Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Yleinen hätänumero 112 ajoneuvon kyljeen teipattuna.

Kauhajoella kahden auton nokkakolari, kaksi loukkaantunut vakavasti

Vakava liikenneonnettomuus tapahtui tiistaina iltakuuden jälkeen.

Yleinen hätänumero 112 ajoneuvon kyljeen teipattuna.

Lämpölaitoksen hakesiilossa syttyi tulipalo Kauhajoella

Palonalku saatiin sammutettua nopeasti.

Kainuun pelastuslaitoksen logo punaisen auton kyljessä.

Leivänpaahdin paloi Sotkamossa, kun lieden levy laitettiin päälle

Pelastuslaitos kävi kantamassa palaneen leivänpaahtimen ulos ja tuuletti asunnon lauantaina Sotkamon Kangaskadulla.

Paloautossa 112 ja Pelastuslaitos Lappi merkinnät.

Ranuan Simontien tulipalo sai alkunsa leivinuunista – jälkisammutustyöt kestävät iltaan saakka

Paikalla on ollut seitsemän sammutusyksikköä. Palossa ei aiheutunut henkilövahinkoja.

Läheltä

Kirjastoauto suistui ojaan Sodankylässä – pelastuslaitos avusti kaksi henkilöä ulos

Poliisi tutkii liikenneonnettomuuteen johtaneita syitä.

Yleinen hätänumero Keski-Suomen pelastuslaitoksen ajoneuvon kyljessä.

Yksi ihminen menehtyi paritalon tulipalossa Porissa

Satakunnan pelastuslaitos sai hälytyksen rakennuspalosta sunnuntaina aamulla Porin Itätulliin. Poliisi tiedotti myöhemmin iltapäivällä yhden ihmisen kuolleen tulipalossa.

Paloauto auringon paisteessa

Moottoritilassa syttynyt tulipalo vaurioitti pahoin kaivinkonetta Turussa

Sammutus kesti noin tunnin. Pelastuslaitos suoritti paikalla myös öljyntorjuntatoimia.

Palomies Harri Minkkinen Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitokselta kuvattuna 14.11.2023.

Näin pelastusalan isot säästöt voivat näkyä työssä paloasemilla – ”Arki pyörii just ja just”

Pelastustoimesta etsitään tällä hetkellä kuumeisesti säästökohteita, joilla tavoitellaan hyvinvointialueiden alijäämän pienenemistä.

Pelastuajoneuvon kyljessä pelastuslaitoksen logo.

Sonkajärvellä syttyi tulipalo vanhan kaupparakennuksen saunassa

Pelastuslaitos on saanut tulipalon sammutettua.

Heijastava työtakki, jonka selässä on logo, jossa lukee Satakunnan pelastuslaitos.

Nakkilassa suunnitellaan paloaseman remonttia – tavoitteena vähentää työntekijöiden altistumista haitallisille aineille

Nakkilan paloaseman uudistamistyöt maksavat arvion mukaan vähintään 750 000 euroa.

Eckerö Linen Finlandia-alus Länsisatamassa Helsingissä joulukuussa 2020.

Myräkkä pyyhkäisi pääkaupunkiseudun yli ja jätti jälkeensä sähkökatkoja ja laivan, joka ei päässyt satamaan

Kova tuuli vaikutti laiva- ja lauttaliikenteeseen Helsingin edustalla. Pelastuslaitoksen mukaan sää aiheutti hieman tavallista enemmän tehtäviä.

Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta

Omakotitalossa tulipalo Kouvolassa – tuli pääsi todennäköisesti leviämään takan lämmittämisen yhteydessä

Kouvolalaisen yksikerroksisen omakotitalon tulipalosta ei aiheutunut henkilövahinkoja.

Läheltä

Yksi loukkaantui, kun henkilöauto päätyi ojaan ja kääntyi katolleen Nurmijärvellä

Pelastuslaitos joutui irrottamaan kuljettajan ojaan päätyneestä ajoneuvosta.

Läheltä

Kuusi loukkaantui lievästi kahden henkilöauton nokkakolarissa Lohjalla

Alustavan tiedon mukaan toinen autoista oli ajautunut vastaantulevien kaistalle.

Paloauto.

Omakotitalo vaurioitui öisessä tulipalossa Ulvilassa

Palo rajoittui suppealle alueelle. Pelastuslaitos purki kattorakenteita noin neliön alalta.

Punainen paloauto parkissa.

Pelastuslaitokselle hälytys savunmuodostuksesta suuressa teollisuushallissa Salossa – kohteessa ei tulipaloa

Pelastuslaitos kävi tarkastamassa savunmuodostusta suuressa teollisuushallissa Salossa.

Sairaanhoitaja Jonna Hietajärvi testaa hengityskoneen toimintaa sairaalassa.

Päivystys saattaa jatkua Oulaskankaalla ja Raahessa – tällaiset ovat hyvinvointialue Pohteen säästösuunnitelmat nyt

Päätöksiä paikallisista sotekeskuksista ja sairaaloiden jatkosta tehdään ensi vuonna.

Hätänumero 112.

Turunväylällä Tuomarilan kohdalla paloi auto – tilanne ohi

Palon sammutustyöt aiheuttivat haittaa Helsingin suuntaan ajaville noin puolen tunnin ajan.

Lähikuvassa on punaisen paloauton ohjaamon kylki. Kyljessä on logo.

Poliisi tutkii Kiveriönkadun huoneistopaloa

Pelastuslaitos hälytettiin torstaina aamupäivällä sammuttamaan keskisuurta paloa.

Kirkkaan punainen ja keltainen paloauton takaosa, jossa paloauton tunnus PI801.

Omakotitalo tuhoutui tulipalossa Sastamalassa

Palosta ei aiheutunut henkilövahinkoja.

Läheltä

Rikkoutuneesta vesiputkesta vuoti vettä Oulun Sammonkadulle – osa pyöräteistä eristetty

Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitos sai hälytyksen vahingontorjuntatehtävälle neljän aikaan aamuyöllä.

Etelä-Savon pelastuslaitoksen logo paloauton ovessa.

Kaivinkone kaivoi metsäojaa ja syttyi palamaan Mäntyharjulla – öljyntorjuntatyöt jatkuvat vielä useita päiviä

Mäntyharjulla metsänojitustyössä ollut kaivinkone paloi ajokelvottomaksi. Tulipalosta ei aiheutunut henkilövahinkoja, mutta ympäristöön levinnyt öljy työllistää pelastuslaitosta.

Anjalan VPK:n sopimuspalokuntalainen Jutta Tiitinen istumassa paloautossa.

Etelä-Savon hyvinvointialue puuttuu pelastustoimen suurimman työntekijäryhmän palkkaukseen

Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisa on leikkaamassa sopimuspalokunnilta satoja tuhansia euroja. Vaihtoehtona se tarjoaa kunnille vuokrien leikkausta.

Lähetä-uutisen paikkaneula.

Pelastuslaitos murtautui savuavaan huoneistoon Vaasassa

Uunissa palanut pizza aiheutti häkämyrkytyksen.

Ambulanssi.

Navettarakennus paloi yöllä Eurajoella – yksi henkilö kuljetettiin sairaalaan jatkohoitoon

Asukkaat soittivat hätäkeskukseen kello yhden jälkeen yöllä, jolloin rakennus oli jo täyden palon vaiheessa.

Ruskea, märkäturkkinen metsäkauris lumisella rannalla. Ihminen pitelee kaurista. Taustalla rantaheinikkoa.

Jäihin pudonneet kauriit aiheuttivat pelastusoperaation Polvijärvellä – yhden eläimen kohtalo jäi epäselväksi

Pohjois-Karjalan pelatuslaitos auttoi kiipelissä olleita eläimiä veneellä. Ainakin kolme kaurista pääsi veden varasta rantaan.

Jokilaaksojen pelastuslaitos ja Oulu-Koillismaan pelastuslaitos yhdistyivät Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitokseksi 1.1.2023. Paloautojen kyljessä uudet teippaukset

Oulun Toppilassa kerrostalon kellariin tehtiin vakavaa ilkivaltaa perjantaiaamuyöllä: irtaimistoa oli sytytetty tuleen

Kerrostalon pohjakerroksen palo oli havaittu savun levittyä talon rappukäytävään. Henkilövahinkoja ei tulipalossa tullut.

Autotallin avoimesta ovesta näkyy paloauto.

Euron tuntipalkka Raution kylän VPK:ssa romuttaisi ajatuksen yhteiskunnan maksamasta pelastustoiminnasta: ”Olisi paluu 1900-luvun alkuun”

Hyvinvointialueen säästöt nostavat talkoohenkeä Kalajoella Raution kylällä. Paikallinen pelastushenkilöstö esittää, että paloasemaa pyöritettäisiin lähes ilmaiseksi.

112 hätänumeroteippaus pelastuslaitoksen ajoneuvon nokassa.

Pelastuslaitos varautui suureen rakennuspaloon: olikin lopulta savuhavainto yksityisasunnon pistorasiasta – kyse oli väärinymmärryksestä

Hätäkeskukseen tulleiden alkutietojen mukaan paikalla oli suuri rakennuspalo ja paikalle oli lähdössä 20 pelastuslaitoksen yksikköä.

Pelastusjohtaja seisoo uuden paloaseman rakennustyömaan edessä talvella.

Kainuun uusi pelastusjohtaja on hyvillään Kajaanin uudesta paloasemasta, mutta huolissaan mahdollisista säästöistä

Kainuun hyvinvointialue päättää ensi vuoden taloudesta marraskuussa. Silloin selviää, tuleeko pelastustoimelle lisää säästövelvoitteita.

Järven jään ja rannan kallion välissä pieni sula alue. Pilvinen taivas heijastuu veden pinnasta.

Järvet ovat alkaneet jäätyä Keski-Suomessa viikkoja tavallista aiemmin – jäällä liikkujat työllistävät nyt pelastuslaitosta

Vesistötarkastaja ei vielä suosittele jäillä liikkumista Keski-Suomessa. Jos jäälle mielii, tulee jään paksuus varmistaa.

Moottorikelkkoja rivissä, taustalla kerrostalo, johon osuu auringonvalo.

Opaslehtisiä onnettomuuksien välttämiseksi – turisteja varoitellaan Lapin vaaratekijöistä jo lentokentällä

Opaslehdet valmistuvat joulukuuksi ja suunnitteilla on myös opasvideo lentokoneissa esitettäväksi.

Nainen kävelee kohit Siilinjärven terveyskeskuksen ulko-ovea.

Pohjois-Savon hyvinvointialue päättää isoista säästöistä ensi kesänä – raha ei riitä nykyisiin palveluihin

Erilaiset vaihtoehdot lähipalveluista esitellään jo kevään aikana. Alijäämän kattamisesta ei suljeta pois mitään keinoja, sillä säästää pitäisi kymmeniä miljoonia euroja vuodessa.

Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta

Roskakatos syttyi tuleen Kemin Hepolassa

Palo levisi yhteen autoon, mutta talon asukkaat saivat siirrettyä muut kauemmas tulesta. Pelastuslaitoksen mukaan tulipalosta ei ollut vaaraa ihmisille.

Jokilaaksojen pelastuslaitos ja Oulu-Koillismaan pelastuslaitos yhdistyivät Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitokseksi 1.1.2023. Paloautojen kyljessä uudet teippaukset

Maalauskone syttyi tuleen SSAB:n Pulkkilan tehtaalla – sammutushyökkäyksen tehnyt pelastuslaitos sai palon taltutettua

Siikalatvan Pulkkilassa sijaitsevalla SSAB:n tehtaalla syttyi tulipalo perjantai-iltapäivänä.

Lapin pelastuslaitoksen paloauton ovi, jossa on Lapin pelastuslaitoksen logo.

Yksi kuollut rivitalon tulipalossa Sodankylässä

Poliisin mukaan sivulliset ihmiset olivat havainneet palon ja pysähtyneet auttamaan. Yhdestä asunnosta löytyi vainaja, jonka henkilöllisyydestä ei ole vielä tässä vaiheessa tietoa.

Pyhäjoen Vestian lajittelupihan poltettavan jäte astian sisältö

Oulun jätekeskuksessa syttyi perjantaiaamuna tulipalo – päivystävä palomestari: ”Polttokelpoisen energiajätteen joukossa voi olla mitä vaan”

Palo tapahtui Syklo Oy:n jätekeskuksen tiloissa, kun jätekasa syttyi palamaan. Tulipalosta ei aiheutunut vaaraa ihmisille.

Kymenlaakson pelastuslaitoksen tunnus paloauton ovessa.

Yksikerroksinen omakotitalo syttyi palamaan Haminassa

Pelastuslaitos sai rajattua tulipalon saunatiloihin. Palo on sammutettu ja pelastuslaitos tutkii poliisin kanssa syttymissyytä.

Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen logo paloautossa.

Vanha lato tuhoutui tulipalossa Paimiossa

Vanha, noin 150 neliöinen lato paloi Paimiossa myöhään tiistaina. Palon syttymissyy on epäselvä.

Etelä-Savon pelastuslaitoksen punainen kyltti.

Rantasalmelle tulee uusi paloasema – rakentamisen on määrä alkaa ensi keväänä

Hanke uudesta paloasemasta on käynnistetty Rantasalmen kunnassa jo ennen hyvinvointialueen perustamista.

Yleinen hätänumero 112 teipattuna pelastuslaitoksne mustan kumiveneen kylkeen.

Vene joutui tuuliajolle Porin edustalla – pelastuslaitos auttoi ajelehtijat rantaan

Kahdeksanmetrinen moottorivene joutui tuuliajolle Porin edustalla Pihlavanlahdella sunnuntaina veneen moottorin mentyä rikki. Pelastuslaitos auttoi veneilijät takaisin rantaan.

Grafiikka näyttää Inkoon sataman sijainnin kartalla Suomen etelärannikolla Helsingin ja Turun välillä, hieman lähempänä Helsinkiä kuin Turkua.

Rahtilaiva törmäsi sataman rakenteisiin Inkoossa, veteen valui kymmeniä litroja öljyä

Törmäyksessä rahtilaiva vaurioitui ja öljyä pääsi valumaan veteen. Alue on puomitettu eikä öljy pääse enää leviämään vesistössä.

Vesi on tulvinut alikäytävään.

Sateiden aiheuttamat vesivaikeudet jatkuvat Raahessa – huolta aiheuttavat etenkin viikonlopun sateet

Perjantaina Raahessa on tullut muutama vahingontorjuntahälytys, mutta tilanne on ollut torstaita rauhallisempi. Pelastuslaitos on tarkkaillut vesitilannetta tehostetusti Raahessa.

Myrskypilviä helsinkiläisen lähiön yläpuolella.

Nyt tuulee niin kovaa, että Helsingissä sairaalan kattokin on irrota

Pelastuslaitos joutui lähettämään paikalle nosturin, jotta urakoitsijat ehtivät töihin ennen kuin kattopelti irtoaa.

Vesi on tulvinut alikäytävään.

Rankkasateiden nostamat vedet työllistävät pelastajia Pohjois-Pohjanmaalla – pelastuslaitoksen mukaan Raahessa pahin on vasta edessä

Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitos on kohottanut valmiuttaan ja perustanut tilannekeskuksen hoitamaan tuulen ja sateen aiheuttamaa hälytysruuhkaa. Ongelmia on etenkin Raahen seudulla.

Palolaitoksen auto sisällä hallissa, sen vieressä palomiesten varusteita valmiina hälytystä varten.

Pelastusalalla pyritään pois ajattelumallista, ”joka ei keikkoja kestä, on väärässä työpaikassa”

Lapin pelastuslaitoksen henkilökuntaa suojataan traumoja vastaan ns. jälkipurkumenetelmällä. Ideana on ottaa raskaat asiat puheeksi mahdollisimman nopeasti ja matalalla kynnyksellä.

Paloauto.

Voimakas tuuli aiheutti yli 33 000 sähkökatkosta eri puolilla Suomea, pelastuslaitoksilla kymmeniä tehtäviä

Ilmatieteen laitos antoi keskiviikkona tuulivaroituksia lähes koko Suomeen. Tuuli kaatoi puita sähkölinjojen ja rakennusten päälle sekä teille, pelastuslaitoksilta kerrotaan.

Vilkkuva valo paloauton katolla.

Puuskatuulista aiheutui kymmeniä pelastustehtäviä Keski-Pohjanmaalla

Kaatuneet puut ovat aiheuttaneet myös sähkökatkoja. Vakavilta vahingoilta on vältytty.

Paloauto tikkaineen

Tuulenpuuskat kaatoivat puita Etelä-Pohjanmaalla keskiviikkona, sähkökatkoja edelleen monin paikoin

Pelastuslaitoksella on ollut alueella illan aikana kymmeniä vahingontorjuntatehtäviä. Puiden kaatuminen on aiheuttanut myös laajalti sähkökatkoja.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle