Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Pekka Seppäsen kolumni: Perutaan kaikki 

Voittajat kirjoittavat historian uusiksi, niin myös nykyisen cancel-kulttuurin aikana, kirjoittaa Seppänen.

Luonnontieteitä on väärinkäytetty perusteluna rasismille – Geenitutkija: Tiede ei tue rasistisia väittämiä

Suomalaisten menestys kestävyysjuoksussa kumoaa stereotypian siitä, että itäafrikkalaiset olisivat geneettisesti parempia juoksijoita.

Kalju nainen kokee yhä helposti häpeää, mutta miksi? Syövästä toipunut Sara Tenhunen: "Ikinä en ole pitänyt niin paljon omista hiuksistani"

Kaljuihin naisiin kohdistuvia ennakkoluuloja ja heidän tuntemaansa häpeää kartoitetaan Turun yliopiston tutkimuksessa.

Teknologiayhtiö haluaa, että puolet työntekijöistä on naisia – "Jos koodaamisessa ei huomioida tasa-arvoa, vinoumat siirtyvät algoritmeihin"

Nyt yhtiössä on 24 000 työntekijää. Jos naisia on puolet, yhtiö menestyy paremmin, sanoo maajohtaja.

Johanna Malisen kolumni: Moni vähättelee somevaikuttajien työtä, vaikkei tiedä siitä juuri mitään

Sosiaalisen median vaikuttajat ovat innovatiivisia yrittäjiä ja alansa pioneereja, mutta silti heidän työtään vähätellään, kirjoittaa Johanna Malinen.

Lukiolaisen näkökulma: Tyttönä ja tuomarina jalkapallokentällä

Naistuomareita kohtaan on kovia ennakkoluuloja. Seksistiset olettamukset suututtavat ja niistä pitäisi päästää irti, kirjoittaa Yle Uutisluokan Elli-Maija Lehtimäki.

Lentopalloliigan hurmurille vasta toinen erätappio alkukaudesta – valmentaja ja asiantuntija paljastavat Savo Volleyn ylivertaisuuden menestyspalaset

Savo Volleyn viimeisen päälle rasvattu kone ei hyydy miesten Lentopalloliigassa. Tiikerit venyi kotiyleisön edessä erävoittoon, mutta takkiin tuli ottelussa erin 1-3.

Etätöiden yleistyminen voi lisätä rasismia ja ennakkoluuloja, kertoo tuore tutkimus

Ystävyyssuhteet työpaikoilla hälventävät stereotypioita ja edistävät myönteisiä asenteita eri ryhmien välillä.

Kun Sirja Pasanen liikkuu 2-vuotiaan poikansa kanssa, hän kohtaa rasismia pankissa ja leikkipuistossa – n-sanaa käytetään lapsenkin kuullen

Sirja Pasasen mukaan osa hänen kohtaamastaan rasismista on ajattelemattomuutta, mutta osa on puhtaasti pahantahtoista.

Lestadiolainen kirkkoherraehdokas herättää kiivasta keskustelua Rovaniemellä, tutkija näkee mielipiteissä myös ennakkoluuloja

Rovaniemen seurakunnan kirkkoherranvaaleissa on käyty väittelyä yhden ehdokkaan lestadiolaisen taustan merkityksestä.

Toni Arosuvi pukeutuu lateksivaatteisiin ja toivoo ymmärrystä fetisseille: ”Lateksi on osa identiteettiäni, ei seksiä”

Tutkija Johanna Pohtisen mukaan kinkyys voi olla seksuaalinen identiteetti ja seksuaalivähemmistö.

Analyysi: Monitoimihalli jakoi kaupunkilaiset edistyksellisiin ja säilyttäjiin – vasta tulevaisuus kertoo, kuka oli oikeassa

Lappeenrantaan rakennetaan uusi jäähalli. Se tulee Kisapuistoon, samaan paikkaan, jossa vanhakin halli sijaitsee. Päätösprosessi oli kivulias, kirjoittaa Sari Lehtinen analyysissaan.

Ylen aamu tänään: Sote-uudistusta on väännetty pitkään ja hartaasti – joko se saataisiin vietyä maaliin asti? Katso lähetys tästä

Kääntäisikö kolmen viikon kurinpalautus koronakäyrät laskuun? Avoimiin suhteisiin liittyy edelleen paljon ennakkoluuloja.

Ylen aamu tänään: Keskustelu ruuhkamaksuista on jälleen kiihtynyt – voivatko ruuhkamaksut toteutua Suomessa? Katso lähetys tästä

Mikä on Nobelin rauhanpalkinnon merkitys? Kun ulkomaille ei pääse, niin moni menee syyslomalla metsään. NIMBY on elokuva ennakkoluuloista.

Ennakkoluulot Italiasta dominoivat korona-ajan keskustelua – Laiska-Luigien siestoista puhuttaessa unohtuu tavallisen italialaisen hätä

Arkea maailmalta: Koronakevät muutti Italiasta käytävän keskustelun sävyn Suomessa vihamieliseksi, kirjoittaa Ylen Italian-toimittaja Jenna Vehviläinen.

Arnold Siku yllättyi, kun Black Lives Matter -liike kasvatti hänen ravintolansa näkyvyyttä – nyt hän toivoo, ettei tummaihoisten yrittäjien tukemien jää "pelkäksi puheeksi"

Rasisminvastaisen Black Lives Matter -liikkeen myötä tummaihoiset yrittäjät maailmanlaajuisesti ovat huomanneet kasvua kysynnässä.

Myös homot suhtautuvat epäillen biseksuaaleihin – siitä tietää paljon tutkija Jenny Kangasvuo, jolla on ennakkoluuloista omakohtaista kokemusta

Setassa tunnistetaan, että myös vähemmistöjen sisällä on syrjintää kuten muuallakin yhteiskunnassa.

Koronan myötä Adel Rizvin kokemasta rasismista tuli jokapäiväistä – tutkijat arvelevat, että myös kaupungin ja maaseudun välinen jakolinja voi syventyä

Euroopassa koronan synnyttämistä ennakkoluuloista ovat kärsineet erityisesti italialaiset ja itäaasialaiset.

Selvitys: Päihderiippuvaiset kohtaavat syrjintää Tampereen palveluissa

Tuoretta selvitystä varten haastateltiin 44 erilaisissa elämäntilanteissa olevaa päihderiippuvaista.

Korona on kiristänyt miljoonien Syyrian pakolaisten elämää – pelätty epidemia ei silti tuonut tuhoa leireihin

UNHCR:n pakolaispäävaltuutettu Filippo Grandi sanoo, että pakolaiset pelkäävät nyt enemmän nälkää kuin virusta.

Matti Mörttisen kolumni: Rotuja ei ole, miksi sitten on rasismia? Koska sotiin tarvittiin viholliskuvia

Poliittiset johtajat eivät suostu näkemään, että syrjintä ja ennakkoluulot uhkaavat nyt yhteiskuntia sisältäpäin, kirjoittaa Matti Mörttinen.

Uusi lastensuojeluyksikkö arveluttaa asukkaita Orimattilassa – rakennusluvasta oikaisuvaatimuksia

Tönnöön lastensuojeluyksikköä valmisteleva yritys pyrkii lisäämään tietoa tulevasta toiminnasta keskustelutilaisuudessa.

Suomalainen poliisi Daniel Kalejaiye, 23, ennakkoluuloista: hiki tuntuu selässä asti, kun ihmiset tuijottavat

"Onhan jääkarhu ja mustakarhukin karhuja, niillä on vain erivärinen karva", Kalejaiye sanoo.

Kemissä haetaan positiivisinta kaupunkilaista – etsinnässä valoisa ja ennakkoluuloton kemiläinen

Otakantaa.fi sivustolla voi kertoa oman ehdokkaansa perusteluineen tai äänestää peukuttamalla jotakin toista ehdokasta.

Lavarunous herkisti lukiolaiset itkemään, halailemaan ja ihmettelemään: "Voiko runous olla tällaista?"

Lavarunous herätti lukiolaisissa kiinnostuksen kirjoittamiseen ja lukemiseen.

Helsingin tiedotus somalitaustaisten koronatilanteesta herättää pelkoa – Somaliliiton puheenjohtaja: "Kaupungin ulostulon pelätään hankaloittavan elämää"

Esimerkiksi Suomen somalialaisten liitto on ollut yhteydessä Helsingin kaupunkiin ja ilmaissut huolensa eilisen ulostulon vaikutuksista.

Presidentti Niinistö varoittaa blogissaan koronakriisin aiheuttamista ennakkoluuloista: ”Pelko on yhteinen, ei erottava tekijä”

Yli 70-vuotiaat ja uusmaalaiset ovat joutuneet epäreilujen epäilyjen kohteeksi, presidentti arvioi.

Romanien kansallispäivää vietetään tänään – ennakkoluulot vähemmistöä kohtaan voivat edelleen estää työllistymisen

Esimerkiksi moni työantaja luulee virheellisesti, että romaninainen ei voi vaihtaa romanipukuaan työasuun.

Regina Raskin blogi: Puutarhassa maailma on oikealla tolalla

Regina Rask pohtii puutarhan merkitystä mielelle. Kun ihminen hoitaa puutarhaa, hoitaa puutarha ihmistä.

Maura Häkki kertoo Tiktokissa karjalaisuudesta, koska kukaan muu ei sitä tee – "Teen tätä tavallaan vihakommenttien takia"

Maura Häkki tajusi aikuisena, että karjalaiset eivät ole kuollut kansa. Siksi hän puolustaa karjalaisuutta Tiktokissa.

YK-tutkimus: Lähes kaikilla ihmisillä on naisia alistavia ajatusmalleja

Valtaosa naisistakin ajattelee, että he ovat monissa suhteissa miehiä huonompia.

Mikko Ilonen jakoi tärppejä golfkomeetta Sami Välimäelle joulukuussa – "Voittamisen kulttuuri ja mentaliteetti taustalla, eikä yhtään pelon siementä"

Suomen golflegenda Mikko Ilosella kesti seitsemän vuotta saavuttaa ensimmäinen voitto Euroopan-kiertueella. Sunnuntaina kansainväliselle huipulle kertalaakista rynnistäneeltä Sami Välimäeltä sama vaati vain kuusi turnausta.

Erkka Mikkonen: Venäläisille raja laittoman ja laillisen välillä on häilyvä, eikä se ole mikään yllätys

Epäoikeudenmukaiset valtarakenteet ajavat venäläisiä suhtautumaan sääntöihin väljästi, kirjoittaa Ylen Venäjän-kirjeenvaihtaja Erkka Mikkonen blogissaan.

Roope Lipastin kolumni: Kun muut pelottavat

Toisenlaisuus ole mikään syy suhtautua kehenkään vihamielisesti, kirjoittaa Roope Lipasti.  

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle