Uusimmat artikkelit
Kuvasitko uutisvideon tai -kuvan rajuilmasta? Lähetä se meille
Rajuja myrskypuuskia odotetaan saapuvaksi Suomeen tiistaihin mennessä, kun maanantain helle purkautuu ukkosina ja sateina. Pahimmat kelit ovat kuitenkin jäämässä Ruotsiin.
Vuoden 2022 kuvajournalistit palkittiin – katso upeat kuvat ja Ylen voittoisa video
Ukrainan sota näkyy palkituissa kuvissa. Ylen tiimi voitti Vuoden video -sarjan.
Karjatilan viimeisestä vuodesta kertova Ylen dokumentti voitokas – Vuoden lehtikuvan otti Hanna-Kaisa Hämäläinen
Vuoden 2021 Kuvajournalismikilpailun voittajakuvissa näkyy tuomariston mukaan positiivisuus ja toivo. Kuva on otettu ihmiseltä ihmiselle, ja keskeistä on ollut selviytymisen lisäksi yhteisöllisyys ja toisten auttaminen.

Tällaisia kuvia koronasta emme ole tottuneet Suomessa näkemään – New York Timesin kuvajournalisti: maailmalla kärsimystä ei peitellä
New York Timesissa työskentelevä kuvatoimittaja Mikko Takkunen tietää, miltä koronapandemia näyttää uutiskuvissa eri puolilla maailmaa. Suomessa kuvat ovat olleet kliinisiä. Monissa muissa maissa kärsimys on näytetty lähempää.
Ylen Silja Viitalan otos voitti Vuoden lehtikuva -palkinnon – katso täältä Kuvajournalismikilpailun tuoretta antia
Tuomaristo mieltyi Viitalan ottamassa lähikuvassa vähäeleisyyteen ja näki otoksessa huumorin keinona kertoa vaikeista asioista.
Iiläinen valokuvaaja Antti J. Leinonen palkittiin vuoden kuvajournalistina – Tuomariston mukaan koskettavasti läsnä ajankohtaisissa ilmiöissä
Aiemmin Vuoden Lehtikuva-palkintona tunnetussa kilpailussa Leinonen palkittiin myös Vuoden Henkilökuva 2020- sarjassa.

Tämä valokuva hukkuneesta isästä ja tyttärestä voi jäädä historiaan Yhdysvaltain etelärajan siirtolaiskriisistä
Pysäyttäviä uutiskuvia ovat olleet myös Turkin rannikolle huuhtoutunut syyrialaispoika ja Vietnamin sodan napalmia pakenevat lapset.

Vuoden kuvajournalisti: “Kuvaajat eivät voi enää ottaa kauniita ja upeita kuvia – maailma on täynnä niitä”
Vuoden 2018 kuvajournalistiksi valittu Touko Hujanen on reportaasiin erikoistunut kuvaaja, joka työskentelee muun muassa New York Timesille.

Sydän palaneessa autossa ja viikon muita uutiskuvia
Mies katseli palanutta autoa Pariisin mellakoiden jäljiltä viime sunnuntaina. Kunnan työntekijät yrittivät saada kaivoa vetämään Australiassa. Valokuvaajat odottivat G20-kokoukseen saapuvia johtajia Buenos Airesissa. Yle kokosi viikon kiinnostavimmat uutiskuvat.

Karvakorvat Insta-tähtinä ja viikon muita uutiskuvia
Viime viikolla Australiassa ihasteltiin nelijalkaisia Instagram-kuuluisuuksia koiranäyttelyssä, mielenosoittajat olivat liikkeellä Berliinissä ja Star Wars -fanit pukeutuivat suosikkihahmojensa asuihin teemapäivänä. Kokosimme yhteen viikon kiinnostavimpia uutiskuvia.

Herätys: Katso asuinalueesi tähtiluokitus, brittihallitus puoltaa vastatoimia Syyriassa, sää jatkuu aurinkoisena
Lue tästä päivän puheenaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

Vuoden lehtikuva 2018 on kuva tuleen syttyneestä mielenosoittajasta
Valokuvaaja Ronaldo Schemidtin ottama valokuva on valittu Vuoden lehtikuvaksi.

Kuva Turun joukkopuukotuksessa kiinniotetusta on vuoden uutiskuva
Vuoden lehtikuvassa on riekko, yleisön suosikki oli Meeri Koutaniemi.

Joulupukki gondolieerinä, pikkutytön tuima katse ja viikon muita uutiskuvia
Viime viikolla kamera taltioi muun muassa pienen palestiinalaistytön tuiman katseen Jerusalemissa sekä joulupukkeja Venetsiassa ja Brasiliassa.

Aurinko hehkui punertavana, Kiinan entinen presidentti luki suurennuslasilla ja viikon muita uutiskuvia
Viime viikolla nähtiin punertava aurinko Etelä-Suomen taivaalla, Kiinan entinen presidentti Jiang Zemin luki puhetta suurennuslasilla ja Ophelia-myrsky riepotteli Britteinsaaria. Yle kokosi viikon kiinnostavimmat uutiskuvat.

"Autossa nukkuvista äijistä" tuli vuoden uutiskuva – kun katsot tarkemmin, se paljastaa yhden maailman suurimmista tragedioista
Freelancer-valokuvaaja Juha Metso ikuisti kaksi Ladassa nukkuvaa miestä Venäjällä.

Maalattu puhveli ja viikon muita uutiskuvia
Vietnamissa kilpailtiin viime viikolla puhvelin koristelemisessa ja Keski-Euroopassa laskettiin vauhdilla mäkeä. Kokosimme yhteen viikon näyttävimpiä uutiskuvia.

Donald Trumpin suuri hetki kuvina
Yhdysvaltain entiset presidentit kunnioittivat läsnäolollaan Donald Trumpin virkaanastujaisia. Washingtonissa pidettyä seremoniaa saapui seuraamaan runsaasti Trumpin kannattajia mutta myös hänen vastustajansa olivat liikkeellä. Kokosimme yhteen uutiskuvia Trumpin suuresta päivästä.
New York Timesin suomalainen kuvatoimittaja: Nollasisältöiset kuvat syövät medioiden uskottavuutta
New York Timesissa mitään ei lisätä tai poisteta kuvista.
Vallanpitäjät ovat suuria, naiset uhreja ja pakolaiset resuisia – uutiskuvat luovat omaa todellisuuttaan
Valokuvaa ei oteta, vaan se tehdään.

Päivä kuvina: Prinssi sai nimen, presidentti laski seppeleen
Yhdysvaltain presidentti Barack Obama teki historiallisen vierailun Hiroshimaan, Ruotsin prinssi käyttäytyi ristiäisissään hyvin ja Etelä-Koreassa lapset korjasivat satoa. Katso päivän uutiskuvat.

Seiskan valokuvaaja Ari Lahti on nähnyt kekkerit ja kokkareet, mutta myös murhatun pikkutytön nukkekodin
Valokuvaaja Ari Lahti halusi sotakuvaajaksi, mutta päätyi Seiskaan. Lahti on tavannut kaikki Suomen julkkikset ja nähnyt yhden jos toisenkin nousut ja laskut. Kirjan hän teki, koska ihmisten pitää tietää muutakin kuin se, mikä näkyy kevyesti lehtien sivuilla.

Eläköityneen mestarikuvaajan arkisto yllättää ajankohtaisuudellaan
Lehtikuvaaja Antti Suominen tallensi kamerallaan satakuntalaista elämää yli 40 vuotta. Useat hänen vanhat uutiskuvansa ovat edelleen ajankohtaisia.
Ylen kuvajoukkoistusten pelisäännöt
Yle Uutiset joukkoistaa yleisön ottamia kuvia ajankohtaisten tapahtumien tai ilmiöiden yhteydessä, jotta yleisö saisi laajemman kuvan käsittelemistämme aiheista. Noudatamme Yle Uutisten kuvajoukkoistuksissa seuraavia pelisääntöjä.

Näin syntyi upea kuva maalivahdista ja superkuusta: "Katsojat huutelivat, että kuvaat väärässä päässä"
Valokuvaaja Tomi Hänninen haaveili nappiosumasta jo ennen KTP-HJK-ottelua – haavekuva onnistui lähes täydellisesti.

Pakolaisia potkinut unkarilaiskuvaaja sai potkut
Muut uutiskuvaajat tallensivat kuinka Petra László kaatoi useita ihmisiä, muun muassa lasta sylissä kantaneen miehen.
Ammattikuljettaja järkyttyi lasten suojatieonnettomuuksista – "Todella surullisia asioita, on millä puolella tahansa"
11-vuotias tyttö loukkaantui vakavasti tänään keskiviikkona jäätyään rekan alle suojatiellä Tampereella. Viime viikolla 9-vuotias tyttö kuoli jäätyään kuorma-auton alle suojatiellä Helsingissä.

Ikonisten kuvien mestari
Suomen tunnetuimpiin lukeutunut valokuvaaja Hannes Heikura löydettiin viikonloppuna kotoaan kuolleena.

Helena Laakson näyttely esillä Helsingissä
Teriberkan alaston lumo -niminen valokuvanäyttely kuvaa pientä Jäämeren rannalla Venäjällä olevaa kylää.

Palkittu valokuvaaja Hannes Heikura on kuollut
Monipuolinen valokuvaaja palkittiin muun muassa Fotofinlandia-palkinnolla vuonna 2008 ja Suomen Kuvalehden journalistipalkinnolla vuonna 2006.

Poseeraava lehmä ja viikon muita uutiskuvia
Viime viikolla juostiin maratonia Israelissa, muisteltiin murhattua venäläistä oppositiopoliitikkoa Boris Nemtsovia ja aseteltiin lehmää kameran eteen maatalousnäyttelyssä Saksassa. Yle Uutiset kokosi viikon mielenkiintoisimmat uutiskuvat yhteen.

Nuori uutishaukka rientää paikalle vielä toistaiseksi kaverien kyydillä
Kotkalaista Sasu Mäkistä kiinnostavat erityisesti onnettomuudet, ja hänen uutiskuviaan ovat käyttäneet useat tiedotusvälineet. Opiskelut ja ajokortin puute ovat vain pieniä hidasteita 17-vuotiaalle lukiolaiselle. Monesti hän on paikalla ennen muita medioita.

Orjatyöstä vapautuneet paljastavat tunteitaan Meeri Koutaniemen valokuvanäyttelyssä
Vuoden lehtikuvaajaksi palkitun Meeri Koutaniemen valokuvanäyttely avautuu tänään Lappeenrannassa. Koutaniemi tuo kuvissaan tällä kertaa esille tyttöjen orjatyön.

Huh, olipa kesä – katso kuvat
Kesä saa myös kamerat räpsymään. Yle Uutiset Hämeen katsojat ovat lähettäneet toimitukseen pitkin kesää hienoja kuvia. Tässä niistä kuvakooste.

Kotka-palkinto valokuvaaja Juha Metsolle
Raadin mielestä Juha Metso on tuonut esiin myönteistä Kotka-kuva ja kuvannut kotkalaista elämänmenoa tavalla, joka on tuonut kaupungille myös kansainvälistä julkisuutta.

Näkökulma: Minusta ei ole Nestori Miikkulaiseksi
Saimaannorpassa ja ihmisessä on paljon yhtäläisyyksiä, mutta toisiaan he eivät välttämättä tarvitse, kirjoittaa näkökulmassaan Vesa Winberg.

Vuoden lehtikuva potretti suomalais-somalialaisesta teinitytöstä
Helsingin Sanomien valokuvaaja Heidi Piiroinen on kuvannut naapurissaan asuvan somaliperheen teini-ikäistä tyttöä.

Vuoden uutiskuva esittää Sini Saarelaa oikeudessa Pietarissa
STT-Lehtikuvan valokuvaaja Jussi Nukari on voittanut Vuoden Uutiskuva -palkinnon.

Kuvagalleria: Ensilumen valkeutta ja pikkuaskeleita lumessa
Lumi valkaisi maan vihdoin myös Pirkanmaalla ja Hämeessä. Moni tarttui kameraan tallentaakseen maagisen talven alun tunnelman.

New Yorkin muotiviikkoa pääsee vain harva kuvaamaan - Jussi Ratilaiselle jo kolmas kerta
New Yorkissa järjestetään syyskuun alussa yksi maailman merkittävimmistä muotitapahtumista. Kaupungissa 5.-12.9. järjestettävä muotiviikko on tärkeä ponnahduslauta monelle aloittelevalle kuvaajalle. Jussi Ratilainen täydentää muotiviikolla portfoliotaan. 25-vuotias kuvaaja tähtää isoksi nimeksi.

TIME-lehden suomalainen kuvatoimittaja seurasi paavin valintaa
Itäsuomalaisella Mikko Takkusella on Twitterissä 40 000 seuraajaa. Hän työskentelee Lontoossa TIME-lehden kuvatoimittajana. Työssään hän etsii kuvia uutisjuttuihin ja artikkeleihin. Esimerkiksi paavin valinnan aikaan Takkunen teki pitkää työpäivää.

Vuoden lehtikuvaaja etsii epäkohtia
Meeri Koutaniemi ahmi viime viikolla kuusi lehtikuvapalkintoa. Hän kuvaa yhteiskunnallisia aiheita ja pyrkii tekemään kauniita kuvia vaikeista aiheista.

Venäjältä paenneen naisen kuva valittiin vuoden lehtikuvaksi
25-vuotias freelance-valokuvaaja Meeri Koutaniemi putsasi pöydän Vuoden Lehtikuva -kilpailussa. Vuoden Lehtikuva -palkinto jaettiin nyt 50. kertaa.

Kamera naamassa ja viikon muut uutiskuvat
Viime viikolla uutiskuvissa mentiin aivan iholle. Pikkuinen pelikaani näki päivänvalon Saksassa, tonneittain kuolleita kaloja taas löytyi Rio de Janeirossa. Uusi paavi otettiin ilolla vastaan niin Vatikaanissa kuin muuallakin maailmassa. Yle Uutiset kokosi viikon mielenkiintoisimmat uutiskuvat yhteen.

Pertti Jenytin ja menneen maailman kuvat
Pertti Jenytin toimi lehtikuvaajana 40 vuotta. Hänen kuviensa myötä saamme kurkistaa, miltä maailma menneillä vuosikymmenillä näytti.
Hannes Heikura maalaa mustalla universaalia yksinäisyyttä
Arvoituksellisuuteen viehtyneen kuvaajan mielestä kuva ilman tarinaa on turha. Salossa avautuvassa näyttelyssä suurkaupungin arki tummuu tunnetiloiksi.

Jättiläiskalmarin ensiesiintyminen ja viikon muita uutiskuvia
Viime viikolla Pekingissä liukasteltiin pakkasen tuomilla jäillä, Tshekeissä seurattiin kokonaan tatuoidun presidenttiehdokkaan kampanjaa ja Intiassa vietettin Kumbh Mela -juhlaa. Japanin rannikolla puolestaan kuvattiin ensimmäistä kertaa elävä jättiläiskalmari. Kahdeksanmetrinen mustekala ui tutkijoiden kameran eteen 630 metrin syvyydessä. Yle Uutiset kokosi viikon merkittävimpiä uutiskuvia yhteen.

Kameramies vastaa
Yle Lahden mediatoimittaja Kristiina Lehto vastaa usein kysyttyihin kysymyksiin.

Vuoden henkilökuvaajan koti löytyy maailmalta
- Minun on ollut aina vaikeaa juurtua minnekään. Lähdin kotoa jo 15-vuotiaana ja sen jälkeen olen kiertänyt maailmaa koko ajan, sanoo vuoden lehtikuvakilpailun henkilökuvasarjan voittanut Meeri Koutaniemi.
Vuoden lehtikuva ikuisti kaupungin sotatantereena
Valokuvaaja Sami Keron kuva arabikeväästä on palkittu viime vuoden parhaana lehtikuvana. Muissa kategorioissa Vuoden Lehtikuva -tunnustus myönnettiin 11 valokuvaajalle. Vuoden lehtikuvaajana palkittiin freelancer Touko Hujanen.