Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Finnwatch moittii jälleen Carunaa verosuunnittelusta: viime vuonna valtiolta jäi saamatta 10 miljoonaa

Sähkönsiirtoyhtiö Caruna kiistää verojen välttelyn ja puolustaa tasevapaussääntöön perustuvaa menettelyään verkkoihin tekemillään investoinneilla. Finnwatch vaatii lainsäädäntöön muutoksia.

Maailmantalous elpyy koronasta, mutta köyhät maat jäävät jälkeen – lähes satamiljoonaa ihmistä vajosi viime vuonna äärimmäiseen köyhyyteen

Pandemia on kurittanut kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia – kuten naisia, lapsia sekä epäsäännöllistä ja pienipalkkaista työtä tekeviä – eikä tilanne tule Maailmanpankin mukaan korjautumaan lähiaikojen kasvulukujen perusteella. "On aivan selvää, että mitä köyhempi maa on kyseessä, sitä vähemmän mahdollisuuksia elvyttämiseen on", sanoo kehitystaloustieteilijä Kunal Sen Ylen haastattelussa.

Finnwatch: Nesteelle palmuöljytislettä toimittavan malesialaisen yhtiön tuotannossa yhä ihmisoikeusongelmia

Tuore raportti on Finnwatchin mukaan poikkeuksellinen, koska haastatellut työntekijät ottivat itse yhteyttä järjestöön.

Verojärjestelmä kasvoi kieroon ja siihen sisältyy riski, sanoo huippuekonomisti Gabriel Zucman – hän kehottaa Suomea nousemaan esimerkiksi

Globalisaation voittajat ovat päässeet liian helpolla. Ranskalainen taloustieteilijä Gabriel Zucman haluaa muuttaa verojärjestelmän reilummaksi ja verottaa monikansallisia yrityksiä sekä rikkaita entistä enemmän. Epäreilu järjestelmä on poliittinen riski, Zucman sanoo Ylen haastattelussa.

Keskiviikko 19.5.2021 (tv)

Elvytyspaketti. Vientiteollisuus. Kunnan tehtävät. Sää.

Suomi houkuttelee naapurimaita vähemmän ulkomaisia sijoituksia – OECD kehottaa Suomea säätelyn purkuun

OECD listaa raportissaan toimia, joilla kehitystä voidaan kääntää ja parantaa jo markkinoilla olevien yritysten toimintaa. Talousjärjestön mukaan keskeinen keino siihen on sääntelyn keventäminen ja kilpailuesteiden purku useilla aloilla.

Nordea: Maailmantalouden kasvuvauhti kiihtyy nopeimmilleen lähes 50 vuoteen, ylikuumenemisen merkkejä näkyvissä

Suomessakin talouden odotetaan kiihtyvän tänä ja ensi vuonna. Palvelualoilla odotetaan patoutuneen kulutuskysynnän purkautumista. Erittäin elvyttävän talouspolitiikan seurauksena maailmantaloudessa voidaan nähdä ylikuumenemisen merkkejä. 

Tavaraviennin arvo kasvoi maaliskuussa jyrkästi – vienti Kiinaan veti

Myös vienti Yhdysvaltoihin ja Venäjälle kohosi vauhdikkaasti. Sellu ja puutavara olivat vientituotteiden kärjessä. Myös tuonti nousi vauhdikkaasti ja lisääntyi 11 prosenttia viime vuoden maaliskuusta.

Maailmantalouden kasvusykäys voi tuoda Suomeen "aikamoiset juhannustanssit", arvioi ekonomisti

Tutkimusjohtaja Olli-Pekka Ruuskasen mukaan kasvua ennustetaan jo tälle vuodelle, erityisesti syksyä kohti.

Suomen viennin määrä romahti kuukaudessa enemmän kuin kertaakaan finanssikriisissä, Suezin kanavan haveri sotkee kauppaa lähikuukausina

Etenkin paperin vienti väheni tammikuussa. Korona-aikana pienten yritysten vienti on sujunut selvästi paremmin kuin suurten.

Biden vauhditti elvytyspakettiaan – IMF arvioi piristysruiskeeksi maailmantaloudelle

Elvytyspakettiin sisältyy 1 400 dollarin tuki useimmille amerikkalaisille, apua työttömille ja lapsiperheille ja miljardien edestä tukea koulutukseen ja terveydenhuoltoon.

Vientiyritykset huutavat vetoapua valtiolta kansainvälistymiseen

Joukko Forssan seudun vientiyrityksiä vetosi vastikään kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeriin Ville Skinnariin, jotta vientiteollisuus saisi valtiolta yritysrahoitusta.

Tapahtuiko Suomen viennissä käänne joulukuussa? Ennakkotiedot kertovat viennin kohentumisesta ihan loppuvuodesta

Koko viime vuonna vienti sukelsi 12 prosenttia ja ulkomailta tuotiin lähes 60 miljardilla eurolla tavaroita.

Nordea ennustaa Suomelle kolmen prosentin talouskasvua tänä vuonna

Ennuste pitää sisällään oletuksen, että koronatilanne pysyy Suomessa kevään aikana maltillisena ja vaimenee kesällä.

OP:n pääekonomisti Heiskanen: "Jos Suomessa pystyttäisiin rokottamaan kuin influenssakaudella, juhannuksena alettaisiin olla normaalitilassa"

Rokotusten hidastumisen riskiä pääekonomisti Reijo Heiskanen ei kuitenkaan pidä dramaattisena.

Viennin arvo laski marraskuussa, myös tuonti supistui

Tullin ennakkotilaston mukaan etenkin öljytuotteiden, paperin ja pahvin viennissä reilua laskua.

Koronavuosi yritysten silmin: Kotimarkkina ei turvaa Suomen hyvinvointia – onneksi rahti on kulkenut rajoituksista huolimatta

Keskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden johtaja Timo Vuori listasi asioita, joita yritykset ovat koronavuotena oppineet.

Enää kuukausi EU-eroon – brittien merkitys suomalaisille on vähentynyt jo vuosia, mutta silti tammikuussa "tulee rysäys", jolla on selviä vaikutuksia

Miten Brexit näkyy Suomessa kaupanhyllyssä, autokaupassa, viennissä ja tuonnissa? Vaikutukset saattavat olla pieniä, mutta niitä on paljon.

Video: Sian suolet lensivät ja nyrkit heiluivat – Lihan tuonti USA:sta kuumensi kansanedustajien tunteet Taiwanin parlamentissa

Oppositio vastustaa lihan tuontia Yhdysvalloissa käytettävän kasvuhormonin takia.

Vienti vaikeuksissa alkuvuoden aikana

Vientiteollisuuden vaikeudet vetivät alaspäin yritysten alkuvuoden liikevaihtoa.

Raportti: Suomen asevienti ei ole läpinäkyvää

Ajatushautomo SaferGlobe kaipaa julkisia tietoja erityisesti sotilaille ja viranomaisille viedyistä tuotteista.

Keski-Pohjanmaa vientitilastossa piikkipaikalla – myös pienet yritykset etsivät markkinoita uusilla keinoilla

Suurteollisuus selittää pitkälti viennin volyymia, mutta pk-yrityksetkin pyrkivät kotimarkkinoiden ulkopuolelle esimerkiksi yhteistyökuvioilla.

Amnesty: EU:sta myytyä valvontateknologiaa käytetään sortotoimiin Kiinassa – Suomi vastustanut viennin tiukentamista

Kiinaan on myyty muun muassa kasvojentunnistusteknologiaa ja verkkokameroita, joita viranomaiset ovat käyttäneet massavalvonnassa.

Suomen Pankki: Taantuma näyttää jäävän pelättyä pienemmäksi, mutta toipuminen on hidasta

Pankin mukaan viruspandemian tuoma epävarmuus heijastuu maailmantalouteen jatkossakin, mikä jarruttaa kotitalouksien kulutusta ja yritysten investointeja.

Perjantai 11.9.2020 (tv)

Matkustusrajoitukset. Konttijunat. Hiusjätteen kierrätys. Sää.

Euro vahvistuu vahvistumistaan ja aiheuttaa harmaita hiuksia vientiteollisuudelle – Euroopan keskuspankki: Ei pidä ylireagoida

Euron arvo syöksähti heti uuteen nousuun, kun markkinat odottivat Christine Lagarden reagoivan valuutan kallistumiseen.

Finanssikriisi sotki viimeksi viennin, nyt sen tekee korona – Öljyn, raudan ja teräksen viennin arvosta hävisi lähes puolet

Viennin arvosta on kadonnut samoin kuin vuoden 2008 finanssikriisin jäljiltä noin viidennes. Tuonti ei ole vähentynyt vastaavasti.

Yli 5 000 suomalaista vientiyritystä vetäytyi bisneksestä koronan takia – myynti tökkii ja vientimäärät ovat tulleet rytinällä alas

Suomen tavara- ja palveluvienti tärkeisiin vientimaihin kuten Saksaan on suorastaan romahtanut kevään aikana.

Käytettyjen autojen hakuralli Ruotsista vetää koronasta huolimatta – tuontiautot ovat yleensä "kahdenkympin pelejä"

Käytettyjen ajoneuvojen tuonti laski alkuvuonna vain 3 prosenttia. Uusien autojen ensirekisteröinnit ovat laskeneet alkuvuonna viidenneksen.

Ulkolinja: Jeff Bezos ja Amazonin valta

Jeff Bezos on luonut ainutlaatuisen bisnesimperiumin.

Steve Bannon ja Euroopan populistit

Äärioikeiston strategisti on kääntänyt katseensa Eurooppaan.

Vienti romahtaa koronakriisin myötä, mutta kuinka paljon? Asiantuntijat: Pohjakosketus on vasta edessä

Teknologiateollisuuden tarjouspyynnöt ovat alimmillaan sitten finanssikriisin.

Yritysjohtajat pelkäävät protektionismin pahentavan koronan kriisiyttämää taloustilannetta: ”Hyvin nopeasti jokainen maa rupesi katsomaan vain omaa asiaansa”

Fortumin toimitusjohtaja moittii Euroopan unionia siitä, ettei se ole osoittanut hyvää toimintakykyä tilanteen hoidossa.

Olli Rehn ei usko EU:n yhteislainojen toteutuvan – isku kovempi kuin finanssikriisissä

Suomen Pankin tiedotustilaisuudessa analysoitiin koronan aiheuttaman kriisin taloudellisia vaikutteita ja talouspolitiikkaa.

Koronakriisissä muhii iso riski Suomelle – Jos protektionismi lisääntyy, Euroopan pienet maat kärsivät eniten

Maailmanlaajuisesti jo yli 70 maata on asettanut koronakriisissä vientikieltoja.

Report: Large Chinese firm to deliver masks to national stockpile agency

Yle has not yet received confirmation of the order from the National Emergency Supply Agency.

Ylen aamu tänään: Pandemia on pannut maailman kiinni ja se näkyy maailmantaloudessa – miten pahasti tilanne iskee Eurooppaan? Katso lähetys tästä

Kuinka voi huolehtia henkisestä hyvinvoinnista kriisiaikoina? Imitaattori Jarkko Tamminen haluaa jakaa iloa somen kautta.

Koronavirus pani globalisaation tauolle – Historiassa pandemiat ovat aina seuranneet ihmiskunnan kehitystä

Tartuntaudit ovat olleet osa niin siirtomaiden valloitusta kuin suursotiakin. Vielä on epäselvää, kuinka suuren haavan koronavirus tekee nykyiseen globalisaatioon.

Heikki Hiilamon kolumni: Maailma ei ole entisensä koronan jälkeen

Korona voi vahvistaa ymmärrystä siitä, että meidän on yhdessä sovittava toimenpiteistä myös hitaasti näkyvien uhkien kuten ilmastomuutoksen torjumiseksi, kirjoittaa Heikki Hiilamo.

Korona muuttaa maailmantaloutta pysyvästi: yritykset vetävät tuotantoa Kiinasta lähemmäs ja hyväksyvät kalliimman työn

Talousasiantuntijat korostavat, että yrityksiä pitää tukea poikkeuksellisilla tavoilla, jotta ne selviävät koronan tuoman kuopan yli.

Ylen aamu tänään: Pankit laskevat ennusteitaan Suomen talouskasvusta – Miten koronavirus vaikuttaa Suomen ja maailman talouteen? Katso lähetys tästä

Tulevaisuuspäivä rohkaisee unelmoimaan suuria. Klaus Härö teki elokuvan surun kohtaamisen vaikeudesta. Perjantaiseen tapaan ruudussa Jälkiviisaat.

OP Group: Novel coronavirus cuts growth forecast, recession possible

Finland is among the European countries that may suffer the most from a global downswing, the financial group says.

Suomi on taantuman partaalla koronan takia – Kiinan talouden hiipuminen iskee kovemmin kuin koskaan aiemmin

Maailman talousjärjestö OECD leikkaa koko maailman talousennusteita koronaviruksen takia.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle