Uusimmat artikkelit
Lintuinfluenssavirus on jo saatu leviämään nisäkkäästä toiseen laboratoriossa – tutkimus haluttiin salata bioterroriuhan vuoksi
Hollantilaistutkijat onnistuivat vuosikymmen sitten muokkaamaan lintuinfluenssaviruksen sellaiseksi, jota nyt pelätään suomalaisilla turkistarhoilla.
Ruokavirasto alkaa valvoa turkistarhojen virustilannetta säännöllisesti
Tarkastukset alkanevat ensi vuoden puolella. Tähän mennessä turkiseläinten terveyttä on valvottu pelkästään eläinsuojeluvalvontojen yhteydessä.
Ruokavirasto: Siilinjärveltä löytyneillä kuolleilla kesykyyhkyillä on todettu lintuvirusta
Löytöpaikan ympäristöstä löydettiin viikon sisällä 10–20 kuollutta pulua. Kyseessä ei ole lintuinfluenssa.
Virologi varoittaa: Lintuinfluenssavirus turkistiloilla on iso uhkakuva, kun ihmisten influenssakausi alkaa
Lintuinfluenssaa aiheuttava H5N1 itää ja muuttuu nopeammin kuin koronapandemian aiheuttanut virus. Apulaisprofessori Tarja Sirosen mukaan tilanteen hillitseminen vaatii lisää tietoa ja työtä.
EU:n tartuntatautivirasto ei yllättynyt, että lintuinfluenssa pääsi leviämään suomalaisilla turkistarhoilla
EU:n tautienehkäisy- ja -valvontakeskus seuraa tarkkaan Suomen lintuinfluenssatilannetta.
Uusi koronamuunnos EG.5 eli ”Eris” on levinnyt myös Suomeen
Maailman terveysjärjestö WHO on listannut EG.5-muunnoksen silmälläpidettäväksi. Toistaiseksi ei ole kuitenkaan syytä olettaa, että se poikkeaisi merkittävästi muista nyt kiertävistä muunnoksista.
Tutkijat simuloivat sulavasta ikiroudasta virkoavia viruksia – osa mullistaa uuden ympäristönsä, jotkin tappavat isäntänsä
Ikiroutaan sopeutuneiden mikro-organismien vuosituhansien mittainen hiljaiselo on järkkymässä ilmastonmuutoksen vuoksi. Tulokset voivat olla ihmiselle arvaamattomia, varoittavat tutkijat.
Ruokavirasto laajentaa lintuinfluenssan tartuntavyöhykettä neljään uuteen maakuntaan: ”Tilanne on poikkeuksellinen”
Vyöhykkeen laajennuksella halutaan ehkäistä lintuinfluenssan leviäminen etenkin siipikarjaan. Tartuntavyöhykkeiden voimassaolo jatkuunee myöhään syksylle saakka.
Taudinaiheuttaja paljastui: turkiseläimet saivat tartunnan lokeilta
Länsi-Suomen turkistarhoilla havaittujen lintuinfluenssavirusten alustavat sekventointitulokset ovat valmistuneet.
Lintuinfluenssa leviää yhä uusiin nisäkäslajeihin – ihmisten pandemian uhka on vielä pieni mutta jo todellinen
Tuoreessa tutkimuksessa yhdestä geeneistämme löytyi ominaisuus, joka estää tehokkaasti lintuinfluenssan pandemiapotentiaalia. Aiemmissa pandemioissa viruksen mutaatio on kuitenkin vienyt tuon edun.
Suomessa kehitetty nenäsumute näyttää suojaavan kaikilta koronamuunnoksilta – suojaava molekyyli voisi toimia myös muita tauteja vastaan
Eläinkokeissa sumute on estänyt tartunnan jopa tunteja altistumisen jälkeen.
Norovirus kaataa nyt Kaakkois-Suomessa ihmisiä sänkyyn enemmän kuin koronavuosina
Erityisesti Kymenlaaksossa norovirusepidemia on nyt ankara, mutta tilanteen odotetaan pahenevan tulevina viikkoina myös Etelä-Karjalassa.
Tuijan elämä muuttui neuvolassa, kun vuosia jatkunut sairastelu sai selityksen: ”Edes lääkärit eivät tulleet ajatelleeksi”
Hiv-, kuppa- ja tippuritartunnat lisääntyivät selvästi Suomessa viime vuonna. Hiv-piikin taustalla ovat sotapakolaisten tartunnat, mutta tippurin ja kupan yleistyminen huolestuttaa lääkäriä.
Suomeen saapunut uusi omikronmuunnos XBB.1.5 on tähänastisista tarttuvin – tämän tiedämme sen ominaisuuksista nyt
Perjantaina varmistui Suomen ensimmäinen XBB.1.5-omikronin aiheuttama koronainfektio. Toistaiseksi on vaikeaa arvioida, kuinka paljon uutta muunnosta kiertää väestössä.
Uusi herkästi tarttuva omikron-muunnos leviää maailmalla – Suomesta sitä ei ole vielä löytynyt
Yhdysvalloissa noin 40 prosenttia varmistetuista tartunnoista on omikronin uuden muunnoksen aiheuttamia. XBB.1.5 vaikuttaa tarttuvan herkästi.
Influenssakausi kiihtyy Lapissa – myös RS-virukset ja korona kaatavat ihmisiä peteihin
Tautitilanne näkyy sairauspoissaoloina esimerkiksi kaupan alalla ja pysäköinninvalvonnassa.

Poliota on havaittu maailman metropoleissa ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin – lue seitsemän kysymystä ja vastausta tilanteeseen
New Yorkista on löytynyt heinäkuussa halvausoireinen poliotapaus. Jerusalemissa ja Lontoossa löydökset ovat jätevesiseurannasta. Edellinen tapaus New Yorkissa havaittiin 30 vuotta sitten.
Olivatko puheet koronaepidemian huipun saavuttamisesta ennenaikaisia? Jätevedet kertovat, että osassa maata viruskuorma kasvaa jälleen
Esimerkiksi Turussa jätevesistä mitattiin ennätysmäärä virusta. Asiantuntijan mukaan on luonnollista, että virusta nähdään enemmän jätevesissä, kun ihmiset liikkuvat ja tapaavat toisiaan normaalisti.
Koronarajoitukset kaatuvat nyt vauhdilla – Selvitimme, joko virologit julistavat koko pandemian selätetyksi
Kysyimme neljältä asiantuntijalta, onko koronapandemian pahin jo takana. Varovainen vastaus kuuluu: kyllä. Näin he perustelevat arvioitaan.
Koronavirusta on jätevesissä yhä paljon, mutta pääkaupunkiseudulla näkyy jo merkkejä epidemian taittumisesta
Koronaviruksen määrä ei ole lähtenyt laskuun THL:n tuoreimmassa jätevesiseurannassa.
USA:n Anthony Fauci: On lähes varmaa, ettei omikronmuunnos ole deltaa pahempi
WHO:n mukaan käytössä olevien rokotteiden uskotaan suojaavan vakavalta koronavirustaudilta myös omikronin kohdalla.
Norjasta löytyi kesäkuussa koronamuunnos, ja nyt se sai nimen
Tutkijoiden mukaan delta plus -muunnos ei vaikuta aiempia muunnoksia vaarallisemmalta, ja Norjan viranomaiset sanovat rokotteiden tehoavan siihen.
Suomi saavutti rokotustavoitteen, mutta epidemia jatkuu – HUSin ylilääkäri: "Meidän pitää oppia elämään taudin kanssa"
Jos rokotuskattavuus jää 80 prosenttiin, koronan vaikeat tapaukset jatkuvat vielä ainakin vuoden loppuun, arvioi HUSin Asko Järvinen.
15 000 kävijän Kelekkamessut ei poikinut yhtäkään koronavirustartuntaa – korona katosi myös Rovaniemen jätevesistä
Rovaniemen jätevedestä löytyi niin vähän koronavirusta, että se jäi alle määritysrajan. Ohjeistusten noudattaminen ja vastuullinen toiminta on edelleen tärkeää ja kannattaa pitää mielessä myös pikkujoulukaudella, infektioylilääkäri Markku Broas sanoo.
Sinäkin voit tietämättäsi kantaa kohdunkaulan syöpää aiheuttavaa virusta – älä huoli, on yksi helppo keino suojella itseään
Lähes jokainen ihminen saa HPV-viruksen elämänsä aikana.
Vuodettu asiakirja: tutkijat suunnittelivat muokkaavansa koronavirusta vaarallisempaan suuntaan Wuhanissa
Virustutkimus auttaa suojelemaan terveyttä. Joskus virukset karkaavat laboratorio-onnettomuuden seurauksena. Wuhanissa Kiinassa suunniteltiin riskialtista koetta, jolla olisi voinut olla vakavia seurauksia.

Virus unique to Finland sees biggest outbreak in decades
Nearly 500 cases of the mosquito-borne viral infection have been diagnosed so far this autumn.
Mikä erottaa myyn muista koronavirusmuunnoksista? Suomestakin on löytynyt pari myymuunnosta viime kesän aikana
Maailman terveysjärjestö nosti viime kuussa koronaviruksen yhden variantin myyn (mu) tarkkailtavien koronamuunnosten listalle. Tähän mennessä muunnosta on löydetty lähes 40 maasta. Asiantuntijan mukaan myy-variantti ei tuo merkittävää lisäuhkaa muihin koronavirusvariantteihin nähden.
Study: Surface cleaning removes most coronavirus
Most cleaning agents will wipe coronavirus off surfaces, according to new research by the University of Tampere.
Siivous vähentää koronavirusta pinnoilta, muttei poista sitä kokonaan − puhdistusaineella on suuri merkitys
Hankkeessa testattiin myös, miten virusmarkkerit leviävät seisovassa pöydässä. Leviämisriski väheni, kun buffetin ottimia vaihdettiin puolen tunnin välein.
Korona testataan jatkossa pääosin pikatesteillä KAKSin drive in -näytteenotossa
Muutos tulee voimaan tänään perjantaina. Tarkoituksena on nopeuttaa testitulosten saantia ja helpottaa osaltaan laboratorion testiruuhkaa.
Sivusto nosti taas esiin pohdinnat Wuhanin laboratoriosta karanneesta koronasta – suomalaistutkijat pitävät kiinni luonnosta viruksen lähteenä
Luonnosta on helpompaa löytää ihmisestä toiseen helposti tarttuva virus kuin tehdä sellainen laboratoriossa, muistuttaa virologian dosentti Matti Jalasvuori. Lopullista totuutta pandemian alkuperästä on vaikea selvittää.
The Intercept: Wuhanin laboratoriossa tutkittiin ja muunneltiin lepakoiden koronaviruksia – Yhdysvaltain rahoituksella
Laboratorion työntekijöitä varoitettiin työn vaarallisuudesta.
Questions remain over flu's awaited return
Finland didn't see an influenza season last year because of the large number of people working and going to school from home.
Koko Kainuun koronaviruksen ilmaantuvuusluku on jo lähes 300: maanantaina todettiin 24 uutta tartuntaa
Tartuntoja todetaan tällä hetkellä erityisesti nuorilla ja alle 40-vuotiailla rokottamattomilla kainuulaiseen kantaväestöön kuuluvilla.
Yhdysvaltain tiedusteluelimet eivät päässeet yksimielisyyteen siitä, pakeniko koronavirus kiinalaisesta laboratoriosta
Presidentti Biden syyttää Kiinaa tiedon peittelystä ja kansainvälisten tutkintojen estämisestä.
Helsinki trials use of Covid pass
The certificate would show that the holder has been fully vaccinated, recently tested negative or recovered from the virus.
Jääkiekon SM-liiga alkaa pian ilman suunnitelmaa yleisörajoitusten varalle – seurojen talous ei kestä kolmatta koronakautta
Suomen jääkiekon miesten pääsarjan SM-liigan puheenjohtaja Heikki Hiltunen kertoo pääkaupunkiseudun uusien rajoitustoimien tulleen yllätyksenä. SM-liiga on tavoitteena aloittaa tavalliseen tapaan, ilman yleisörajoituksia.
Etelä-Karjala siirtyi koronaviruksen leviämisvaiheeseen – kokoontumisrajoitukset voimaan ensi viikolla
Leviämisvaihe on Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n kolmiportaisella asteikolla koronaepidemian vakavin vaihe.
Viikonlopun koronat: yksitoista tartuntaa lauantailta ja sunnuntailta, kaikki Kajaanissa
Ilmaantuvuusluku nousi takaisin yli sataan.
Keminmaan Lautiosaaressa päiväkoti Kerttulissa 14 lasta ja henkilökuntaa altistunut koronavirukselle
Jäljitystyö on käynnissä ja asianosaisille ilmoitetaan henkilökohtaisesti mahdollisista karanteeneista ja muista tarvittavista toimista.
Uusikaupunki karsii rauhan juhlavuoden tapahtumia koronaviruksen takia
Esimerkiksi Rauhan tori -tapahtumat, rauhansoutu ja ilotulitus on peruttu.
THL recommends shortening exposure quarantine to 10 days
The health agency said quarantine guidelines can be amended as a shorter isolation period has proved sufficient in limiting the spread of the virus.
Varuskunnissa yli 250 koronatartuntaa – miten herkästi leviävän viruksen kanssa toimitaan Kainuun prikaatissa?
Koronavirustartunnat ovat alkaneet lisääntyä tällä viikolla monessa varuskunnassa. Kainuun prikaatin tartunnat liittyvät viikonloppuna ilmenneeseen koronaryppääseen, jossa oli jo alkuvaiheessa 125 altistunutta.

Jokaisella kaupungilla on oma sekoituksensa viruksia ja bakteereja – mikrobitutkija tunnistaisi kengistäsi, missä olet kulkenut
Aluksi mikrobinäytteitä pyyhittiin vain New Yorkin metrossa, nyt yli sadassa kaupungissa eri puolilla maailmaa. Analyyseissä on löytynyt tuhansia mikrobilajeja, joita ei tunnettu ennestään.
Virologian professori Olli Vapalahti: Vielä ei ole rajoitusten poistamisen aika
Suomessa raportoitiin lauantaina 570 uutta koronatartuntaa, mikä on kesän korkein päiväkohtainen luku. Pandemian ajan on spekuloitu, jääkö koronavirus yhteiskuntaan pitkäksi ajaksi tai jopa pysyvästi.
Haminassa ilmi uusia koronaviruksen altistumispaikkoja – virukselle on voinut viikonloppuna altistua kolmessa eri ravintolassa
Kaikki kolme ravintolaa sijaitsevat Haminan keskustassa.
Koronan deltamuunnos valtaa kovaa vauhtia alaa Jyväskylässä, kasvomaskisuositus pysyy voimassa
Jo elokuun loppuun mennessä deltamuunnosta voi olla Euroopassa 90 prosenttia uusista tartunnoista. Vain osa tartuntoja aiheuttavista viruksista tyypitetään.
Kasvava rokotuskattavuus on muuttanut keskustelua koronasta – Tartuntamäärät ovat nousseet, mutta voidaanko niillä enää perustella rajoituksia?
Tartuntaluvut ovat kasvaneet, mutta tehohoidon kuormitus pysyy matalana. Jos taudinkuva muuttuu lievemmäksi, tarkasta tartuntojen seurannasta voi tulla ylimitoitettua. THL:n Hanna Nohynek toivoo, että korona nähtäisiin pian yhtenä viruksena muiden joukossa.
Rovaniemen yökerhotartunnat varmistuivat koronaviruksen deltamuunnokseksi – jäljitys kuormittaa terveydenhuoltoa
Rovaniemellä yökerho Half Moonissa ja Kansan pubissa levinnyt koronaviruksen tartuntaketju on varmistunut herkästi tarttuvaksi deltamuunnokseksi. Ketjussa on tähän mennessä todettu jo 24 tartuntaa.