Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Eksoten ravitsemusterapeutti Iida Niemi tietokoneen ääressä pitämässä etävastaanottoa.

Etelä-Savon hyvinvointialueella laajennetaan Fysioterapeutin suoravastaanottoa

Etävastaanoton tavoitteena on tarjota Etelä-Savon hyvinvointialueen asukkaille yhdenvertaiset ja asuinpaikasta riippumattomat mahdollisuudet päästä fysioterapeutin suoravastaanotolle.

Tabletilla kirjoitetaan

Sosteri kokeilee etähoivaa – 35 tabletin avulla asiakkaat saavat yhteyden hoitajaan, fysioterapeuttiin tai omiin läheisiin

Sosterin pilottihankkeessa kotihoidon asiakkaalle on viety kotiin tabletti, jonka kautta asiakas saa etäyhteyden hoitajaan tai fysioterapeuttiin. Käytössä on hankkeen puitteissa 35 tablettia.

Susanne Ojaniemi opettaa luokkaansa etäyhteyden välityksellä.

Monessa kotikonttorissa ergonomia tökkii ja askeleet jäävät vähiin – "Etätyö nosti pintaan vaivoja, joista päästiin jo 2000-luvulla"

Huonot asennot ja liikunnan väheneminen näkyvät työfysioterapeutin vastaanotolla, vaikka osa etätyöläisistä onkin havahtunut ergonomiaan ajoissa.

Kemin uusi terveyskeskus

Kemin uuden terveyskeskuksen puitteet ovat valmiit – tavoitteena on saada muutettua tiloihin syyskuun aikana

Kahdeksan kuukautta kestäneiden korjaustöiden aikana kiinteistöön on rakennettu tilat muun muassa terveysasemalle ja neuvolalle.

Lähikuva: mies kirjoittaa kannettavalla tietokoneella.

Lisääntynyt etätyö näkyy myös lappilaisten fysioterapeuttien vastaanotoilla

Puutteellinen työergonomia etätyössä näkyy muun muassa niska- ja hartiaseudun ongelmina.

Laura Honkanen puhuu asiakkaalle etäyhteyden kautta puhelimella.

Laura Honkanen vaihtoi osan fysioterapeutin työstä hoitotyöksi – kaikki eivät ole saaneet tehdä valintaa vapaaehtoisesti

Työt vähenivät, sillä osa hoivakodeista tulkitsee fysioterapeutit ulkopuolisiksi vierailijoiksi, vastoin ministeriön ohjeita.

Urheiluhullut

Urheiluhullut: Vieraana kohun keskelle päätynyt Marko Yrjövuori

Marko Yrjövuori oli maanantaina Radio Suomessa kuultavan Urheiluhullut-ohjelman vieraana.

Marko Yrjövuori

STT: Marko Yrjövuori sanoo olevansa tähtien luottomies, mutta voiko hänen sanaansa luottaa?

Marko Yrjövuoren mielestä kyseessä ovat väärinymmärrykset, joiden takana ovat erilaiset ammattinimikkeet ja tehtävien laaja kirjo.

Kuvassa fysioterapeutti Tomi Räisänen

Mitä kehossasi tapahtuu kun hengität? – testaa tietosi minuutissa

Tietoisesta hengityksestä voi saada apua muun muassa stressin hallintaan.

Suomen hiihtojoukkueen hieroja Kerttu Helynen käsitteli Krista Pärmäkoskea. Arkistokuva.

Hiihtoliitto korvasi hiihtäjien hieronnan fysioterapialla ja vei työt kiitetyltä hierojalta

Matti Heikkisen mitalivireeseen hieronut Kerttu Helynen perää korvausta menetetyistä tuloista.

Trukki purkaa rekka-auton kuormaa.

Herätys: Palkka-ale ei ole yrittäjien ykköstoive, työfysioterapeutille pääsy helpottuu, Sanna Marin Ykkösaamun vieraana

Lue tästä päivän puheenaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

Hoitaja vastaa puheluun Lastensairaalan ensiavussa

Pääsy työfysioterapeutin vastaanotolle helpottuu – lähetettä ei jatkossa aina tarvita

Perusterveydenhuollosta tutun käytännön toivotaan leviävän myös työterveyshuoltoon.

HPK:n hieroja Juha Sulin

Hieroja pääsee kiekkoilijan iholle: ”Rauhoittelen kuumakalleja ja rohkaisen lähellä läpimurtoa olevia pelaajia”

HPK:n hieroja Juha Sulin sai viime keväänä ripustaa kaulaansa kuukauden sisällä sekä jääkiekon SM- että MM-kultamitalit.

Hatanpään sairaala pääsisäänkäynti

Tampereella on lähetetty vahingossa kaksi laskua osalle asiakkaista

Kaupunki selvittää vian aiheuttajaa parhaillaan.

Hanna Pakkala ja lämminverinen hevonen Champion, eli Samu.

Hevoshieronta ei ole höpöhöpöä

Nykyään hevosia kohdellaan pehmeämmin myös ratsastaessa.

Oulun yliopistollisen sairaalan avo-osasto.

Pohjois-Pohjanmaalla kitsastellaan syöpäpotilaiden tarvitseman lymfaterapian saamisessa

Suomalaiset syöpäpotilasyhdistykset vaativat yhdenmukaista hoitolinjausta syöpäpotilaiden lymfaturvotuksen hoitoon.

Nainen hieroo pitkällään olevan potilaan leukaa.

Bruksaatko sinäkin öisin? Et ole yksin – hampaita narskuttelee yöllä liki kolmannes suomalaisista

Bruksaus eli hampaiden narskuttelu on tavallista öisin. Bruksausta pidetään enemmän aivotoimintaan kuin varsinaisiin purentavaivoihin liittyvänä häiriönä.

Fysioterapeutti antaa hoitoa asiakkaalle.

Coronaria laajentaa Ivaloon

Coronaria Fysioterapia Oy on ostanut Ivalon Lääkintävoimistelu Oy:n liiketoiminnan.

Läheltä

Valtuustoaloite ajaa fysioterapiaa ja lantionpohjajumppaa synnyttäneille helsinkiläisille

Useassa maassa naisille tarjotaan synnytyksen jälkeen henkilökohtaista fysioterapiaa vatsalihasten erkauman tai lantionpohjalihasten kuntouttamiseen.

Hevonen kävelee vesikävelykoneessa

Hierontaa, vesikävelyä ja infrapunasolarium – hevosia hemmotellaan ja kuntoutetaan kuin ihmisiä

Hevosille tarjottavat hyvinvointi- ja kuntoutuspalvelut lisääntyvät. Hieronnan ja fysioterapian lisäksi hevosia kuntoutetaan muun muassa infapunavalolla ja akupunktiolla.

Fysioterapeutti Marianne Salonen hoitaa asiakastaan faskiat

"Välillä on vedet silmissä" – yhä useampi fysioterapeutti käyttää faskiakäsittelyä hoitaessaan asiakkaita

Vasta viime vuosina on alettu ymmärtää, miten suuri merkitys ihmisen liikkuvuuteen on kehon kalvoilla. Lisätutkimuksia faskiahoitojen vaikutuksista kaivataan kuitenkin edelleen.

Piirros sidotuista käsistä.

Lapsensa menettänyt voi tuntea kovaa kipua, toisen kehoon on ruiskutettu ainetta, joka ei sinne kuulu – fysioterapeutti Lotta Carlsson kohtaa sodan jäljet päivittäin, ja ne ovat hyytävää kuultavaa

Helsingin Diakonissalaitoksen uusi hanke auttaa sodassa traumatisoituneita ihmisiä. Tietoa aiotaan levittää myös muualle maahan.

Lahden Thai-hieromapalveluista iso osa on Rautatienkadun varrella

Yle investigation reveals Thai massage parlour workers' situation in Finland

Yle's MOT investigative journalism programme finds that many women from Thailand in Finland who sell sex at massage parlours do it to support their families.

Poika kävelee kävelyrobotin avulla matolla.

Kasvain halvaannutti pikkupojan navasta alaspäin – liikunnasta tykkäävä 9-vuotias treenaa sitkeästi, jotta oppisi taas kävelemään

Jalkapallo on Eemi Laurilan lempiharrastuksia, ja joka päivä hän tekee töitä pystyäkseen joskus vielä kävelemään sen perässä

kirurgeja leikkaamassa

Suomessa tehdään tuhansia tarpeettomia olkapääleikkauksia – Suomalaistutkijat: Olkalisäkkeen avarrusleikkauksesta ei ole hyötyä

Tiedejulkaisu British Medical Journalissa torstaina julkaistu suomalaistutkimus vahvistaa käsitystä, että ensisijaisena hoitona pitäisi olla fysioterapia.

Nainen pitelee kipeää selkäänsä

Kiropraktinen hoito auttaa alaselkävaivaisia – keskustele

Melkein kaikki kärsivät alaselkäkivuista jossain kohtaa, mutta yhdellä kymmenestä kivut kroonistuvat.

Fysioterapeutti havainnollistaa sormella kuinka jänne voi jäädä olkanivelen väliin puristuksiin.

Coronaria osti fysioterapiayrityksiä

Kolmekymmentä vuotta alalla toiminut yrittäjä on myynyt Joensuun ja Outokummun fysioterapiayrityksensä.

Antti Ruuskanen

Yllätysuutinen: Antti Ruuskanen vaihtaa valmentajaa – "Yksilöurheilijan ja hänen valmentajansa tilanne on Suomessa luvattoman huono"

Keihäänheittäjä Antti Ruuskanen vaihtaa valmentajaa. Ruuskasen valmentaja Jarmo Hirvonen on ollut Ruuskasen taustajoukoissa vuodesta 2007 saakka.

Tiia Toikka treenaa lantionpohjan lihaksia fysioterapeutti Annakaisa Hinkkasen ohjauksessa.

Lantionpohja voi olla löysä riippumatto tai napakka trampoliini – ja sitä kannattaa treenata, siinä missä muitakin lihaksia

Lantionpohja on kuuma aihe niin urheilupiireissä kuin raskaana olevien ja juuri synnyttäneiden keskustelupalstoilla netissä. Katso fysioterapeutin ohjeet videolta.

Keskien liukueste pöydällä

Kaatumisen pelko nostaa vanhuksen ulos lähtemisen kynnyksen korkeaksi

Jos ikäihminen kaatuu, siitä koituu suuria kustannuksia sekä paljon mielipahaa. Hämeenlinnassa vanhusten kaatumisonnettomuuksia ehkäistään jakamalla kaikille 70 vuotta täyttäneille ilmaiset kenkien liukuesteet.

Tampereen oikeustalo

Toimintaterapeuttina luvatta Tampereella työskennellyt jäi rangaistuksetta

Nainen ja hänen työnantajansa tuomittiin, mutta jäivät vaille rangaistuksia, koska rikoksesta ei aiheutunut haittaa potilaille.

Fysioterapeutin tekemä hiihtokelkka

Fysioterapeuteilla käytössä tee-se-itse -kuntoutusvälineitä: kehitellä saa, mutta rekisteröinti unohtuu

Esimerkiksi kainuulaisessa fysioterapiayrityksessä on ollut viime päiviin saakka kuntoutuskäytössä rekisteröimättömiä eli laittomia laitteita.

Fysioterapeutti Jonna Lehtomaa.

Kekseliäs haravajumppa lämmittää lihakset – älä jumiuta paikkojasi puutarhatöissä

Haravointi, lapiointi ja istuttaminen voivat saada lihakset kipeiksi. Fysioterapeutti antaa verryttelyvinkit.

Fysioterapeutti havainnollistaa sormella kuinka jänne voi jäädä olkanivelen väliin puristuksiin.

Hoitokokeilun hämmentävä tulos: Tuhannet potilaat paranivat käymättä lainkaan lääkärissä – "Yksi turha askel jäi pois"

Suomalaisten yleisimpiä terveysongelmia, tuki- ja liikuntaelimistön vaivoja, koskeva hoitolinjaus pyritään nyt laajentamaan koko maahan.

toimittaja selkäjumppaa

"Tosimiehille" uudet ohjeet selkäkipujen ehkäisyyn – video

Yli kaksi kolmasosaa suomalaisista miehistä kärsii jossain vaiheessa elämäänsä selkäkivuista.

Fysioterapeutti Arja Pennanen tutkii potilasta.

Selkävaivaiset voivat pian päästä Lapissa fysioteriapiaan ilman lääkärikäyntiä

Seitsemässä Lapin kunnassa selkävaivaiset pääsevät pian fysioterapeutin kuntoutukseen ilman lääkärissä käyntiä.

Säären hierontaa lähikuvassa.

Henkistäkin kipua voi hoitaa fysioterapialla

Fysioterapiaan saa lähetteen, kun vartalo tarvitsee kuntoutusta. Psykoterapiassa taas käydään läpi sitä, miten mieli on reagoinut tai reagoi elämäntilanteisiin. Psykofyysisessa fysioterapiassa ajatellaan, ettei mieli olekaan irrallaan kehollisista kokemuksista.

Taksin kuljettaja Niina Rusanen.

Istuminen kuivattaa selän välilevyt – "Pitkä istuma-asento jää päälle kroppaan"

Istumatyöstä aiheutuu kroppaan monenlaista vaivaa. Helpoin ja halvin keino ongelmien ehkäisemiseksi on nousta ylös kerran tunnissa ja vaikka haukotella.

Säären hierontaa lähikuvassa.

Penikkatauti on hätäisen vaiva – tennispallosta ja kylmästä apua, leikkaukset harvinaisia

Äkki-intokuntoilijan vakiotauti on penikkatauti. Onneksi hoito on helppoa, mutta ääritapauksissa lihaskalvo joudutaan leikkaamaan auki.

Vanhus juo kahviaan. Mehulasi ja voileipälautanen ovat myös pöydällä.

Apuvälineitä tarvitaan arjessa entistä enemmän – kysyntä kasvanut rajusti

Kouvolassa kotona asumista helpottavien arjen apuvälineiden tarve on kasvanut selvästi viimeisen kuuden vuoden aikana.

someniska fysioterapeutti Janne Saarela

Video: Onko älylaitetta aina pakko käyttää niska kyyryssä? Näillä ohjeilla säästät kroppaasi

Älylaitteen kanssa moni käyttäjä viihtyy hyvin epäergonomisessa asennossa. Pää on yllättävän painava ja väärässä asennossa se kuormittaa muuta kehoa.

Jari Grek tietokoneen äärellä.

Liukastuminen lakerikengillä johti neliraajahalvaukseen – sormen liikahdus oli viikon pelastus

Tammikuussa Jari Grekin raajat halvaantuivat. Elokuussa hän pystyy jo kulkemaan pyörätuolilla itse ja jalatkin liikkuvat vähän. Hänelle kuuluu fysioterapiaa alle kaksi tuntia viikossa, joten muusikkokaverit päättivät kerätä rahaa kuntoutusta varten.

Sotilaspoliisit vartiossa Rion kaduilla.

Useita urheilijoita ryöstetty Riossa aseella uhaten: "Tarvitaan lisää toimenpiteitä ennen kuin joku urheilija loukkaantuu"

Australialaisen pyörätuolikoripalloilijan ja hänen fysioterapeuttinsa ryöstön jälkeen turvallisuus Riossa on jälleen puhuttanut.

Thai-hierontapaikka Kotkan Kirkkokadulla

Humaltunut mies rettelöi thaihierontapaikassa Rovaniemellä

Rovaniemellä jouduttiin rauhoittelemaan lauantaina vahvassa humalassa thaihierontaan yrittänyttä miestä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle