Uusimmat artikkelit
Sotkamon ex-talousjohtajalle ehdollista vankeutta, käytti kunnan luottokorttia perusteettomasti
Entinen talousjohtaja Heidi Pyykkönen kiistää rikoksen. Hänet tuomittiin ehdolliseen vankeuteen sekä lähes 12 000 euron vahingonkorvauksiin.
Kunnanjohtajien luottokorttien käytöstä puuttuu selkeä ohjeistus – selvitimme, kuinka kirjavasti kortteja käytetään Lapissa
Yle kävi läpi Lapin kunnan- ja kaupunginjohtajien luottokorttilaskut kuluvan valtuustokauden alusta. Tavat käyttää kortteja vaihtelevat eri kunnissa.
Syyttäjä vaatii ehdollista vankeutta törkeästä rahanpesusta – Venäjälle välitettiin satojen tuhansien eurojen edestä elektroniikkaa
Tilauksia oli tehty kahdesta verkkokaupasta yhteensä yli tuhat kappaletta. Tavaroiden arvo oli yhteensä noin 250 000 euroa.
Pankkiautomaattien tyhjentäminen itärajalla loppuu – pian venäläiset eivät voi enää käyttää rahan nostamiseen kiinalaista luottokorttia
Nosto-automaateista vastavaan yhtiön mukaan China UnionPay -korteilla tehtyjen nostojen määrä on viime viikkoina monisatakertaistunut.
IS: Lähes 2 000 OP:n asiakkaan luottokorttinumerot paljastuivat espanjalaisyrityksen etsittyä korttien numeroita tietokoneistetusti
Jos tililtä on tehty Espanjaan yhden euron veloitus viikonvaihteessa, OP lähettää asiakkaalle uuden kortin. Asiakkaan ei tarvitse tehdä mitään.
Asiakas luuli ostaneensa sohvan laskulle, postissa tulikin luottokortti – huonekalukauppojen hämäävistä myyntitaktiikoista tulee tasaisesti ilmoituksia
Vahingossa otetusta luotosta ei suoraan aiheudu asiakkaalle taloudellista haittaa. Kuluttajaliitto kritisoi silti huonekaluliikkeitä luoton tyrkyttämisestä.
Kilahtiko puhelimeesi tekstari pankilta tai verottajalta? Lähettäjä saattaa olla huijari, joka kalastelee pankkitunnuksiasi
Huijausviestit tulevat usein samaan viestiketjuun pankkien tai verottajan oikeiden viestien kanssa.
Ravintolat tehtailivat kahden nuoren kanssa netissä ruokatilauksia, joita ei ollut aikomustakaan valmistaa – rahat oli tarkoitus jakaa
Petosvyyhti paljastui Lappeenrannassa. Kahden ravintoloitsijan syytteet kaatuivat hovioikeudessa, neljä tuomittiin.
Matkatoimisto perui reissun ja vei lomakassan – Janne Vaaran perhe ei pääse kovasti odottamalleen lomamatkalle ulkomaille
Rahojen palauttaminen peruuntuneista maakuntien lomalennoista takkuaa edelleen. Kilpailu- ja kuluttajaviraston mukaan moni odottaa yhä rahojaan. KKV ja matkatoimisto Detur selvittelevät tilannetta.
Entinen talousjohtaja sai syytteen Sotkamon luottokorttijutussa – rikosepäily muun muassa petoksesta ja virka-aseman väärinkäyttämisestä
Aluesyyttäjä on nostanut Sotkamon entistä talousjohtajaa kohtaan syytteet epäillyistä vuosina 2019–2020 tapahtuneista petoksesta, virka-aseman väärinkäyttämisestä ja virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Poliisi varoittaa: Postin nimissä kiertää huijauslinkki netin myyntipalstoilla
Myyjälle lähetetään poliisin mukaan kuva, johon on liitetty linkki. Linkki vie sivustolle, jonka avulla kalastellaan pankkitilin tai pankkikortin tietoja.
Luottoyhtiöitä huijanneelle miehelle yli viisi vuotta vankeutta – tilasi luottokortteja kymmenien ihmisten nimiin ja jätti velat maksamatta
Helsingin hovioikeuden tuomion mukaan mies aiheutti luottokortti- ja pikavippiyhtiöille noin 770 000 euron tappiot. Oikeus kovensi rangaistusta miehen aiemmin tekemien samankaltaisten rikosten vuoksi.
Jäikö ostoksesi verkkokaupasta saamatta? Toimi näin, jos maksettua pakettia ei kuulu
Toimittamatta jääneistä, loppuneista tuotteista on tullut viime vuonna useita satoja valituksia kilpailu- ja kuluttajavirastolle. Asiantuntijan neuvoo, millaiset oikeudet ostajalla on verkko-ostoksissa.
Poliisi varoittaa haittaohjelmasta: älä avaa ääniviestiä sisältävää linkkiä, huijausviestit voivat kerryttää jatkossa puhelinlaskuasi
Viime päivinä moni suomalainen on saanut puhelimeensa huijausviestejä, joilla voidaan kalastella käyttäjien salasanoja ja pankkitunnuksia. Viestien linkkejä ei tule avata.
Arviolta kymmeniätuhansia on yritetty huijata Instagramissa – houkutuksena kahden euron hiustenkuivaaja
Huijarit yrittävät saada Instagram-käyttäjien luottokorttitiedot tägäämällä heidät valepostaukseen. Samaa tilausansaa on käytetty Suomen lisäksi ainakin Ruotsissa ja Ranskassa.
Suomalaiset kotitaloudet nostivat huhtikuussa innolla uusia asuntolainoja
Asuntolainoja nostettiin 1,9 miljardia euroa, mikä on lähes 500 miljoonaa euroa enemmän kuin vuosi sitten. Kotitalouksilla oli huhtikuun lopussa talletuksia yhteensä 106 miljardia euroa.
Kela warns customers of phishing scam
Scam emails claim the recipient is due an extra payment but must fill out a refund form, which requests banking information.

Luottoluokittajan silmissä olen Yhdysvalloissa ihan kelvoton – ja se on auttanut ymmärtämään amerikkalaisten luottokorttimaniaa
Arkea maailmalta: Yhdysvaltojen erikoinen luottojärjestelmä jähmettää amerikkalaisten eriarvoisuutta, kirjoittaa Ylen Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Iida Tikka.

Valtuutettu tilasi viisumin kaupungin piikkiin Imatralla, vaikka jättää luottamustoimensa – hänen mukaansa kyseessä on väärinkäsitys
Valtuutettu aikoo käydä tavallisena turistina tapaamassa venäläisiä ystäviään, kunhan koronapandemian sulkema raja taas avataan.
Käyttäjätunnusten kalastelelijoita on liikkeellä jälleen
Poliisi neuvoo lopettamaan puhelun, jos epäilys huijauksesta herää.

Finnair frequent flyer data hacked
Debit and credit card information was not taken, but the airline advises customers to change their passwords.

HS: Health organisation inflated costs to maximise grant money
The Allergy and Asthma Federation's former CEO used the organisation's credit card to buy alcohol, reports Helsingin Sanomat.
Opi tunnistamaan luotettava verkkokauppa – huijareista tulee yhä taitavampia
5 vinkkiä verkkokaupan arviointiin.

Helppo ottaa, mutta hankala irtisanoa – kuukausimaksulliset palvelut lisääntyvät ja yritykset kikkailevat monin konstein saadakseen maksut rullaamaan kuusta toiseen
Kuukausimaksulla voi saada käyttöönsä rajattoman määrän musiikkia ja leffoja, mutta myös terveyspalveluita ja kahvia.
Digitreenit: Tunnistatko luotettavan nettikaupan? Testaa 9 kysymyksellä!
9 vinkkiä, joilla voit arvioida verkkokaupan turvallisuutta.
Isossa-Britanniassa asuvilta suomalaisilta saattaa katketa osa pankkipalveluista – etenkin luottokorttien toiminta voi päättyä
Brexitin jälkeen säilyvät palvelut vaihtelevat eri pankeissa.

Luottokorttirikolliset iskivät Kauneimmat joululaulut -nettitapahtumaan
Erityisen paljon huijausyrityksiä oli Tampereen seurakuntien keskiviikkona, 9. joulukuuta järjestämän Kauneimpien joululaulujen ympärillä.

Kela warns of email phishing scam
The erroneous messages tell customers that their health details and credit card information have been compromised.

Kelan nimissä kalastellaan verkkopankkitunnuksia ja luottokorttitietoja
Kelan nimissä lähetetyissä huijausviesteissä väitetään, että asiakkaiden terveystiedot ja luottokorttitiedot olisivat vaarantuneet.

OP:n lauantai-iltana alkanut laaja käyttökatko on ohi
Katkon aikana monet palvelut, kuten OP:n verkkopalvelu, OP-mobiili ja OP-yritysmobiili, eivät olleet käytössä.

OP:lla laaja palvelukatko lauantai-illasta sunnuntaipäivään
Käyttökatkon syynä ovat huolto- ja päivitystyöt.

Taas yksi tapa huijata rantautui ulkomailta: Viitteellä Facebk viety luottokortilta rahaa
Veloitukset luottokortilta on tehty usein ulkomailta. Tästä syystä petoksien selvittäminen voi olla hankalaa.

Joensuun kehitysjohtajalle kirjallinen varoitus – käyttänyt muun muassa väärin luottokorttia
Joensuun kaupunginhallitus on joutunut puuttumaan varsin kovalla kädellä kaupungin kehitysjohtajan käyttäytymiseen ja rikkeisiin.

Petäjävedellä erityistilintarkastus kunnanjohtajan maksuepäselvyyksistä
Epäselvyyden koskevat luottokorttiveloituksia ja matkalaskuja.
Riita pormestarien luottokorttien käytöstä jatkuu Tuusulassa – Keskustelua luottokorttiostoista ei välitetty kuntalaisille verkossa
Osa valtuutetuista on epäillyt, että kahden pormestarin luottokorttien käytössä olisi epäselvyyksiä. Pormestarit kiistävät väitteet.

Etelä-Korean hallitus syytää kansalaisille rahaa, joka on pakko käyttää nopeasti kulutukseen – kauneusbisnes kukoistaa
Etelä-Korean hallitus on toimittanut luottokorttitileille rahaa, jota ei voi säästää.

Osa Tuusulan valtuutetuista epäilee, että pormestareiden luottokortti on vinkunut liian tiuhaan tiskillä – Pormestarit kiistävät väärinkäytökset
Valtuutetut vaativat valtuustokysymyksellä selvitystä pormestari Arto Lindberg (sd.) ja apulaispormestari Mika Mäki-Kuhnan (kok.) ostoista.
Varo tätä ilmiötä: huijarit tehtailevat oikeista konserttistriimeistä valetapahtumia, joiden avulla yritetään kalastaa luottokorttitietoja
Huijaukset voivat näyttää lähes identtisiltä oikeiden tapahtumien kanssa.

Peruuntuneet lennot ja majoitukset harmittavat monia – mikä on asiakkaan oikeus saada rahansa takaisin?
Mikäli asia ei etene, voi apu löytyä luottokorttimaksuissa pankin kautta tai olemalla yhteydessä suoraan majoittajaan.

Syyttäjä: Joukkio piti viisikymppistä miestä vankinaan kaksi vuotta Kemissä – pahoinpideltiin, pakotettiin kotiorjaksi ja varastamaan
Miestä pidettiin patteriin sidottuna, hakattiin, hänen nilkkojensa päällä hypittiin ja hänen kimppuunsa usutettiin useita kertoja koira.
Britannia kieltää rahapelien maksamisen luottokortilla – "Arviolta yli viidesosalla luottokortilla pelaavalla peliongelma"
Jotkut peliriippuvaiset ovat velkaantuneet pahoin luottokortilla pelaamisen vuoksi ja ongelmaa pahentavat korttien käyttömaksut.

KRP epäilee: Rikosliiga hankki suomalaisia henkilötunnuksia ja pankkitilejä kuin liukuhihnalta kansainvälisessä petossarjassa
Petossarjaan liittyy tietomurto, jonka kohteena oli useita suomalaisia yhdistyksiä ja yrityksiä.

Ruotsalainen kriminologi: Ilmeisesti järjestäytynyt ruotsalainen rikollisuus oli asialla Porvoossa
Professorin mukaan järjestäytynyt rikollisuus rakentuu kansainväliselle bisnekselle ja sitä kiinnostaa erityisesti Venäjä.

Pankki joutui jättimäisen tietomurron kohteeksi Yhdysvalloissa – hakkeri anasti yli 100 miljoonan luottokorttihakemuksen tiedot
Teosta epäilty 33-vuotias ohjelmistoinsinööri jäi kiinni kun hän kerskui tekemisistään verkossa.

Malesian ex-pääministerin luottokorteilla vingutettiin yhdessä päivässä 800 000 dollaria – summalla ostettiin koruja luksuskaupasta
Ex-pääministeriä ja tämän lähiipiiriä syytetään miljardien dollarien kavaltamisesta valtion omistamasta sijoitusrahastosta.

Tankkasitko Asikkalassa keskiviikkona? Luottokorttitietosi on saatettu kopioida
Poliisi on saanut haltuunsa kahden ABC-tankkausaseman korttiautomaatteihin asennetut skimmauslaitteet.
In the market for a new car or expensive renovation? 6 tips on becoming a smarter shopper
Finland’s Consumer Authority reports hearing the same complaints year after year, but many are easily avoided.
Oletko hankkimassa käytettyä autoa tai kallista remonttia? Lue kuluttajaviranomaisen 6 vinkkiä, miten vältät tyypilliset virheet
Kuluttajaviranomaisille tulevissa valituksissa toistuvat vuodesta toiseen samat asiat.

OP:n pankkikorttien toimintahäiriöt korjattu
Ongelmia oli debit-maksukorteissa sekä Mastercard-luottokorteissa.
Digitreenit: Oma luottokielto tuo turvaa identiteettivarkauden varalle
Oma luottokielto tuo turvaa identiteettivarkauksilta.