Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kuvassa nainen turhautuneena vaatekasan keskellä.

Onko sinullakin ikuinen vaatekriisi? Asiantuntija kertoo miten siitä pääsee eroon

Vastaus vaatekriiseilyyn saattaa löytyä tarkoin valituista vaatekaapin kulmakivistä. Näillä vinkeillä saat vaatekaapistasi toimivamman ja kestävämmän.

Ihminen seisoo kädet puuskassa, kyynärpäässä paidassa on reikä.

Näiden naisten paidoissa on reikiä ja lapsilla voi juhlissakin olla paikatut housut

Kuluneet vaatteet voivat olla myös viesti: meidän pitäisi elää kestävämmin ja kuluttaa vastuullisemmin. Kyse on vastaiskusta pikamuodille ja sille, että vaatteita käytetään usein lyhyt aika.

Neljästä kuvasta koostetusssa kuvassa ovat Aleksi Koistinen, Ella Runni, Iida Sojakka ja Eetu Mallat

Tältä näyttää arkimuoti – suomalaiset pukeutuvat housuihin ja paitoihin

Kierrätyksen, vastuullisuuden ja 2000-luvun alun trendien on sanottu olevan nyt muodissa. Arkipukeutumisessa näkyy ennen kaikkea mukavuus.

Mies pukeutuneena kypärään jonka päälle on laitettu pokaali.

Näin muodin asiantuntija arvioi rallikansan pukeutumista

Muodin asiantuntija Tommi Peltonen kaipaa aina lisää väriä suomalaisten pukeutumiseen. Rallikansasta hän löysi paljon ilon aiheita.

Kuvassa neljän eri brändin pellavapaidat mallin kädessä

Testasimme neljän suositun brändin paidat – H&M yllätti laadullaan

Asiantuntija arvioi neljän eri suosikkibrändin pellavapaidat. Vain yhden pikamuotibrändin paita pärjäsi vertailun voittaneelle suomalaiselle brändille.

Naisten korkokenkä ja juhlakäyttöön usein hankittava koristeellinen tennari.

Hääkenkinä tonnin tennarit – juhlakengät ovat lähes kadonneet, mutta mitä asiasta sanoo tapakouluttaja?

Tennareista on tullut yleiset juhlakengät, sillä ihmiset haluavat mukavuutta. Siinä ei ole tapakouluttajan mukaan mitään väärää, mutta viralliseen etikettiin tennarit eivät istu.

Mies kävelee metsänreunassa hame päällä.

Usva Kiuru, 18, on hameeseen pukeutuva mies, eikä hän ole ainoa: ”Mukava, käytännöllinen ja tyylikäs”

Hameita on nähty miehillä muodin edelläkävijöiden yllä, mutta nyt niitä on alkanut vilahdella myös katukuvassa. Hameen puolesta puhuu käyttäjien mielestä muun muassa mukavuus.

Festivaaliyleisössä seisoo kaksi pitkähiuksista miestä. Toisella on päällään valkoinen bändipaita.

Bändipaita on enemmän kuin pelkkä vaate

Bändipaitoja myydään runsaasti, ja niitä käyttävät etenkin punk-, alternative- ja metallimusiikin kuuntelijat. Monet ostavat paitoa tukeakseen yhtyeitä.

Terhi Nummenpää etsii kevyitä kesävaatteita Sokoksella.

Juhlavaatteita ostetaan nyt enemmän kuin vuosiin, ja se yllättää jopa alan asiantuntijan

Suomalaiset ovat alkuvuonna ostaneet vaatteita ja kenkiä enemmän kuin muotialalla ennakoitiin. Meneillään oleva juhlavaatesesonki on vaatekaupoissa vilkas.

En illustrerad bild av flygande studentmössor och händer som räcker sig efter dem. Bakgrunden är ljusröd, händerna i olika gröna nyanser.

Vietätkö ylioppilasjuhlia tai valmistutko ammattikoulusta? Millaisen asun valitset kevään valmistujaisiin? Kerro Ylelle, teemme juttua

Kevään ylioppilasjuhlia vietetään 3.6 ja lisäksi monet ammattiin opiskelevat saavat opintonsa päätökseen.

Kuvakollaasi, johon on yhdistetty lukuisia sinivalkoisiin asuihin pukeutuneita kiekkofaneja. Kaikki hymyilevät iloisen näköisenä.

Värillä ei väliä, kunhan se on sinistä ja valkoista – kurkkaa hauskimmat MM-kisatyylit

Jääkiekon MM-kisat ovat täydessä vauhdissa ja Tampereen kisakatsomoista voi bongata toinen toistaan hienompia asuja. Kokosimme yhteen parhaat tunnelmapalat.

Nainen pitelee käsissään kahta vihreää lankakerää. Naisen kynnet ovat vihreät ja niissä lukee teksti Cha Cha.

”Käärijänvihreästä” tuli käsite – ihmiset innostuivat väsäämään vihreitä käsitöitä

Käärijän suosio on vauhdittanut vihreän kankaan ja langan myyntiä. Boleroiden lisäksi fanit valmistavat rusetteja ja hiuspantoja.

ruandalainen muotisuunnittelija Moses Turahirwa showroomillaan Kigalissa.

Pieni afrikkalaismaa teki rohkean ratkaisun ja kielsi käytettyjen vaatteiden tuonnin – tulokset näkyvät nyt Italian catwalkeilla

Ruandan tekstiiliala kasvaa kovaa vauhtia. Monella ruandalaisella ei kuitenkaan ole varaa ostaa paikallisesti valmistettua muotia.

Mallimestari Tuula Lönnqvist harjaa mohairhuivia mohairharjalla Balmuir vaatemyymälässä.

Korjaamalla vaatteita voi säästää rahaa – Jatkossa myyjä voi kysyä, ostatko vaatteelle elinikäisen takuun

Muotiliikkeet ovat keskellä murrosta, joka vaatii uudenlaista suhtautumista vaatteiden käyttöikään. Alan haasteena on tällä hetkellä se, että korjaus voi maksaa enemmän kuin uusi tuote.

Ylen kolumnisti Jari Ehrnrooth studiomuotokuvassa.

Jari Ehrnroothin kolumni: Brittiläisen herrasmiehen puvussa on hyvä hallita maailmaa

Miksi 1800-luvun lopun brittiläisen herrasmiehen urheilu- ja maaseutuasusta on tullut koko maailmaa johtava puku, pohtii Ehrnrooth.

Naistenvaatemainos kuvattuna Turun Luostarinmäellä,  nainen istuu mopon selässä kukallisessa housupuvussa.

Vielä 1960-luvulla vaatteet olivat niin arvokkaita, että ne kirjattiin perunkirjoituksessa – nyt joka sekunti tuhotaan rekallinen tekstiiliä

Halpavaatteet eivät ole vain nykynuorison pahe. Tekokuituiset vaatteet yleistyivät, kun suomalaiset muuttivat kerrostaloihin, joissa tarkeni ilman villavaatteitakin.

Nainen punaisessa iltapuvussa katsoo olan yli.

Emilia Rinne hankki asusteet Linnan juhliin somen kierrätysryhmästä vain pari päivää ennen h-hetkeä – katso kuvat

Emilia Rinne pukee Linnan juhliin käytettyjä vaatteita ja somisteita protestina ylikulutusta vastaan.

Joonas Konstig, Helsinki, 05.06.2020

Joonas Konstigin kolumni: Kunhan on rentoa ja mukavaa! Eli miten ihmiskunta lakkasi välittämästä ja oppi rakastamaan verkkareita

Pukeutuminen on arvokysymys, ja mitä meistä kertoo, että tärkeimmät arvomme ovat rentous ja mukavuus? Jotakin yllättävän hyveellistä, kirjoittaa Konstig.

Minihameeseen pukeutunut nainen nojaa tiiliseinään.

Analyysi: Tyttöjä varoitetaan pukeutumasta liian seksikkäästi, vaikka vaatteet eivät aiheuta väkivaltaa

Tytöt haastavat pukeutumisellaan yhteiskunnan normeja. Aikuisten tehtävä on mahdollistaa nuorten pukeutumisleikki, vaikka se tuntuisi epämukavalta, kirjoittaa kulttuuritoimittaja Pauliina Grym.

Mikko Rantanen ja Patrik Laine.

Mikko Rantanen hehkuttaa Patrik Laineen tyylitajua: ”Värikäs, epäsuomalainen” – Columbuksen maalitykki ei pelkää erottua joukosta

Patrik Laineen tähdittämä Columbus kohtaa Mikko Rantasen Coloradon kahdesti NHL:n Global Series -tapahtumassa perjantaina ja lauantaina. TV2 näyttää molemmat Tampereen ottelut suorana.

Elnaz Rekabi kiipesi ilman hijabia Etelä-Koreassa kilpailussa.

Näin ilman huivia kisanneen Elnaz Rekabin mystinen tapaus on edennyt: Sankarin vastaanotto Iranissa – oliko pukeutuminen ministerin luona mielenilmaus?

Elnaz Rekabi sai sankarin vastaanoton palatessaan Iraniin, koska hän kilpaili Etelä-Koreassa ilman hijabia. Iranin viranomaiset ovat vakuutelleet, että hän selviää rangaistuksetta, koska ”teko ei ollut tarkoituksellinen”.

Helsinkiläiset kertovat hellepukeutumisestaan

Helteellä vaatetus kevenee, mutta missä kulkee raja työpaikalla? "Kunhan ei tule ilkosillaan", sanoo Eliisa Sivula, joka hyväksyisi napapaidan toimistoon

Moni kuumalla säällä töitä tekevä haluaa helpottaa oloaan keventämällä asustustaan. "Siinä voi tehdä itselleen karhunpalveluksen, jos pukeutuu epäasiallisesti", sanoo henkilöstöhallinnon asiantuntija Pia Igoni.

Joonas Konstig, Helsinki, 05.06.2020

Joonas Konstigin kolumni: Onko Sanna Marin seuraava Kekkonen?

Johtajalle ulkomuoto on hyve, ja pääministeri Marin näyttää ymmärtävän sen poikkeuksellisella tavalla, kirjoittaa Konstig.

Sami Manninen Töölönlahden rannassa.

Nyt kannattaa nauttia, sillä kohta sataa ja viilenee – näin helsinkiläiset pukeutuivat ensimmäisiin kesäpäiviin

Villasukat on jätetty narikkaan ja ensimmäiset shortsit on bongattu, mutta kaupunkilaiset varautuvat silti vaihtelevaan säähän pitkähihaisilla.

Kati Latikka sovittaa peilin edessä ompelija Anita Kuurun tekemiä housuja.

Kati Latikka teetti housut 70-luvun verhoista – moni haluaa pikamuodin sijaan omannäköisensä vaatteet, ja se tuo ompelimoihin kiirettä

Myös juhlavaatteille on taas luvassa kunnolla käyttöä, ja monen ompelijan tilauskirjat ovatkin täynnä jo syksyyn saakka.

Thierry Mugler.

Ranskalainen muotisuunnittelija Thierry Mugler on kuollut

Mugler suunnitteli asuja muun muassa Beyoncellé ja Lady Gagalle.

Kolumnisti Johanna Malinen

Johanna Malisen kolumni: Sinkut paljaana -sarja paljasti, kuinka inhottavasti välillä suhtaudun muiden naisten ulkonäköön

Olen aina ajatellut, että jokainen saa tehdä ulkonäölleen mitä haluaa. En kuitenkaan aina elä, kuten opetan, kirjoittaa Malinen.

Anna-Liisa Tilus yllään sininen villamekko 50-luvulta. Kuvan taustalla sama mekko ja mittanauha, kuvan päällä piirroskuva mekosta.

Kapea vyötärö ja muhkea kellohelma – ompele itsellesi 1950-luvun mekko!

Anna-Liisa Tiluksen mekon kaavat tässä artikkelissa.

Annetaan #kehorauha kaikille Linnan juhlien vieraille!

Linnan juhlien asujen kommentointi on kansanhuvi, mutta onko se ihan ok?

Vaatii rohkeutta astua punaiselle matolle.

Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko

Arvoja ja normeja naisten hyödyksi

Ohjeita ja mietteitä Kajom päästä

Dokumentti kertoo Iranin tabuista ja vierailee muun muassa salajuhlissa Teheranin hienostoalueella.

Ulkolinja: Iranin nuorten ristiriita – vapautta ja juhlintaa henkensä kaupalla

Miten Iranin nuoret juhlivat salaa, henkensä kaupalla?

Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko

Hetkinen - pinkki!

Kajo luotailee pinkin värin suhdetta itsetuntoonsa

Markus Kajo: Ajatusten miljoonalaatikko

Sininen hetkinen

Kajo pakenee pakkaskelin yksitoikkoista sisäelämää

Kuvassa Elina Haavisto (Sanni Haahdenmaa)

UPplus: Elinan nuorekas bisneslook

Tämän viikon UPplus kurkistaa Elina Haaviston vaatekaappiin!

Tuhkimotarinoiden Linda

Näin pukeutumalla lyhyt nainen näyttää pidemmältä!

Oikeat mittasuhteet ja sopivasti paljasta pintaa.

Outi Broux stailasi Tuhkimotarinoiden Nannalle klassikoihin perustuvan pukeutumistyylin.

Laadukkaat klassikkovaatteet ovat kuluttajan ekoteko

Outi Broux kokoaa eri tyylejä klassikkovaatteiden ympärille.

Tuhkimotarinoiden Ulla ja Outi Broux

Pukeudu kuin Ulla ja näytä sisäinen voimasi!

Stylisti Outi Broux kertoo, mitä on power dressing.

Tuhkimotarinoiden Eija ja stylisti Outi Broux

"Anna itsellesi lupa olla kaunis!"

Outi Broux antaa vinkit rohkeaan, naiselliseen tyyliin.

Vaatteita henkarissa.

Kuinka muoti demokratisoitui? Annamari Vänskä kertoo

Historialliset muutokset näkyvät vaatteissamme

Mannekiini esittelee vaatteita Suomen ja Neuvostoliiton kauppavaltuustojen kokouksessa hotelli Kalastajatorpalla. 60-luvun puoliväli.

4.10. Teeman Elävä arkisto: Retromuotia ja mannekiinin elämää

Teeman muotiviikolla retromuotia ja mannekiinin elämää.

Kuvakaappauksia MyDressing ja Zadaa-sovelluksista.

Fiksumpi vaatekaappi mobiilisovelluksella?

Enemmän tietoa, parempaa järjestystä, vähemmän huteja.

Nuori nainen.

Hot or not – mikä on nyt nuorten muotia?

Ainoa varma asia, mitä muodista voidaan sanoa on, että se muuttuu. Kirkkoharjun uutisluokkalaiset selvittävät, mikä on lähivuosikymmeninä ollut muodikasta ja mikä poissa muodista.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle