Uusimmat artikkelit
Robottiruohonleikkureista vaaraa pienille eläimille – Eläinsuojeluyhdistys: ”Tullut ihan älytön määrä loukkaantuneita siilejä”
Satakunnan Eläinsuojeluyhdistys toivoo, ettei robottiruohonleikkureita käytettäisi siilien liikuskellessa pihapiirissä hämäräaikaan.
Katso video: Elias Heiskanen, 11, vapautti luontoon yhdeksän pelastettua siiliä – moni piikkipallo ei selviä ilman ihmistä
Siilien auttajia tarvitaan, sillä niiden määrä on havaintojen mukaan vähentynyt ja moni tekijä uhkaa selviytymistä. Varsinkin pohjoisessa ihmisen apu on usein tarpeen.
Seinäjoen eläinsuojeluyhdistys otti hoitoonsa myös luonnoneläimiä, erityisesti siilejä
Oravan- ja siilinpoikaset lähtevät pesästä liikkeelle parin vuorokauden kuluttua, jos emo ei enää tule takaisin niitä ruokkimaan.
Siili voi jäätyä kuoliaaksi, jos pesään valuu vettä ja tulee pakkanen – näin sahaavat lämpötilat vaikuttavat luonnoneläimiin
Suomessa on monia lajeja, joille lumi on tärkeää suojautumisen kannalta. Syken erityisasiantuntija Riku Lumiaro kertoo, millaisia vaikutuksia nykytalven äärioloilla voi olla eläimiin.
Niittykokeilu ei tuonut toivottuja tuloksia Porissa – puistoissa nurmikot leikataan taas useammin
Porissa kokeiltiin pari viime kesää jättää osia puistonurmikoista leikkaamatta muun muassa säästöjen toivossa.
Eläinsuojeluyhdistykselle päätyy vuosittain satoja siilejä – vapaaehtoiset hoitavat pikkuisia ympäri vuorokauden ja nukkuvat välissä päiväunet
Siilinpoikaset voivat päätyä Pääkaupunkiseudun eläinsuojeluyhdistykselle esimerkiksi silloin, jos niiden emolle sattuu jotain. Kun emo ei palaa pesään, avuttomat poikaset lähtevät ruoan perässä itse liikkeelle.
Siilit synnyttävät kesän kynnyksellä. Poikasilla on edessään vaarojen vuosi
Pihapiirissä pyörii pian pieniä piikkipalloja.
Tutkijat löysivät Helsingin kaupunkisiileiltä antibiootille vastustuskykyisen sairaalabakteerin
Osa tutkituista siileistä kantoi tiettyä MRSA-bakteeria, joka on hyvin lähellä Pohjois-Euroopan sairaaloissa viime vuosina yleistyneitä bakteerikantoja.

Antibiootteja nujertavan sairaalabakteerin alkuperä löytyi yllättäen luonnosta
Siilin iholla piilevä bakteeri kehitti itselleen antibioottiresistenssin jo 200 vuotta sitten. Odottamaton alkuperä ei kumoa sitä tosiasiaa, että antibioottien tehon heikkeneminen on ihmisten syytä.
Villieläinhoitolassa hoidetaan robottiruohonleikkureiden silpomia siilejä nyt päivittäin – villieläimet tunnistavia robotteja saadaan vielä odottaa
Robottiruohonleikkurien turvastandardit edellyttävät esimerkiksi ihmisen jalan tunnistamista. Pientä siiliä tai oravaa laitteet eivät tunnista – vielä.
Siileistä pitää Englannissa meteliä Queen-tähti, Suomessa ei juuri kukaan – aktiivien mielestä nyt pitää herätä, tai siilejä ei enää ole
Loukkaantuneita tai aliravitsemuksesta kärsiviä siilejä hoitavat vapaaehtoiset toivoisivat, että Suomessa kiinnitettäisiin enemmän huomiota siihen, mitä rauhoitetulle eläimelle on tapahtumassa.
Pomarkun taidesiilit kadonneet – vaaleanpunaisen tilataideteoksen tilalla on nyt harmaa läntti
Tilataideteos koristi Pomarkun liittymää valtatie 23:lla runsaan 20 vuoden ajan. Ely-keskus on poistanut teoksen liittymästä kesän aikana. Taideteos syntyi Pomarkkuun, kun valtatiestä luotiin taidetietä.

Kesän olosuhteet koettelivat siilejä ja nyt orpoja poikasia on paljon – syksyn yöpakkasia ne eivät kestä
Vaihtelevia olosuhteita sisältänyt kesä jätti jälkeensä pieniä siilinpoikasia, jotka ovat syksyn tullen heikoilla. Emot eivät ole jaksaneet hoitaa niitä tarpeeksi isoiksi, jolloin ne eivät saa tarpeeksi painoa horrokseen.
Vapaaehtoisista luonnonvaraisten eläinten hoitajista on pula – siilinpoikaset ja emojen hylkäämät tervapääskyt työllistävät nyt auttajia
Pohjois-Savossa kaivataan vapaaehtoisia auttajia luonnonvaraisille eläimille esimerkiksi kuljetuksiin, kiinniottoihin ja toisinaan myös eläinten lyhytaikaiseen hoitoon.
Helteet piinaavat myös luonnonelämiä – pulaan joutuneet siilit sekä linnun- ja oravanpoikaset pitävät eläintenhoitajia nyt kiireisinä
Vapaaehtoisena luonnoneläimiä hoitava Anna Vasala kannustaa ihmisiä laittamaan eläimille pihoille tarjolle puhdasta juomavettä. Hän kuitenkin muistuttaa, että mitään eläintä ei pidä ryhtyä omin päin hoitamaan.
Pitkään jatkunut helle koettelee luonnoneläimiä – asiantuntija: Pihasi voi olla pelastava keidas
Pääkaupunkiseudun eläinsuojeluyhdistyksestä muistutetaan, että eläimiä voi helteiden aikana auttaa laittamalla matalareunaisia juoma-astioita pihalle. Puheenjohtaja Nella Muurinen kertoo eläinten kaipaavan myös piilopaikkoja.
Helle ottaa koville eläimilläkin – vesiastia pihan perällä on hyvä apukeino helpottamaan pikkulintujen, siilien ja oravien oloa
Eläinsuojeluneuvojan mukaan vesi kannattaa vaihtaa ainakin kaksi kertaa päivässä. Näin estetään tautien leviäminen.
Lintuinfluenssaa jo Korkeasaaressa asti – sairastunut kanahaukka aiheutti kaikkien villieläinsairaalan lintujen lopettamisen
Helsingin kumpulasta löytynyt lintu on toinen todettu lintuinfluenssatapaus pääkaupunkiseudulla. Myös Heinolan lintutarha tarkensi ohjeistusta.
Lappeenrantalaisten mielestä parhaita lähiluontokohteita ovat Pappilanniemen luonnonsuojelualue, Hämmäauteensuo ja Rantaraitti – ympäristötoimi kysyi, kaupunkilaiset vastasivat
Lappeenrantalaiset pitävät kallioista, rannoista ja kaupunkimetsistä ja suosivat lähellä olevia luontokohteita.
Kajaanissa erityisen paljon orpoja siilejä – villieläinhoitaja: "Tietooni on tullut, että osa ajaa siilien päälle tahallaan"
Kaikkia hoitoa vaativia eläimiä ei pystytä hoitamaan, sillä hoitopaikat ovat ruuhkautuneet.
Ullan siilibaarissa käy päivittäinen kuhina — mutta miksi siili kiemurtelee mirrinminttupuskassa ja kuolaa itseään?
Ullan siilibaarissa on käynyt kanta-asiakkaita jo yli vuosikymmenen ajan. Siilin talviruokinta kannattaa aloittaa nyt, sillä siili kaipaa apua talvea varten.
"Olemme kantaneet siilejä olkkarista ulos", 14 siiliä taapersi perheen pihalle ja osa löysi tiensä taloonkin – vaikka havaintojen määrä on kasvanut, laji on hädässä
Suomenkielinen applikaatio ja ulkoilubuumi ovat saaneet ihmiset raportoimaan ahkerasti havaitsemistaan eläimistä, kasveista ja sienistä.
Hädässä olevaa lintua, siiliä ja oravaa pitää auttaa – mutta samalla ei pidä: "Tässä ollaan kahden lain välissä"
Avuntarpeessa olevaan eläimeen ei pidä mennä itse koskemaan.

Uusi uhka siileille? Robottiruohonleikkurit tuhosivat kahden eri pihan siiliperheet
Inkoolaiseen löytöeläinkotiin on viikon välein tuotu siilejä, joiden eläinperheet ovat tuhoutuneet jäätyään robottileikkurin alle.
Näännyttävän kuuma sää toi asukkaita villieläinhoitolaan Mikkelissä – "hirvittävän kiireinen kesä"
Kuumuudessa nääntyneet linnunpoikaset ja oravat ovat hyppineet pesistä ennen aikojaan.
Siilit heräävät – saako auttaa? Asiantuntija vastaa
Auta siiliä, jos sen henki on vaarassa.

Lauhan talven vitsaukset: väärän värinen jänis, märkä siili ja kiepitön riekko
Villisiat ja hippiäiset viihtyvät lauhassa kelissä.
Satojen siilien pelastaja Siili-Seppo on huolissaan piikikkäiden ystäviensä tulevaisuudesta – hän uskoo, että ne häviävät ilman ihmisen apua
Juupe ja Liinu saattavat olla viimeiset siilit, joita Seppo Pörhö voi auttaa kotonaan.

Kymmenkunta siiliä talvehtii Annulii Koposen horroshotellissa – jatkossa laki saattaa hankaloittaa luonnoneläinten auttamista
Piikkipallero Rene pelastettiin pakkaskuolemalta.

Pikkusiilit eivät selviä talvesta – "Ensin lämpö, neste ja sitten vasta ruoka"
Loppukesästä syntyneet siilit saattavat tarvita ihmisen apua talven yli selviämiseen.

Eläinsuojeluneuvoja sai hoidettavakseen 11 orpoa siilinpoikasta – 100 gramman painoiset piikkipallot vaativat nyt hoitoa ympäri vuorokauden
Emottomat siilinpoikaset opettelevat luonnossa elämisen perustaitoja sijaiskodin pihalla.

Kansalaiset ja eläinsuojeluyhdistykset maksavat luonnoneläinten hoitokuluja – "Eihän se ole kovin reilua"
Loukkaantuneelle luonnonvaraiselle eläimelle tarjotaan eläinlääkärillä usein lopetuspiikkiä. Viki-siilillä kävi parempi tuuri.

Minne siilit hävisivät? Siiliharrastajat pelkäävät siilien vähenevän edelleen – ainakin havaintojen määrä laskee koko ajan
Arviot siilien määrästä perustuvat kansalaishavaintoihin. Siilien seuraajat ovat kuitenkin näkemästään vakuuttuneita.

Yhdeksän siilinpoikasta sinnittelee ilman emoa Turun eläinhoitolassa
Tulitikkuaskin kokoisia siilejä ruokitaan kissoille sopivalla maidonvastikkeella.
Siili rusakon raadolla ja sinnikäs mato – entä onko tuntematon kuoriainen sukeltaja? Soita ja kysy, niin Luontoilta vastaa!
Luontoillassa pohditaan kuulijoiden kysymyksiä.

Hiirenloukku voi olla siilin surma
Oululaiselle siilien harrastelijahoitajalle Siili-Sepolle on tullut ilmoituksia hiirenloukkujen loukkaamista siileistä.

82-vuotias haluaa pelastaa siilit ja rakensi niille oman asuinalueen – jokaisella on nyt oma kaksio
Siilistä ei vastoin yleistä käsitystä ole myyrän tai käärmeen jahtaajaksi.

Luonto heräsi – Ylelle tulee kuvia sisiliskoista ja kyykäärmeistä, siilit kömpineet esiin, sinivuokot kukkivat etelässä
Sammakonkutu käynnistyy myös näihin aikoihin ja nokkosperhosia lentelee jo ympäri maata.

Pyhtään lintuhoitola etsii uutta rahoitusta – kunta harkitsee 3000 euron tuen myöntämistä
Pyhtään lintuhoitola on rahavaikeuksissa, koska sen vuotuinen valtionavustus pieneni noin kolmasosaan entisestä.
Lumipallot meressä, siili hangella ja kettu puussa – Luontoilta vastaa miksi ja miten
Luontoillassa pohditaan kuulijoiden kysymyksiä.

Pienessä kylässä on talo, jossa asuu puhuva korppi ja 20 muuta lintua – katso videolta, kuinka korppi juttelee suosikkimiehelleen
Pyhtään lintuhoitolassa hoidetaan vuosittain satoja lintuja. Hoitolassa asuu vakituisesti muun muassa puhuva korppi.

Siilihoitajalle on tuotu syksyllä 130 riutunutta piikkipalloa – villieläinten hoito on vapaaehtoisten varassa ja nyt heitä halutaan valvoa
Uusi eläinsuojelulaki on ottamassa loukkaantuneiden luonnonvaraisten eläinten hoitolat tarkempaan seurantaan.
Askarrellaan: Alisan lehtisiili
Vilja askartelee Alisan suunnitteleman lehtisiilin

Kylmettynyt siili pääsi hyvään hoitoon – ensi vuonna tilanne voi olla aivan toinen
Ympäristöministeriö haluaa jakaa rahaa tasaisemmin eri puolille Suomea.

"Pulla otti kahden kuukauden tirsat työhuoneessani" – moni siili ei selviäisi talvesta ilman ihmisen apua
Vammautuneet, sairaat tai pienet siilit eivät välttämättä selviä talvesta yksin. Siilin pitäisi painaa talven tullessa vähintään 800 grammaa, sillä horrostaminen puolittaa sen painon.

Riutuneita siilinpoikasia tuodaan nyt paljon vapaaehtoisen hoitolaan – kuivuus on vienyt siilin ruoan
Outokummussa siilihoitolaa pitävän Minna Tuupasen mukaan tänä kesänä valitettavan moni hänen luokseen tuotu siili on ollut niin heikossa kunnossa, että ne ovat kuolleet hoidosta huolimatta.

Kuuma kesä on lisännyt ilmoituksia luonnonvaraisista eläimistä Oulun seudun eläinsuojeluyhdistykseen
Siilien ja oravien poikasia on jäänyt orvoiksi, sillä niiden emoja on hukkunut muun muassa lasten uima-altaisiin.

Siilivauvojen hoitajilla on nyt kädet täynnä työtä – kuivuudesta kärsivien eläinten juottamista kannattaa jatkaa
Kuivuus ja kuuma kesä on verottanut erityisesti siilien, oravien ja lintujen voimia. Eläinten hätä on saanut tavallista useammat ihmiset tarjoamaan niille juotavaa pihalla.

Sputnik-kissa jäi robottiruohonleikkurin alle – eläinlääkärille tapaus oli ensimmäinen
Maria Fränden kissa sai viiltohaavoja robottiruohonleikkurista. Eläinlääkäri kehottaa opettamaan lemmikeille, että robottiruohonleikkureiden lähelle ei pidä mennä.
Kuumuus ei ole aiheuttanut eläinsuojeluilmoituksia
Useimmiten huolestutaan koirien jaksamisesta helteessä.