Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Saksalaisyhtiöt setvivät yhä natsimenneisyyttään – rengasvalmistaja Continental käytti pakkotyövoimaa ja teki testejä keskitysleirillä

Continentalin tilaama selvitys on uusin monista, joita natsien kanssa yhteistyötä tehneet saksalaisyhtiöt ovat julkaisseet.

Nokian Renkaat vaihtaa toimitusjohtajaa: Uudelta johtajalta toivotaan samanlaista Amerikan ihmettä kuin hän teki aiemmalle pomolleen

Nokian Renkaat hakee kasvua Yhdysvalloista, jossa markkinaosuus on vielä todella pieni.

Poissaoloon johtaneet työtapaturmat vähenivät viime vuonna 69 prosenttia rengasyhtiössä

Pakollisia suojavälineitä on lisätty ja yrityksessä on tehty turvallisuustarkastuksia.

Yhdysvaltoihin tehtaan avaava Nokian Renkaat investoi jättisumman maahan, jossa suurta osaa autoilijoista kiinnostaa vain renkaan ulkonäkö

Amerikan valloitus on jäänyt monelta eurooppalaisfirmalta tekemättä. Nokian Renkaatkaan ei valloitukseen usko, mutta uskoo tuplaavansa myynnin viidessä vuodessa.

Tiistai 11.6.2019 (tv)

Nokian Renkaat menestyy Venäjällä. Suomi alkaa ehkä valmistaa polttoainetta tehtaiden jätekaasuista. Monet linnut ovat siirtyneet kaupunkiin. Kasken poltto on vanha menetelmä. Säätiedot.

Ivalon Test Worldin uudet sisätestaushallit palkittiin

Test World palkittiin keskiviikkoiltana Saksan Hannoverissa Tire Expo Galassa Vuoden parhaana palveluntuottajana.

Nokian Renkaat palkkaa 80 henkilöä – Voitti verottajalta oikeudessa 150 miljoonaa euroa

Yhtiö voitti verottajan oikeudessa ja lisäsi nettorahavarojaan. Myös myynti kasvoi selvästi.

Nokian Tyres to boost production, hire 80 workers at plant in central Finland

Finnish manufacturer Nokian Tyres has plans to ramp up production of passenger vehicle tyres by 30 percent.

Nokian Renkaat nostaa tuotantoa Nokian-tehtaallaan merkittävästi – yhtiö palkkaa yli 80 työntekijää

Henkilöautonrenkaiden tuotantokapasiteettia kasvatetaan liki kolmanneksella.

Court backs Nokian Tyres, throws out case over 90M euros in back taxes

The Administrative Court overturned a previous ruling by tax authorities in a protracted tax dispute with the tyre firm over taxes owed..

Nokian Renkaat voitti verottajan 90 miljoonan euron kiistassa

Hallinto-oikeus kumosi Verohallinnon oikaisulautakunnan 89,2 miljoonan euron veropäätökset kokonaan. Kiista on jatkunut pitkään.

Nokian Raskaat Renkaat investoi 70 miljoonaa euroa Nokialle

Nokian Raskaat Renkaat Oy aikoo nostaa tuotantokapasiteettiaan 50 prosenttia ja palkata Nokian tehtaaseen noin 50 uutta henkilöä seuraavan kolmen vuoden aikana.

Nokian Renkaiden yrityssalaisuusjutusta valitettiin hovioikeuteen

Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi elokuussa kahdeksalle Nokian Renkaiden entiselle työntekijälle ehdollista vankeutta Suomen laajimmassa yrityssalaisuusjutussa.

Nokian Renkaat jatkaa sopimusta työaikajoustoista

Työaika vaihtelee renkaiden kysynnän mukaan. Työsuhdeturva paranee.

Miksi polkupyörään ei pystytä tekemään sisärengasta, josta ilma ei karkaa? Huonon sisäkumin tunnistaa nuuhkimalla

Käyttämätön sisärengas vanhenee jopa parissa vuodessa. Kysyimme maailman parhailta rengasasiantuntijoilta, miksi vielä vuonna 2017 kumia pitää jatkuvasti pumpata.

Poliisi ei aloita esitutkintaa Nokian Renkaiden testivilpistä

Nokian Renkaat on myöntänyt toimittaneensa jopa 14 vuoden ajan lehtien testeihin erikseen valmistettuja renkaita.

Profits up on Nokian Tyres, Ponsse forest machines

Two Finnish engineering export firms announced second-quarter profits, with Nokian Tyres reporting growing demand in Russia and North America.

Nokian Renkailla vahva alkuvuosi – "Olemme palanneet kasvun tielle"

Liikevoitto kasvoi vuoden ensimmäisellä puoliskolla lähes 20 prosenttia 153 miljoonaan euroon.

Rengasvalmistajan pika-analyysi: Räikkösen ja Vettelin rengasrikoilla eri syyt

Pirellin mukaan Kimi Räikkönen ei menettänyt renkaastaan ilmaa vaikka joutuikin vaihtamaan sen ennen maalia. Sebastian Vettel saattoi kärsiä taistelustaan Valtteri Bottaksen kanssa.

Report: Financial watchdog requests Nokian Tyre investigation

Finland's National Bureau of Investigation confirmed on Thursday that the country's Financial Supervisory Authority has requested an investigation into whether employees at Nokian Tyres had broken financial laws involving its tyre test manipulation scandal last year, according to a report from news outlet MTV.

Nokia säihkyy Suomen ykkösbrändinä – arvo paisui 56 prosentilla

Nokia on miltei 4,4 miljardilla eurollaan aivan omaa luokkaansa muihin suomalaisiin brändeihin verrattuna, kertoo brittiselvitys.

Keskiviikko 3.5.2017 (radio)

Rengasvalmistaja Nokian Renkaat rakentaa uuden tehtaan USA:han. Ruokafirma HKScan vähentää työpaikkoja. Asuntojen hinnat ja vuokrat ovat nousseet Uudessakaupungissa. Lentävät autot tulevat. Lähipäivinä on hyvä ulkoilusää.

Nokian Tyres to build factory in US

Construction of the Finnish tyre company's new facility in Tennessee is to begin next year and to manufacture tyres primarily for cars in North America.

Nokian Renkaat rakentaa tehtaan Yhdysvaltoihin

Tehdas keskittyy autonrenkaisiin, joita myytäisiin vain tai pääosin Pohjois-Amerikassa.

Syyttäjä: Entiset työntekijät veivät mukanaan Nokian Renkaiden yrityssalaisuuksia ja saivat kymmenien miljoonien rikoshyödyn

Suomen tiettävästi laajimman yrityssalaisuusjutun pääkäsittely alkaa Pirkanmaan käräjäoikeudessa Tampereella.

Nokian Renkaat jyrkässä pörssinousussa

Osavuosikatsauksensa julkistaneen rengasvalmistajan voitto koheni.

Analyysi: Muunneltu totuus on kuulunut Nokian Renkaiden yrityskulttuuriin

Toimittajana huomaa, että Nokian Renkaiden kertoma totuus ei aina ole ihan totta.

Aamulehti: Nokian Tyres sold the same tires at different prices

Troubled tire firm Nokian Tyres sold the same tires under different names and at different price points, according to the Tampere daily Aamulehti. The newspaper sent Nokian Tyres products for testing, and found that customers in Finland ended up paying much more than those in other European countries. The company denies the claims.

Nokian Renkaiden pääluottamusmies uudesta rengaskohusta: "Silkkaa kuluttajien huijausta"

Suoraan sanoen menee maku tulla aamulla töihin tällaiseen tehtaaseen, sanoo Nokian Renkaiden pääluottamusmies Petri Sorvali.

Aamulehti: Nokian Renkaat kauppasi samoja renkaita kahdella eri hinnalla

Salaisista resepteistä käy ilmi, että Nokian Renkaat on valmistanut eri nimillä myytyjä renkaita samoilla resepteillä. Lehden mukaan yhtiö on myynyt niitä Suomessa kovempaan hintaan kuin Keski-Euroopassa.

Ari Lehtoranta jättää Nokian Renkaat: "Testikohulla ei ole vaikutusta lähtöön"

Pirkanmaan suurimman pörssiyhtiön toimitusjohtaja vaihtuu, kun kaksi vuotta Nokian Renkaita johtanut Ari Lehtoranta siirtyy kiinteistötekniikkayhtiö Caverionin toimitusjohtajaksi.

Pörssissä heilahti – Nokian Renkaiden toimitusjohtaja siirtyy Caverionin johtoon

Ari Lehtoranta viipyi Nokian Renkaissa kaksi vuotta. Hänen edeltäjänsä pesti kesti 14 vuotta.

”Formula ykköset ajavat ensi kaudella 4,5 sekuntia nopeampia kierrosaikoja”

Uudet renkaat ja tallien uudet aerodynaamiset ratkaisut tulevat nopeuttamaan F1-autoja ensi kaudella merkittävästi.

Vaikea talvirengasmarkkina painoi Nokian Renkaiden tulosta

Yhtiö sanoo markkinan olleen haastava Pohjois-Amerikassa ja Venäjällä asiakkaiden varastotilanteen takia. Itänaapurista jouduttiin kirjaamaan myös uusia luottotappiovarauksia.

MM-rallin suomalaisjohtaja tyrmää ison muutosehdotuksen: "Ei voi tapahtua ensi vuonna"

Kansainvälisen autourheiluliiton FIA:n MM-rallijohtajan Jarmo Mahosen mukaan ensi kaudellakin nähdään rallin MM-sarjassa useampi rengastoimittaja.

Nokian Renkaat laajentaa salamyhkäistä testikeskustaan Ivalossa

Nokian Renkaat aikoo laajentaa Ivalossa sijaitsevaa testikeskustaan ja rakentaa alueelle uuden testiradan ja kaksi rakennusta. Inarin kunnan alueella on kaikkiaan neljä testikeskusta. Niiden toiminnasta ei juuri tihku tietoja ulkopuolisille.

Nokian Renkaiden asiakkaiden asianajaja: "Luottamus yrityksiin kärsii"

Nokian Renkaiden asiakkaita edustava asianajaja Herkko Hietanen on pettynyt, että poliisi ei tutki testivilppiä. Korvausten hakeminen jatkuu kuitenkin edelleen.

Rengastesteissä huijannut Nokian Renkaat välttää poliisitutkinnan

Keskusrikospoliisi ei aloita esitutkintaa Nokian Renkaiden testivilpistä. Asiakkaita edustava lakitoimisto teki tutkintapyynnön sen jälkeen, kun yhtiö myönsi vääristelleensä rengastesteissä.

Rengasvakoilujutussa syyttäjä vaatii valtiolle kymmeniä miljoonia euroja

Syyttäjä vaatii Nokian Renkaiden yritysvakoilujutussa yli 30 miljoonan euron menettämistä valtiolle laittomasti saadun hyödyn takia. Vaatimuslistalta löytyy myös vankeus ja liiketoimintakielto. Käräjäoikeuden ratkaisua voidaan odottaa aikaisintaan alkusyksyllä.

Suomen suurin yritysvakoilujuttu nyt käräjillä – syytettynä Nokian Renkaiden entisiä työntekijöitä

Kymmentä Nokian Renkaiden entistä työntekijää syytetään yrityssalaisuuksien vakoiluun liittyvistä rikoksista. Taustalla on kiristyvä kilpailu autonrenkaiden uusista markkinoista.

LM: Noin 300 asiakasta hakee Nokian Renkailta lähes 70 000 euron korvauksia

302 Nokian Renkaiden asiakasta hakee yhtiöltä korvauksia rengasvilpin vuoksi, kertoo Lännen Media. Nokian Renkaat myönsi alkuvuodesta, että se on syyllistynyt rengasvilppiin testitilanteissa.

Tervajokea on jouduttu puomittamaan veteen päässeen aineen takia

Synteettistä silikoniöljyä pääsi jokeen Tervakosken paperitehtaalta jätevedenpuhdistamon ohitse.

Kuusi vuotta vanhaa Lapinrinteen päiväkotia remontoidaan Rovaniemellä

Vonna 2010 valmituneella Lapinrinteen päiväkodilla tehdään korjaustoimenpiteitä kesän 2016 aikana.

Nokian Renkaiden tulos parani – jatkaa työtä rehtien testien puolesta

Liikevaihto oli vuoden alussa jotakuinkin vuodentakaisella tasolla, voittoa tuli enemmän. Toimitusjohtaja Ari Lehtoranta kommentoi tulosjulkistuksen yhteydessä myös alkuvuoden ankaraa koettelemusta, rengastestihuijausta.

Uusi rengasvalmistaja pyrkii markkinoille Nokialta – "Nastarenkaissa on kalliit hinnat ja hyvät katteet"

Uuden yhtiön takana on paljon rengas- ja automarkkinoiden tuntemusta. Kontio Renkaiden toimitusjohtajana on Vannetukkua ja autoliike Autosompaa luotsaava Jukka Heiskanen.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle