Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Väärä diagnoosi oli viedä 27-vuotiaan Siiri Perälän hengen keväällä – raju syöpäkokemus muokkasi ajatusmaailmaa, nyt maajoukkueurheilija on kentällä kummallisessa tilanteessa

Syövän selättänyt Siiri Perälä unelmoi arvokisoihin pääsystä ja toivoo Suomen Palloliitolta enemmän toimia naisten futsalin eteen.

Harva tietää, että Amerikan villihevosia kasvatetaan myös Lapissa – kiharan talvikarvansa ansiosta curlyt kestävät hyvin pakkasta

Suomen ensimmäinen curly-talli kasvattaa kiharakarvaisia hevosia Pallastunturin kupeessa.

Pekka Juntin kolumni: Maito kai minut olisi tappanut

Olemme ulkoistaneet terveytemme yhteiskunnan hoidettavaksi, kirjoittaa Pekka Juntti

Pirkko Liikanen opetteli käyttämään maskia peilin edessä – astma ei aina tarkoita, ettei maskia voisi käyttää

Kasvomaski soveltuu useimmille astmaatikoille, kunhan löytää itselleen sopivan mallin.

Kutittaako nenääsi sienimetsässä? Tattien ja rouskujen itiöt voivat aiheuttaa siitepölyallergian kaltaisia oireita

Itiöallergikot ovat yleensä moniallergisia, mutta oireilevat itiöistä kuitenkin melko vähän.

Moni nuori riskiryhmään kuuluva pelkää ja on vihainen: “Ihmiset ajattelevat, ettei nuorille koronasta mitään seuraa”

Kolme riskiryhmäläistä nuorta kertoo kipuilustaan eristäytymisen ja koronarajoitteiden purkamisen välillä.

Tältä näyttää arki korona-Suomessa – yli 170 valokuvaajaa tallentaa poikkeustilaa

On tärkeää dokumentoida tämä todella poikkeuksellinen aika, sanoo valokuvaaja Hannamari Shakya.

Allergiset huolissaan, voiko siitepöly pahentaa koronan oireita – tutkimustietoa ei ole, lääkäri neuvoo hoitamaan allergiaa normaalisti

Tämänhetkisen tiedon mukaan siitepölyallergiset eivät ole koronaviruksen riskiryhmää, vaikka allergia aiheuttaisi hengitystieoireita.

Onko korona riski raskaana olevalle? – Infektiolääkäri: "Varmaa tietoa ei ole, mutta raskaus tuskin on merkittävä riski"

Terveydenhuollon henkilöstön testaaminen voi vääristää tartuntitilastoja niin, että määrät näyttävät todellisuutta pienemmiltä.

Katupöly teki ilmanlaadusta erittäin huonon Seinäjoella

Ilmanlaatu on ollut tällä viikolla kahtena päivänä mittausasteikon huonoin mahdollinen.

Katupölyä on runsaasti ilmassa – astmaatikot voivat saada oireita

Katupöly on heikentänyt ilmanlaatua tällä viikolla ja tilanne näyttää jatkuvan samanlaisena lähipäivät.

Onko sisäilmaoireilu sittenkin isoksi osaksi aivoperäistä, kuten nyt väitetään? Ylen selvitys kertoo, että selitys on tieteellisesti ohuella pohjalla

Maailmalla sisäilmaa tutkitaan vilkkaasti. Suomessa linjaksi on vaihtunut selitys, että oireilu paheneekin aivoissa.

Ensimmäinen tutkimus suljetun Kätilöopiston kätilöiden oireista – Kätilö: "Neurologiset oireet palaavat heti kun luulee olevansa vähän terveempi, ja se on kuin joku turpaan vetäisi"

Tuoreen tutkimuksen mukaan neurologisten oireiden lisäksi Kätilöpiston kätilöillä oli muun muassa sydänoireita ja kemikaaliherkkyysoireita paljon enemmän kuin terveen työpaikan työntekijöillä.

Listasimme 10 yleisintä ammattitautia – "Pahimmillaan voi käydä niin, että ihminen allergisoituu myös suojakäsineille"

Meluvamma todetaan joka vuosi noin 300 työikäisellä suomalaisella, vaikka niiden määrä onkin laskenut selvästi.

Uusi viranomainen alkaa välittää suomalaisten potilastietoja eteenpäin, mutta lupaa yksityisyyden suojan olevan turvattu

Suomi on terveysdatan luvattu maa. Jatkossa tietoihin pääsevät entistä helpommin käsiksi myös kansainväliset tutkijat ja yritykset.

Oulun poliisitalon joukkosairastumisen syistä valmistui tutkimus: kaikkien sairastuneiden työtiloista löytyi vahvoja myrkyntuottajia

Kahden suomalaislääkärin tekemä tutkimus julkaistiin tällä viikolla kansainvälisessä tiedejulkaisussa.

Ilmaston lämpeneminen haittaa hengitysterveyttä – riskeihin voi kuitenkin varautua

Astmaan sairastumisen ja kuolleisuuden riski nousee tasaisesti pienhiukkaspitoisuuksien noustessa.

Suomalaisten kodeissa on vähiten kosteusvaurioita Euroopassa – maailmalla homeongelmiin herätään hitaasti, vaikka home sairastuttaa miljoonia

Saksalaisen tutkimuksen mukaan 84 miljoonaa eurooppalaista asuu kosteusvahinkotaloissa. Suomalaisten asunnot arvioidaan hyväkuntoisimmiksi Euroopassa.

Study: C-sections less risky for babies than previously thought

Caesarean operations don't cause allergies but may be tied to asthma, a Finnish study found.

Tutkimus: Keisarileikkaus lisää lasten astmariskiä – muut vaikutukset terveyteen luultua vähäisempiä

Yhteyttä ei löytynyt keisarileikkauksen ja siihen usein liitettyjen allergioiden ja ykköstyypin diabeteksen välillä.

Thursday's papers: Deferred e-payment updates, asthma prevention and a hangman's noose

Finland's press looks at reluctance to comply with e-commerce rules, resistance-building bacteria, and hate mail.

Kodin sisäilman mikrobisto voi suojella lasta astmalta

Suomalaiset viettävät pääosan ajastaan sisätiloissa ja yhä useammin kaupunkiympäristöissä, mikä heikentää yhteyttä luonnon mikrobistoon.

Astma puhkeaa miehillä yleensä jo lapsuudessa, naisilla vasta keski-iässä

Suomessa astmaa sairastaa kymmenen prosenttia aikuisista. Sairauden merkittävin riskitekijä on sukutausta.

Anni Kinnunen, 5, antoi tutkijoille hiustupsun ja pölynäytteen kotoa – laaja tutkimus selvittää kodin mikrobien vaikutusta allergioihin

Nyt halutaan tietää myös, miten mikrobialtistus syntymähetkellä vaikuttaa myöhempään terveyteen.

Lontoon ydinkeskustassa otetaan käyttöön "ultramatalat päästöt" – autoilu maksaa jopa 28 euroa päivässä

Tuoreen tutkimuksen mukaan lähes 1000 ihmistä vuodessa joutuu sairaalaan saasteiden aiheuttaman astman vuoksi.

Katupöly yskittää Lahdessa – tiesitkö, että hiekan poistaminen lehtipuhaltimella on kielletty?

Korkeat hiukkaspitoisuudet lisäävät astmakohtauksia ja hengitystietulehduksia.

Katupöly voi ärsyttää silmiä ja nenää Tampereella – raja-arvo ylittyi ensimmäistä kertaa

Ensimmäiset hengittävien hiukkasten raja-arvotason ylitykset mitattiin Tampereen Epilässä.

Luumäkeläinen Katriina Ovaska valittiin vuoden terveydenhoitajaksi

Vuoden 2019 terveydenhoitaja, luumäkeläinen Katriina Ovaska vetää muun muassa pitkäaikaissairaiden itsehoitoryhmiä.

Herätys: Vastaanottokeskuksissa uhkaillaan henkilökuntaa, Nykänen haudataan Jyväskylässä, Daruden viisubiisi valitaan tänään

Lue tästä päivän puheenaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

Taas kiitosta Suomen osaamiselle: Nyt vuorossa kansallinen astmaohjelma

Astman hyvä hoito tuo terveempiä kansalaisia, mutta säästää myös pitkän pennin yhteisiä rahojamme.

Turkulaistutkimuksille tukku apurahoja – isoin potti lasten astmatutkimukseen

Turkulaistutkimukset ovat saaneet tukun apurahoja Päivikki ja Sakari Sohlbergin Säätiöltä. 

Saniaisella hoidettiin keskiajalla kaljuutta ja monta muuta vaivaa – luurankolöytö vahvistaa aikakirjojen tiedon

Mallorcan saarelle runsaat tuhat vuotta sitten haudatun miehen hampaat kertovat, että hän oli käyttänyt saniaislääkettä.

WHO: Ilmansaasteisiin kuolee vuosittain 600 000 lasta

Lapset ovat erityisen alttiita ilmansaasteille, sillä lapset hengittävät aikuisia nopeammin, ja saavat näin enemmän epäpuhtauksia kehoonsa.

Tutkimus: Päiväkodin pihaan kannattaa laittaa muutakin kuin hiekkaa ja pensaita – maassa möyriminen saattaa vähentää lasten riskiä saada nykyajan sairauksia

Tutkijat selvittävät, miten multa ja metsänpohja päiväkodin pihalla vaikuttavat lasten immuunijärjestelmän toimintaan ja terveyteen.

Pölypunkkijahti käynnissä rannikkoseudulla – tutkijat imuroivat 60 sänkyä

Allergiasta kärsivät saavat yhä oireita, vaikka pölypunkkien on arvioitu kuolleen jo sukupuuttoon.

Sairastuneet kätilöt hakevat korvauksia käräjiltä – HUS:ia syytetään sisäilmaongelmien peittelystä Kätilöopistolla

Kätilöiden ammattijärjestö Tehy vie ensimmäisenä oikeuteen kolmen sairastuneen, ammattitautidiagnoosin saaneen kätilön korvausvaatimukset.

Hajusteet ja kemikaalit kiusaavat kampaajia – osa saa helpotusta tuoksuttomista tuotteista tai kasviperäisistä aineista

70 prosenttia kampaajista kärsii jossain vaiheessa uraansa käsi-ihottumasta. Myös moni asiakas saa oireita hiustuotteista.

Oulun tragedia vei yhtäkkiä terveyden kymmeniltä poliiseilta, myös Timo Mälliseltä – tapaus kiteyttää kaiken siitä, miksi sisäilmaongelmia ei saada Suomessa kuriin

Oulun poliisilaitoksella yli sata poliisia sai oireita ja 22 astman vain muutamassa kuukaudessa. Tämä kiinnosti vain kahta lääkäriä. Juttu on julkaistu heinäkuussa 2018.

Dopingpilvet puhallettiin pois Froomen yltä – saa osallistua Ranskan ympäriajoon

Nelinkertainen Ranskan ympäriajon voittaja Chris Froome joutui viime syksynä dopingsyytösten kohteeksi, kun hänen kerrottiin rikkoneen dopingsääntöjä elokuisessa Espanjan ympäriajossa.

Lihavuus saattaa haitata lasten keuhkotoimintaa

Tutkimuksen mukaan ylipaino lisää hengitysteiden ahtautumisen todennäköisyyttä. Riski näyttäisi olevan suurempi pojilla kuin tytöillä.

Eläintilan lähellä sairastetaan vähemmän atopiaa ja allergiaa

Hollantilaistutkimuksen tulokset perustuvat 2 400 aikuisen terveystietoihin ja vasta-ainetutkimuksiin.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle