Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kaksi nuorta kertoo, miltä tuntuu valmistua koronan rasittamalle ravintola-alalle: "Teimme kaverin kanssa sopimuksen, että viemme tämän loppuun"

Ammatillisesta koulutuksesta valmistuu tänä keväänä yli 40 000 opiskelijaa. Ravintola-alalta valmistuvat Nelli Kortelainen ja Jesse Bergman ovat jo löytäneet työpaikan.

Somevaikuttaja Enni Koistinen on innostunut Jaakko Kolmosesta ja perinneruuista – talkkunankin hän brändäisi uudelleen

Tuplakääk-podcastista tuttu graafinen suunnittelija ja somevaikuttaja on myös intohimoinen euroviisufani, jolle euroviisuviikko on "ihmisen parasta aikaa".

Ravintoloiden mainoskuvissa saattaa poseerata raaka peruna tai hiuslakalla kiiltäväksi suihkittu pihvi – Lue ammattilaisen parhaat kuvausvinkit kotikeittiöön

Valokuvaaja Harri Hinkka tietää kikat kauniiden ravintolamainosten takana. Kotona annosta ei tarvitse tuunata syömäkelvottomaksi.

Kokki Henri Alén ei usko kolmen viikon ravintolasulun vaikuttavan ja rajoitukset jatkuvat: "Stay home, stay safe ja tehkää juurileipää"

Alénin mielestä sulun jälkeen pitäisi hyödyntää keinoja, joilla viruksen leviämistä esimerkiksi ravintoloissa voidaan estää.

Tässä ovat Sami Garamin Super Bowl -reseptit: Ota haltuun Kallen kanasiivet, Mustin mutakakku ja Urheilustudion BBQ-kastike

Urheilustudiossa puhutaan sunnuntaina Super Bowlista. Otteluun seuraamiseen liittyy olennaisesti hyvä ruoka. Sami Garam esittelee reseptinsä.

Keittiömestari Sirly Ylläsjärven sydän ja ura ovat Lapissa: "Voin tehdä täällä mitä vain, vaikka joudun tekemään asioita, mitä muut eivät ole tehneet"

Boutique hotellin omistaja ja keittiömestari Sirly Ylläsjärvi luo uraansa Lapista käsin, vaikka se ei varsinkaan koronavuonna ole ollut helppoa.

Parkkipaikalta Kauniaisissa saa pizzaa 24/7 – Katso video siitä, miten lohipizzan tilaaminen onnistuu

Yrittäjä Alexandre Benjamin avasi tiettävästi Suomen ensimmäisen pizza-automaatin Kauniaisiin viime viikolla.

Matkailuyrittäjä Niina Pietikäiselle koronavuosi oli tilaisuus uudistua, kun ikäkriisiä ei tullutkaan: "Neljänkympin kriisi oli lievä pettymys"

Harrinivan matkailuyrityksen pelastukseksi osoittautuneessa saunamaailmassa ovat kylpeneet julkkikset Beckhamista Bottakseen ja Gordon Ramsayhin.

Gordon Ramsay kuvasi Lapissa Muoniossa, Luostolla, Levillä ja Rovaniemellä – mukana 40 hengen kuvausryhmä

Kolmikko muun muassa sukeltaa Jerisjärven jään alla, paimentaa poroja Luostolla, saunoo Levillä ja päättää Lapin-matkansa joulupukin tapaamiseen Rovaniemelle.

Gordon Ramsay teki pikavisiitin Lappiin ja kuvasi joulujakson tv-sarjaansa

Jakso esitetään brittiläisellä ITV-kanavalla 16. joulukuuta.

Tomi Björck avasi kaksi uutta ravintolaa keskellä alan pahinta kriisiä: "En enää tässä vaiheessa ala omilla rahoillani harjoittelemaan"

Koronapandemia on kurittanut erityisesti ravintola-alaa. Björck sanoo luottavansa kokemukseensa ja ihmisiin ympärillään.

Kokkiopiskelijat tuoreistavat koronakevään ruostuttamia taitojaan – opettaja: "Jopa veitsenkäsittelyssä on puutteita, sitä treenataan"

Kokkiopiskelijat pitävät omaa ravintolaa, sillä etäopetus ei korvaa oikeaa keittiötä. Osalla valmistuminen viivästyy.

Suomalainen kokkijoukkue kilpaili kuolleen keittiömestarin muistolle – Matti Jämsénin piti tuomaroida ruoka-alan arvostetuinta kisaa

Suomi sijoittui tänään viidenneksi Bocuse d’Or -kilpailun Euroopan-karsinnoissa Tallinnassa. Kisan voitti Norja.

Michelin-tähtien vaatimukset puuduttivat huippukokki Hans Välimäen: "Kuin aikuisten McDonald's"

Ravintoloitsija-kokki muisteli Puoli seitsemän -ohjelmassa uransa kiireisimpiä vuosia

Julkkiskokki Gordon Ramsay vieraili Oulussa – visiitti tuli yllätyksenä myös kaupungin matkailuyhtiölle

Useista ruokaohjelmistaan tunnetun Gordon Ramsayn Oulun vierailu on kiinnostanut ihmisiä ja tiedotusvälineitä.

Henri Alén keksi 10 vuotta sitten "ravintolaruoan Ikean", josta tuli tänä keväänä yllättäen totta

Kun poikkeusolot alkoivat maaliskuussa, Alénin ravintolat tekivät 80 000 euroa tappiota parissa viikossa. Sitten vanha idea kaivettiin esiin.

B & J´s Livingroom konkurssissa Kuopiossa – yrittäjä: "Vuosi lähti erittäin hyvin käyntiin, mutta sitten tuli korona"

Vielä maaliskuussa ravintolassa iloittiin hyvin alkaneesta vuodesta, mutta huhtikuussa edessä oli konkurssi.

Huippuravintola sulki ovensa, mutta keittiössä paiskitaan hiki hatussa noutoannoksia – keittiömestari: "Viikonloppuna tehtiin 15 tunnin päiviä"

Yökerhot, kahvilat ja ruokaravintolat joutuvat sulkemaan ovensa sosiaalisten kontaktien rajoittamiseksi.

Ravintoloitsija Henri Alén: Nyt on mietittävä luovia ratkaisuja

Ravintoloitsija toivoo, että ketään ei tarvitsisi lomauttaa kokonaan.

Nurmeslainen pizzeriayrittäjä huhuryöpyn kohteena

Pitkään kaupungissa toiminut yrittäjä on sotkettu toiseen ravintoloitsijaan, jonka asioita puidaan Pohjois-Karjalan käräjäoikeudessa.

Ylen aamu tänään: Nepalilaisissa ravintoloissa esiintyy edelleen kokkien hyväksikäyttöä – Miksi epäkohtia ei saada korjattua? Katso lähetys tästä

Mistä löytyisi turvapaikka Kreikan pakolaisleireillä oleville alaikäisille? Psykiatrisista diagnooseista on tullut osa nykykulttuuria ja nykykieltä.

Georgialaiskokkien kielteisiin työlupapäätöksiin meni 17 kuukautta, Migri vihjaili ihmiskaupasta – yrittäjä: "Tuntuu, että liiketoimintaamme yritetään torpata"

Työvoimapulan helpottamiseksi hallitus haluaa lyhentää työperäisten oleskelulupien käsittelyajat noin kuukauteen.

Sunnuntai 8.3.2020 (radio)

Pirkanmaalla suljetaan koulu ja laitetaan ihmisiä eristykseen koronaviruksen takia. Pohjois-Italiassa eristykseen laitetaan yli 16 miljoonaa ihmistä. Nepalilaisten kokkien työolot eivät ole parantuneet. Aksel Kankaanranta edustaa Suomea Euroviisuissa.

Ylen aamu tänään: "Vuosisadan sopimukseksi" luonnehdittu rauhansopimus julki – Saadaanko Lähi-itään rauha Donald Trumpin avulla? Katso lähetys tästä

Miten ilmastonmuutos muovaa suomalaista kansallismaisemaa? Vieraana myös maailmalta Suomeen palannut huippukokki Helena Puolakka.

Huippukokit loihtivat herkkuja Linnan juhlien tyyliin – syntyi ankanlihapiirakkaa, kaskinauriita poronsydämellä ja peruna-mäticocktailpaloja

Kokkikolmikko Turusta, Inarista ja Lappeenrannasta sai tehtäväkseen panna parasta pöytään itsenäisyyspäivän kunniaksi.

Regina Raskin blogi: Mitä australialaisen kokkikokelaan romahdus kertoo itseluottamuksesta ja sen syistä?

Australian MasterChef-kilpailun ennakkosuosikkia kutsuttiin makujen kuningattareksi – sitten hänen taitonsa kummallisesti katosivat. Regina Rask kirjoittaa blogissaan tietävänsä miksi.

Arto Rastas - keittiömestari, joka ei osannut sanoa ei

Kun rovaniemeläispojasta MM-kokki tuli.

Maailman Michelin-keittiöitä kolunneen kokin vitsi omasta pizzeriasta muuttui todeksi: "Meillä on Suomessa raaka-aineita, joista täytyy olla ylpeitä"

Nick Victorzon teki kovassa paineessa gourmetruokaa Michelin-tähtiä saaneiden ravintoloiden keittiöissä, mutta halusi lopulta jotain aivan muuta.

Mika Kaurismäki teki positiivisen elokuvan vastalauseeksi vihapuheelle – Mestari Chengissä ruoka yhdistää ihmiset

Mika Kaurismäen elokuva Mestari Cheng käsittelee kulttuurien kohtaamista. Draamakomediassa kiinalainen kokki saa työpaikan baarista Lapissa.

Uskallatko ostaa lampaan sisäelimiä tai punalappuisen lohen? – Nuoret kokit näyttävät, miten hävikkiruoka taipuu herkuksi

Nuoret pohjoismaiset kokit kokeilivat muun muassa, miten ylijäämäraejuustosta voi valmistaa friteerattuja palloja.

Saako järvisimpukoita syödä? Huippukokki: "Paljon parempaa mitä odotin"

Järvestä sukelletut simpukat ovat maukasta lähiruokaa. Ne ovat parhaimmillaan kesän lopussa, sillä tuhdissa kunnossa oleva simpukka on rasvapitoinen.

Turkulainen huippukokki Erik Mansikka haluaa maailman tunnetuimpaan kokkikilpailuun

Mansikka kisaa kolmen muun suomalaiskokin kanssa paikasta Bocuse d’Or -kilpailuun.

Tiedätkö, mitä ovat lasse, tussu ja perse ravintolaslangissa? "Pitää olla pikkaisen hullu, että pärjää tällä alalla"

Kolme kokenutta keittiömestaria paljastaa, miten ravintoloiden keittiössä puhutaan.

Nuoret kaikkoavat ravintola-alalta – kokkikato vaivaa ympäri maan

Ravintola- ja catering-alalla on pulaa opiskelijoista. Ammattiopintojen suosion hiipumisesta on tullut valtakunnallinen ongelma.

Jani Halmeen kolumni: Sisar hento valkoinen-sanonnan voi huoletta haudata, nyt on hurjien hoitajien vuoro

Vinoutuneet käsitykset hoitotyöstä ovat johtaneet siihen, etteivät poliitikot kykene tekemään viisaita päätöksiä, joissa näkyisivät hoitotyön todellinen arvo, kirjoittaa Jani Halme.

Saimaan ammattiopistosta tulee Suomen kokkimaajoukkueen kondiittorien valmennuskeskus

Suomen kokkimaajoukkueen kondiittorit hyödyntävät ammattiopisto Sampon tiloja, ja opiskelijat saavat näkemystä ja kokemusta ammattilaisilta.

Juuri Michelin-tähdellä palkittu Palace ja legendaarinen Savoy siirtyvät uudelle yhtiölle

Yli 20 vuotta huippuravintoloita maailmalla johtanut Helena Puolakka palaa Lontoosta, missä hän on johtanut kolmen Michelin-tähden ravintolaa.

Toimittajalta: Suomalaisen snägärin Michelin-tähti on vielä kaukana, mutta Helsingistä on vaivihkaa tullut ruokakulttuurikaupunki

Michelin-tähdet ovat leikkiä, mutta kertovat kaupungin ja maan suhteesta ruokaan, kirjoittaa Heikki Valkama.

Torniolaislähtöisen Niko Tähden tavoitteena on nuorten kokkien MM-kisat

Tuore suomenmestari treenaa nyt klassikkoruokia, joita maailmanmestaruuskilpailussa arvostetaan.

Huippukokki, maahantuoja ja gourmet-kauppa kiinnostuivat – lappilainen villiruoka on haluttua maailmanluokan ruokamessuilla

Luonnosta hankituista raaka-aineet herättivät kiinnostusta ensimmäisinä messupäivinä Berliinissä.

Saimaan rannoilta lähti valtaville ruoka-alan messuille olutta, spelttiä ja paikallinen keittiömestari

Etelä-Savosta messuille lähtee yli kymmenen yritystä osana yli 80 yrityksen joukkoa.

Sooci Oy haluaa olla mukana monessa liemessä

Yhtiö valmistaa Liperin Ylämyllä liemiä ja kastikepohjia ravintoloille ja suurkeittiöille.

Kirotussa ravintolassa ei menestynyt kukaan – sitten tuli kebabkeisari, joka löysi kultasuonen ja sai ihmiset jonottamaan

Turkkilainen Fersent Yavuz tekee omassa huippusuositussa ravintolassaan Lappeenrannassa pitkää päivää, koska kokkeja ja tarjoilijoita on vaikea löytää töihin.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle