuta vinkkiä akun säästämiseksi

Akkujen kehitys ei ole pysynyt uusien laitteiden vauhdissa. Monelle akulle -15 astetta pakkasta on jo liikaa.

Defence Forces mum on price of new Israeli-made radar system

The Defence Forces say the value and scope of the deal is critical information about the Army’s performance capabilities and therefore too sensitive to reveal.

Animal rights activists target S-Group over battery farm eggs

Other grocery chains such as Lidl and the Kesko Group say they have taken steps to stop selling eggs laid by caged hens.

Peak-performing Terrafame mine starts construction of battery chemicals plant

Building has begun on a new nickel and cobalt sulphate refining plant in Sotkamo that is expected to bring 150 new jobs and 200 million euros in added turnover.

Terrafamen tehdas tekee Suomesta maailmanluokan tekijän akkuvalmistuksessa

Akkukemikaalien tuotannon on tarkoitus alkaa Sotkamon kaivosalueella vuonna 2021.

Terrafamen Sotkamon kaivokselle jälleen tuotantoennätys, akkukemikaalitehtaan pohjatyöt jo käynnissä

Akkukemikaalitehtaan rakentaminen on varmistunut, ja tehtaan maanrakennustyöt ovat jo käynnissä. Kaivoksen tuotanto on nyt saavuttanut tason, jota suunniteltiin Talvivaaran aikana.

BASF to open electric vehicle battery plant in Finland

The firm said that when the plant opens in late 2020 it will supply batteries for some 300,000 fully-electric vehicles annually.

Finnish company turns used batteries into fertilizer

Tracegrow’s technology can be used to benefit the trace elements of used alkaline batteries to circulate them back into nature as micronutrients and fertilizers for farming.

Suomalaisyritys kehitti tekniikan, jolla käytetyistä paristoista saadaan lannoitetta – Tracegrow tavoittelee isoa kasvua

Yrityksen kehittämällä teknologialla voidaan hyödyntää käytettyjen alkaliparistojen hivenaineet aiempaa tehokkaammin.

Kuva: Tampereella kehitetty alle millin paksuinen esine voi korvata akkuja ja paristoja – "Voi ratkaista jäteongelman"

Pienet, ympäristöystävälliset superkondensaattorit voisivat korvata akkuja ja paristoja, sanoo Jari Keskinen väitöskirjassaan.

Superakkuja kehittävä Geyser Batteries rekrytoi työntekijöitä ja etsii tehdastiloja – Vaasan akkutehdashaaveet täyttymässä

Superakkujen valmistus alkaa ensi vuoden lopulla. Startup-yritys voi tulevaisuudessa työllistää Vaasan seudulla satoja ihmisiä.

Suomesta hamutaan akkumineraalien kärkimaata – tuotannon kasvattamiseen on mahdollisuuksia, mutta se ei tapahdu käden käänteessä

Akkumineraalien kysynnän uskotaan kasvavan huomattavasti tulevina vuosina esimerkiksi sähköautojen yleistyessä.

First electric plane in Finland raises hope for cleaner skies – and lower costs

While it may be a long time before electric planes become commercially viable in Finland, they could become important for training soon, due to their lower costs.

Lentokoneiden mustien laatikoiden akkujen tulee kestää aiempaa pidempään

Muutostarpeiden taustalla ovat muun muassa malesialaiskoneen katoaminen ja Germanwingsin turma.

Terrafame mine wins building permit for battery chemicals plant

The zinc and nickel miner says the proposed new plant would provide 150 permanent jobs and give Finland a leg-up in the electric and hybrid motor supplies market.

Orpo: Teemme ainutlaatuista akkusähkön kokeilumaata – hallitus poistaa akkusähkön tuplaveron ja työntää kivihiiltä pois markkinoilta

Valtiovarainministeriössä lasketaan, että maakaasusta tulee veromuutoksella halvempaa kuin kivihiili lähivuosina. Keskustele aiheesta jutun lopussa.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle