Uusimmat artikkelit
Suomen surkeimmaksi valittu tie korjattiin "parempaan kuntoon kuin koskaan" – asukkaiden riemu ei kauaa kestänyt
Soratieverkosto rapistuu, koska teiden rungot eivät kestä nykyisten ajoneuvojen rasitusta. Tämä vaikuttaa myös teiden varsilla olevien kiinteistöjen arvoon.
Kesämökki tuhoutui tulipalossa Ylöjärvellä
Kukaan ei loukkaantunut palossa. Syttymissyystä ei ole vielä varmuutta.
Mökkivuokraus on lähellä korona-ajan tasoa
Suosituimmat mökit sijaitsevat ison vesistön tai meren äärellä.
”Kun tänne tulee, on tietyt asiat mielessä”, sanoo mies, joka vietti vaimonsa kanssa laatuaikaa yhdessä Suomen erikoisimmista vuokramökeistä
Moni majoittaja haluaa tarjota vieraille elämyksiä ja erikoisuuksia. Samalla myös tavalliset ja syrjäiset mökit ovat haluttuja majoituskohteita.
Aino Acktén huvilan korjaustyöt alkavat huhtikuun lopussa
Kaupunkiympäristölautakunnassa hyväksyttiin eilen Aino Acktén huvilan peruskorjauksen hankesuunnitelma. Korjauksiin on varattu 2,5 miljoonaa euroa.
Mökkibuumi hiljeni ja nyt edessä on happotesti, uskoo asiantuntija: ”Voi olla, että loma-asunto on liipaisimella”
Pahimpaan korona-aikaan mökkikauppa kävi vilkkaana. Mökit eivät ole kuitenkaan palautuneet myyntiin, vaikka liikkuminen on vapautunut ja eläminen kallistunut.
Energiakriisi herätti mökkiläiset – näin he säästävät nyt rahaa
Lähes 2800 kesämökkiläistä vastasi kyselyyn energiakriisin vaikutuksista mökin käyttöön, energiaratkaisuihin ja mökkimatkoihin. Kustannusten nousu on saanut monet tekemään muutoksia.
Kittilässä mökkipalo - palomestari uskoo, että rakennus palaa maan tasalle
Mökissä oli syttymishetkellä kaksi henkilöä, mutta he ovat päässeet turvaan.
Ärjänsaareen majoittuva ei kaipaa mukavuuksia, vaan arjen eksotiikkaa – Metsähallituksen kautta voi jälleen varata suosittuja mökkejä
Metsähallitus avasi vuosi sitten ensimmäistä kertaa Ärjänsaaren mökkien vuokraamisen verkossa. Mökit varattiin hetkessä. Tänä vuonna vuokrauskautta on jatkettu syyskuun loppuun saakka.
Vapaa-ajan kiinteistön omistajille on tulossa muistutuksia jätehuoltosopimuksesta Ylä-Savossa
Kiinteistön omistajaa lähestytään ensin kirjeitse. Viimeinen vaihtoehto on langettaa laiminlyönnistä 500 euron maksu.
Antti Röngän kolumni: Miksi katselen tuntikaupalla kuvia syrjäisistä mökeistä?
Kautta aikojen ihmiset ovat halunneet ”jättää kaiken ja lähteä.” Minäkin haluan, nykyään yhä useammin. Mutta mihin me silloin haluamme, pohtii Rönkä
Etelä-Savon mökkeilijöistä valtaosa haluaisi pienentää hiilijalanjälkeään – harva on vielä toistaiseksi tehnyt niin
Etelä-Savo on Suomen suosituimpia vapaa-ajan asumisen maakuntia, ja valtaosa lomailijoista saapuu pääkaupunkiseudulta. Mökkimatkat muodostavat vapaa-ajan asumisen hiilijalanjäljestä kolmasososan.
Loma-asuntoalueella asuvat ”irtolaiset” ovat vuosia tavoitelleet vakituista asuinoikeutta koteihinsa, ja nyt se näyttää onnistuvan
Oulun Virpiniemen erikoiseen asuintilanteeseen etsitään ratkaisua kaavoituksesta. Virallisesti aluetta ei ole tarkoitettu vakituiseen asumiseen, mutta käytäntö on ollut toinen.
Kunta luisui ”harmaalle vyöhykkeelle” haaliessaan uusia asukkaita – Hattula kiertää kaavamääräyksiä poikkeuksellisella tavalla
Hattula hyväksyi viime vuonna 35 rakentamisen poikkeuslupahakemusta ja suunnittelutarveratkaisua. Määrä on poikkeuksellisen suuri. Hakemusten valmistelusta kunta maksaa ulkopuoliselle konsultille.
Asukastutkimus: Puolangan vapaa-ajan asukkaista kolmannes miettii muuttoa kuntaan pysyvästi
Tutkimuksen mukaan kokonaiskuva Puolangasta on vapaa-ajan asukkailla samankaltainen kuin vuonna 2020. Näkyvyys sosiaalisessa mediassa parantunut, kun taas palvelujen saatavuus on heikentynyt.
Rukan matkailuyrittäjistä osa varautuu sähkökatkoihin varavoiman turvin
Ruka Salonki hankki aggregaatin. Mökeille yritys on hankkinut selviytymipaketteja sähkökatkojen varalta.
Suomalaiset yksityishenkilöt kertovat, millaista on omistaa pala Venäjän Karjalaa juuri nyt – “Kun paperit ovat kunnossa, ongelmia ei ole”
Maailman tilanteesta huolimatta itärajan takaiseen Karjalaan houkuttelevat suvun perinteet, luonto ja rakkaus. Haastattelemamme henkilöt kertovat viettävänsä lähes kaiken vapaa-aikansa Karjalassa.
Kuhmo lähestyy jatkossa mökkiläisiään kirjeellä: kirje lähetetään vuosittain vapaa-ajan asukkaille, joiden osoite on kaupungin tiedossa
Mökkiläinen voi vapaaehtoisesti ilmoittaa sähköpostiosoitteen sähköisellä lomakkeella jakelua varten – tai ilmoittaa, ettei halua kirjettä.
Mäntyharjulla mökkiläisiltä sataa kysymyksiä vapaa-ajan asunnon muuttamisesta vakiasunnoksi – rakennusvalvonnalla kirjallinen ohje
Suositun mökkikunnan rakennustarkastaja Pasi Hinkkuri suosittelee rakentajia hakemaan suoraan luvat asuinrakennukselle, jos aikataulut sen sallivat.
Kaavamuutos: Imatran Ukonniemen loma-asuntoalueelle halutaan pysyviä asukkaita
Alueen asunnot ovat loma-asuntoina vajaalla käytöllä.
Vapaa-ajan asunto tuhoutui tulipalossa Haapajärvellä viime yönä
Kuusaanjärven lähellä Ruhalantiellä sijainneessa yksikerroksisessa rakennuksessa ei ollut palon syttyessä ketään paikalla. Naapuri teki hälytyksen huomattuaan kiinteistön olevan ilmiliekeissä.
Lappilaiset matkailun luksuskohteet ovat piilossa erämaassa – tältä näyttää raharikkaiden piilopirtti Inarijärven rannalla
Luksusmatkailussa ollaan siirtymässä uuteen aikaan, luksussviittien sijasta Lapista haetaan räätälöityjä hyvinvoinnin ja elämyksellisyyden kokemuksia.
Torstai 3.11.2022 (tv)
Nettihyökkäykset. Opintotuki. Kesämökit. Sää.
Raimo Aro on yksi monista mökkinsä taloksi muuttaneista ja taustalla on yksinkertainen syy: arvonnousu on lähes varmaa
Monen toiveena ovat kiinteistön oletettu arvonnousu ja kulusäästöt. Kunnat edellyttävät kiinteistön täyttävän vakituisen asunnon vaatimukset. Kotikuntaa ei kuitenkaan ole pakko vaihtaa.

Jääskänjärven rantaruoppaukset toivat mökkirannoille runsaasti pikkujärvisimpukoita – "Hyvä merkki", sanoo professori Konneveden tutkimusasemalta
Alavuden Jääskänjärven vedenpintaa laskettiin syksyn ja talven ajaksi, jotta rantoja pystytään ruoppaamaan. Jääskänjärvellä on ihmetelty ruoppausten edetessä järven suurta pikkujärvisimpukoiden määrää.
Pelastuslaitos sammuttaa mökkipaloa Virroilla
Kaksikerroksinen vapaa-ajan asunto oli ilmiliekeissä pelastuslaitoksen saapuessa paikalle.
Pientalojen hinnat kääntyivät laskuun: pudotusta jopa 20 prosenttia – myös kesämökit halpenivat
Talokauppojen määrät ovat romahtaneet useissa maakunnissa 20–30 prosenttia. Maanmittauslaitos näkee syytä inflaatiossa ja korkojen nousussa.
Kaksi vapaa-ajan rakennusta paloi Kemiönsaaressa
Henkilövahinkoja ei aiheutunut. Syttymisyystä ei ole tietoa.
Vapaa-ajan asunto tuhoutui ja koira kuoli tulipalossa Lohjalla
Pelastuslaitoksen mukaan palo oli levinnyt viereiseen pusikkoon, mutta leviäminen maastoon tai viereiseen puuliiteriin saatiin estettyä.
”Kesämökille kannattaa välillä pistäytyä myös mökkeilykauden ulkopuolella”, muistuttaa poliisi
Moni kesämökki on jäämässä tyhjilleen talven lähestyessä. Poliisin mukaan seuraavaa käyntiä ei kuitenkaan kannata jättää kevääseen, sillä syrjäiset mökit voivat houkuttaa varkaita.
Ruusulaakson siirtolapuutarha-alue rakentuu hitaasti Hämeenlinnan Aulangolle
Alueelle on tarkoitus rakentaa kaikkiaan 80 mökkiä. Tällä hetkellä Ruusulaaksossa on valmiina 10 mökkiä, joista ensimmäiset tulivat alueelle jo yli 3 vuotta sitten.
Turun valtuuston demariryhmä haluaa säilyttää Kupittaan siirtolapuutarhan
Valtuustoryhmä pääsi asiassa yksimielisyyteen sunnuntain kokouksessaan.
Ruotulan golfkentän siirto panee kaavoituksen aikataulun uusiksi: Teiskon-Aitolahden ranta-asumisen selvitys voi lykkääntyä
Golf-kenttä ei sovi Nurmi-Sorilan nykyiseen kaavaan, joten uutta ryhdytään tekemään.
Mökkimurtojen määrä on pysynyt varsin alhaisena Lounais-Suomessa
Koronarajoitukset ja etätyön vakiintuminen näkyvät murtotilastoissa. Tänä vuonna Lounais-Suomen poliisin tietoon on tullut kuutisenkymmentä mökkimurtoa.
Vapaa-ajan asunto tuhoutui tulipalossa Pellon Alposjärvellä
Pelastuslaitos kertoo, että palossa ei oletettavasti tullut henkilövahinkoja. Palon syttymissyytä ei tiedetä. Hälytyksen palosta teki naapuri.
Kesämökki paloi Porin Ahlaisissa ja suuli Siikaisissa
Kesämökin palo saaressa, Porin edustalla saattoi johtua Ahlaisten yli menneestä ukkosrintamasta.
Lestijärven vetonaulaa uhkaa rehevöityminen, jos kunnostustöihin ei pian ryhdytä
Maakunnan suurimman järven rannalla sijaitsee yli 400 mökkiä.
Mökinomistajien myyntihalut hupenivat: myyntiin pistetty selvästi vähemmän kesämökkejä kuin aiemmin
Kesämökkien myynti-ilmoitusten lukumäärät pudonneet tänä vuonna neljänneksen viime vuodesta Etuovi.comin ja Oikotien nettisivuilla
Piipusta lentänyt kipinä sytytti maastoa Salossa
Asukkaat alkusammuttivat palon. Pelastuslaitos viimeisteli työn.

Rantasalmella paloi hirsinen kesämökki
Veneilijä teki palosta hätäilmoituksen.
Kontiolahden kunta järjestää illalla tapahtuman kesämökkiläisilleen
Mökkiläistapahtuma on jo viides laatuaan. Tapahtuma on tarkoitettu kaikille, joilla on kesämökki Kontiolahdella.

Rantamökkien kuumin kysyntä taittui Pohjois-Pohjanmaalla
Mökkikauppojen määrä on rajussa laskussa Pohjois-Pohjanmaalla verrattuna viime vuoteen. Tammi-toukokuussa pudotusta on tullut rantamökkien kauppamääriin yli 40 prosenttia.
Mökkikauppa hiipui koronabuumin jälkeen – neljä välittäjää kertoo, millainen mökki nyt kannattaisi hankkia
Mökkivillitys laantui viime vuodesta lähes 40 prosenttia. Moni kuitenkin haaveilee edelleen omasta kesäpaikasta, kiinteistönvälittäjät antavat vinkkinsä kesämökin ostoon.
Loma-asunto syttyi tuleen Lieksassa – koirien haukunta herätti asukkaat
Tulipalo tuhosi loma-asunnon Lieksassa lauantaiaamuna.
Iäkäs mies hukkui eilen Kesälahdella – omaiset löysivät saunomaan lähteneen miehen rantavedestä
Paikalle saapuneet poliisi ja ensihoito eivät pystyneet enää miestä pelastamaan.
Vuokramökkien suosio on pysynyt korkealla, vaikka pandemia-ajan huippuajasta on hieman tultu alaspäin
Eteläisen Suomen mökeistä on saanut tänäkin juhannuksena taistella. Ulkomaanmatkojen kasvu nakertaa kuitenkin jo vuokramökkibisnestä.
Sähkötön erämökki Lapissa on monen unelma, jonka kokkolalaiset siskokset toteuttivat – kurkista Suomen kauneimmaksi äänestettyyn mökkiin
Suomen kauneimmaksi mökiksi äänestettiin perinteinen hirsimökki Pelkosenniemellä. Monelle vanha mökki ei kuitenkaan enää riitä, vaan nyt ollaan valmiita panostamaan kaikilla mukavuuksilla varustettuun rantamökkiin.
Mökkikuntien maksuissa suuria eroja – Hämeenlinna keskikastia
Omakotiliitto selvitti jo neljättä kertaa, millaisia maksuja mökkiläiselle tulee maksettavaksi suosituimmilla mökkipaikkakunnilla.
Kuopio on suosituista mökkipaikkakunnista kallein
Kuopiossa mökkiläinen joutuu pulittamaan vuodessa yli 1 200 euroa erilaisiin maksuihin. Kalleimman ja halvimman kunnan välillä eroa on lähes 700 euroa vuodessa.
Ostaessaan mökkinsä Christer Forsström ei arvannut, millainen ralli järvellä olisi 20 vuoden päästä – poliisi: liikenteen kasvu räjähdysmäistä
Korona-aika kasvatti vesillä liikkumisen suosiota. Lohjanjärvellä liikenne on lisääntynyt niin paljon, että poliisi on tehostanut valvontaa alueella. Tuoreille veneilijöille tarjotaan usein myös apua ja neuvoja.