Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Havainnekuva, jossa Oulun Kiikelinsaareen rantaan on piirretty suunniteltu meriuimala.

Vuosia valmisteltu Oulun merikylpylä odottaa nyt uutta tulevaisuutta – kaupunki purkaa allasyhtiön kanssa tehdyt sopimukset

Oulun kaupunki aikoo järjestää uuden kilpailutuksen merikylpylän tontista. Viisi vuotta hanketta valmistellut yhtiö oli hakenut puolen vuoden jatkoaikaa rakentamisvelvoitteilleen.

Silmälasipäinen nainen istuu neuvotteluhuoneessa läppärin ääressä ja katsoo kameraan.

Rauman Lakarin yritysalueelta tiedustellaan nykyään jopa sadan hehtaarin tontteja

Rauman Lakarin logistiikka- ja yritysalueelta tiedustellaan paljon suurempia tontteja kuin vielä pari vuotta sitten. Selitys on vihreän siirtymän yritysten tilantarve.

Vedyn tankkausta polttokennosähkökuorma-autoon Ruotsissa

Uusi vetytankkausasema suunnitteilla Raisioon

Raision Leilimaan alueelle on tulossa uusia yritystiloja ja vetytankkausasema. Raision kaupunginhallitus päättää tonttien varaamisesta maanantaina.

Oulun asuntomessualue ilmakuvassa.

Oulun asuntomessuilla saatetaan sittenkin nähdä kelluvia asuntoja

Yksityinen, vielä perustamaton asunto-osakeyhtiö kaavailee asuntomessualueelle neljän kelluvan asunnon rakentamista.

Wasa stationin rakennuspaikka vanhalla linja-autoaseman tontilla Vaasassa

Vaasassa vanhan linja-autoaseman alueen tyhjennys alkaa

Maamassat ja kerääntynyt romu siirretään. Myös pysäköidyt autot pitää siirtää, kunnes maksullinen pysäköinti saadaan käynnistettyä.

Siltatien koulu, Haavisto, Ylöjärvi.

Ylöjärven omakotitontteihin tuli yli 150 hakemusta – määrä putosi huippuvuosista

Ylöjärven kaupunki on tyytyväinen hakemusmäärään.

Havainnekuva Lempäälän asuntomessualueesta ylhäältä katsottuna.

Kaikkiin Lempäälän asuntomessutontteihin ei riittänyt hakijoita – Lempäälä on silti tyytyväinen hakemustilanteeseen

Osa asuntomessualueen talopaikoista jäi yli, ja hakua täydennetään ensi vuonna. Lempäälä myöntää asuntomessutalojen tontteihin alennuksia ilmastomyönteisistä ratkaisuista.

Droonikuva omakotialueelta kaksi kilometriä Keravan asemalta länteen. Maassa lunta.

Turku korottaa omakotitonttien hintoja aiempaa enemmän

Kaupunki on jaettu viiteen tonttivyöhykkeeseen, joissa ehdotettu ensi vuoden korotus vaihtelee 1–6 euron välillä. Tälle vuodelle korotus oli 1–5 euroa ja toissa vuonna 1–2 euroa.

Lähikuvassa on mainoskyltti. Sininen iso mainoskyltti mainostaa uutta kaupunginosaa.

Orimattila laittoi tukun omakotitontteja myyntiin Hennasta

Puutarhakaupungin rakentaminen on toistaiseksi jäänyt muutamaan omakotitaloon ja päiväkotiin. Tonttikaupassa on ollut tänä vuonna hiljaista.

Läheltä

Lappeenranta aikoo käyttää 15 miljoonaa euroa teollisuusalueiden laajentamiseen

Kaupunki haluaa laajentaa Pajarilan ja Mustolan teollisuusalueita.

Ilmakuva Rajalla-kauppakeskuksesta, Victoriantorista ja Ikeasta Tornio-Haaparannassa.

Valtava kuoppa keskellä kaupunkia kertoo oudosta hotelli-ideasta, joka meni täydellisesti pieleen – ongelmat jatkuneet jo 10 vuotta

Tornion ja Ruotsin Haaparannan rajalla sijaitseva parjattu tontti on ollut vesialtaana kymmenen vuotta. Kun kunta vihdoin sai ostettua sen takaisin, keskeytyivät siistimistyöt törmäpääskyn pesiin.

Kerrostalo ja kyltti, jossa lukee Heka.

Odottaako Helsingin vähävaraisia asukkaita iloinen yllätys? Kaupunki tarkastelee ehdotusta Hekan tonttivuokrien puolittamisesta

Tonttivuokran puolittamisella suunniteltuja vuokrankorotuksia saataisiin hillittyä. Apulaispormestari Paavo Arhinmäen mukaan ehdotus tuotaisiin kaupungin budjettineuvotteluihin ensi viikolla.

Näkymä Ysitieltä auton ikkunasta.

Muuramen uusi yritysalue herättää kiinnostusta, mutta toimijoiden nimet pysyvät vielä salassa

Muuramen kunta kertoo päättävänsä uuden yritysalueen toimijoista syksyn aikana.

Puiden keskeltä kaadettua metsää. Puiden takaa pilkottaa järvi.

Mikkelin kaupunki huutokauppaa Saimaan rannalta tontteja, joita markkinoitiin esimerkiksi pääkaupunkiseudulla

Tonteista on voinut huutaa muutaman päivän ajan. Vielä torstaipäivään mennessä yhdestäkään ei ole tehty tarjousta.

Tampereen Hervantajärven asuinalueen rakennustyömaata ja etualalla kyltti Hervantajärven retkeilyreitille.

Omakotitalojen tonttihaku käynnistyi Pirkanmaalla – Tampereen kriteerit huomattavasti tiukemmat kuin muualla

Tampereella vuokratonttia voivat hakea ainoastaan tamperelaiset lapsiperheet. Ylöjärvellä ja Nokialla ei ole vastaavanlaisia kriteerejä.

Puheenjohtajan nuija, jossa on Pielaveden kunnan vaakuna.

Pielavesi juhlistaa 150-vuotista taivaltaan alentamalla omakotitonttien hintoja määräajaksi

Kirkonkylän alueella sijaitsevien omakotitonttien myyntihinta on määräajan 150 euroa per tontti. Tällä hetkellä rakentamattomien tonttien hinta Pielavedellä on 2 500 euroa.

Pääkuva tonttiverokoneelle

Katso, paljonko tonttiveron nousu maksaa sinulle – ja paljonko se maksaa muualla Suomessa

Verojen kiristys koskisi 245:tä kuntaa ja kaikkia, jotka omistavat tontin tai asuvat taloyhtiön omistamalla tontilla. Voit katsoa arvion omista lisäkuluistasi jutussa olevasta koneesta.

Ilmakuva Nokian Harjuniittyyn rakentuvasta pientaloalueesta.

Nokia arpoo 15 omakotitonttia lapsiperheiden suosimalta Harjuniityn asuinalueelta

Tontit tulevat hakuun lokakuussa ja voittajat arvotaan 7. marraskuuta.

Flygfotografi av Raisiokoncernens fabrik i Reso.

Kaupunginhallituksessa käsitellään Raision lähihistorian suurinta maakauppaa

Maata hankitaan asumisen, kouluverkon ja virkistyksen tarpeisiin, pääosin Pirilänlaakson alueelta.

Ilmakuva Riihimäen Peltokylän Lidlistä.

Lidlin miljoonatontista repesi riita Riihimäellä: kauppayhtiö vaatii tontin myyneeltä Versowoodilta lähes 2 miljoonan euron korvauksia

Riihimäen Peltokylän Lidlin tontilta löytyi haitta-aineita ja jätettä, nyt Lidl pitää tonttia arvottomana. Kanta-Hämeen käräjäoikeus aloitti Lidlin ja Versowoodin välisen riidan ratkomisen.

Ett gathörn, där det står ett gult trähus med plåttak och stora fönster till affärslokaler.

Österbladin tontin baarit saavat jatkaa toimintaansa vielä muutaman kuukauden ajan – vuokrasopimuksia jatketaan vuodenvaihteeseen

Dynamon ja Bar Ö:n vuokrasopimusten piti päättyä elokuussa, mutta nyt baarit saavat jatkaa toimintaansa ainakin vuodenvaihteeseen saakka. Ravintoloitsijat suhtautuvat kuitenkin rennosti tilanteeseen.

Kiinteistö Oy Koskipuiston kaksikerroksinen talo Tampereen Kyttälässä.

Monia taloyhtiöitä kiinnostaa nyt hankkia vuokratontti omakseen – mahdollista vain tietyin ehdoin

Tampereen Kyttälässä sijaitseva lähes satavuotias asunto-osakeyhtiö haluaa nyt ostaa allaan olevan maapohjan. Jo keväällä sai Pyynikintorin laidalla sijaitseva taloyhtiö luvan ostaa tonttinsa.

Maa-aineksen seassa on vanhaa jätettä.

Imatran keskustasta löytyi yllättäen vanha kaatopaikka – palvelutalon rakentaminen piti keskeyttää

Imatran kaupungilla ei ole tietoa siitä, milloin Imatrankoskella sijaitsevaa tonttia on käytetty kaatopaikkana.

Hartikantien tonttialueella sijaitseva rajamerkki Pyhtäällä.

Humppila käynnistää tonttien alekampanjan

Kampanjan tarkoitus on houkutella kuntaan lisää asukkaita. Alekampanja kestää ensi vuoden loppuun asti.

Rakenteilla oleva omakotitalo metsän reunassa Kytölässä Lahdessa

Yhä useampi omakotitontin ostaja viivyttelee nyt rakentamisen aloittamista – Kaarina joutui lunastamaan tontin takaisin

Turun seudun kunnissa omakotitalojen rakentaminen on hiljentynyt huomattavasti. Tontteja menee kuitenkin edelleen kaupaksi.

Kouvolan valtuustosalin puheenjohtajan nuija Kouvolan kaupungintalolla.

Oulun kaupunki laajentaa teollisuusrakentamista Ruskon pohjoispuolelle – maahankintoja lautakunnan käsittelyssä

Kaupunki on hankkimassa noin 400 hehtaaria maata, jotta yrityksille voitaisiin jatkossa kaavoittaa isoja tontteja. Tänään Oulun yhdyskuntalautakunta käsittelee yli 82 hehtaarin kauppoja Kalimenkankaalta.

Kaksi miestä seisoo rakneteilla olevan tontin reunalla.

Kuopion kaupunki luovutti tontin Kasvisgallerian käyttöön

Suunnitelmissa on rakentaa Pienen Neulamäen alueella sijaitsevalle tontille yli 4 500 neliön kokoinen tuotantorakennus.

Kyltti, jossa lukee Keihässalmi, Spjutsund. Taustalla vene.

Yrittäjä Eero Lehti kaupittelee merenrantatontteja Pyhtäällä yhteensä miljoonilla euroilla

Kahdeksasta tontista on tehty ennakkovaraus. Kaikkiaan asuinalueella on 50 tonttia.

Leuannokan tuleva asuinalue Simossa.

Merenrantatonttien huutokauppaa kokeillaan ensi kertaa Simossa – lapsiperheitä houkutellaan hinnanalennuksella

Simon Leuannokkaan kaavoitettujen tonttien myynti on alkanut maanantaina.

Sorsapuistontalo.

Poikkeuksellinen vuokrakiista kiihtyy: tontin omistaja valmis ostamaan yli 140 asunnon kerrostalon itselleen Tampereen keskustassa

Taloyhtiön hallitus valmistelee parhaillaan vastausta tontin omistajalle. Mahdollisesta oikeustaistelusta on tulossa ennakkotapaus.

Havainnekuva meren rantaan suunnitellusta asuinalueesta.

Simon Leuannokan merenrantatontit tulevat pian myyntiin

Harvinaiset merenrantatontit ovat herättäneet runsaasti kiinnostusta jo kaavoitusvaiheessa. Varaussivusto avataan kunnan tonttipörssissä 7. elokuuta.

Helsingin oikeustalo kyltti.

Vantaan seurakunta nosti tontin vuokraa 400 prosenttia – Helsingin käräjäoikeus katsoi, että korotus oli kohtuullinen

Oikeus antoi päätöksen vuosia venyneessä poikkeuksellisessa kiistassa. Taloyhtiö haki noin 60 000:n euron huojennusta tonttinsa vuosivuokraan.

Insinööri amk-opiskelija ja Siilinjärven kunnan projektityöntekijä Ella Lappi mittaa piharakennuksen sivuseinän pituutta.

Yhä useampi kunta tarkastaa asukkaiden epäselviä kiinteistöjä verotulot mielessään – Siilinjärvellä tavoitteena 150 000 euroa

Kunnat ovat ryhtyneet ajamaan eri rekistereitä ristiin ja tarkastamaan epäselvät kiinteistöt paikan päällä. Kiinteistöselvityksen tavoitteena on lisätä kunnan verotuottoa.

Kirjoja Turun pääkirjaston varaushyllyssä noutoa odottamassa.

Nummi–Halisten alueen kirjaston uudisrakennus on tulossa nykyiselle tontille

Kyselyiden perusteella noin 80 prosenttia vastaajista kannatti nykyistä sijaintia.

Haavisto, Ylöjärvi.

Tonttien vuokrat kohosivat ja nyt moni harkitsee ostamista – laskelmia tontin ostohinnasta tehdään Turun seudulla nyt aiempaa enemmän

Kiinteistöliitto kehottaa tutustumaan tontinvuokrasopimukseen. Lunastusmahdollisuutta ei välttämättä ole kirjattu sopimukseen, eikä laki anna siihen automaattisesti mahdollisuutta.

Kuvassa Kotkan kauppatorin kupeessa sijaitseva tyhjä tontti.

Kotkan paraatipaikalla olevalle tontille ei löydy rakennuttajaa kirveelläkään

Tontin omistaja vetoaa kiinteistömarkkinoiden epävakaaseen tilanteeseen. Paikalle on kaavailtu rakennettavaksi viisikerroksista asuintaloa.

Sorsapuistontalo.

Tampereen poikkeuksellinen tonttikiista on varoittava esimerkki – tällaiseen tilanteeseen vuokratontilla asuvan ei pitäisi joutua

Tampereella sijaitsevan kerrostalon tonttisopimus on päättynyt, eikä uutta ole saatu tehtyä. Asiantuntija pitää kiistaa varoittavana esimerkkinä.

Mäkimatin vanha puutalokorttelli.

Kansalaisadressi vaatii Jyväskylää luopumaan lisärakentamisaikeesta Mäki-Matissa – kaupunki haluaa lisätä keskusta-alueen asuntotarjontaa

Jyväskylän kaupunki on kaavoittamassa Pitkäkatu 25:n vanhalle tontille pienkerrostaloja. Kaavan vastustajat haluaisivat, että aluetta kehitettäisiin kulttuuri- ja matkailukäyttöön.

Sommarstuga i Karleby.

Mustasaaressa rakennuskannan kartoittaminen on työlästä puuhaa – rakennustarkastaja: Työn loppuun saattamisessa menee vielä vuosia

Mustasaaressa avattiin vuosi sitten mahdollisuus kuntalaisille ilmoittaa kaikki yli kymmenen neliömetrin kokoiset rakennukset rekisteriin. Ilmoittamattomattomia kohteita on kuitenkin vielä paljon.

Tyhjä tontti Seinäjoen keskustassa kasvaa voikukkia.

Nyt se on päätetty: Sedun uusi kampus toteutuu Kirkkokadulle viiden vuoden päästä

Sedun yhtymähallitus on päättänyt, että uusi kampus rakennetaan kiistellylle Kirkkokadun tontille. Valmista pitäisi olla vuonna 2028.

As Oy Hämeenkatu 36:n julkisivu.

Jättimäistä tonttivuokran korotusta vastustanut taloyhtiö aikoo nyt ostaa tontin omakseen Tampereella

Tampere ei yleensä myy asuinkäyttöön tarkoitettuja vuokratontteja, mutta tässä tapauksessa poikkeusehdot täyttyvät.

Havainnekuva meren rantaan suunnitellusta asuinalueesta.

Simon Leuannokan omakotialueen kunnallistekniikan rakentaminen on alkanut

Simon Leuannokkaan tulevan uuden omakotialueen tekninen rakentaminen on alkanut. Hienolle merenranta-alueelle tulee 33 tonttia, joista 20 on rantatontteja.

Tontti betonipaalu

Kuortaneen kunta myy kesän ajan tontteja euron pilkkahintaan

Tonteille on rakennettava tarkastuskelpoista kolmessa vuodessa.

Kartta, jolle on merkitty mustalla tekstillä Hämeenlinna ja Kantola. Vasemmalla on sinisellä Vanajavesi ja keskellä punaisella pohjalla teksti hankittava tontti.

Tiukka äänestyspäätös: Hämeenlinna ei nappaa Kantolasta tonttia etuosto-oikeudella

Tiukan äänestyksen jälkeen puheenjohtajan ääni ratkaisi kaupunginhallituksessa.

Havainnekuva

Sodankylä kaavoittaa uusia tontteja Luostolle, tarkoituksena helpottaa kunnan asuntopulaa

Luoston kaavan laajentamisella halutaan mahdollistaa alueelle lisää vakituista asumista. Kesällä alkaa tien ja viemäreiden rakentaminen.

Ruka Mastorinne.

Tällainen on Kuusamon suunnitelma Rukan alueelle: pari sataa uutta omakotitaloa ja tuhansia vuodepaikkoja lisää majoitukseen

Rukalle kaivataan erityisesti pysyvän asumisen tontteja. Vakituisten asukkaiden määrä kasvaisikin omakotirakentamisen myötä jopa tuhannella ihmisellä.

Karhuvaakuna seinällä.

Pori korottaa maanvuokraa poikkeuksellisen paljon – syynä elinkustannusten nousu

Tonttien vuokrat on sidottu kuluttajahintojen nousua seuraavaan elinkustannusindeksiin Porissa. Inflaatio on korkea, minkä vuoksi myös vuokria korotetaan paljon.

Ilmakuva Sylvään koulusta Sastamalassa.

Sastamalan uimahallin sijainti vihdoin varmistumassa

Tiistaina 2. toukokuuta järjestettävässä kokouksessa päätetään, esittääkö Sastamalan kaupunginhallitus uuden uimahallin paikaksi Sylvään koulun tonttia.

Karttapohja Rovaniemeltä. Karttaan on merkitty suunniteltujen Lakkapään ja Kärkkäisen myymälöiden sijoitus.

Lakkapään ja Kärkkäisen kaavamuutokset nytkähtivät Rovaniemellä eteenpäin

Lakkapää aikoo rakentaa suuren rakennustarvike- ja konemyymälän Rovaniemelle. Tavarataloketju Kärkkäisen myymälän suunnittelu Rovaniemelle alkaa vasta kun asemakaava on lainvoimainen.

Karttagrafiikka Imatran Ukonniemestä alueesta, johon on laadittu asemakaavan muutos.

Imatran Ukonniemen loma-asuntoalue täydentyy – tarjolle tulossa 34 vakituiseen asumiseen tarkoitettua tonttia

Tontteja varten kaupunki on valmistellut asemakaavan muutoksen, joka on päättäjien käsittelyssä maanantai-iltana.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle