Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Toimittaja Tuukka Pasanen kulkee varastohallissa tanssien.

Tanssitko sinä, kysyy Viikon Tuukka – osallistu keskusteluun!

Usein tuntuu kuin kehon käyttö olisi kielletty.

Piirretty kuva. Rosvon näkyinen henkilö ratsastaa jäniksen selällä. Tausta on sininen missä vihreitä puita. Teksti Aristoteleen kantapää.

Testaa, oletko fraasirikollinen!

Tunnistatko suomalaiset sanonnat ja ilmaisut?

Peilikuvia-sarjan toisen jakson aloituskuva

Peilikuvia-sarja opetti ilmaisun iloa ja tekniikkaa

Ohjelmasarja puheviestinnästä ja ilmaisutaidoista

Kahvilanpitäjän pokka pitää.

Kummeli: Tonnin seteli

Meemisuosikiksikin noussut sketsi vuodelta 2000.

Antti Paalanen soittaa 2009.

Antti Paalasen Pirunkeuhkon palkeet haukkovat henkeä

Hypnoottinen sooloteos kolmiriviselle haitarille.

Kielikorva kuulosteli alati muuttuvaa suomea

Kielikorva-ohjelmat vuosilta 1969–1971.

Yle Areena logo.

Tanssija hiljaisuudessa

Juho Saariselle tanssiminen on poikkeuksellisen tärkeä ilmaisukeino. Dokumentti esittelee tanssija Juho Saarisen, joka tanssii äänen värähtelyjen mukaan.

Yle Areena logo.

Annika Idström kirjoitti, koska ei muuta osannut

Annika Idström ehti tehdä uraa ohjaajana, valokuvaajana ja toiminnanjohtajana ennen kuin hän päätyi kirjailijaksi. Mutta kun ovi oli avattu, ei paluuta enää ollut. "Huomasin, että tää on nyt se työ, joka multa sujuu." Aiempia töitään hän ei tuntenut osaavansa.

Yle Areena logo.

Kuuntele minua - ohjelmaa viittomakielellä

Millaista on käydä koulua viittomakiellä? Entäpä miten kuuro pärjää työelämässä? Kuinka kuurosokea kommunikoi muiden kanssa?

Yle Areena logo.

Velipuolikuu: Tahiti-sketsi viitottuna

Pirkka-Pekka Petelius esittää kappaleen Tahiti.

Suomalainen viittomakieli on luonnollinen kieli siinä missä suomen puhuttu kielikin.

Opi viittomaan

Suomalaisista noin 5000 käyttää viittomakieltä äidinkielenä.

Yle Areena logo.

Kuvataidekurssi: Piirustus

Piirustus on kuvataiteen muoto, jossa tehdään jälkiä tai viivoja kaksiulotteiselle pinnalle. Piirustusta voi sanoa myös taiteen perustaksi.

Joukko nuoria imatralaismiehiä  esittää valtaväestölle tuntemattomia mustalaislauluja ja  kertoo mitä musiikki heille merkitsee.

Laulava heimo

Tosi tarinan Laulava -heimo dokumentti 2008 romanimusiikista

Yle Areena logo.

Rajattu avaruus - Antti Hyry

Hyry sai Finlandia-palkinnon vuonna 2009.

Yle Areena logo.

Miitta Sorvali Nybergin vieraana

Tykkään tehdä selkäytimelläni ja yllättää itseni, sanoo pitkän linjan komedienne Miitta Sorvali. Hervoton Miitta-täti-improvisaatio on yllättänyt myös tv-katsojat.

Yle Areena logo.

Kirkkovuosi: Pääsiäinen (3/3)

Pääsiäistä vietetään Jeesuksen ylösnousemisen muistoksi. Pitkäperjantaina muistetaan Jeesuksen ristinkuolemaa syntien sovitukseksi.

Yle Areena logo.

Kirkkovuosi: Pääsiäinen (2/3)

Pääsiäistä vietetään Jeesuksen ylösnousemisen muistoksi. Pitkäperjantaina muistetaan Jeesuksen ristinkuolemaa syntien sovitukseksi.

Yle Areena logo.

Kirkkovuosi: Pääsiäinen (1/3)

Pääsiäistä vietetään Jeesuksen ylösnousemisen muistoksi.

Eeva-Leena Pokela Sormileikki-ohjelmassa

Sor-sor-sormileikki alkaa!

Eeva-Leena Sariolan asuna oli viitta ja sormikkaat.

Yle Areena logo.

Hantta toivottaa helvetin hyvää yötä

Hannele "Hantta" Krause eli Wilma Schlizewski nousi julkkikseksi käytettyään voimasanaa valtakunnallisessa tv-lähetyksessä vuonna 1984.

Kaisa Korhonen laulaa ohjelmassa Kaks nurin yks oikein.

Kaisa Korhosen ääni jakoi kuulijat

Korhonen oli 1960-luvun laululiikkeen symboli.

Näyttelijä Pertti Sveholm.

Satojen roolien mies Pertti Sveholm

Pertti Sveholm kertoo näyttelemisen iloista ja peloista.

Yle Areena logo.

Taiteilijaelämää: Sulevi Peltola

Puolipuhumattomien roolien näyttelijäksi itseään kutsuva Peltola on jakanut urallaan aikaansa sekä teatterin että elävän kuvan kesken.

Popeda esiintyy Särkänniemessä 1978. Pate Mustajärvi laulaa.

Popeda Särkänniemessä

Popeda yhdistettiin uransa alussa muodikkaaseen punkrockiin.

Ohjaaja Aku Louhimies.

Aku Louhimiehen tarina

2000-luvun menestysohjaaja haastattelussa.

Yle Areena logo.

Meän kieltä hoon päältä

Tornionjokilaakson murretta eli meänkieltä puhutaan rajan molemmilla puolilla. Ruotsi-Suomen viimeinen todellinen tukikohta on Tornionjoen ympäristö Suomessa ja Ruotsissa.

Yle Areena logo.

Pohojalaaset tuloo!

Trossaamisen, näyttämisen ja komeuden maakunta esittäytyy Etelä-Pohjanmaan murreohjelmassa. Oppaana pohjalaiseen kansanluonteeseen toimivat mm. murreankkurit.

Yle Areena logo.

Ommoo kieltä Riäkkylästä

Karjalaisen elämäntavan mestarit pohjoiskarjalaiset sekoitetaan jatkuvasti savolaisiin. Mie-sie -kielen taitajat kokevat kuitenkin olevansa karjalaisia.

Risto Jarva vuonna 1969.

Risto Jarva tahtoi uudistaa elokuvan kehitysmaata

Risto Jarva puhuu tavoitteistaan ohjaajana.

Yle Areena logo.

Tiukkaan napitettu radio

Radiotoimittaja Eero Saarenheimo työskenteli laitoksessa, jonka iskusanoja olivat puolueettomuus, tuhmien sanojen välttäminen ja teitittely.