Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Juvalla sijaitsevan entisen salaattitehtaan tiloihin on löydetty uusi vuokralainen – nimeä ei toistaiseksi kommentoida

Tiloissa toimi aiemmin vihannnesliiketoiminnasta tunnettu Salico. Juvan kunnasta kuitenkin kerrotaan, että nimeä ei kommentoida julkisuuteen ennen vuokrasopimuksen allekirjoitusta.

Kotiateriapalveluihin ollaan tyytyväisiä Kajaanissa – keittoannoksista tosin halutaan nykyistä suurempia

Kainuun sote toimittaa aterian kotiin päivittäin noin 300 asiakkaalle Kajaanissa. Noin puolet asiakkaista osallistui ateriapalveluita koskevaan palautekyselyyn. Kotiateriat valmistetaan ravintokeskus Tähkässä Satamakadulla.

Päiväkodeissa tarjoiltu salaatti varmistui Jyväskylän salmonellaepidemian aiheuttajaksi – ulkomaiset tuoretuotteet arveluttavat, EU:n alueella luotetaan pitkälti omavalvontaan

Jyväskylän seudulla riehuneen salmonellaepidemian aiheuttajaksi on varmistunut päiväkodeissa tarjoiltu salaatti. Salaatti sisälsi kotimaista kurkkua, hernettä sekä ulkomaista jäävuorisalaattia. Salmonellan todennäköisin lähde on Saksasta Ruotsin kautta Suomeen tullut jäävuorisalaatti. Ruokaviraston mukaan pitkä kuljetusmatka ei lisää tautiriskiä, jos tuotteiden valvonta on kunnossa.

Salaattinäyte varmistui Jyväskylän salmonellaepidemian lähteeksi – ensi viikolla tutkitaan, oliko syynä kurkku, herne vai jäävuorisalaatti

Kaupunki pitää todennäköisenä syynä ulkomaista jäävuorisalaattia. Laboratoriotutkimukset ovat vielä kesken.

Annossalaattitehdas tuo kymmeniä työpaikkoja Euraan - tavoitteena valmistaa miljoonia salaatteja vuodessa

Mäkitalon Maistuvat Oy työllistää ensimmäisessä vaiheessa 25 henkilöä. Tuotanto käynnistyy huhtikuussa.

Forssassa valmistetut valmisruoat tekivät kauppansa viime vuonna

Atrian mukaan valmisruoan lisäksi jauhelihan menekki kasvoi.

Mikkelissä varmistunut kahdeksan salmonellatartuntaa – tartunnat todennäköisesti peräisin salaatin kesäkurpitsasta

Kolme tartunnoista on yhdistetty porkkana-kesäkurpitsasalaattiin, jota Mikkelin kaupungin keskuskeittiö on tarjoillut. 

Salaattitehtaan entiset työntekijät kouluttautuvat muun muassa hoitoalalle – kolmasosa Salicon irtisanotuista on edelleen työttömänä

Vain kourallinen Juvan salaattitehtaan henkilökunnasta muutti työn perässä Helsinkiin.

Virtaa villiyrteistä

Kevät ja alkukesä on paras aika hortoilla. Toisin sanoen kerätä hortaa eli villiyrttejä ruoaksi.

Siankärsämö on niittyjen tunnetuimpia kasveja ja helppo tunnistaa

Siankärsämön maku on pippurinen ja se on erinomainen rasvaisten ruokien mauste

Monissa suomalaiskodeissa mikrotetaan nyt valmisruokia

Atrian Forssan tehtailla on valmistettu kiivaasti esimerkiksi laatikoita ja salaatteja. Joidenkin tuotteiden menekki on kaksinkertaistunut lyhyessä ajassa.

Koronan pelko toi kauppoihin petollisen ilmiön – näin käytät kertakäyttöhanskoja oikein

Pisaratartunta kahden ihmisen välillä on todennäköisin tarttumistapa, mutta kaupassa käydessä kannattaa silti noudattaa hyvää käsihygieniaa.

Tyhjäksi syöty lautanen on ilmastoteko – Kajaanissa tehdään maan huippuruokaa, jota ei juuri heitetä hukkaan

Ylen haastattelemat oppilaat pitävät Kajaanin finaalipaikkaa ansaittuna kunniana.

Lopetusuhan alla olevan salaattitehtaan työntekijät jäävät päiväksi kotiin Juvalla – toimitusjohtaja: Lakko on laiton

Etelä-Savossa Juvalla sijaitsevan Salicon salaattitehtaan työntekijät osoittavat keskiviikkona mieltään pysymällä poissa työpaikaltaan.

Salaattitehdas palkkasi uuden työntekijän ja ilmoitti yt-neuvotteluista kahden päivän päästä – Salico aikoo sulkea tehtaan vihannespeltojen keskeltä

Etelä-Savossa on ihmetelty Salicon salaattitehtaan lopettamisaikeita, sillä vielä joulun alla työntekijöille kerrottiin suunnitelmista laajentua ja palkata lisää väkeä. 

Salaattitehtaan lakkautus olisi valtava isku Juvalle – yli sata työpaikkaa katoaisi, viljelijät huolissaan vihanneskuljetuksista

Salaatteja ja vihanneksia jalostava Salico kertoi eilen kaavailuistaan lakkauttaa tehtaansa Juvalla.

Oulun yliopistollisen sairaalan työntekijöitä sairastui vatsatautiin – syyksi epäillään henkilöstöravintolan salaatissa ollutta bakteeria

Yersinia-bakteerin aiheuttamaa vatsatautia on havaittu kymmenellä sairaalan työntekijällä. Tautia on mahdollisesti muuallakin.

Tuoretta salaattia pitkille Mars-matkoille? – Ruokaa kasvattamalla konteissa voi lyhentää vuorokautta

Keinotekoinen ympäristö antaa mahdollisuuden ruuankasvatukseen jopa pitkillä avaruuslennoilla.

Viljelijä käytti laitonta tuholaismyrkkyä, jolla tuotetut kasvikset päätyivät kauppoihin – käräjäoikeus tuomitsi terveysrikoksesta

Kahden kymenlaaksolaisen vihannespuutarhan toimitusjohtaja tuomittiin terveysrikoksesta sakkoihin.

Tällä yksinkertaisella keinolla koulut saivat lapset syömään terveellisesti: vapaavalintaiset kasvikset maistuvat valmissalaattia paremmin

Kouluruoka on suositusten mukaista, mutta se ei auta jos salaatti ei päädy lautaselle. Valinnan vapaus auttaa tässäkin.

Arkea maailmalta: Amerikkalaisissa kesäriennoissa pekoni käryää ja rasva tirisee

Periamerikkalaisilla kesämessuilla kaiken ruoan voi uppopaistaa tai leivittää.

Pikaruoka maistuu suomalaisille aina vain useammin ja kansa lihoo – Onko ilmiöillä yhteys?

Matkailu- ja ravintolapalveluiden toimitusjohtajan mukaan kaupungistuminen ja ihmisten kiireinen elämäntapa ovat lisänneet pikaruoan suosiota.

Tänä kesänä grillataan kasvimaan satoa - tästä kaikki Strömsön puutarhaillan reseptit

Kokeile vegetaarista caesarsalaattia tai raparperipannaria

Oppilaat pitivät seitikalaa pahanmakuisena mössönä, vaikka keittäjät yrittivät kaikkensa – sitten kalan kylkeen lävähti kasviskastike

Ruokaraadeissa tavoitteena on kehittää koulujen ja oppilaitosten ruokalistoja siten, että ruokahävikki pienenisi.

Älypuutarhojen uskotaan valtaavan kaupunkilaisten kotikeittiöt – seuraava trendi on salaattia kasvava sisäseinä

Älypuutarhamarkkinoilla kisaa myös turkulainen Plantui. Sijoittajat uskovat sen menestysmahdollisuuksiin maailmalla.

Tampereella ja Helsingissä ostetaan eniten itse valikoitua salaattia

Tilastoja on vetänyt yhteen kaupoissa olevista salaattibaareista vastaava yritys.

Näin varpaasi, sähkölaskusi ja salaattisi selviävät – Ylen kootut vinkit paukkupakkasiin

Suomessa on nyt kylmä. Näissä jutuissa autetaan selviämään pakkasessa. Kooste on perua vuoden 2017 pakkasista.

Näin lohien avulla kasvatetaan salaattia – ravinteet kerätään talteen ja vettäkin säästyy

Vaikka kalankasvatuksen hiilijalanjälki on vain kuudesosan naudanlihan ilmastokuormasta, paikalliset ympäristöhaitat voivat olla isoja. Siksi täytyy keksiä uusia keinoja.

Iltasyönti lihotti opettajan reilusti ylipainoiseksi – Nyt 37 kiloa kevyempänä hän kertoo, ettei lopulta tehnyt mitään ihmeellistä

Antti Taipale painoi vielä kaksi vuotta sitten reilut 114 kiloa. Juttu on julkaistu syyskuussa 2018.

Tältä näyttää koululaisten lounastarjottimilla – "Kuva kertoo paljon enemmän kuin joku kyselyyn kirjoitettu vastaus"

Tutkijat valokuvasivat annoksia suomalaisissa kouluruokaloissa. Vain murto-osa nuorista syö sen verran, mitä tarvitsisi.

Tutkijat kuvasivat koululaisten ruokatarjottimia – Uusi tutkimus kertoo, miten harva syö aterian kaikki osat: "Se oli silmiä avaavaa"

Kouluruoka maistuu suomalaisille nuorille, mutta tarjottimella on vain harvoin suositeltu kokonaisuus. Tutkijat jalkautuivat koulujen ruokaloihin ja yllättyivät myös positiivisesti.

Mikkelin torilla tarjolla sikamaista menoa perjantaina

Torikauppias yhdistys tarjoaa palvattua possua.

Kesäpöydän herkut ehtii kasvattaa vielä vaikka omalla parvekkeella – viisi vinkkiä aloittelijalle

Kaupunkiviljelykulttuuri nostaa suosiotaan yhä enemmän myös Suomessa. Pienelläkin palstalla tai jopa parvekkeella on mahdollista kasvattaa monenlaisia lajikkeita.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle