Uusimmat artikkelit
Korvaako suomalainen koivu haitalliset mikromuovit kosmetiikassa? Koetuotanto on käynnistynyt lupaavasti Kokkolassa
Kasvuyritys Innomost on kehittänyt menetelmän, joka hyödyntää metsäteollisuuden sivuvirtoja. Näin korvataan esimerkiksi kuivashampoon sisältämiä muoveja. Pilottilaitos harkitsee jo siirtymistä kahteen työvuoroon.
Pekingin olympialaisiin haluttiin sininen taivas ja tehtaat suljettiin, siksi apteekista ei tänään välttämättä saa lääkettä
Lääkkeiden saatavuushäiriöitä ilmenee Suomessa joka vuosi eksponentiaalisesti enemmän. Koko maailman lääketuotanto lepää tuotantoepävarman Kiinan harteilla, ja siihen on alettu EU:ssa herätä.
Saunajakkaroita ja jopa sählymailoja – ihmisten tapa tunkea muovirojua pakkausmuovin kierrätysastioihin tuo lisälaskua jätekeskukselle
Jyväskylässä muovisen jätetavaran määrä pakkausmuovin keräysastioissa on kasvanut kesällä. Astioiden tyhjennyskertoja on jouduttu lisäämään. Muoviroju haittaa myös pakkausmuovin kierrätystä.
Muovijätteestä syntyy uusia ämpäreitä – Maailman ympäristöpäivää vietettiin muovinkeräyksen merkeissä
Kierrätetystä muovista voidaan valmistaa esimerkiksi kukkaruukkuja, muovikasseja, ämpäreitä sekä tiski- ja wc-harjoja.
Pariisissa sorvataan sopimusta muovijätteen hävittämiseksi – ”Pelkästään kierrätyksellä emme tästä sotkusta selviä”
Kokouksessa väännetään kierrätyksen ja muovin tuotannon vähentämisen tarpeellisuudesta. Sopimus pyritään saamaan voimaan ensi vuoden lopussa.
KWH-yhtymä myy osuutensa Uponor Infrasta
Kaupan jälkeen Uponor Oyj omistaa 100 % yhtiön osakkeista.
Muovia kertyy valtavat määrät – sotkamolaisyrittäjä haluaa muuttaa tilannetta korjaamalla muoviosia hitsaamalla
Ala on vähemmän tunnettu ainakin Kainuussa ja vastaavanlaisia palveluja on vähän tarjolla.
Työryhmä ehdotti tuhansia uusia tohtoreita, mutta iso työllistäjä kemianteollisuus sanoo, ettei tarvitse niitä
Sen sijaan teollisuudenala on tyytyväinen siihen, että parlamentaarinen työryhmä tahtoo nostaa osaamisen tasoa. Yritykset eivät kuitenkaan selviä pelkillä tohtoreilla.
Farmaseutit avasivat lääkitysneuvonnan Eloisan chatissa Etelä-Savon hyvinvointialueella
Chat-palvelu avattiin maanantaina 13.3.2023. Palvelu on maksuton ja farmaseutti neuvoo kaikissa lääkitykseen liittyvissä asioissa, paitsi reseptien uusinnoissa.
Mikkeliläisperhe matkustaa apteekkiin pitkän matkan tyttärensä sairauden vuoksi – epilepsialääkkeissä laajasti saatavuusongelmia
Lääkkeiden saatavuuden ongelmat jatkuvat Suomessa. Esimerkiksi joistakin diabetes- ja epilepsialääkkeistä on huutava pula, mikä aiheuttaa haasteita sairautensa kanssa hoitotasapainossa oleville.
Kiilto-yhtiö vetäytyi Venäjältä
Venäjän osuus koko Kiilto-konsernin liikevaihdosta oli kymmenen prosenttia eli 25 miljoonaa euroa.
Näin vientialojen sopimat palkankorotukset näkyisivät sinun palkkakuitissasi – kokeile Ylen laskuria
Sunnuntaina syntynyt vientialojen ja teollisuustyöntekijöiden palkkasopu heijastunee muidenkin palkkoihin, mutta monen ison alan neuvottelut ovat vielä kesken.
Katso tästä jutusta, kuinka paljon teollisuuden palkat nousevat ja mitä uudet työehtosopimukset tarkalleen sisältävät
Teknologiateollisuuden ja kemianteollisuuden työntekijöiden palkat nousevat seuraavan kahden vuoden aikana. Tämä juttu näyttää pähkinänkuoressa, kuinka paljon.
Teollisuusliiton ylityökielto pakottaa jo tekemään varasuunnitelmia yrityksissä – lakosta seuraisi tuotannon alasajoja Kokkolassakin
Kokkolan suurteollisuusalueella ylityökiellot pyörivät jo kolmessa yrityksessä.
Teollisuuden lakkoja uhataan laajentaa – Teollisuusliitolta ja toimihenkilöiltä uudet työtaisteluilmoitukset
Teollisuustyöntekijät ja toimihenkilöjärjestö Pro ilmoittivat uusista lakoista helmikuun toiselle viikolle. Myös ylityökieltoa pidennetään.
Keskiviikko 18.1.2023 (radio)
Sisäministerin helikopteri putosi Ukrainassa. Vammaispalvelulakia kiirehditään. Teknologia-alan työriidan sovittelu alkoi. VR tilaa lisää makuuvaunuja. Sääennuste.
Akkuala suunnittelee Suomeen lähivuosina yli kuuden miljardin euron investointeja
Akkualan yritykset perustavat uuden etujärjestön valvomaan alan etuja. Yhdistyksen puheenjohtajan Matti Hietasen mukaan investoinnit edellyttävät lupien saamista nopeammin.
SK: BASFin jätevesikokeilu Porissa tyssäsi hallinto-oikeuden päätökseen
Ympäristöluvan puuttuminen sai Vaasan hallinto-oikeuden kieltämään BASF-yhtiön kokeilun akkumateriaalitehtaan jäteveden käsittelystä.
Kemianteollisuuden suurtapahtuma Material Week veti ennätysyleisön Kokkolaan
Tapahtuma ylitti järjestäjien toiveet osallistujamäärästä ja kansainvälisyydestä.
Kemianteollisuus avaa ovia nuorille – uusi oppisopimusmalli on vaihtoehto toisen asteen koulutukseen
Kemianteollisuus ry ja Teollisuusliitto ovat sopineet oppisopimusmallista, jolla yritysten ovia avataan myös alle 18-vuotiaille nuorille.
Kymmenen vuotta täyttävän Material Weekin suosio yllätti järjestäjät
Kokkolassa parin viikon päästä järjestettävälle kansainväliselle seminaariviikolle on tulossa odotettua enemmän osallistujia.
Palkka nousee näyttöjen perusteella – kemianteollisuus houkuttelee nuoria alalle uudenlaisella oppisopimuskoulutuksella
Kemianteollisuuteen houkutellaan lisää nuoria työntekijöitä oppisopimuskoulutuksella. Alalla halutaan toimia, ennen kuin työvoimapula ehtii paisua valtavaksi.
Kemianteollisuus hakee ratkaisua työvoimapulaan uudella oppisopimusmallilla – palkallisiin töihin pääsee peräti 16-vuotiaana
Akkumateriaaliyhtiön edustaja kertoo, että alalla on nyt erittäin kova kysyntä työntekijöistä. Tähän saakka vähän kemianalalla hyödynnetystä oppisopimuksesta toivotaan vetovoimatekijää.
Teollisuuden uusien tilausten kasvu oli kovaa elokuussa, mutta kehnompaa on luvassa
Yritysten saamien tilausten kasvu on kuluneena vuonna hidastunut viime vuoden rivakan nousun jälkeen, kertoo Tilastokeskus.
Cabb päätti uudesta kymmenien miljoonien eurojen investoinnista Kokkolaan
Aiempi investointi valmistuu tämän kuukauden aikana, uusi tuotantolinja nostaa Kokkolan tehtaan yhtiön suurimmaksi yksiköksi.
Vientiteollisuus voi joutua vähentämään tuotantoa, jos maakaasu kallistuu entisestään tai jos siitä tulee pula – hinta on jo viisinkertaistunut
Suomalaisen vientiteollisuuden on mahdotonta luopua maakaasun käytöstä nopeasti kokonaan, vaikka Ukrainan sota ja kallistunut maakaasu kannustavat yrityksiä investoimaan.
Kemianteollisuuden tilaukset kasvoivat viime kuussa, mutta muun teollisuuden uusien tilausten arvo laski
Tilastokeskuksen mukaan kemianteollisuuden tilaukset kasvoivat noin kuusitoista prosenttia.
Haminan akkumateriaalitehdasta varten on perustettu yhteisyritys – omistuksesta yli puolet kiinalaisyrityksellä
Suomen Malmijalostus on suunnitellut Euroopan suurinta akkumateriaalitehtaiden keskittymää Kymenlaaksoon. Tehtaat tulisivat Kotkaan ja Haminaan.
Kemianteollisuudessa pelätään, että Naton ulkopuolelle jääminen riskeeraisi ulkomaiset investoinnit
Lähes 95 prosenttia alan yrityksistä tukee Venäjä-pakotteita.
Ahdinko hämäläistiloilla syvenee kun lannoitteiden hinnat karkaavat käsistä
Lannoitteiden hinnat ovat kaksinkertaistuneet vuoden takaisesta. Tiukka taloustilanne estää tiloja satsaamasta täysipainoisesti peltoviljelyyn.
Kemianteollisuuteen saatiin ilman työtaisteluita uusi työsopimus
Työnantajat sekä työntekijät ovat hyväksyneet alkuviikosta neuvotellun sopimuksen, joka muun muassa nostaa alan palkkoja enimmillään kahdella prosentilla.

Suksivoideyritys haluaa tuotannon käyntiin Joensuun seudulla jo ensi kesänä – poliisi jatkaa tehdaspalon tutkimuksia
Tuli tuhosi joensuulaisen Vauhti Speed -yhtiön tehtaan marraskuussa. Yritys suunnittelee kiivaasti tuotantonsa jatkamista ja etsii uusia tiloja. Samaan aikaan poliisi tutkii työsuojeluasioita palaneella tehtaalla.
Tehtaiden tilaukset edelleen hyvällä tasolla, mutta tuotanto voi olla hiipumassa
Teollisuuden uusien tilausten kasvu on jatkunut lokakuussa. Tilaustahti on kuitenkin hidastunut aiemmista kuukausista, mikä voi ennakoidan teollisuuden kasvun hiipumista.
Poliisi aloitti rikostutkinnan suksivoidetehtaan tulipalosta ja selvittää, oliko kyseessä työturvallisuusrikos ja vammantuottamus
Tulipalossa yksi henkilö loukkaantui vakavasti ja tuotantorakennus tuhoutui täysin. Joensuussa oli voimassa vaaratiedote palavien kemikaalien vuoksi.
Koronarokotteita valmistava Astra Zeneca romahti tappiolle
Lääkeyhtiön mukaan tappio johtuu kohonneista kustannuksista, jotka liittyvät erityisesti yhdysvaltalaisen biotekniikkayrityksen Alexionin ostoon. Lisäksi tutkimus- ja tuotekehitysmenot kasvoivat.
Finnish vaccine opponents stocking up on ivermectin
Demand for ivermectin, a deworming medicine, is growing in Finland.
Pfizer ilmoitti lupaavista tuloksista 5–11-vuotiaiden koronarokotetutkimuksissa
Lääkeyhtiöt Biontech ja Pfizer ovat julkaiseet ensimmäiset tiedot Comirnaty-rokotteen toimivuudesta 5–11-vuotiailla lapsilla. Tutkimukseen on osallistunut lapsia useista maissa, myös Suomesta. Alustavat tulokset rokotteen tehosta ovat lupaavia.

Metsähallitus kaksinkertaistaa metsien lannoitukset – hiilensidonnan kasvu kattaa jopa 15 000 suomalaisen vuoden hiilidioksidipäästöt
Valtion metsiä lannoitetaan alkaneella viisivuotiskaudella noin 30 000 hehtaarin alueella. Tavoitteena on lisätä puun kasvua ja sitoutuneen hiilen määrää. Tarkalla suunnittelulla kielteiset ympäristövaikutukset voidaan minimoida, mutta esimerkiksi lajikirjoon lannoittaminen vaikuttaa.
Teollisuuden uudet tilaukset lisääntyivät kesäkuussa yli 38 prosenttia vuoden takaisesta
Yritykset saivat kesäkuussa uusia tilauksia vuodentakaista enemmän kaikilla päätoimialoilla. Eniten uudet tilaukset kasvoivat paperin sekä paperi- ja kartonkituotteiden valmistuksen toimialalla.
Muovipillit ja kertakäyttöhaarukat häviävät pian markkinoilta, kun EU:n muovikielto astuu voimaan – kaupat toteuttavat velvoitteita jo etuajassa
Kertakäyttömuoveja kieltävä direktiivi on tarkoitettu voimaan 3. heinäkuuta alkaen. Ympäristöministeriöstä arvioidaan, että Suomessa muovikielto ehtii lainsäädäntömankelin läpi elokuussa. Kaupoissa EU-velvoitteita on toteutettu etukäteen.

Tiistai 29.6.2021
Korona. Ministerivaihdokset. Kasviproteiinit. Muovinkierrätys. Astronauttihaku. Säätiedot.
Etelä-Savolaisia marjoja pakataan kierrätysmuoviin – yrittäjä: "Omalla pienellä panoksella saa valtameriä vähän puhtaammiksi"
Kierrätysmuovi kerätään Indonesian rannikolta, puhdistetaan, sulatetaan ja painetaan rasioiksi Italiassa. Yrittäjä Kari Vauhkosen mukaan tätä ennen näitä kierrätysrasioita ei ole tuotu mihinkään Pohjoismaihin.
Uudet Alzheimer-lääkkeet ovat lupaavia, mutta taudin perussyy edelleen tuntematon
Yhdysvalloissa on esitelty kaksi uutta Alzheimerin taudin lääkettä, jotka ovat saaneet ristiriitaisen vastaanoton. Ne ovat kalliita eivätkä asiantuntijat ole olleet yksimielisiä lääkkeiden tehosta. Tehokasta lääkettä on yritetty kehittää jo vuosikymmeniä.
Turku set to become "world's contraceptive capital" with new €250m pharmaceutical plant
One of the largest industrial investments in Finland in recent years, the new Bayer plant is to employ some 200 people when it opens in 2025.
Jätti-investointi Turkuun: Bayer rakentaa uuden lääketehtaan 250 miljoonalla eurolla
Investointi on Suomessa yksi viime vuosien suurimmista. Kehittyvien maiden miljoonille naisille tarjotaan modernia ehkäisyä turkulaisvalmisteilla. Uusi tuotantolaitos valmistuu vuoteen 2025 mennessä.
Finnish firm earns US patent for Covid drug containing ivermectin and hydroxychloroquine
The Turku company says its nasal spray delivers low, safe doses of hydroxychloroquine, ivermectin and aprotinin.
Analyysi: Miksi kotimainen rokotehanke ei näytä toteutuvan, vaikka kaikki oli lupaavaa? Taustalla on monta syytä
Suomalaisella koronarokotehankkeella on vaikeuksia löytää rahoitusta, koska rokotekehitys on monin verroin muuta lääkekehitystä riskialttiimpaa. Peliä ei ole kuitenkaan vielä menetetty, kirjoittaa taloustoimittaja Antti Parviala.
Tredun käsidesille kemianteollisuuden turvallisuuspalkinto
Tampereen seudun ammattiopisto ryhtyi tekemään käsien desinfiointihuuhdetta. Samalla eri alojen opiskelijat saivat käytännön kokemusta. Nyt hanke on saanut myös valtakunnallista huomiota.
Fortumin muovinkierrätyksen heikot luvut yllättivät jäteyhtiö Kiertokapulan: ”Ovathan ne tosi vaatimattomia”
Muovin kierrätys tuo silti säästöä taloyhtiöille.