Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Sakari Pälsi sai vihdoin elämäkerran – "Eli voimakkaasti itselleen ja seikkailuilleen"

Arkeologi, tutkimusmatkailija, kansatieteilijä, seikkailija, kirjailija ja valokuvaaja. Kaikkia näitä oli Sakari Pälsi, josta vasta nyt on kirjoitettu ensimmäinen kunnollinen elämäkertateos.

Köyhyys on lähinnä logistinen ongelma – "Enää ei ole kyse siitä, tuottaako ihmiskunta tarpeeksi vaurautta"

Yhä useampi ihminen voidaan nostaa köyhyydestä, jos yhteiskunnan vaurautta jaetaan toisin, sanoo köyhyystutkija, Jyväskylän yliopiston etnologian dosentti Jukka Jouhki.

Lapset eivät halua tinkiä tieteellisyydestä Lasten ja nuorten yliopistossa

Keväällä toimintansa aloittanut Lasten ja nuorten yliopisto on saanut innostuneen vastaanoton. Jyväskylän kesäyliopiston yhteydessä toimiva Lasten ja nuorten yliopisto on arvioiden mukaan tavoittanut jo noin 200 lasta ja nuorta.

Jyväskylän yliopisto luopuu Villa Ranasta ja Mattilanniemen uudisrakennuksesta

Jyväskylän yliopisto tehostaa tilojensa käyttöä ja keskittää toimitilojaan nykyisille kolmelle kampukselle Seminaarinmäelle, Mattilanniemeen ja Ylistönrinteelle. Yliopisto luopuu esisuunnittelussa olevasta Mattilanniemen uudisrakennuksesta toistaiseksi. Yliopisto irtisanoo Villa Rana -rakennuksen vuokrasopimuksen, sillä rakennus ei sovi yliopiston tilatarpeisiin.

Nainen on harvinainen näky arkunkantajana – ennen pelättiin vainajan vahingoittavan sikiötä

Suomalaisessa hautajaiskulttuurissa elää vahvana käsitys, että arkunkantajat ovat miehiä. Historiassa nainen on kuitenkin kantanut arkkua useammin kuin nykyään.

Monday’s winter solstice heralds coming light

It is the darkest time of the year, and Monday, December 22 will be the shortest day of the year. Winter has also officially arrived in southern Finland.

Kolmen päivän jälkeen vieras alkaa haista - millainen on nykyajan kyläilyetiketti?

Hyvä vieras tuo kahvipaketin tai viinipullon tullessaan, eikä kyttää pölypalloja nurkista. Kohteliasta on myös sopia kyläilystä etukäteen, sillä nykyajan kiireiset kaupunkilaiset eivät yllätysvieraista ilahdu.

Etnologian professori: "Karjalaisuus elää jälkipolvissa"

Jyväskylän yliopiston vastanimetty etnologian professori Outi Fingerroos on tutkinut niin siirtokarjalaisuutta kuin meksikolaista pyhimysmyyttiä. Työ vie professoria ympäri maailman, mutta tutkimuskohde, ihminen, on loppujen lopuksi aina sama: oman kulttuurinsa tuote.

Kaltoinkohdeltuja lapsia etsitään Jyväskylän yliopiston tutkimukseen

Jyväskylän yliopisto on valittu toteuttamaan laaja selvitys suomalaisesta lastensuojelutyöstä. Selvitys toteutetaan haastattelemalla vapaaehtoisia henkilöitä, joilla on kokemusta lastensuojelulaitoksista tai sijaisperheistä joko lapsen tai ammattilaisen näkökulmasta. Selvitys kattaa ajanjakson 1930-luvulta 1980-luvulle.

"Sen tiesi, ettei ollut vaihtoehtoja" – sota-ajan naiset eivät muistele kipuja tai suruja

Sotien aikana naiset korvasivat miehet monissa raskaissakin töissä. Laki määräsi jokaisen osallistumaan tuottavaan työhön ja työvelvoite tiesi raskaita päiviä. Tuore Jyväskylän yliopiston väitöstutkimus kertoo, että naisten selviämistä auttoi raskaimpien asioiden painaminen taka-alalle.

Tutkijalla on salapoliisin sielu – kurkistus tieteentekemisen kulisseihin

Parhaimmillaan tieteentekemisessä saavuttaa samanlaisen flown kuin pitkänmatkan juoksussa, ja kuulemma aineistopöllyynkin voi jäädä koukkuun. Akateeminen vartti -sarjassa kymmenen tutkijaa kertoo työstään.

Movember on partatutkijan taivas

Marraskuun aikana on taas saatu ihailla tuuheita viiksikarvoituksia. Hanna Hirvonen on seurannut miesten karvankasvua erityisen tarkalla silmällä, sillä hän tekee parhaillaan väitöstutkimusta parran ja viiksien merkityksestä miehille.

Väitöskirjaa roikotetaan seinällä Jyväskylässä

Jyväskylän yliopiston historian oppiaineen perinteenä on naulata laitoksen seinälle roikkumaan jokainen oppiaineesta valmistuva väitöskirja. Tänään kunnian sai Juha Järvelän reilun viikon päästä tarkistettava työ.

Säätyläisten juhlaherkut samoja Pietarissa, Pariisissa ja Joroisissa

Ruoasta on tullut tohtori Maarit Knuuttilalle sydämen asia. Etnologina, mutta myös kokkina ja keittiömestarina hän on jo vuosikymmenten ajan päässyt katsomaan ruokakulttuuria eri näkökulmista. Hänen omia herkkujaan ovat yhtä hyvin aasialaiset ruoat kuin talkkuna ja viilikin.

Sellutehtaan lopun tunnoista tutkimus

Kansainvälinen tutkijaryhmä tutustuu metsäteollisuuden kansainvälistymisen vaikutuksiin Kemijärvellä. Tutkijat selvittävät, millä eri tavoin paikalliset asukkaat voivat olla riippuvaisia metsäteollisuudesta.

Itä-Karjalaa suomalaistettiin kouluin ja keskitysleirein

Miehitysalueiden venäläisväestö koki etnistä syrjintää.

Muistot ovat elämän eliksiiriä

Jääkiekon MM-kulta lienee tapahtuma, jota muistellaan vielä vuosikymmenten päästäkin. Se yhdistää suomalaisia vauvasta vaariin ja painuu osaksi kollektiivista muistiamme. On muistoja, joita mieluusti vaalimme mutta on myös niitä, joiden soisimme unohtuvan. Muistoja tutkinut etnologian professori Pirjo Korkiakangas tietää, että muistoilla on ihmisen elämässä valtava voima.

1700-luvun kylänraitilla voi astella virtuaalisesti

Uusi internetsivusto päästää nykyihmisen astelemaan 300 vuoden takaisella kylänraitilla. Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian laitoksen ja hämeenlinnalaisen Media Current -yrityksen luoma virtuaalikylä on tehty Hollolassa olevan Toivolan kylän pohjalta.

Venäjä kielsi dokumentin suomensukuisista permikomeista

Venäjällä elävästä suomensukuisesta kansasta permikomeista kertova dokumenttielokuva on joutunut valtaapitävien hampaisiin. Euroopan itälaidalla asuvien permikomien kielen ja kulttuurin ongelmista kertovalta elokuvalta on evätty esityslupa. Dokumentin tekijä Indrek Jääts uskoo, että elokuvan kieltäminen lisää permikomien kiinnostusta oman kulttuurinsa säilyttämiseen.

Sananen – Keskinkertainen sanoittaja

Salasana pitäisi päkistää. Mutta minkäs siinä tekee, jos ei salasanoittajana ole mikään Juice Leskinen. Päivän luovasta panoksesta huomattava osa saattaa huveta salasananan kehittelyyn ja hiomiseen.

Internetin karttasivusto päästää sukututkijat vanhoihin pitäjiin

Jyväskylän yliopisto on koonnut internetiin miltei 5 400 vanhaa karttaa eri puolilta Suomea. Vanhimmat ovat 1600-luvun tilus- ja kyläkarttoja. Historiantutkijoiden lisäksi sivusto on tarkoitettu sukututkijoille sekä kaikille kartoista kiinnostuneille.

Vanhat kartat koottu internettiin

Jyväskylän yliopisto on avannut vanhojen karttojen internetsivut. Sivustolla on lähes 5400 vanhaa karttaa eri puolilta Suomea. Karttoja palvelussa on 1600-luvulta saakka.

Suomi pyrki tieteellä osoittamaan Karjalan kuuluvan Suomeen

Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan suomalaiset tekivät tiivistä sukukansatutkimusta idästä miehittämillään alueilla 1941 - 1944. Lyhyessä ajassa tiedemiesten onnistui kerätä merkittävät kokoelmat suullista kansantietoutta.

Suomi pyrki tieteellä osoittamaan Karjalan kuuluvan Suomeen

Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan suomalaiset tekivät tiivistä sukukansatutkimusta idästä miehittämillään alueilla 1941 - 1944. Lyhyessä ajassa tiedemiesten onnistui kerätä merkittävät kokoelmat suullista kansantietoutta.

Suomi pyrki tieteellä osoittamaan Karjalan kuuluvan Suomeen

Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan suomalaiset tekivät tiivistä sukukansatutkimusta idästä miehittämillään alueilla 1941 - 1944. Lyhyessä ajassa tiedemiesten onnistui kerätä merkittävät kokoelmat suullista kansantietoutta.

Lapsiasiavaltuutettu haluaa romanikulttuurin näkyvän kouluissa

Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula toivoo romanikulttuurille näkyvyyttä koulussa ja tiedotusvälineissä. Aula muistuttaa, että lapsen oikeudet kuuluvat kaikille tasavertaisesti etnisestä taustausta ja asuinpaikasta riippumatta.

Hallin lentokonetehtaan muistot talteen

Kuoreveden Hallin lentokonetehtaalla työskennelleiden muistot halutaan tallentaa. Työntekijöiden muistot ja kokemukset sodan ajoilta aina 1960-luvun alkupuolelle taltioidaan Keski-Suomen Muistiarkistoon.

Nimekäs kurdiohjaaja vierailee Turun etnologiafestivaaleilla

Kansainvälisesti arvostettu iranilainen elokuvaohjaaja Bahman Ghobadi vierailee viikonloppuna Turun etnoelokuvien festivaalilla. Siellä esitetään kaksi hänen elokuvaansa, Half Moon ja Turtles Can Fly.